Tuossa ei esitetä kattavaa tilastoa ja suhteessa laivojen määriin siltä pahamaineiselta "pitkältä aikaväliltä" kun nää onnettomuudet on lisäänty-
määnpäin. saako joku liksaa säätämisestä kun säännöt muuttuu koko ajan?
lääkärintarkistuksen tekee feministi järvisuomesta.viranomaispokkurointi lisääntyy ja liitton mutakuonot tunkee aluksille. onnettomuudet kuitenkin lievässä kasvussa. jos mahdollisimman viranomaisen tuntuinen kuiva
moralisti saataisiin koulutettua töihin nyt päällystöön
http://liikennejarjestelma.fi/turvallisuus/merenkulun-ja-veneilyn-turvallisuus/onnettomuudet/
Merityön vaarat
3
325
Vastaukset
- Nykyinen fossiili
Möhnää. Koita selvitä humalastasi tai keskity kirjoitukseesi muuten. Aika heikkoa tekstiä.
Tuskin lääkärissä on kuitenkaan vikaa oheiseen viitteeseen viitaten. Ainahan meillä merimiehillä on ollut pientä heittoa päässämme. Siksi me olemmekin jaksaneet kauppalaivoissa seilata vaikeissa oloissa. Kuukausia ja monia vuosia pois kotilieden lämmöstä. Työtä on tehty liki seitsemän päivää viikossa yöllä ja päivällä. Siis silloin, kun oli vielä hiukan suomalaisia laivoja tai sitten muiden lippujen alla.
Noissa merivahingoissa taidetaan puhua myös huvialusten vahingoista. Siinä tapauksessa ne eivät kerro kauppalaivoilla tapahtuneista vahingoista eli eivät kuulu tälle palstalle. Eivät anna kuvaa merenkulussa tapahtuneista vahingoista, vaan merellä tapahtuneista. Siinähän on valtaisa ero, vaikka vahinkoja sattuu kaikkialla.
Muutenkin tällä palstalla on paljon veneilijöiden kertomuksia (asialliset merenkulkuun kuuluvat kysymykset pois lukien), varusmiespalveluksen aikaiset jutustelut, järvimatkailu jne, jotka eivät kuulune tänne. Puhumattakaan noista "nerokkaista" ilkeilijöistä ja toisten halventajista? Kai niitä veneily ja ilkeilypalstojakin löytyy??
Merimiehillä, nuorilla ja vanhoilla, nykyisillä ja entisillä soisi olla tämä palsta.? - pulkkanurin
Käypä Turun Työterveystalolla "Merimieslääkäri"? Hanna Isotalon vastaanotolla:) Ei taida tykätä miehistä. Muuten - portfoliota ei löytynyt.
Ehkä kunnallisen legurin itsevarmuudella voi vastaanotolla säätää Hannakin ihan omaa jutskaa feministi herjoineen
"Suomalaisten varustamoiden aluksille tapahtuneiden merioonnettomuuksien määrä on pitkällä aikavälillä lievässä kasvussa."
http://liikennejarjestelma.fi/turvallisuus/merenkulun-ja-veneilyn-turvallisuus/onnettomuudet/ - Varokaa homoja
merityössä suurimmat vaarat ovat lisääntyneet raiskaukset. Yksikin täkkäri raiskasi toisen täkkärin ruotsalaisella aluksella, kyseessä tankkilaiva. Lisääntynyt ja avoin homous on vaaraksi heteroille!!!
Homot suveneeristi myös koittivat raiskata konekakkosen, mutta tuli jakarista päähän, toinen raiskaajahomo pakeni. Tästä löytyy lehtijuttukin, kun laivalla paljastui, että homot olivat raiskanneet monia miehiä kahdestaan. Nämä homojen uhreiksi joutuneet eivät kehdanneet puhua asiasta. Eräskin oli mennyt näden homojen kanssa hyttiin juomaan ja kun oli herännyt, huomasi verta valuvan peräaukon, housut olivat jätetty alas ja uhri makaamaan hytin lattialle. Aftonbladet kirjoitti asiasta. Homot saivat kolmen vuoden tuomiot.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,512337Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.942048Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e932025Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241857MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131761Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5031609Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S41558Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?501387Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas401318Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.751299