Mitä järkeä on opiskella eli päntätä päähänsä muitten tietoa. Sitten, kun on peruskoulu ja lukio suoritettu, niin moni ihminen kuolee. Toinen kohta on opiskella tuon päälle yliopistossa 5-10 vuotta ja sen jälkeen kuolla pois.
Siinä sitä on tehty velkaa velan päälle ja jos on vielä hengissä, niin muutama vuosi töissä ja kuolee pois.
Kaiken huippu on kuolla ensimmäisenä koulupäivänä. Näitäkin tapahtuu.
Kaikkein parasta olisi olla tekemättä mitään. Silloin on sama, milloin kuolee.
En usko opiskeluun
9
205
Vastaukset
- kuin kuollut
Silloinhan onkin kuin kuollut, kun ei tee mitään.
- ihan turhaa
Ulkoisesti ei teekään ja muiden mielestä ei tee, mutta oma aivotoiminta on tärkein. Mitä merkitsee joku titteli kuoleman rinnalla?
- Turhaakin turhempaa
Mitä järkeä on elää ja miettiä joutavia vielä tämä päivä, kun voi kuolla heti pois?
- ihan turhaa
Kyllä! Olet pitkälle edennyt ajattelija.
- huoli1
Joillakin ihmisillä on unelmia, joita haluaa toteuttaa. Unelmien äärelle pääsee, jos itse tekee jotain niiden eteen. Tiedon avulla tiedät, miten parhaiten kannattaisi toimia, ainakin silloin kun vertaat omia tietoja ja mielipiteitäsi niihin. Sinulle on annettu elämä, jos hyvin käy niin jopa yli 80 vuotta elämää. Harmillista on se, että ihminen ajoittain unohtaa, että on ainutlaatuinen ja että elämässä on rajattomasti mahdollisuuksia. Itse ajattelen niin, että minulla - tänne syntyneenä - on velvollisuus ihmiskuntaa kohtaan toteuttaa elämääni parhaalla mahdollisella tavalla ja ihmis-, eläin- ja kasvikuntaa kunnioittaen. Minulla on myös velvollisuus tarjota paras mahdollinen tulevaisuus tuleville sukupolville. Lenita Airisto sanoi mtv:llä tässä kesällä hyvin. Hän sanoi, että "nykyään eletään kuin pellossa". Hän tarkoitti sitä, että nykyään unohdetaan se, että suomalaisesta yhteiskunnasta pitää pitää huolta. Ei saa pitää kaikkea itsestään selvänä, kun se sitä ei ole. Tässä tilanteessa ollaan nyt, kun ollaan unohdettu pitää huolta.
- ihan turhaa
Minulla on henkisempiä jumalia kuin Lenita Airisto.
- Vaaran merkit
Trollaatko? Tuon saman lauseen "suomalaisesta yhteiskunnasta pitää pitää huolta", olisi voinut sanoa kuka vain täysjärkinen. Muuten, jos et trollaa, niin päässä liippaa ja pahan kerran.
- ihan turhaa
Vaaran merkit kirjoitti:
Trollaatko? Tuon saman lauseen "suomalaisesta yhteiskunnasta pitää pitää huolta", olisi voinut sanoa kuka vain täysjärkinen. Muuten, jos et trollaa, niin päässä liippaa ja pahan kerran.
Minusta tuo on vauvamainen lause eikä todista sen esittäjästä mitään. Luultavasti suomalainen yhteiskunta elää pidempään kuin me. Yhteiskunnalla ei ole tunteita.
- En usko
En minäkään usko opiskeluun mutta työnantajat uskovat. Eli jos ei ole opiskellut ei pääse töihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127- 501100
Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661097Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731019Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153932Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182930Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717867- 89867
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu107831Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713