Sektio, vastasyntynyt ja vieraat kotiin

Tää Suomi24 on vähän kyllä sellainen palsta, johon monet laittaa provoviestejä ja muita asiattomuuksia, mutta kirjoitan nyt tänne kun ei vaadi rekisteröitymistä.

Eli, olen menossa suunniteltuun sektioon sairaalaan lähiaikoina ja mietin jo valmiiksi ihan stressissä sitä, että mitä sitten jos vieraita on heti oven takana kun päästään kotiin vauvan kanssa?
Meillä on ennestään 5 -ja 10 -vuotiaat lapset, mieheni on töissä silloin heti sektion jälkeen ja pyysinkin tänne siskoni minua auttamaan muutamaksi ekaksi päiväksi, jotta saan parannella leikkaushaavaani ja apua lasten ja muiden kotihommien kanssa. Lisäksi vauva todennäkoisesti joutuu olemaan sairaalassa lastenosastolla, joten itsekin pääsen lähempään kontaktiin hänen kanssaan vasta kotona. Haluaisin pyhittää tämän alun ajan vain meille ja siskolleni, jonka apu on välttämätöntä. Pari ensimmäistä viikkoa ainakin haluaisin olla ilman sen enempiä ylimääräsiä henkilöitä. En ensinnäkään jaksa mitään vieraita ja haluan lepoa ja rauhaa mahdollisimman paljon.
Ongelma on se, että vaikka ilmoitamme kaikille, että ovat tervetulleita sitten myöhemmin käymään, niin mieheni jo aikuinen tytär on tunkemassa meille heti alkuun ja moneksi päiväksi ja yöksi. Hän on asunut vuosia jo muualla, käynytkin aika harvakseltaan meillä, mutta nyt raskausaikana hän on tihentänyt käyntejään, koska hänestä kuoriutui mustasukkainen siskopuoli, joka haluaa isänsä kaiken huomion. Sekin on ollut minulle aika raskasta, koska hän valittaa koko ajan minulle jostain ja sotkee kamalasti täällä, ja suuttuu kun hänelle huomautan että siivoaisitko omat jälkesi?! Hänellä on myös iso, kovaääninen koira, jonka raahaa aina mukanaan meille, päästää sen sohvalle ja sängylle vaikka olen vartavasten kieltänyt, mutta siitäkin loukkaantuu kun sanon että koiran paikka ei ole siellä! Ja varmaan hän vielä yrittää tuoda myös miesystävänsä tänne yöksi. Tämä nuori nainen on siivoton, valvoo yökaudet ja nukkuu sitten pitkälle päivään retkottaen meidän sohvalla, tai sitten hän änkäytyy minun vanhimman lapseni (ei siis ole nyk. mieheni kanssa yhteinen) sänkyyn, vaikka tämän pitäisi keskittyä kouluun, päästää koirankin siihen samaan sänkyyn, valvoo niin ettei tyttärenikään voi nukkua. Täällä olisi sitten hirveä hulabaloo heti alkumetreillä, vaikka kaikkein eniten kaipaan rauhaa ja omaa tilaa hengittää ja toipua isosta leikkauksesta, sekä tutustua vauvaani. Hän voisi tulla sitten KUTSUTTUNA käymään päiväsaikaan, katsomaan vauvaa, mutta ei ilmottamatta ja yökausiksi. tiedän, että kun tästä miehelleni sanon, se ei ehkä ymmärrä minua. Mies ei muutenkaan ole koskaan saanut kuria tälle tytölle, ja sen kyllä huomaa.... Eikä komenna sitä vaan minä joudun aina sanoman kaikesta. En saa mieheltä tukea tässä! Minusta kuitenkin olisi oikeus ja kohtuus se, että koska minä kuitenkin olen jaksanut tavanomaista vaikeamman raskauden, käyn pian läpi synnytyksen ja saan tämän miehen lapsen, hän tukisi minua näissä asioissa ja kunnioittaisi toivettani, että ei yövieraita nyt! Siskoni on täällä silloin jo, eikä meillä edes pienessä talossa olisi enempää tilaa!! Eikö minulla olisi oikeus jo tässä vaiheessa sanoa, milloin tulee ja kukakin?
4319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vaikka tyttö onkin tuleva isosisko, niin kyllä minusta aikuiselle ihmiselle voi sanoa, että jos hän tulee, koira jää kotiin ja talossa eletään talon tavoilla.

Kyllä minun on noudatettava äitipuoleni tapoja isäni luona vieraillessani. On pitänyt aina noudattaa. Isä nyt ei varmasti olisi raaskinut minua komentaa, mutta äitipuoli on kyllä kurin pitänyt. Tylsä akkahan se oli silloin joskus teini-iässä typerine sääntöineen, mutta kyllä sitä jo aikuisena ymmärtää, että heillä on heidän tavat ja äitini kotona toiset tavat.

Äänestä

Kyllä sinä voit määrätä koska vieraat tulee,mutta puolison lapset ei ole vieraita. Sinä satut asumaan samassa taloudessa hänen isänsä kanssa ja hän voi tulla kotiin käymään isän luona kun hälle sopii. Ja jos se sopii isälle niin et voi tehdä mitään.

Nää on asioita johin pitää sopeutua kun ottaa miehekseen perheellisen miehen. Ja mitä se loppupelissä haittaa jos tytär on koton silloin. Ei mitään. Jos sinne mahtuu sinun sisko niin miksi ei tytärkin.

Äänestä

Voi kyllä on inhottava tilanne

Äänestä

Kyllä aikuinen lapsi, joka ei enää asu vanhemman luona, on VIERAS. Ehkä sellainen vieras, joka voi olla enemmän 'kuin kotonaan', mutta vieras on kuitenkin ja kylään tulija. Ja kylään tullaan kun kutsutaan tai kysytään sopiiko tulla. Hänellä ei ole asiaa teidän kotiinne ilman koiraa eikä koiran kanssa, jos sanotte ettei nyt ole hyvä hetki. Vauvan siskona voi toki mielestäni tulla katsomaan vauvaa suht piankin, mutta eiköhän joku tunnin vierailu riitä. Tarvitset toki miehesi täyden tuen tähän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


celeste80 kirjoitti:

Tää Suomi24 on vähän kyllä sellainen palsta, johon monet laittaa provoviestejä ja muita asiattomuuksia, mutta kirjoitan nyt tänne kun ei vaadi rekisteröitymistä.

Eli, olen menossa suunniteltuun sektioon sairaalaan lähiaikoina ja mietin jo valmiiksi ihan stressissä sitä, että mitä sitten jos vieraita on heti oven takana kun päästään kotiin vauvan kanssa?
Meillä on ennestään 5 -ja 10 -vuotiaat lapset, mieheni on töissä silloin heti sektion jälkeen ja pyysinkin tänne siskoni minua auttamaan muutamaksi ekaksi päiväksi, jotta saan parannella leikkaushaavaani ja apua lasten ja muiden kotihommien kanssa. Lisäksi vauva todennäkoisesti joutuu olemaan sairaalassa lastenosastolla, joten itsekin pääsen lähempään kontaktiin hänen kanssaan vasta kotona. Haluaisin pyhittää tämän alun ajan vain meille ja siskolleni, jonka apu on välttämätöntä. Pari ensimmäistä viikkoa ainakin haluaisin olla ilman sen enempiä ylimääräsiä henkilöitä. En ensinnäkään jaksa mitään vieraita ja haluan lepoa ja rauhaa mahdollisimman paljon.
Ongelma on se, että vaikka ilmoitamme kaikille, että ovat tervetulleita sitten myöhemmin käymään, niin mieheni jo aikuinen tytär on tunkemassa meille heti alkuun ja moneksi päiväksi ja yöksi. Hän on asunut vuosia jo muualla, käynytkin aika harvakseltaan meillä, mutta nyt raskausaikana hän on tihentänyt käyntejään, koska hänestä kuoriutui mustasukkainen siskopuoli, joka haluaa isänsä kaiken huomion. Sekin on ollut minulle aika raskasta, koska hän valittaa koko ajan minulle jostain ja sotkee kamalasti täällä, ja suuttuu kun hänelle huomautan että siivoaisitko omat jälkesi?! Hänellä on myös iso, kovaääninen koira, jonka raahaa aina mukanaan meille, päästää sen sohvalle ja sängylle vaikka olen vartavasten kieltänyt, mutta siitäkin loukkaantuu kun sanon että koiran paikka ei ole siellä! Ja varmaan hän vielä yrittää tuoda myös miesystävänsä tänne yöksi. Tämä nuori nainen on siivoton, valvoo yökaudet ja nukkuu sitten pitkälle päivään retkottaen meidän sohvalla, tai sitten hän änkäytyy minun vanhimman lapseni (ei siis ole nyk. mieheni kanssa yhteinen) sänkyyn, vaikka tämän pitäisi keskittyä kouluun, päästää koirankin siihen samaan sänkyyn, valvoo niin ettei tyttärenikään voi nukkua. Täällä olisi sitten hirveä hulabaloo heti alkumetreillä, vaikka kaikkein eniten kaipaan rauhaa ja omaa tilaa hengittää ja toipua isosta leikkauksesta, sekä tutustua vauvaani. Hän voisi tulla sitten KUTSUTTUNA käymään päiväsaikaan, katsomaan vauvaa, mutta ei ilmottamatta ja yökausiksi. tiedän, että kun tästä miehelleni sanon, se ei ehkä ymmärrä minua. Mies ei muutenkaan ole koskaan saanut kuria tälle tytölle, ja sen kyllä huomaa.... Eikä komenna sitä vaan minä joudun aina sanoman kaikesta. En saa mieheltä tukea tässä! Minusta kuitenkin olisi oikeus ja kohtuus se, että koska minä kuitenkin olen jaksanut tavanomaista vaikeamman raskauden, käyn pian läpi synnytyksen ja saan tämän miehen lapsen, hän tukisi minua näissä asioissa ja kunnioittaisi toivettani, että ei yövieraita nyt! Siskoni on täällä silloin jo, eikä meillä edes pienessä talossa olisi enempää tilaa!! Eikö minulla olisi oikeus jo tässä vaiheessa sanoa, milloin tulee ja kukakin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu