Mies suuttuu kaikesta, saa raivareita, jos esim. kiusottelee hyväntahtoisesti tai jos ei ole täysin samaa mieltä hänen kanssaan jostain hankinnasta. Välillä on todella hermostunut, jalka vipattaa istuessa ja kaivaa riidan aiheen mistä tahansa. Haluaa pelata tietokoneella koko ajan. Pelaa myös kolikkopelejä ja laskut jää maksamatta. Syyttää kaikista virheistä muita. Jos esim. kopsauttaa päänsä kaapinoveen, jonka on juuri avannut itse paiskoo ovea ja huutaa että mitäs toikin on tossa. Jos hajottaa tavaroita, niin aina on vika tavaroissa tai jossain muussa joka hänen mielestään on jättänyt tavaran siihen. Kun syöttää taaperoikäistä lasta, niin on jatkuva riita ja huuto, josta syyttää lasta, vaikka sama lapsi syö nätisti muitten kanssa. Kun aiheesta sanoo. tai yrittää neuvoa nätisti, että miten ruokailu onnistuisi lapsen kanssa, yllätys yllätys suuttuu. Mikähän miestä vaivaa? Ja miten pystyisi auttamaan? Olen sanonut rauhallisemmalla hetkellä kauniisti aiheesta, mutta tuntuu torjuvan kaikki neuvot, kun ei ilmeisesti pysty myöntämään itselleen, että voisi tehdä jotkut asiat paremmin.
diaknoosia miehelle
apua kaivataan
18132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
On myös todella negatiivinen, esim. jos pitäisi jotain tehdä tai jonnekin mennä niin samantien tulee selityksiä liuta, miksi kyseinen homma ei onnistu ja menee pieleen. Ketään ei voi syyttää omasta onnestaan tai onnettomuudestaan, mutta olen tajunnut miten surulliseksi ja masentuneeksi olen itsekin muuttunut suhteemme aikana. Kaiken lisäksi tuntuu ettei voimat riitä eroon ja tukiverkotkin ovat huvenneet olemattomiin, ymmärrän sen kyllä, kuka haluaisi olla tälläisen väsyneen masentelijan seurassa.
Eniten minua kiinnostaa; miksi ihmeessä haluat huonoja, ehkä perusku*ipäänkin, piirteitä omaavalle miehellesi diagnoosin? Vieläpä internetistä.
Todettakoon nyt, että KAIKISSA ihmisissä on myös huonot puolensa, kuten sinulla se, että keskityt niihin liiaksi diagnooseja etsiskellen.
Ennen vanhaan todettiin, että mies on mul**u. Nykyään kysellään netissä, mikä on miehen diagnoosi. Ihan kuin joku todella voisi diagnosoida täältä käsin miehesi.
Kerropas miehestäsi 10 hyvää puolta ja syy siihen miksi olette yhdessä?
Lisäksi voit toki kertoa itsestäsikin hyvät sekä huonot puolet.
Omasta masennuksesta on naurettava syytellä muita, ellei kyseessä todella ole esim. raiskaava/hakkaaja/rääkkäävä mies. Siltikin joutuu katsomaan peiliin: MIKSI minä olen suhteessa, missä kärsin ja vika on liki aina toisessa?
Ihan samoilla linjoilla. Itseäni ihmetyttää minkä takia ihmiset etsivät "diagnoosia" käytökselle joka ei heitä miellytä.
Oidipus kompleksi.
Trollille:
https://www.youtube.com/watch?v=VSodk10fC3M
Ai, "psykiatri" on nyt keksinyt, että on muitakin diagnooseja kuin "skitsofreenia".
Lopettaist jo pelleilysi vakavilla asioilla.
Hei apua kaivataan
Kirjoituksestasi tulee minullekin olo, että nyt tarvitaan apua. Onko miehesi ärtymys jatkunut jo kauan, vai onko sen laukaissut jokin perheessänne kokemanne tapahtuma, esimerkiksi taloudelliset ongelmat tms.
On normaalia olla ajoittain huonotuulinen ja suuttua ja ilmaistakin se. Perheessä kuitenkaan ei voi käyttäytyä jatkuvasti sillä tavalla, että muut joutuvat varomaan tai kärsimään jonkun perheenjäsenen kontrolloimattomasta kiukuttelusta tai aggressiosta.
Mielestäni ei riitä, että 'sanot kauniisti' vaan kannustan muutospuheeseen. Minkä asioiden pitäisi muuttua ja miten, että miehesi sekä kaikki te voisitte paremmin? Usein tätä voi helpottaa puhumalla ulkopuolisen asiantuntijan, esimerkiksi perhneuvojan kanssa.
Pelkkä valittaminen ja ongelman esiintuominen yksin ei auta, vaan tarvitaan nimenomaan muutoshalukkutta. Sen ensimmäinen askel kuitenkin on kaunistelematta myöntää, että nyt on jokin asia vialla ja siihen pitää puuttua. Hyvin usein jo se, että tartutaan härkää sarvista ja otetaan asia puheeksi, rikkoo patoutuneen jännityksen ja 'paraneminen' voi alkaa.
Kannustan järjestämään lapsilta vapaata aikaa keskustellaksenne ensin kahden kesken tilanteestanne ja sitten tarvittaessa hakeutua tuen piiriin.
Parempaa toivoen, diakoni Meiju
Mies ollut raivoileva lapsesta lähtien. Toki itsessäni on paljonkin vikaa ja työskentelen oman kasvamiseni kanssa koko ajan. Yksi iso vika itsessäni on huono itsetunto, jonka takia olen luultavasti miehen luokse jäänytkin. Välillä toivon että olisin tehnyt lapset jonkun leppoisamman ihmisen kanssa, niin elämä olisi ollut huomattavasti helpompaa. En syytä miestä masennuksestani, olen siihen muutenkin taipuvainen, mutta tottakai vaikuttaa jos vierellä joku raivoaa pienimmästäkin syystä ja levittää negatiivista ilmapiiriä. Koko ajan pitää varoa sanojaan eikä voi olla rennosti ja vitsailla asioista, koska saattaa suuttua koska vaan. En nyt halunnutkaan syytellä, vaan kuulla mahdollisia sairauksia, jotka voisivat olla käytöksen takana, esim. aspergeria olen epäillyt. Helpointa itseni kannalta olisi lähteä, mutta lapset tulevat näkemään häntä eron jälkeenkin, niin haluaisin saada neuvoja auttaakseni häntä tai löytääkseni jonkun diagnoosin hänelle josta hän voisi itse lukea ja päättää onko hänellä se ja hakea sitten ehkä apua siihen. Olen ihan suoraankin puhunut hänelle aiheesta, mutta raivostuu pienimmästäkin viittauksesta että hänessä voisi olla vikaa. Avioliittaneuvojalle olen häntä joskus pyytänyt, mutta yllätys, yllätys suuttuu siitä.
En ole perusluonteeltani valittavaa tyyppiä, joka ei haluakaan asioitten korjaantuvan, vaan valittaa vaan. Ennen tätä miestä, ihmettelin ihmisiä jotka jaksavat valittaa puolisoistaan. Ajattelin että puhuisivat puolison kanssa asiat ja jos ei auta eroaisivat. Nyt vaan tuntuu että olen itse ajautunut loukkuun, kun en keksi keinoa millä saada keskusteltua aikuismaisesti miehen kanssa ja erokaan ei tunnu enään olevan niin helppo ratkaisu, kun lapset tulevat näkemään häntä kuitenkin ja haluaisin jättää lapset turvallisin mielin isälleen eron jälkeenkin. En halua diaknoosia diaknoosin takia, vaan että kertoisitte mielipiteenne, mikä voi aiheuttaa kyseistä käytöstä jotta voisin käydä lukemassa aiheesta enemmän ja pystyä auttamaan häntä.
Muutaman kerran saanut puhuttua käytöksestä rauhallisessa merkeissä jolloin hän myönnellyt, muttei puhunut itse omaa kantaansa vaikka kuinka kysellyt ja käytös jatkunut ihan samanlaisena sen jälkeenkin.
Jotenkin tulee tunne ettei saa yhteyttä häneen, ihan kuin olisi joku muuri välissä.
Olen itse ollut huonossa hapessa synnytysten jälkeen valvomisen ja masennuksen takia ja hän syyttänyt minua käytöksestään, minkä takia hetken syyllistinkin itseäni vaikka olin kuullut, että on ollut lapsesta lähtien raivoileva ja negatiivinen. Nyt vasta kun lapset vähän vanhempia näen selvemmin koko kuvion ja tajuan ettei voi jatkua näin. Hänellä myös toinen vanhemmista saanut raivokohtauksia kun on ollut lapsi ja syyttänyt tätä vanhempaa elämänsä pilaamisesta, muttei tajua tekevänsä samaa omille lapsilleen, vaan syyttää minua ja sitä että yritän puhua aiheesta raivoilustaan.
Koitapa nyt ymmärtää, ettei täältä käsin kukaan voi diaGnosoida miestäsi, ei edes psykiatrian ammattilainen! Joten joudut ymmärtämään miestäsi ihan kuten kaikki muutkin ihmiset eli kohtaamaan ihmisen ihmisenä vikoineen päivineen.
Jos haluat diaGnoosin ja todella määritellä läheisen ihmisen sen avulla, hakeutukaa hoitavaan yksikköön. Jos miehesi ei halua hakeutua, niin ei halua, joten kunnioita sitä. Kenenkään ei ole pakko mennä hoitoon.
Jos suhde ei toimi, niin ei toimi. Kuvaamiesi oireiden/piirteiden perusteella ei voi diagnosoida yhtään mitään varmasti. Ymmärrä nyt hyvä ihminen se, että jokainen masentunut, asperger jne. on oma yksilönsä, eikä yhtä kuin diaGnoosi.
Kohtaa miehesi IHMISENÄ, äläkä sairautena. Jos homma ei kerta kaikkiaan toimi, niin eroa.
Joo no ehkä vähän huono otsikko, eihän täältä tietty diaknoosia voi hakea. Kaipaisin lähinnä vertaistukea ja tietoa sellaisilta joitten lähipiiriin kuuluu vastaavanlaisesti käyttäytyvä ihminen tai jos jollain itsellä on vastaavanlaisia piirteitä ja on vaikka saanut apua lääkäriltä ja ehkä diaknoosinkin. Ja lääkäriinkin saisi houkuteltua helpommin jos saisi ensin ymmärtämään, että apua kannattaa hakea ja kyse voi olla jostain tunnetusta oireyhtymästä. Ei tietenkään voi diaknosoida täällä, mutta voi heittää veikkauksia, joita voin miettiä itse täällä vaikka miehen kanssakin. Eroamaan olen valmis jos ei muutosta tule lähiaikoina. Tottakai suhtaudun häneen ihmisenä =).
"Koitapa nyt ymmärtää, ettei täältä käsin kukaan voi diaGnosoida miestäsi, ei edes psykiatrian ammattilainen!"
Puhut roskaa. Epäilen että sinulla on epäluuloinen persoonallisuus kun kerran epäilet psykiatrien kykyjä.
Ei ole kovin suurilla kyvyillä varustettu psykiatri,joka väittää,että skitsoaffektiivinen häiriö on elinikäistä lääkitystä vaativa 'sairaus'. Se on ohimenevä akuutti tilanne,johon voi ehkä tarvita lyhyen neuroleptilääkityksen,ja mieluiten ei ollenkaan,koska psykoosi menee itsestään ohi kolmessa viikossa. Että se niistä "kyvykkäitä" ja "tietäväisistä" psykiatreista.
Mulla psykoosi sattui vaan kestämään hiukkasen enemmän..
Minulla psykoosi meni noin kolmessa viikossa ohi ilman lääkkeitä.Ja kuvittelin psykoosin aikana olevani milloin Jumala, milloin Jeesus, milloin luulin olevani taivaassa, milloin kuollut, mutta niin vain palasin normaaliin olotilaan ilman lääkkeitä. Teorian mukaanhan tällaisesta psykoosista ei pitäisi parantua ollenkaan.