Sijainnit, joissa ei voi tehdä rauhassa mitään.

Keskustelua paikoista, joissa ei voi syystä tai toisesta tehdä rauhassa mitään. Kun olemme isäni luona, ei oikeastaan voi tehdä mitään rauhassa. Yritin juuri äskettäin pitää itselleni vartin meditointisession. Tajusin jo ennen aloittamista, etten voi säästyä viidentoista minuutin ajaksi häiriötekijöiltä, enkä edes tietäisi, milloin vartti on kulunut. Päätin siis kuunnella vartin kestävää meditaatiomusiikkia YouTubesta, mutta vaikka käytin kuulokkeistani 50% tehoja (Yleensä käytän kaikkeen noin 10-30%, koska se riittää mainiosti.), mutta eivätkös kaksi siskoani olleet keksineet, että on hyvä aika olla samassa huoneessa ja riidellä ja huutaa ihan helvetisti. Yleensä minua ei fyysisesti häiriköidä, jos haluan keskittyä, mutta kun nämä saatanan ihmiset eivät osaa perkele olla hiljaa! Tiedän jo kokemuksesta, ettei sanominen auta. Ensiksi kummatkin taikka toinen alkaa selitellä sitä, kuinka vain toinen on syypää ja sitten, kun ovat vaienneet, niin eikös se riita alakin pian uudestaan.
8132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ja totta kai he menivät juuri ulos. Jos aloitan alusta, he varmaan pomppaavat taas sisälle.

Äänestä

Koulussa ja etenkin sen ruokalassa on täysin mahdotonta olla edes kohtalaisessa rauhassa. Äänet vain soivat ja soivat korvissa ympäri..!

Äänestä

Minua taas häiritsee, että kun yritän kuunnella kappaleen, minut keskeytetään jonkin täysin turhan asian takia, jolloinka joudun aloittamaan kuuntelun alusta. Lisäksi olen yleensä tosi pahalla tuulella tuolloin...

Lukemista häiritsee musiikki joskus, eipä juuri muu, jos on hyvä kirja (mitä koulukirjat eivät valitettavasti ole..)

Mutta joo. Iskällä ei saa olla rauhassa. Kun yrität mennä kävelylle YKSIN ja nimenomaan YKSIN saattaa joku yrittää ängetä mukaan. Tai sitten sinua käsketään ottamaan siskosikin mukaan. Sisällä joudut olemaan koneella olohuoneessa (ei muuta vaihtoehtoa) joten kiva kun hirveä sirkus ympärillä. Sitten kun naurat jollekin, iskä ryntää kysymään "Kerro nyt, jos siellä jotain hauskaa on..."

Bussissa on myös vaikeaa. Aina joku pulisee lähellä tai haisee hieltä.

Äänestä

Kotona ei voi olla rauhassa, koska sisko. Hän pyörii ihan jatkuvasti ja tekee jotain, joten...

Mökillä taas ei ole tietokonetta, mutta saa olla ulkona rauhassa. Sitten kuitenkin joku tulee pihalle ja juodun lopettamaan fiilistelyni. :D

Koulussa sitä rauhaa taitaisi tarvita juuri eniten, mutta kun aina kuljetaan jossain porukoissa ja joutuu jopa syödessäkin keskustelemaan, eli ei voi koko koulupäivän aikana ajatella, mitä haluaa ja kaikkea muuta mukavaa.. :) Koulu on niin mukava paikka, ei lainkaan rauhaa, siksi juuri mukava. XD

Äänestä

Sanoisin että kuntosalilla. Ei ikinä pysty tekee mitään rauhassa

Äänestä

Lukittaudu wessaan.

Äänestä

Kaikki.

Äänestä
  • Kämpil mien ainakhaa pysty olleen rauhas ko kämppis on siel koko aja!!!! Joten oon ny iltasi menny vessaan konneele. Joo. Eikä kotonakhaa sitte. Kuiten nii. Aikovat hommata toisen pöyän sinne ja sermin siihen pöytie välii..... Mitää auta oikiasti.

    ocetherunq jota ärsyttää ja panettaa.....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Siiliö kirjoitti:

Keskustelua paikoista, joissa ei voi syystä tai toisesta tehdä rauhassa mitään. Kun olemme isäni luona, ei oikeastaan voi tehdä mitään rauhassa. Yritin juuri äskettäin pitää itselleni vartin meditointisession. Tajusin jo ennen aloittamista, etten voi säästyä viidentoista minuutin ajaksi häiriötekijöiltä, enkä edes tietäisi, milloin vartti on kulunut. Päätin siis kuunnella vartin kestävää meditaatiomusiikkia YouTubesta, mutta vaikka käytin kuulokkeistani 50% tehoja (Yleensä käytän kaikkeen noin 10-30%, koska se riittää mainiosti.), mutta eivätkös kaksi siskoani olleet keksineet, että on hyvä aika olla samassa huoneessa ja riidellä ja huutaa ihan helvetisti. Yleensä minua ei fyysisesti häiriköidä, jos haluan keskittyä, mutta kun nämä saatanan ihmiset eivät osaa perkele olla hiljaa! Tiedän jo kokemuksesta, ettei sanominen auta. Ensiksi kummatkin taikka toinen alkaa selitellä sitä, kuinka vain toinen on syypää ja sitten, kun ovat vaienneet, niin eikös se riita alakin pian uudestaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu