Asutaan maalla ja alakoululainen joutuu kulkemaan parin kilsan verran koulutaksille. Matka suurimmaksi osaksi avointa peltoaukeaa, eikä taloja.
Tähän aikaan vuodesta täällä on ihan kaameita ukonilmoja (just oli lisäksi trombi). Nyt ollut jytinöitä joka yö, onneksi aamuun mennessä menneet ohitse, mutta nyt niitä on luvattu lähipäiviksi paljon myös päiväsaikaan.
Katsoin sääennusteista, että monena päivänä näitä olisi nyt taas tulossa ja juuri niihin aikoihin, jolloin lapsen on määrä tulla koulusta.
Lapsi hieman pelkää ukkosta, tai/ja ainakin suhtautuu siihen järkevän kunnioittavasti, kuten itsekin teen.
Olen itse ollut lapsena ja nuorena todella hurjissa ukonilmoissa ja joutunut todistamaan aika hurjia tilanteita, joista kuitenkin kuin ihmeen kaupalla hengissä selvinnyt, joten en todellakaan halua olla enää ukonilmana ulkotiloissa.
Ja kukapa nyt pään päällä (tai melkein) riehuvassa ukkosmyrskyssä edes viihtyisi tai/ja kaatosateessa (kuin joku vähän extreme-tyyppi), että jotain rajaa sentään.
Tossa just lukemani linkki aiheesta, että ihan järkevää varovaisuutta kannattaa kyllä ihan oikeasti noudattaa:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288716587142.html
Että esim. jonkun sateenvarjon, tai fillarin kanssa ei varmaan ihan kannata liikkua...
Mitään matalaa pensaikkoakaan/puustoakaan tossa taksipysäkkimatkan varrella ei ole ja jos jotain puustoa jossain kohdin on, niin se on juuri sellaista korkeeta puuta, jonka alle ei missään nimessä pitäis mennä etsimään mitään suojaa.
Kyllähän toi pelkkä jytinäkin jo helposti pelottaa ja saa paniikkia aikaan, monessa aikuisessakin, saati sitten lapsessa, joka on muutenkin herkkä ja kaatosade ei välttämättä tunnu kovin kivalta.
Ennenvanhaan koulutaksikuski sai siis käyttää maalaisjärkeä ja joskus toi lapset melkein kotipihaan saakka, jos tilanne sitä vaati. Oli tuttu kuljettaja "naapurista", jonka kaikki tunsivat ja joka tunsi jokaisen lapsen.
Mutta nyt on uudet systeemit ja uusien tiukkojen sääntöjen lisäksi uusi kuski, joka ei tunnu omaavan muutenkaan minkäänlaista maalaisjärkeä ja pelisilmää ja jolle lasten turvallisuus ei tunnu olevan edes mikään ykkösasia.
Kuljetusyritys siis vaihtui pienestä tutusta yrittäjästä isoon yhtiöön. Kaupungilta tuli uudet tiukentuneet säännöt, uudet reitit ja taksin hakupaikka muuttui entistä kauemmaksi.
Eli taksi ei kuulemma voi missään tilanteessa jäädä pysäkille odottelemaan, tai poiketa reitistä. Kouluviraston mukaan edes kunnon ukkosmyräkkä ei ole sellainen syy.
Hätätilanteissa hakisin lapsen toki itse kotiin autolla, jos kotona olisin, mutta tilanne nyt kuitenkin lisäksi se, että käytössäni ei siihen aikaan ole autoa, koska huushollissa tällä hetkellä, sattuneista syistä, ainoastaan yksi auto, joka puolison käytössä.
Että se sitten siitä...
Koulumatka maaseudulla
24
448
Vastaukset
- baari-ossi
muuttakaa taajamaan.
- kirvesmiehen muija
Kyllä varmaan tuollainen sää pelottaa pientä koululaista. Mutta kannattaa rohkaista häntä kuitenkin kulkemaan koulumatkat. Ja jos itse olet kotona silloin niin mene kävellen häntä vastaan. Tosiaankaan en suosittelisi sateenvarjoa mutta sadetakki tai sadeviitta on hyvä suoja sadetta vastaan. Kumpparit ja sadevaatteet sekä lapselle että sulle niin hommahan menee mukavasti.
On se kyllä kumma että ei enään haeta kotiovelta niin kuin joskus aikanaan. Ei se veisi kovinkaan paljon kauemmin jos auto koukkaa pihan kautta. Lapsi on turvassa koko matkan. - Ei jaksa näitä
Juu, pistä avaaja kinttuihin vipinää ja kävele lastasi vastaan. En itse kehtaisi tällaista avausta kirjoittaa.
Et sinä 4 km:n kävelyyn kuole tai jos olet niin sairas, ettet pysty liikkumaan jalan, yritä saada joku maksusta hakemaan lapsesi taksipysäkiltä sillloin kun ukkostaa.
Veronmaksajien ei tarvitse maksaa lapsellesi koulukyytiä kotiovelta koulun portille. Olet itse asuinpaikkasi valinnut.- idiootti oot
Niinkö sinä tekisit jos sulla olisi lapsia? Yleensä tämmöisiä lapsia vihaavia mielipiteitä kirjoittajat ovat lapsettomia.
Ennemmin ostat itsellesi kaljaa ja tupakkaa, voi sua...
Lapsettomista on kiva kun lapsia pelottaa pimeellä koulutiellä.
Sinä varmaan kävelet myös pimeellä töihin, ai muta ethän oo töissä, olet luuseri... - Ei jaksa näitä
idiootti oot kirjoitti:
Niinkö sinä tekisit jos sulla olisi lapsia? Yleensä tämmöisiä lapsia vihaavia mielipiteitä kirjoittajat ovat lapsettomia.
Ennemmin ostat itsellesi kaljaa ja tupakkaa, voi sua...
Lapsettomista on kiva kun lapsia pelottaa pimeellä koulutiellä.
Sinä varmaan kävelet myös pimeellä töihin, ai muta ethän oo töissä, olet luuseri...On minulla lapsia ja heillä on ollut koulumatkaa 3 km. Minä en kuitenkaan ole koskaan pelotellut lapsiani ukkosella, joten he eivät ole avaajan lasten tapaan yhtä viottuneita.
En juo kaljaa, enkä polta tupakkaa. Olen ollut työelämässä kauemmin kuin sinulla on elinvuosia, kakara.
Kuljen töihin polkupyörällä tuon saman 3 km kaksi kertaa päivässä. Talvella on pimeää, mutta meillä ei myöskään pelätä pimeää, koska siinäkään ei ole mitään pelkäämistä.
Jos sinulla joskus on lapsia, niin opeta heitä, että pimeässä ei ole mitään pelättävää. - ei ei todellakaan
Ei jaksa näitä kirjoitti:
On minulla lapsia ja heillä on ollut koulumatkaa 3 km. Minä en kuitenkaan ole koskaan pelotellut lapsiani ukkosella, joten he eivät ole avaajan lasten tapaan yhtä viottuneita.
En juo kaljaa, enkä polta tupakkaa. Olen ollut työelämässä kauemmin kuin sinulla on elinvuosia, kakara.
Kuljen töihin polkupyörällä tuon saman 3 km kaksi kertaa päivässä. Talvella on pimeää, mutta meillä ei myöskään pelätä pimeää, koska siinäkään ei ole mitään pelkäämistä.
Jos sinulla joskus on lapsia, niin opeta heitä, että pimeässä ei ole mitään pelättävää.jaksa näitä "täydellisiä" ihmisiä jotka haukkuvat toisten lapsia viottuneiksi,ihan sairasta.Kyllä jokainen järkevä aikuinen tajuaa että lapset ovat erilaisia ja pelkäävät eri asioita.Ja en minä ainakaan lapselle opeta ettei salamat mitään tee,kuolihan tänäkin kesänä ihminen salamaan joten ei se ihan leikin asia ole!!
- ...
ei ei todellakaan kirjoitti:
jaksa näitä "täydellisiä" ihmisiä jotka haukkuvat toisten lapsia viottuneiksi,ihan sairasta.Kyllä jokainen järkevä aikuinen tajuaa että lapset ovat erilaisia ja pelkäävät eri asioita.Ja en minä ainakaan lapselle opeta ettei salamat mitään tee,kuolihan tänäkin kesänä ihminen salamaan joten ei se ihan leikin asia ole!!
Ota yhteyttä kaupunkisi vammaispalveluihin, jos sinä ja lapsesi olette niin "erilaisia", ettette selviä lapsen koulumatkoista.
- mikä sinä
... kirjoitti:
Ota yhteyttä kaupunkisi vammaispalveluihin, jos sinä ja lapsesi olette niin "erilaisia", ettette selviä lapsen koulumatkoista.
olet vähättelemään toisten pelkoja! Ota itse yhteyttä johonkin että opit sympatiaa.
- Tuttu tyttö 19
mikä sinä kirjoitti:
olet vähättelemään toisten pelkoja! Ota itse yhteyttä johonkin että opit sympatiaa.
Eihän edellinen kirjoittaja vähätellyt aloittajan pelkoja. Ihan päinvastoin! Hänhän vinkkasi tälle äidille yhden mahdollisen ongelmanratkaisuvaihtoehdon.
Sympatia on eri asia kuin ukkospelkoisen paapominen. Aloittajan vaatimuksethan ajaisivat kunnat todella kestämättömään tilanteeseen: yksi pelkää ukkosta, toinen lintuja, kolmas susia, neljäs känniläisiä, viides "pahoja poikia"...
Tässä ketjussa on näköjään esitetty useitakin eri mahdollisuuksia selvitä aloittajan vaikeuksista, iso osa ehdotuksista on täysin toteuttamiskelpoisia, esimerkiksi toisen auton hankkiminen muutamaksi viikoksi. Jos sen oivaltaa satunnainen lukija, voi ihmetellä, miksi aloittajan perheessä ei ongelmaa pohdittaessa ole sitä keksitty.
Aloittaja, kertoisitko meille, mihin ratkaisuun olette päätyneet vai onko ongelma jo poistunut säiden viilennyttyä takavasemmalle? - ...
mikä sinä kirjoitti:
olet vähättelemään toisten pelkoja! Ota itse yhteyttä johonkin että opit sympatiaa.
Sinulle "mikä sinä", oikeasti ja vakavissaan kirjoitin.
Opetusvirastossa ei tunneta sellaista koulukuljetusperustetta kuin ukkosen pelko. Oikea osoite teille on kaupunkinne/kuntanne sosiaali- ja terveyspalvelut.
- maalla on mukavaa
Nimimerkkille "ei jaksa näitä": ei tarviikaan jaksaa, mutta ei siitäkään tarttis mitään numeroa tehdä.
Toisekseen ukonilmalla, joka on juuri kohdalla pitäis kyllä oman turvallisuuden takia pysytellä sisätiloissa. Kyse ei siis varmaan ollut siitä, että aloittaja ei jaksais kävellä.
Tuskin kukaan järkevä ihminen sellaiseen rajuilmaan, mitä maaseudulla usein on, edes maksusta menee, ainakaan kovin moni. Eläimetkin usein pelkää ja hakeutuu suojaan, viimeistään silloin, kun kaatissade tulee niskaan.
Kaupungissa ihan eri juttu.
Itse on tullut oltua joskus yksin "keskellä ei mitään", kun rajuilma päässyt yllättämään ja aika kaamee kokemus.
Jos aloittaja itse pelkää ukkosta, niin ei varmaan lähde mihinkään talsimaan, kun jytinä on täysiä päällä, että olipa järkevä neuvo! Mutta enpä usko, että sinne lähtee kovin moni muukaan.
Lähellä ei ehkä ole edes sellaisia naapureita, tai yleensäkään ketään muuta, joka vois edes autolla hakea.
Maalaiset on tietty asuinpaikkansa valinneet, mutta usein on valitettavasti niin, että kun paikka on aikoinaan valittu, on siellä alunperin ollut toimivat systeemit. Ennen monessa paikassa (siis näitä on kustannettu jo iät ja ajat muillekin kuin aloittajan lapsille) koulutaksireitit kulkivat tosi läheltä kotia, useassa paikassa tosiaan ihan melkein kotiportilta haettiin, meilläkin aina vähintään 100-200 m päästä. Myös bussit kulkivat ja pysäkit siedettävän matkan päässä.
Nykyään on sitten jo bussitkin viety ja kaikki systeemit on aika radikaalisti muuttuneet. (usein kuntaliitoksen seurauksena). Monessa pienessä kunnassa kaikki vielä toimi ja palvelut olivat käden ulottuvilla.
Nykyään kaikki keskitetään, palvelut karkaa kauas, kaikkea leikataan ja yritetään epätoivoisesti saada säästöjä aikaan.
Maaseudulta on alkanut kadota siis kaikki muutkin palvelut, joista kärsii myös vanhusväestö, joista monella ei ole edes autoa.
Ikävää.
Kaikille se muuttokaan ei onnistu kädenkäänteessä, eikä ole mikään yksinkertaisen helppo juttu.- Ei jaksa näitä
Mitä hyötyä avaajalle on laittaa viestiä tänne, muuten kuin siinä tarkoituksessa että haluaa nolata itsensä? En usko, että kukaan vanhempi pelkää niin PALJON ukkosta, että jättää lapsensa mieluummin yksin kävelemään kotiin, kuin että kävelisi häntä vastaan.
Kaupungeissa lapsia jää suojatiellä autojen alle koulumatkallaan ja kuolee tai vammautuu. Siinä vähän perspektiiviä maalaisille. - no onhan
Ei jaksa näitä kirjoitti:
Mitä hyötyä avaajalle on laittaa viestiä tänne, muuten kuin siinä tarkoituksessa että haluaa nolata itsensä? En usko, että kukaan vanhempi pelkää niin PALJON ukkosta, että jättää lapsensa mieluummin yksin kävelemään kotiin, kuin että kävelisi häntä vastaan.
Kaupungeissa lapsia jää suojatiellä autojen alle koulumatkallaan ja kuolee tai vammautuu. Siinä vähän perspektiiviä maalaisille.niitä ihmisiä salamaankin kuollut..Ja itse kyllä ymmärsin että avaaja ei ole kotona siihen aikaan kun lapsi pääsee koulusta..Ei mielestäni ole mitenkään turhaan huolestua lapsen kävelystä ukkosilmalla,en varmasti itsekkään menisi juuri päällä olevaan ukkosilmaan kävelemään.Jos itse menette niin ei se tarkoita että lapsen pitäisi uskaltaa mennä!!
- Ei jaksa näitä
no onhan kirjoitti:
niitä ihmisiä salamaankin kuollut..Ja itse kyllä ymmärsin että avaaja ei ole kotona siihen aikaan kun lapsi pääsee koulusta..Ei mielestäni ole mitenkään turhaan huolestua lapsen kävelystä ukkosilmalla,en varmasti itsekkään menisi juuri päällä olevaan ukkosilmaan kävelemään.Jos itse menette niin ei se tarkoita että lapsen pitäisi uskaltaa mennä!!
Joka syksy lapsia jää koulutiellä auton alle. Kerroppa minulle milloin salama on tappanut lapsen koulutiellä?
Juu, avaaja kirjoittaa, että hakisi hätätilanteessa lapsen, "mutta tilanne nyt kuitenkin lisäksi se, että käytössäni ei siihen aikaan ole autoa..." ei todennäköisesti ole tuohon aikaan myöskään kotona.
On totta, että rajuilma tuntuu hiukan pelottavalta, kun se sattuu aivan kohdalle, mutta lapsia kannattaa kuitenkin opettaa, että sitä on turha pelätä. Meillä ei pelätä ukkosta, emmekä ole pelotelleet sillä lapsiakaan. Salama on tappanut ihmisen "kirkkaalta taivaalta",vaikkei mitään rajuilmaa ole ollutkaan. Pitäisikö siis koko ajan kulkea ulkona sydän kurkussa? - no joo
Ei jaksa näitä kirjoitti:
Joka syksy lapsia jää koulutiellä auton alle. Kerroppa minulle milloin salama on tappanut lapsen koulutiellä?
Juu, avaaja kirjoittaa, että hakisi hätätilanteessa lapsen, "mutta tilanne nyt kuitenkin lisäksi se, että käytössäni ei siihen aikaan ole autoa..." ei todennäköisesti ole tuohon aikaan myöskään kotona.
On totta, että rajuilma tuntuu hiukan pelottavalta, kun se sattuu aivan kohdalle, mutta lapsia kannattaa kuitenkin opettaa, että sitä on turha pelätä. Meillä ei pelätä ukkosta, emmekä ole pelotelleet sillä lapsiakaan. Salama on tappanut ihmisen "kirkkaalta taivaalta",vaikkei mitään rajuilmaa ole ollutkaan. Pitäisikö siis koko ajan kulkea ulkona sydän kurkussa?olishan se aikamoista jos nyt lapseen juuri osuis..Mutta noin kai ne kaikki on ajatellut ennen kuin salama on iskenyt..Joskus on meidän perhettä aika lähelle iskenyt ja kyllä oli pelottavaa jopa minusta aikuisesta!
Eikä lapsia tarvitse mitenkään pelotella ukkosella,lapset vaan nyt on erilaisia toiset pelkää yhtä ja toiset toista.Eikä nyt tietenkään tarvitse sydän kurkussa koko elämää olla mutta tarviiko sitä silti juuri ukkosilmaan mennä(siis ihan päällä olevaan).. - ap.
no joo kirjoitti:
olishan se aikamoista jos nyt lapseen juuri osuis..Mutta noin kai ne kaikki on ajatellut ennen kuin salama on iskenyt..Joskus on meidän perhettä aika lähelle iskenyt ja kyllä oli pelottavaa jopa minusta aikuisesta!
Eikä lapsia tarvitse mitenkään pelotella ukkosella,lapset vaan nyt on erilaisia toiset pelkää yhtä ja toiset toista.Eikä nyt tietenkään tarvitse sydän kurkussa koko elämää olla mutta tarviiko sitä silti juuri ukkosilmaan mennä(siis ihan päällä olevaan)..Joo, tuohon päällä olevaan ukonilmaan menoa ei tosiaankaan suositella ja ei tulis mulle mieleenkään lähteä silloin ulos.
Ja mulla muutenkin jo hiukset pystyssä ja kroppa reagoi todella herkästi ukkoseen ja muutenkin sähköön. Olisin ulkona varmaan varsinainen hattiwatti!
Nyt ohjeistin lasta, että jos sellainen tilanne tulee, että ukkonen kohdalla, tai edes tosi lähellä tulossa, niin koulutaksista ei sitten vaan poistuta ja piste. Soittakoon sitten mulle, mutta lapsi ei lähde sieltä kävelemään minnekään ja se siitä!
Olen tosiaan tähän ikään mennessä ollut niin pahoissa ukonilmoissa, että sisätiloissakin on saanut pelätä, joten ei tosiaankaan tulis kyllä edes mieleen mennä ulkotiloihin.
Nurkissa on pahimmillaan sähkölaitteet posahdelleet palasiksi jne..
Aikoinaan myös äitini suhtautui ihan kunnioittavati näihin ilmoihin. Hän oli maalla kasvaneena (paikassa, jossa tuppasi jytisemään usein ja kovaa) ehtinyt kokea tosi hurjia myräköitä, kohdannut mm. pallosalaman, saanut salamasta sähköiskun pistorasian kautta jne.
Muistan kerrankin, kun oltiin mummolassa ja tuli oikein kunnon rytinät, aikuiset komensivat jossain vaiheessa, ihan vakavalla naamalla, koko porukan istumaan keskelle tuvan lattiaa.
Eikä äitini noin muuten, kaikesta huolimatta, ollut mitenkään hysteerinen ukonilman kanssa, liikkui tiettyyn pisteeseen saakka ulkonakin, mutta tuolloin näki, että oli leikki kaukana. Onneksi ei pahemmin käynyt, eikä salama sytyttänyt mitään.
Yhdellä kerralla jäin sitten samalla seudulla yksinäni päälle tulevaan ukonilmaan, polkupyörällä ajaessa, keskellä ei mitään.
Onnistuin lopulta hätäpäissäni pääsemään suojaan vanhaan vajanrötisköön. Oven sain kiinnitettyä sisäpuolelta vaatteista irroitetulla nyörillä, jota sain juuri ja juuri pideltyä, ettei myrskytuuli väkisin repinyt ovea auki. Samalla läheisen sähkökaapin nurkille iski salama ja pamahti niin, että tärykalvot meinas hajota ja luulin, että koko hökkeli lentää ilmaan.
Eikä nämä ole ainoita pahoja kokemuksia, joten ulos en kyllä enää ukonilmalla suostu menemään ja se siitä.
Lisäksi voin kertoa, että perheessä on ollut onnettomuudesta johtunut kuolemantapaus, ei kylläkään salama syynä (vaikkakin onnettomuus tuli noin muuten kuvainnollisesti "kuin salama kirkkaalta taivaalta"), mutta siis muuta ja tästäkin syystä otan nämä jutut varmaan vakavammin kuin jotkut muut, jotka usein tuntuu ajattelevan tyylillä "eihän meille mitään voi sattua" ja pitävät suurinpiirtein itseään ja lapsiaan kuolemattomina. - Yksisilmäistä
ap. kirjoitti:
Joo, tuohon päällä olevaan ukonilmaan menoa ei tosiaankaan suositella ja ei tulis mulle mieleenkään lähteä silloin ulos.
Ja mulla muutenkin jo hiukset pystyssä ja kroppa reagoi todella herkästi ukkoseen ja muutenkin sähköön. Olisin ulkona varmaan varsinainen hattiwatti!
Nyt ohjeistin lasta, että jos sellainen tilanne tulee, että ukkonen kohdalla, tai edes tosi lähellä tulossa, niin koulutaksista ei sitten vaan poistuta ja piste. Soittakoon sitten mulle, mutta lapsi ei lähde sieltä kävelemään minnekään ja se siitä!
Olen tosiaan tähän ikään mennessä ollut niin pahoissa ukonilmoissa, että sisätiloissakin on saanut pelätä, joten ei tosiaankaan tulis kyllä edes mieleen mennä ulkotiloihin.
Nurkissa on pahimmillaan sähkölaitteet posahdelleet palasiksi jne..
Aikoinaan myös äitini suhtautui ihan kunnioittavati näihin ilmoihin. Hän oli maalla kasvaneena (paikassa, jossa tuppasi jytisemään usein ja kovaa) ehtinyt kokea tosi hurjia myräköitä, kohdannut mm. pallosalaman, saanut salamasta sähköiskun pistorasian kautta jne.
Muistan kerrankin, kun oltiin mummolassa ja tuli oikein kunnon rytinät, aikuiset komensivat jossain vaiheessa, ihan vakavalla naamalla, koko porukan istumaan keskelle tuvan lattiaa.
Eikä äitini noin muuten, kaikesta huolimatta, ollut mitenkään hysteerinen ukonilman kanssa, liikkui tiettyyn pisteeseen saakka ulkonakin, mutta tuolloin näki, että oli leikki kaukana. Onneksi ei pahemmin käynyt, eikä salama sytyttänyt mitään.
Yhdellä kerralla jäin sitten samalla seudulla yksinäni päälle tulevaan ukonilmaan, polkupyörällä ajaessa, keskellä ei mitään.
Onnistuin lopulta hätäpäissäni pääsemään suojaan vanhaan vajanrötisköön. Oven sain kiinnitettyä sisäpuolelta vaatteista irroitetulla nyörillä, jota sain juuri ja juuri pideltyä, ettei myrskytuuli väkisin repinyt ovea auki. Samalla läheisen sähkökaapin nurkille iski salama ja pamahti niin, että tärykalvot meinas hajota ja luulin, että koko hökkeli lentää ilmaan.
Eikä nämä ole ainoita pahoja kokemuksia, joten ulos en kyllä enää ukonilmalla suostu menemään ja se siitä.
Lisäksi voin kertoa, että perheessä on ollut onnettomuudesta johtunut kuolemantapaus, ei kylläkään salama syynä (vaikkakin onnettomuus tuli noin muuten kuvainnollisesti "kuin salama kirkkaalta taivaalta"), mutta siis muuta ja tästäkin syystä otan nämä jutut varmaan vakavammin kuin jotkut muut, jotka usein tuntuu ajattelevan tyylillä "eihän meille mitään voi sattua" ja pitävät suurinpiirtein itseään ja lapsiaan kuolemattomina.Sen kun ohjeistat. Luulen, että taksikuskilla on oikeus poistaa lapsi taksista, jollei hän suostu siitä nousemaan. Taksiin jää lapsia, joita odotetaan saman reitin varrella kotiin ja kotona ollaan huolestuneita, jos auto ei tule ajallaan.
Hanki jostain apua tuohon ukkosen pelkoosi, ettet enää pahemmin traumatisoi lastasi! - Salaman lyömä 17
"Tuskin kukaan järkevä ihminen sellaiseen rajuilmaan, mitä maaseudulla usein on, edes maksusta menee, ainakaan kovin moni. "
Ihan samanlaisia ne ukonilmat ovat taajamissakin, eivät muutu maalle saavuttuaan millään tapaa rajummiksi tai taajamaan saavuttuaan hillitse itseään.
Ei ukonilmoja ole usein. Kuinka monta kertaa raju ukkonen on ihan päällä juuri koulumatkan aikana koko lukuvuoden mittaan? Tai lapsen koko 9-vuotisen peruskoulun aikana? Etäinen jylinä tai salamanvälähdys ei ole päällä!
Yritän mielikuvituksellani asettua avaajan asemaan. Minulle on päivänselvää, että lähden lastani vastaan, jos koen hänen olevan joko peloissaan tai oikeasti vaaralle alttiina. Sadevaatteet ja kumpparit on keksitty jo kauan sitten.
Mahtaisiko taksin olla mahdollista niinä parina iltapäivänä, kun jossakin vähän kolisee, käydä vanhempien suorittamaa maksua vastaan tuomassa lapsi joko pihaan asti tai edes lähemmäs? Se ei kuitenkaan veisi niin paljon aikaa, että toisten kyytiläisten vanhemmat ehtisivät syvästi huolestua. Tiedän tällaistakin toimintatapaa noudatetun - jopa ihan kunnan ohjeistamana.
On olemassa ukkospelkoisia, susipelkoisia, pedofiilipelkoisia ja mitä vain. Osa vanhemmista näkee lapsensa koko kotoa poissaoloajan jonkin vaaran uhkaamina. Suhteellisuudentaju lienee jollakin tapaa kadonnut maailman ukkosmyrskyissä.
P.S. Nimimerkkini on totuudenmukainen. En siltikään pelkää ukkosta lainkaan, nautin siitä. Olemme nykyisin kamut. - Salaman lyömä 17
ap. kirjoitti:
Joo, tuohon päällä olevaan ukonilmaan menoa ei tosiaankaan suositella ja ei tulis mulle mieleenkään lähteä silloin ulos.
Ja mulla muutenkin jo hiukset pystyssä ja kroppa reagoi todella herkästi ukkoseen ja muutenkin sähköön. Olisin ulkona varmaan varsinainen hattiwatti!
Nyt ohjeistin lasta, että jos sellainen tilanne tulee, että ukkonen kohdalla, tai edes tosi lähellä tulossa, niin koulutaksista ei sitten vaan poistuta ja piste. Soittakoon sitten mulle, mutta lapsi ei lähde sieltä kävelemään minnekään ja se siitä!
Olen tosiaan tähän ikään mennessä ollut niin pahoissa ukonilmoissa, että sisätiloissakin on saanut pelätä, joten ei tosiaankaan tulis kyllä edes mieleen mennä ulkotiloihin.
Nurkissa on pahimmillaan sähkölaitteet posahdelleet palasiksi jne..
Aikoinaan myös äitini suhtautui ihan kunnioittavati näihin ilmoihin. Hän oli maalla kasvaneena (paikassa, jossa tuppasi jytisemään usein ja kovaa) ehtinyt kokea tosi hurjia myräköitä, kohdannut mm. pallosalaman, saanut salamasta sähköiskun pistorasian kautta jne.
Muistan kerrankin, kun oltiin mummolassa ja tuli oikein kunnon rytinät, aikuiset komensivat jossain vaiheessa, ihan vakavalla naamalla, koko porukan istumaan keskelle tuvan lattiaa.
Eikä äitini noin muuten, kaikesta huolimatta, ollut mitenkään hysteerinen ukonilman kanssa, liikkui tiettyyn pisteeseen saakka ulkonakin, mutta tuolloin näki, että oli leikki kaukana. Onneksi ei pahemmin käynyt, eikä salama sytyttänyt mitään.
Yhdellä kerralla jäin sitten samalla seudulla yksinäni päälle tulevaan ukonilmaan, polkupyörällä ajaessa, keskellä ei mitään.
Onnistuin lopulta hätäpäissäni pääsemään suojaan vanhaan vajanrötisköön. Oven sain kiinnitettyä sisäpuolelta vaatteista irroitetulla nyörillä, jota sain juuri ja juuri pideltyä, ettei myrskytuuli väkisin repinyt ovea auki. Samalla läheisen sähkökaapin nurkille iski salama ja pamahti niin, että tärykalvot meinas hajota ja luulin, että koko hökkeli lentää ilmaan.
Eikä nämä ole ainoita pahoja kokemuksia, joten ulos en kyllä enää ukonilmalla suostu menemään ja se siitä.
Lisäksi voin kertoa, että perheessä on ollut onnettomuudesta johtunut kuolemantapaus, ei kylläkään salama syynä (vaikkakin onnettomuus tuli noin muuten kuvainnollisesti "kuin salama kirkkaalta taivaalta"), mutta siis muuta ja tästäkin syystä otan nämä jutut varmaan vakavammin kuin jotkut muut, jotka usein tuntuu ajattelevan tyylillä "eihän meille mitään voi sattua" ja pitävät suurinpiirtein itseään ja lapsiaan kuolemattomina."Soittakoon sitten mulle, mutta lapsi ei lähde sieltä kävelemään minnekään ja se siitä!"
"ulos en kyllä enää ukonilmalla suostu menemään ja se siitä."
Mitähän hyötyä siitä sinulle soittamisesta sitten oikein olisi?
Kyllä meillä monilla on aikamoisia ukonilmakokemuksia omassa henkilöhistoriassamme. Ethän vain kuvittele, että ole ainoa, joka on nähnyt tai kuullut salaman lyövän lähelle? Suurimmalle osalle suomalaisista se on ihan tuttua, mutta ei aiheuta paniikkireaktiota tai kuolemanpelkoa. Minusta käyttäydyt aivan hirveän raukkamaisesti lastasi kohtaan. En voi käsittää!
Mietipä nyt oikein urakalla näitä asioita ensi kesän ukkosia odotellessa. Lue tämä viestiketju vielä läpi oikein ajatuksella. Hanki terapiaa itsellesi (mahdollisesti myös lapsesi tarvitsee sitä!) päästäksesi irrationaalisesta ukkosenpelostasi.
- naurretavus
Aloittajan lapsi on minun mielestäni vielä todella hyvässä asemassa, koska hänen lapsensa kuitenkin joutuu kulkemaan ainoastaan 2km ennen taksiin hyppäämistä. Itse opettajana tiedän monia 3 luokkalaisia, jotka asuvat 5km alueella koulussa, eli he eivät saa ollenkaan kuljetusta. Siitä huolimatta he tulevat polkupyörillä säässä kuin säässä kouluun ilman valittamista. Eli AP:n tilanne on loppujen lopuksi vielä todella hyvä.
- Äitsykkäinen 116
"käytössäni ei siihen aikaan ole autoa, koska huushollissa tällä hetkellä, sattuneista syistä, ainoastaan yksi auto, joka puolison käytössä."
Olisiko mahdollista saada se kosla perheen sisäisin järjestelyin aloittajan käyttöön? Tai vuokrata / liisata / lainata viikoksi tai pariksi toinen auto? Ja kas, ongelma on pois pyyhkäisty! Jos kerran homma kiikastaa autosta, niin miksi ihmeessä tätä probleemaa ei ole ratkaistu ensimmäisellä mieleen tulevalla tavalla? Olisi järkeä ottaa itse vastuu perheen asioista eikä olettaa automaattisesti, että muut (kunta) sen hoitaisi. - Koiralle luita.
Laita opelle sähköpostia, että lapsi ei tule kouluun, koska iltapäivällä saattaa ukkostaa. Kysy, mitä pitää mistäkin oppiaineesta tehdä ja huolehdi, ettei lapsi jää missään aineessa jälkeen.
- Piparminttuöljyyyyyy
Minä kyllä kallistuisin sille kannalle, että opettajalla ei ole velvollisuutta ruveta erikseen joka aineen tuntiohjelmia ja läksyjä aloittajalle selvittelemään - ukkosenpelkohan ei ole ihan järkevä koulusta poissaolon syy. On opettajalla muutenkin tarpeeksi hommia näin lukuvuoden alussa. Ehkäpä joku koulukaveri voisi ne läksyt ilmoittaa.
On olemassa suuri mahdollisuus, että lapsesi joutuu äitinsä (ja oman?) ylimaalliset mittasuhteet saavuttaneen ukkospelon takia koulukavereiden huomion kohteeksi.
- virasto on oikeassa
Jotkut vanhemmat, kuten tämä avaaja luulee, että äidin ja isän vastuu lapsesta päättyy siihen, kun lapsi menee kouluun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72508- 1211771
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill391477Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1231446Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1671299- 1461260
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1521251- 521198
- 591138
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.531029