Joku hupsu joskus esitti, että lapsien peliharrastukset olisivat jotensakin väärin ja voisivat johtaa harhaan myöhemmässä elämässä. Itse kuitenkin luulen, että esikoislapsoset, jos kutka, nauttivat urheilusta runsain määrin. Jalkkis, pesis, jääkiekko ym. reippaat terveelliset harrastukset ovat arvattavasti myös nykyään suuressa suosiossa ikäänkuin myös kaaaaaaauan sitten.
Urheilussa ei voi olla mitään yhteistä syntien kanssa.
Urheilussa ei voi olla mitään yhteistä syntien kanssa.
Vastaukset 24
Vanhimmat
NIINM. KerberoC, luulen että ainoa asia on LV;n mainitsema kilvoitus väärän
seppeleen pertässä ..On paljon puhuttu Hiihtäjä ,Laarssonista , minäkin olen
nähnyt , ja kuullut , kun hän mainitsi Tästä seppeleestä että sen perässä oli
vähän toinen laatuinen kilvoitus , KUIN PAAVALILLA , 1 Tim. 6:12.
Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, Tartu kiinni iankaikkiseen elämään ,johon olet
kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustanut momem todistajan edessä.
Esimerkiksi Rippikoulussa .
1. Tim 6:12 Kilwoittele hywä kilwoitus uscosa/ käsitä ijancaickinen elämä/ johonga sinä cudzuttu olet: ja sinä olet tunnustanut hywän tunnustuxen monen todistajan edes.
Mielestäni tämä on eri asia. Kyllä Laarssoni on voinut olla ihan hyvä kristitty ja silti hyvä urheilija.
Tuo seppele urheilijalle on ihan eri asia kuin olisi esim. taivaspaikan varmistus ja ei kai taivaspaikkaa voi varmistaa joillakin vastaavilla menestyksellisillä suoritteilla, mitkä eivät liity urheiluun?
Näissä liikuntaharrastuksissa tulisi soveltaa tervettä maalaisjärkeä, eikä hengellistää liikaa.
Jos kielletään lapsilta kaikki hauska ja kiva, ei se ole oikein.
Toisaalta, jos vanhemmat kannustavat ja jopa pakottavat lapsensa kilpailemaan saadakseen omaa kunniaa, tai opettavat lapselleen että kunnian tavoittelu on hienoa, sekään ei ole oikein.
Kannattaa siis vetää selvä raja pahan kilpaurheilun ja hyvän liikunnan välillä. Yleensä näin tapahtuukin. Terveellisten liikuntaharrastusten kieltäminen ei ole tietääkseni ole mitenkään ollut viime aikoina tapetilla.
""Tyhmelin ""
Älä usko kaikkeen kun nminä kirjoitin kerran että. 1992 on radioi sallittu ,kun siitä
ei ollut puhuttu , eräs UR: kävi läpissa ja terveisenä oli , että se on synti edelleen
sanonko että valitettavaa eikö olekin eikai vaan kukaan ole uhhottanut että sen
minkä LV. on saanut aikaan ei ole niin kovin isoa merkitystä lv. ajatukseen..
"Näissä liikuntaharrastuksissa tulisi soveltaa tervettä maalaisjärkeä, eikä hengellistää liikaa. Jos kielletään lapsilta kaikki hauska ja kiva, ei se ole oikein."
Tämän kun saisi lv:n myös ymmärtämään! Kaikki hauska ja kiva on lapsilta kielletty, kutenmyös aikuisiltakin! Ainoa mikä ei ole aikuisilta kielletty on ylenpalttinen sänkykamarissa suoritettu maantäyttämisakti!
Tämähäm just onkin niiden juju...
Aloittajan aihe taisi koske lasten ja nuorten peli- ja urheiluharrastuksia. Esikoislestadiolaisten ainoa sallittu urheilulaji, sänkygolf, koskee vain aikuisia ja siitäkin joukosta vain avioliitossa olevia pariskuntia. Kaikilla muilla on pelikielto !
tyhmelin 12.8.2014 09:48
"Toisaalta, jos vanhemmat kannustavat ja jopa pakottavat lapsensa kilpailemaan saadakseen omaa kunniaa, tai opettavat lapselleen että kunnian tavoittelu on hienoa, sekään ei ole oikein"
Vanhempien halu toteuttaa itseiltään saavuttamia asioita lastensa kautta on mielestäni aivan syvältä. On paljon puukkaajaisiä, kutka roikkuvat kiekkokentän laidalla ja huutavat lapsilleen heidän itse tekemättömiä suoritteita. Lapsellista ja suoraan sanottuna halveksittavaa - mielestäni.
Natisuta Hetekata:
Aihe koski juurikin nuorison ominaista taipumusta urheiluun ja kilpailutilanteisiin.
Se, jos mikä, on normaalia käyttäytymistä. En ota kantaa essujen railakkaaseen ja tuotteliaaseen sänkyelämään millään lailla, kun ei aloitukseni sitä koskenut, mutta voit halutessasi tehdä siitä uuden aloituksen johon voin sitten ehkä kommentoida :-)
Olen monesti kuullut seuroissa saarnattavan, että pallon lyönti (=lentopalloilu) sunnuntaisin ei ole soveliasta kristitylle. Myös kilpaurheilusta on monesti varoitettu.
" Myös kilpaurheilusta on monesti varoitettu."
Tässä kai oli avaukseni ydin, sen lisäsi, että katselin, että kuinka nopeasti tulee LV mainituksi.
P.S. koska yritän keventää tunnelmaa.
Olisi huomattava, että jos lapsonen on aivan jäätävän hyvä urheilussa ja arvattavasti kasvattaisi ja rakentasi perheensä urheilusta saatavien tulojen varaan, niin eihän siinä voi olla mitään väärää, eli kyllä se raaka ja voimakas kilpaurheilukin mahtuisi raamienne sisään ja ilman mainitsemaanne väärän seppeleen valintaa?
Vahva tuki sunnuntaiharjoituksineen, niitähän on, on se paras tuki, mitä vanhemmat voivat antaa lahjakkaalle lapselleen, vaikka olisi isot seurat meneillään - vai?
Kaikki pelit ovat kivoja. Minä olen aikanani niitä kaikkia harrastanut tai kokeillut.
Jalkapallo
Pesäpallo
Lentopallo
Pöytätennis
Tennis
Kaukalopallo ym.
Näitä enemmän tai vähemmän harrastanut.enemmän tai vähemmä harrastanut.
Ja sitten muut pelit mm. Shakki, jota harrastan vieläkin. Korttipelit Mustasta pekasta, kaikkin muihin korttipeleihin,Cananasta, pokeri rahapeleihin. Ei ole yhtään syntinen olo. Mutta kun vilkaisen Uuden Testamentin lukuihin, silloin tulee paha olo. Ehkä sen vuoksi, että eikö ihmisellä saa olla muita harrastuksia kuin raamatun luku ja sen kaikkien tekstien ihmisen vangitsemiseen, joista normaalista elämästä tehdään synti.
""suntt""
Noista peleistä , Olen Shakki pelitaitoinen minäkin , nykyään en ole saanut
kovin usein kaveria , mutta takuulla pelaan kun sytään ,ja joskus voitankin .
Jalkapallo ei kiinnosta (67/68 pelasin viimeksi.
Pesä Pallo on jees . Lentopallo on jees, En ole saanut tenniksesta puremaa.
aivan vähän on Pöytätennis kiinnostanut .Kaukalo pallo tarkoitatko narukerää.
Nyt uusi Frisbee Golff, tunuisi hyvälle . Harrastruksia on paljon laitettu ihmisen
piikkiin josta tulee moin sanoin varoituksia , se ei ole Raamatun mukaien asia
paitsi niin että minä teen sen itsellenio ,,mutta jos alan vaatimaan toiselta
taivan olla ryhtynyt tuomariksi ..
Poikani harrasti useampia lajeja ,Jääkiekko ja joitakin kuten GOLFF. Joka on
vähän sellainen Herrasmies kilpailu ja kallis . Sitten hän ryhtyi nuorille valmentajaksi ,etupäässä "Sähly ", Kun pojat kasvoivat hänkin on jättänyt
ja siirtynyt ,Frisbee Golffiin
Teu:
"mutta takuulla pelaan kun kysytään ,ja joskus voitankin ."
-noh - on niitä nettipelejäkin olemassa, mistäs löydettäisiin sellainen pelattavaksemme?
Kuka on määritellyt sen normaalielämän ?
Jumalaton vaiko jumalinen maailma, tiettäkö ukko savosta?
Heh, joo mä mietin.
Normaali elämä on sitä, että jos on nälkä niin syö, jos on jano niin juo. Jos on pissahätä, nii käy pissalla ja vastaavasti isommalla asialla jos mahaa kivistää.
Ja sitten jos Luoja on luonut kiinnostuksen vastakkaiseen sukupuoleen, niin koeta hoitaa asiasi niin, että saat hänet koukkuun poljettavasi, tai naisilla polkijaksi. Ymmärrätkö. Jos taas Luoja on lipsauttanut sinulle tunteen, vain samaa sukupuoltasi kohtaan. Koeta järjestää, niin asiasi, että voit purkaa tunteesi hänelle. Ei ole pakko toimia silloin vastakkaisen sukupuolen kanssa läheisessä suhteessa. Tee vain sitä mikä sinua miellyttää ja saa hyvän olon. Jos olet jäänyt yksi. Pura tunteesi ja halusi omalla tavallasi. Esimerkiksi, katsele alkuesivanhempaasi. Yksinäistä tyydyttäjää puun oksalla. Se halu on sinullakin, vaikka et sitä tunnusta.
Jumala senkin ymmärtää. Taitaa olla lopuksi niin, että parisuhteessa, ei ratkaise pakko avioliitto, jos pitää parisa koko elämän ajan. Tarpeen tullen Herra siunaa tämänkin.
Muu normaali elämä on, että pue itsesi vain itsesi vuoksi. Tietenkin kunnioittain tilaisuuksia, missä voit itsesi munata, jos ei itsetunto riitä. Kohtele ruumistasi sellaisena kun se on sinulle annettu. Kaunista itseäsi omalla käytökselläsi ja hyvällä hymyllä lähimmäisellesi. Silloin on kummallakin parempi olo.
Voit harrastaa mihin sinulla on kiinnostusta, tai taitoa. Kilpailla voit, jos nautit siitä jännityksestä, kuitenkin vastustajaasi kunnioittaen. Sopiva liikunta antaa hyvän ruumiin ja sielun. Tanssi on myös liikuntaa ja hyvä alue hankkia itselleen elämän kumppania. Tahtoopi olla vain niin, että himot heräävät heikkohermoisilta ja ennakkoottoja tapahtuu. Se ei ole myöskää suuri synti, jos korjaa sen minkä on niittänyt.
Huvittelu, huvittele mistä saat hyvän mielen,itsellesi ja lähimmäisillesi. Alkoholi on viisasten juoma, sitä voi viisaat juoda saadakseen itsensä rennommaksi, jos on jännittäjä tyyppi. Se ei kuitenkaan ole lopullinen lääke mihinkään. On opeteltava olemaan sitä käyttämäst liikaa. Sillä sen hyvän olon minkä sillä saa, se kostautuu pahana olona aina humala asteen mukaan.
Tupakointi, jonka intiaaanit ovat rauhan piipun yhteydessä meille opettaneet, on ollut hyväksytty. Mutta on todettu sen lyhentävän meidän elämäämme. Sitä ei ole kielletty raamatusa, koska siihen aikaan ei Jeesuskaan polttanut opetuslapsineen. Viiniä he toki litkivät. Se on aivan turha käsite, että kaikkea saa tehdä, mikä ei ole mainittu Raamarussa, esimerkiksi tupakointi. Se mustaa kaiken kodissa, keuhkojensa lisäksi.
Minä tiedän kaiken tuon heterona. Olen kaiken tuon kokenut. Ei ole alkoholiongelmaa, en ota tippaakaan. Olen ottanut lasillisesta koko pulloon. En polta tupakkaa, tiedän sen huonot puolet tarpeeksi hyvin 30 vuoden aikana.
Jumalatonta maailmaa ei ole. Elämä on aina Jumallista. Se on vai eri asiamiten sen kukin itselleen ottaa ja käsittää. Siten sitten makaa miten kerran on petisä petannut.
Ja vaikka raamattua lukisi moneen kertaa, sieltä lopuksi mitään todellista oppia ole tarttunut, se petisä pettaus voi olla hyvinkin epäonnistunut, vaikka luulee olevansa Jumalansa paraspettaaja.
Nyt olen vanha, ja istun ikkunan luona. Ja katson kaihoten taivaan tähtihin, kuinka ne tuikkii minulle.
"Nyt olen wanha ja ikkunan luona istun katsellen yön tähtihin. Aatos taas aikaan menneeseen kulkee...." Näin se menee, Savon ukko! Kahdeksaskymmenes vuosikymmen menossa meikäläiselläkin! Onnellista wanhuutta!
""suntt""
Ei mennyt lähellekään oikein tuo tupakointi Sen on jo Kolumpus 1494. tuonut
erurooppaan , Rauhanm piippuja polteltiin 1782. alkaen Amerikoissa sitten .
siitä eteenpäin jopa tänne asti.
Rauhanpiippuja polteltiin 1782. alkaen Amerikoissa sitten .
siitä eteenpäin jopa tänne asti.
Rauhanpiippuja olisi syytä polttaa tänäkin päivänä lapinveikkojen ja kiihkokirkkoessujen välillä? Tiukkapipoisten kanssa ei voi polttaa muutakuin päreensä?
"Tiukkapipoisten kanssa ei voi polttaa muutakuin päreensä?"
Eli sellainen viileän raikas, pehmeä, aromikas, syvän tuntuinen, muheva, miehekäs savu keuhkoja hivellessä on todentotta parempi vaihtoehto, kuin jatkuva riitely - ei kun rauhanpiippua polttelemaan!
teu, et sinä nyt kaikkea tiedä tupakan histotiasta, tai käsitit väärin minun siitä tulkintani. Arwa-heimo intiaaniheimo poltteli rauhanpiippua jo 500 luvulla ja kun Kolubuksen Krisroffer käväisi 1492 Karibian saaarilla, niin hän täytti kessupussinsa silloin näistä intiaanien tupakkakasvin lehdistä ja toi sen Eurooppaan. Että voitanee sano minunkin sanoilla, että intiaanit sen tupakan polton on meille opettanut.
Niin n, sinulla jäi huomaamatta Että Kolumpuksen retki alkoi 3.8-1492
Ottain huomioon , että 1 aluksista murjoutui ,ja he joutui poimimaan merestä
Haaksirikkoutuneet , he joutui kurssilta pois ,ja kun he olivat taas aikatulussa ,
heiltä meni hyvinkin loppuun 1494 ,että olivat Espanjassa taksisin ,. vaikka
jokin tutkijoista ,oli sitä mieltä ,että lähtö paikka olikin Porttukal ..
Mitä tuli noihin intiaaneihin , Ameriikan intiaanit (metysä intiaanit käytti )
vain Rauhanpiippuja.
http://www.youtube.com/watch?v=q5YZaaITsns
Niin arvoisat tupakoivat lestadiolaiset. Eräässä minun työpaikassani oli tupakka lasiseinin eristetty tupakkahuone, ruokalan yhteydessä. Ruokalassa kuin tupakkahuoneessa oli maalattu uutukaisen vakoiseksi katto. Meni parivuotta, ruokalan katto oli edelleen valkoinen, mutta tupakkakopin katto oli mustunut tupakansavusta.
Joten silloin jo ajattelin, että oli hyvä, että olin lopettanut Nortin käryttelyn, muuten minun keuhkoni olisi yhtä mustat kuin tuo tupakkakopin katto. Ajatelkaa, minkä synnin teette, kun poltatte tupakkaa ja likaatte Luojan antamat terveet keuhkonne.
ps. nii kun me muut syntiset teemme muutakin syntiä, niin tälläpuolen tupakointi menee muiden syntien kanssa samaan laskuun.