Teen perunkirjan

itse ja kysyn..

Aion tehdä perunkirjan kuolleen isäni jälkeen itse,säästääkseni omiani ja sisarteni rahavaroja, (pesällä ei ole rahavaroja). Äitini on vielä elossa.Tila jolla sijaitsee omakotitalo on kiinnitetty osittain ja äidillä ja isällä on takausvastuita. Olisiko takausvastuista ja kiinnityksistä hyvä mainita perukirjassa? Hautajaiskulut aiomme maksaa porukalla, tarvitseeko mainita sitä, ettei niitä ole pesän varoista pystytty maksamaan tai yleensä sitä kenen varoista ne on maksettu? Verottaja tietysti haluaa mahdollisimman simppelin luettelon eikä mitään pitkiä selityksiä..

Perunkirjoituksen jälkeen voinemme heti myydä kulujen kattamiseksi isäni nimissä olevaa omaisuutta (auto, traktori yms.)

11

4726

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tee itse

      Hei

      Viestisi luettuani kehottaisin ongelmien välttämiseksi ottamaan yhteyttä asiantuntijaan perunkirjoitusasiassa.

      Meillä oli hiukan samanlainen tilanne omalla kohdalla ja maistraatista saatiin asiantuntijat tekemään perukirja. Vero-ongelmat vältettiin ja pesässä saatiin aikaan sopuisa jako.

      Kerrot nimittäin, että pesässä ei ole rahavaroja mutta tila, talo, autot ja traktorit näyttävät olevan, joista verottaja mielellään verottaa. Jos maksatte hautajaiset itse niin se koituu tappioksenne suurempana perintöverona. Näinollen kehottaisin ottamaan yhteyttä asiantuntijaan. Mielenrauhallakin on hintansa.

      • itse ja kysyn?

        En ole kuullutkaan että maistraatti tekee perunkirjoituksia, ei ole nimittäin silmiini sattunut maistraatin tekemänä sellaista. No, sen tiedän mitä tietoja perukirjaan pitää laittaa ja miten pesää verotetaan. En ollutkaan ajatellut laittaa tietoja valikoidusti. Kysymys olikin vähän erikoisemmasta "menoerästä" eli takauksista ja kiinnityksistä ja niiden käsittelemisestä perukirjan tiedoissa, ilmeisesti niitä ei tarvitse mainita. Tottakai vähennyksiin laitettaisiin hautajaiskulut ihan normaalisti riippumatta siitä kuka ne on maksanut.Pitääkö maksamiamme hautajaiskuluja käsitellä tosiaan lainana pesälle? Pesän nettovarallisuus tulee olemaan sitä luokkaa, että perintövero ei muodostu ongelmaksi. Käsittääkseni veroa alentaa myös se, että leski jää asumaan puolisoiden yhteiseen asuntoon. Taitaa asiantuntijat olla nukkumassa...


      • tee itse
        itse ja kysyn? kirjoitti:

        En ole kuullutkaan että maistraatti tekee perunkirjoituksia, ei ole nimittäin silmiini sattunut maistraatin tekemänä sellaista. No, sen tiedän mitä tietoja perukirjaan pitää laittaa ja miten pesää verotetaan. En ollutkaan ajatellut laittaa tietoja valikoidusti. Kysymys olikin vähän erikoisemmasta "menoerästä" eli takauksista ja kiinnityksistä ja niiden käsittelemisestä perukirjan tiedoissa, ilmeisesti niitä ei tarvitse mainita. Tottakai vähennyksiin laitettaisiin hautajaiskulut ihan normaalisti riippumatta siitä kuka ne on maksanut.Pitääkö maksamiamme hautajaiskuluja käsitellä tosiaan lainana pesälle? Pesän nettovarallisuus tulee olemaan sitä luokkaa, että perintövero ei muodostu ongelmaksi. Käsittääkseni veroa alentaa myös se, että leski jää asumaan puolisoiden yhteiseen asuntoon. Taitaa asiantuntijat olla nukkumassa...

        Juuei

        No, ehkäpä ei kuitenkaan maistraatista niinkuin eilen sanoin. Mutta kunnan oikeusaputoimistosta saatiin pari tyyppiä homma tekemään. Kustannus taisi olla noin 200 euroa. Paprut tuli kuntoon ja suvulla meni aikaa noin kaksi tuntia.
        Koskapa jaettavaa ei paljon tullut ja jakajia taas oli riittävästi, päätimme antaa perintöosuutemme lahjana leskelle (perintöosuus alle 3400€/hlö). Näin hän tuli oman omaisuutensa omistajaksi ja veroja ei kenenkään tarvinnut maksaa senttiäkäään.

        Iisi homma


    • Nixuliina

      Perukirjaan pitää merkitä se mitä perukirjaan pitää merkitä. Et voi valita sitä, mitä siihen laitetaan ja mitä ei laiteta.

      Jos käytät omia rahojasi pesän menoihin, niin lainaa rahat pesälle, jotta perintövero pienenee ja maksa laskut pesän tililtä.

    • Ehdotus
    • syö

      Kun sinulla on asiakirjamalli perukirjasta, niin varojen ja velkojen (hautauskukut velkaa tapauksessasi) jälkeen kohta Merkitään ja sitten luettelet kiinnitykset, takaukset ym. vastuut. Lesken omaisuus myös kirjattava.
      Olet päättäväinen, kyllä onnistuu. Huomioi kuitenkin, ettei vain pesä riitaannu.
      Aarnio - Kankaan kirjasta, Suomen Jäämistöoikeus, saat myös hyviä neuvoja.

      • nimi

        hakea kirjastosta kaikki perunkirja oppaat. Tilaat virkatodistukset kaikilta pesän osakkailta, sukuselvitykset vainajalta koko elämän ajalta. Testamentti ,avioehto jos on,kulut, velat, saannit jne. Kannattaa ainakin kerätä kaikki materiaali itse ja valmistella koko asia niin pitkälle kun jaksaa. Lopussa voit antaa ammatti ihmisen koota sen tai ainakin tarkistaa ettei ole jotain tärkeää unohtunut.
        No, aikaa ainakin kuluu mutta onhan se säästöä.
        Paras tehdä vapaamuotoisena kaavakkeista saa vihiä missä järjestyksessä.


    • kirja

      Aarnio - Kangas - Puronen: Perunkirjoitusopsas on erittäin hyvä ja kaavojakin löytyy. Tarvitset ehdottomasti perunkirjamallin ohjeeksesi.

    • Leskimies

      Yksi vaihtoehto on tehdä perunkirja itse niin pitkälle valmiiksi kuin mahdollista. Tämän jälkeen luetuttaa vaikkapa sitten lakimiehellä 'valmiin' paperin ja näin lakimiehen palkkio ei ole kovin iso. Rutiinityöstä perunkirjan tekemiseen ei ole järkeä maksaa kalliita lakimiehen palkkoita jos vaan itse jaksaa ja kykenee rutiinihomman hoitamaan.

      • taasen

        Kun menee lakimiehelle näyttämään perukirjaa, niin lakimies laittaa uusiksi ja ottaa palkkion tekemästään perukirjasta.
        Ei pidä olla sinisilmäinen näiden AA-miesten suhteen!


      • Nenästä vedettäväkö?
        taasen kirjoitti:

        Kun menee lakimiehelle näyttämään perukirjaa, niin lakimies laittaa uusiksi ja ottaa palkkion tekemästään perukirjasta.
        Ei pidä olla sinisilmäinen näiden AA-miesten suhteen!

        Tekemieni tunnustelujen perusteella voin vakuuttaa, että asia on juuri näin!

        Kaiken maailman jäsenetuhintojenkaan edullisuuteen ei sitten pidä luottaa; saattavat olla 'vapaiden markkinoiden' hintoja kalliimpia.

        Tuntuu siltä, että perukirjan tekemisen hinnaksi on päätetty ~vajaa tonni. Ja sitten väännetään asiakkaan valmiiksi toimittamien papereiden kanssa riittävä tuntimäärä.

        Mihin tämä maailma on ahneutensa kanssa menossa? Toivottavasti Helvettiin!!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      100
      6414
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3833
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3210
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      370
      1736
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1340
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      979
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      966
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      890
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      869
    Aihe