niin ymmärsin mä sen,
että lapsuuteni jäänyt on taa.
Ja tuhkat tuuleen vain
jäi lapsuuskodistain, en ole katkera mutta kuitenkin:
Syksy saa, mutt minä en!
että lapsuuteni jäänyt on taa.
Ja tuhkat tuuleen vain
jäi lapsuuskodistain, en ole katkera mutta kuitenkin:
Syksy saa, mutt minä en!
Vastaukset 20
Vanhimmat
Vaikka olisit vanhus harmaahapsi
Mikä salpaa mieles olla kuin lapsi
Ellei elämääs rajoita tauti ja kipu
mieles on se vipu jolla kaikkoaa
pahaolo ja kipu.
Minunkin lapsuuteni jäi matkan varrelle
en kumminkaa antanut sieluani palaa karrelle
Älä heitä muistojas pois
Niitä vaali kuin kultaa ne ois.
Mikä on lapsuudenkoti.
Oliko se kaikilla meillä maatalo, keskellä lainehtivain viljapeltojen
ruusupuskien ja päivänkakkain ympäroimin pihapiirien.
Äiti hellan ääressä keittämässä herkkujaan, isä liiterin edessä rantteella hakkaamassa halkoja talven varalle.
Valkohapsinen sisarusparvi kirmaamassa auringossa leikeissään?
Paimenpojan takana Heluna ja Ilona märehtimässä, suloinen vasikka omassa aitauksessaan.
Ei ainakaan minulla ollut, mutta viis siitä, kaikki on mallillaan.
Ei lapsi tarvi taloa kodikseen, asunto riittää.
Kuurentoista neliön hellahuone,ilman mukavuuksia, kuus ihmistä siinä elämässä elämäänsä.
Kaupunki oli karu paikka puolorvolle työmiehen mukulalle.
Kumminkin mulla on kaik se mitä tarvitsen ,naapurin koivuhalko pino pikkasen vistottaa.
:))) Samat avaruudet meilläkin, nuppeja vain puolet vähemmän.
Rotta kiroili jäätä nurkassa järsiessään: Siisti koti, ei leivänpalaa.
Ei vaiteskaan, leipää löytyi joka päivä.
Nyt on leipää liikaakin. Jotenkin, kaikesta huolimatta, alkuelämään mahtui iloakin, vaikka puitteet olivat kuinkakin vaatimattomat. Onneksi aika on tehnyt tehtävänsä.
Koti ,vaik huonompikin ja vanhemmat vaik olis millasia kutaleita ovat kumminkin lapselle tärkeitä.
Annetaan vaan ajan kullata ne muistot ja oli siel niit hyviä hetkiäkin ellei muuta niin viinerit kahvipöyräs tilipäivänä.
Isän tilipäivään ei liity munkkimuistot, ei mikään muukaan mukava.
Onneksi isä oli harvoin töissä. Heh!
Muuten mukava mies.
Jotta saatais tarinaan surkeutta niin mun isä kuoli joulun aaton aattona.
Omasta juoksupojan tilistä ne viinerit ostin ,rahamiehiä kun oltiin.
Kliimaksi pitää sisältyä aina kirjoitukseen.
Niitä olisi monen monta isästänikin, mutta ei kaikkea kehtova sanoin sanoa.
Monet niistä soisi painuvan muistojen unholaan.
Ei ole kaikki kaunista päällä maan.
Ennen oli viinakortti, ei kai silloin voinut lähes rahaton vetää viinaa joka päivä?
Mailmasta ei koskaan lopu viina sitä himoitsevilta,hyvä veli verkosto toimii.
Saat tänään huikan mun pullosta niin huomenna mä saan sun pullosta ja korvikkeiden määrä on rajaton.
Joskus ihmetellyt sitä mielikuvituksen määrää kun halutaan nuppi turvoksiin.
Ei pontikkaan mitään viinakorttia tarvinnut. Hyvässä lykyssä sossu maksoi sokerit ja hiivatkin.
Ei kaikki asuneet tiettömien taipaleiden takana, kuusen juuressa, tipottelemassa.
Meillä ei oltu sossun asiakkaita.
Tuli mieleen ne trokarit jotka silloin viinakorttiaikana kiskoi hirveitä hintoja juhlapyhien aikoina.
Kukaan ei niitten palveluja käyttäny mut hyvin tierettiin mistä pimiän pullon sai.
Moni juoppo oli ikuisessa velkavankeures viinan himonsa takia.
Ne jotka tipotteli pontikkaa, niin kyllä ne sitä tipotteli paljon yli oman tarpeen. Jäi siitä myyntiin niille, joilla ei ollut omaa tehdasta. Eikä viinakorttia tarvittu.
En usko, että meilläpäin moisia oli. Tai, mistäpä minä sen tiedän.
Muistelen, että Ruotsiin muuttanut sukulainen kertoi kioskien Kolinan olleen suosittua päähän menevää?
En myöskään usko, että isäni juoskenteli missään hauskassa miesseurassa.
Päähän ja nopeaan, oli motto.
Lopetti silti melkein 10 vuotta ennen kuolemaansa.
On niitä trokareita vieläkin, vaan nyt ne trokaa enimmäkseen nuorille, joille ei vielä viinakaupasta myydä.
Meillä oli samoin. Neljä lasta, isä ja äiti.
Pieni keittiö ja kamari. Keittiöön sopi sänky ja kamariin kaksi sänkyä.
Eipä se lapsena haitannut kun ei paremmasta tiennyt.
Tiedän ainakin puolenkymmentä krokaria paikunnallamme, nykyään käyvät Virosra myyntijuomat pakettiautolla, poliisitkin tiedostavat ja harvoin joku kärähtää tai kärähtääkö ollenkaan.
Eipä ollut kovin iso minunkaan kotikoto. Kaksikerroksinen puutalo, tosin vinttiosa jäi isällä aikeeksi rakentaa jotta siellä olisi voinut oikeasti asua. Kesällä siellä välillä nukuttiin ja leikittiin. Kun me lapset vartuimme oppikouluikään ja asuimme viikot asuntolassa, niin isä kai arveli, että ei sitä enää tarvita ja rakentaminen jäi. Maailmalle he sitten koulun jälkeen lähtevät.
Sisko kertoi, että katto on pudonnut jo osittain alas ja piha on vesoittunut. Nyt elokuun lopussa tulee 25 vuotta, kun nukuin viimeisen yöni siellä. Olin ollut matkoilla ja koira oli siellä äitini hoidossa. Kävin sen hakemassa ja kohta äitikin muutti taajamaan asumaan.
Välistä sitä ajattelee lapsuuttaan ja nuoruusvuosiaan. Kokonaisuutena ihan mukavaa se elämä oli.
Kiitos isä ja äiti, kaunis kotitalomme on edelleen perheen yhteisessä käytössä.
Täällä nyt istun kamarissa ja naputtelen tekstiä. Ikkunan alla omenapuussa melkoinen sato kypsyy, se tietää omenahilloa talveksi. Saa nähdä ehtiikö luumut
kypsyä täysin.
Nyt kun mäkin oon yli kuurenkymmenen niin huomasin parikin ittelleen uutta juttua.
Olen ain kuvitellut et luonnos elävät ovat huolettomia hulivilejä jotka viipottaa siel ja tääl.
Ei se niin olekkaan ,mäkun olen pikkuhiljaa nikkaroinut parvekkeeni uusiksi ,muuten samanverran neliöitä ku siin hellahuonees jost kirjotin.
Mut asiaan,olen päivien mittaan seurannut yhtä päästiäistä joka siin seinänviertä kiiruhtaa askareilleen.
Vartin tarkkuurella joka päivä se tulee vasemmalta ja sen meno on torella touhukasta.
Puolentunnin jälkeen se palaa täsmälleen samasta kivenkolosta ,ihan ku töist kotiin meni.
Mä luulen et se on urautunut.
Eilen huomasin salaojakaivossa lepakon, pensseleitä pikkasen meinasin huljuttaa,vesiliukoista väriä kun vetelen.
Sinne putkeen päästääkseen sen lepakon on pitäny mennä naapurin kaivosta sisään ja kiertää mun talo ,kymmeniä metrejä.
Jätin kannen auki ja pian se hiirenkokonen rääpäle lämmitteli aurinkossa ,könys sinne tänne ja lähti mutkitellen metsään,ei kävellen vaan ilmojen teitä.
Oli hirveen kokoset siivet kokoonsa nähren, miten se paljon kehuttu suunistus vaiston kans mahto olla,onkohan vieläkään kotiinsa löytäny?