Hei.. tämä ei ole mitään huomion keruuta tai mitään muutakaan sellaista mutta kun en tiedä mikä auttaa tähän. Saan raivon puuskia, itku kohtauksia, tunnen oloni yksinäiseksi ja arvottomaksi ihmiseksi, en jaksa mitään, en halua panostaa kouluun, kaikki tuntuu mahdottomalta, tekisi mieli vain satuttaa itseään fyysisesti, harkitsen itsemurhaa, olen menettänyt halun elää, haluan vain pimeään huoneeseen itkemään ja kuolemaan hitaasti ja kivuliaasti, toivon että joku tulisi ja riittäisi minulta hengen. Olen 14 vuotias tyttö, minulla on muuten kaikki hyvin, minulla on paljon kaikkea mistä muut minunlaiset saavat vain haaveilla, ainoa elämän iloni on rööki ja minulle rakkain hevoseni ainut mikä saa minut edes hetkeksi nauttimaan elämästä on se kun saan halata hevostani ja ne ihanat maastolenkit sen kanssa. En halua apua enkä puhua kellekkään, en puhu mistään kellekkään edes vanhemmille, kavereille en kellekkään, yritin käydä puhumassa jollekkin terapeutin tai psykologille mutten saa sanaa suusta. Ainut kelle puhun mistään on se ihana hevonen. En tiedä kauan elän enää, en tiedä mitä teen kun hevoseni kuolee, onhan senkin jo melko vanha. Viimeistään 7 vuoden sisällä makaan sata varmasti haudassa ja hyvä niin. Jo tälle palstalle kirjoittaminen oli hankalaa, en haluaisi vaivata kenenkään päätä omilla ongelmillani.
Masennus
masentunut4
564
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oikein asiallisesti ja hyvin kirjoitit, rakas nuori ystävä, vaikka tehtävä tuntuisi sinusta ylivoimaiselta. On kiva, että sinulla on tuo iso uskollinen ystävä, jolle kertoa huolia, ja saada lohtua. Jospa ystävä elää vielä monta vuotta. Kyllä viisas eläin tuntee ihmisen tuskaa. Se on vain hankala että eläimellä ei ole sanallista viestintää.
Oletko miettinyt, miksi et halua ja voi puhua pahasta olosta ihmisille, mutta hevoselle se onnistuu? Onko perheessässänne tapana vaieta vaikeista asioita, ei näytetä tunteita ja satsataan ulkonaiseen pärjäämiseen. Jotenkin ymmärrän, että olette aika hyvin toimeentulevia ja vaikeudet olisivat häpeys. Saattaa olla että vanhempasikin kokevat juuri samoin ja ovat sisimmässään yksinäisiä. Tämä on hyvin tavallista menestyville rikkaalle ja hyvinkoulutetulle perheelle.
Asioille voi aina tehdä jotain. Ei ole pakko siirtää sukupolveltatoiselle puhumattomuutta suvun vääriä arvoja. Voi oppia elämään ja lakata leikkimästä teatteria. Saattaa olla että teillä perheessä on ihan kaikki ok, mutta ei ole sitä läheisyyttä ja lämpöä.
On se kyllä surkeaa kansaa kun joka masentuneen pitää erikseen sanoa, että "en kerjää huomiota tai mitään". Moni aina alkaa valittamaankin muualla että "mitä tuut sääliä kerjään?" Olisi hyvä kun tällaset kuolisi kaikki synkassa niin olisi maailma parempi. Sitä saa huutaa jos sattuu. Ainoastaan vajaat pitää kivun sisällään. Se ei ole vahvuus, vaan heikkous.
Masennuksen kanssa kamppaillaan myös maailmalla.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288724392202.html
http://truthman30.wordpress.com/2014/08/12/robin-williams-antidepressants/
Sanaton