nestekaasu

Kaasupullo tulee sijoittaa asuintiloista kaasutiivisti erotettuun tilaan, joka on tuuletettu alimmasta kohdastaan veneen ulkopuolelle. Purjeveneessähän tämä käytännössä tarkoittaa että pullolle on rakennettava tila esimerkiksi sitlootan luukun alle, ja sitten tehtävä tämän tilan alareunan kohdalle reikä veneen kylkeen. Purjevene kuitenkin kallistuu hyvinkin paljon joten reijästähän tulee vettä sisään pullotilaan. Ellei sitten tuki reikää purjehduksen ajaksi. Millaisia ratkaisuja on käytetty? Kertokaa vinkkejä. Ja kaasujärjestelmän voi kai itse rakentaa liitoksia vaille valmiiksi, ja sitten kutsua ammattimiehen tekemään viimeistelyn?
193852
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

veneestäni, johon on tehty asennukset 25 v. sitten Ruotsissa (tarkastutin 2 vk sitten täkäläisellä nestekaasuhuoltoihmisellä):
- kaasupullo on takimmaisessa säilytys-boxissa, jossa pidetään mm. fendarit ja peräankkuri.
- boxin yläreunassa veneen peräpeilissä on tuuletusreität ja boxin pohjassa, aivan veneen pohjan takareunassa on n. 30 mm vuotoreikä, josta vesi ja kaasu pääsee valumaan ulos.
- asennus on tehty suurin piirtein seuraavasti:
-- pullo
-- pullossa paineenalennusventtiili
-- pa-venttiilistä n. 50 cm letkua laipioon
-- laipiosta eteenpäin muovipäällysteistä kupariputkea
-- sulkuventtiili hellauunia varten
-- sulkuventtiilistä n. 50 cm letku hellaan
-- keulapiikissä sulkuventtiili lämppäriä varten
-- sulkuventtiilistä kupariputki lämppäriin.

Asennusohjeita löytyy esim. Googlella, kun ahkee nestekaasun asennus- tai turvallisuusohjeita. Nestekaasun jakelijoilta löytyy asiaan liittyvää materiaalia, samoin Tukes'in turvallisuusohjeistoista.

Äänestä

Omassa paatissani leveä perä ei kallistuessa painu veden alle juuri lainkaan. Tämä tilanne on varmaan useimmissa veneissä.

Äänestä

Minulla oli sama ongelma ratkaistavana. Otin kaasukeittimen ja vein mökille. Siellä se palvelee minua erinomaisesti, eikä tarvinnut porata turhia reikiä veneeseen. Ostin kaasukeittimen tilalle spriikeittimen, joka on ollut mielestäni ensteksi paras ostos. Sen kun voi kaapata tarvittaessa myös maihin mukaan, jos haluaa vaikkapa laittaa ruokansa luonnon helmassa.

Toisaalta kaasulla voi myös toimia koko hellasysteemi, joten silloin ei auta muu kuin kairata reikä veneen kylkeen. Reiän peittäminenhän on loppujen lopuksi yksinkertaista, mutta saako sitä tehdä, on eri asia. Myrskyssä kun kaasupulloon asennetut putket/letkut ovat kaikkein herkimmät vaurioille, jolloin sitä reikää kaikkein eniten tarvitaan poistamaan vuotanut nestekaasu pois veneestä.

Äänestä
  • ..mutta jääkaapille kaipaisin kaasua. Kun olen lomalla, haluan syödä ja juoda hyvin. Tämä vaatii mielestäni veneeseen jääkaapin, ja purjeveneessä järkevin ratkaisu lienee kaasukaappi. Sisämoottoria ei ole, ja vaikka olisi, niin eihän se kovin kivalta ajatukselta tunnu käyttää konetta ihan vain akkuja ladatakseen.

    Äänestä

  • Juuso kirjoitti:

    ..mutta jääkaapille kaipaisin kaasua. Kun olen lomalla, haluan syödä ja juoda hyvin. Tämä vaatii mielestäni veneeseen jääkaapin, ja purjeveneessä järkevin ratkaisu lienee kaasukaappi. Sisämoottoria ei ole, ja vaikka olisi, niin eihän se kovin kivalta ajatukselta tunnu käyttää konetta ihan vain akkuja ladatakseen.

    Oikeassa olet. Toivottavasti löydät ratkaisun pulmaasi. Jääkaappi on ehdottomasti yksi tärkeimmistä asioista pitkillä taipaleilla, jos meinaan aiot syödä terveellistä ja hyvää ruokaa.
    Hyvää Joulun odotusta vaan !

    Äänestä

  • Juuso kirjoitti:

    ..mutta jääkaapille kaipaisin kaasua. Kun olen lomalla, haluan syödä ja juoda hyvin. Tämä vaatii mielestäni veneeseen jääkaapin, ja purjeveneessä järkevin ratkaisu lienee kaasukaappi. Sisämoottoria ei ole, ja vaikka olisi, niin eihän se kovin kivalta ajatukselta tunnu käyttää konetta ihan vain akkuja ladatakseen.

    Kaasuhellan ja -lämppärin lisäksi veneessäni tuli mukana kylmäboksi, johon asensin Indelin ASU-kompressorin. Olen laittanut oman akun sille, ja se on pysynyt kohtuullisen hyvin latauksessa satunnaisella moottorilla ajolla ja maasähkön käytöllä satamissa.
    Kokemusta on myös siitä, että riittävän tehokas aurinkokenno jaksaa pitää jääkaapin kylmänä.

    Äänestä

  • Kaasu on paljon näppärämpi ja huolettomampi kuin tuhrata tenttujen kanssa.
    Palovaara on lisäksi suurempi polttonesteillä kuin kaasulla. Kaasulaitteet vaan täytyy pitää kunnossa - siinä se juju.

    En ihan takuulla halua tenukeitintä, uunissa laitettu ruoka tuo vaihtelua ja kokki leipoo suussasulavia leivonnaisia - Siperia koittais ilman uunia.

    Omat kaasupullot on ankkuriboksissa keulassa ja siellä on vuotoreikä ulos - boksi kastuu ja pullot ruostuu mutta nehän on kierrätyskamaa.

    Huomioitavaa, varapulloa voi säilyttää normaalissa säilytyslaatikossa - ainoastaan käytössä oleva pitää olla tuuletetussa tilassa eli siis se pullo jossa paineenalennusventtiili on kiinni!

    Origoa kaipaa kyllä lättyjä paistaessa - se kärytys ois kivempi tehdä ulkona.

    Äänestä

  • Origo museoon kirjoitti:

    Kaasu on paljon näppärämpi ja huolettomampi kuin tuhrata tenttujen kanssa.

    varapulloakaan EI saa pitää suljetussa tilassa.

    Jos käytät päältä kiinni painettavia paineen säätimiä, voit hankkia parilla kympillä varapullon päälle painettavan keitinsuuttimen. Siinä on sitten hyvä käryytellä lettuja. Meillä on vieläpä tämän keittimen päälle eräänlainen grillipannu. Aivan loistava keksintö!

    Äänestä

  • Opa kirjoitti:

    Nestekaasuasetus (711/93) 38 §:

    "Ajoneuvoissa, veneissä, sosiaalitilavaunuissa sekä niihin rinnastettavissa tiloissa saa säilyttää nestekaasua enintään 25 kg. Tällöin nestekaasun säilytystilan tulee olla suoraan ulos tuulettuva sekä kaasutiiviisti suljettu niihin tiloihin nähden, joissa ihmisiä yöpyy. Tämän lisäksi kaasukäyttöisessä ajoneuvossa saa olla kiinteän polttoainesäiliön sisältämä määrä nestekaasua."

    Äänestä

  • juuso kirjoitti:

    Toinen vaihtoehto on irrallinen rengaspoltin, voi lämmittää myös muurinpohjapannua (mutta myös pienempää lättypannua) Rautiassa oli keväällä tarjouksena rengaspoltin muurinpohjapannu 19,90 euro. Eiköhön niitä löydy halvalla myös honkonkeista tai ropinhuuteista eli minimaneista

    Äänestä

  • juuso kirjoitti:

    Nestekaasuasetus (711/93) 38 §:

    "Ajoneuvoissa, veneissä, sosiaalitilavaunuissa sekä niihin rinnastettavissa tiloissa saa säilyttää nestekaasua enintään 25 kg. Tällöin nestekaasun säilytystilan tulee olla suoraan ulos tuulettuva sekä kaasutiiviisti suljettu niihin tiloihin nähden, joissa ihmisiä yöpyy. Tämän lisäksi kaasukäyttöisessä ajoneuvossa saa olla kiinteän polttoainesäiliön sisältämä määrä nestekaasua."

    Tuota, tuota - onko tämä ihan varma asia että varapullolle pitää olla tuuletettu säilytyspaikka myös..
    ..nimittäin olen kuullut tämän väitteen että varapullon voi säilyttää normaalissa säilytystilassa veneessä silloin kun siinä on sen oma "hattu/suojus" paikoillaan ts. sitä ei ole liitetty paineenalentimeen eikä mihinkään muuhunkaan laitteeseen.. ja tuo tietolähde oli kyllä luotettava.

    Omassa veneessä varapullo on tuuletetussa boksissa ja maalaisjärkeni pitää sitä näin asiaankuuluvana mutta näin minulle on kerrottu että varapullon voi säilyttää veneessä normaalissa säilytystilassa ja tämä olisi jostain tarkistettukin asia???

    Olen aivan ulalla nyt kumpaako uskoa??

    On eri juttu lukea "on hyvä säilyttää" tai "laki määrää" että varapullo pitää olla myös ulos tuulettuvassa kaasutiiviissä tilassa.

    Pitääpä antaa raskasta ja kitkerää palautetta jos olen antanut itseni tulla asiassa höynäytetyksi..!
    Täytynee kysyä Tukesista asti.

    Äänestä

  • juuso kirjoitti:

    Jos käytät päältä kiinni painettavia paineen säätimiä, voit hankkia parilla kympillä varapullon päälle painettavan keitinsuuttimen. Siinä on sitten hyvä käryytellä lettuja. Meillä on vieläpä tämän keittimen päälle eräänlainen grillipannu. Aivan loistava keksintö!

    ..tuo kuulostaa hyvältä vempaimelta - pitää hommata ennen seuraavaa lättykautta..

    Äänestä

  • Origo museoon kirjoitti:

    Tuota, tuota - onko tämä ihan varma asia että varapullolle pitää olla tuuletettu säilytyspaikka myös..
    ..nimittäin olen kuullut tämän väitteen että varapullon voi säilyttää normaalissa säilytystilassa veneessä silloin kun siinä on sen oma "hattu/suojus" paikoillaan ts. sitä ei ole liitetty paineenalentimeen eikä mihinkään muuhunkaan laitteeseen.. ja tuo tietolähde oli kyllä luotettava.

    Omassa veneessä varapullo on tuuletetussa boksissa ja maalaisjärkeni pitää sitä näin asiaankuuluvana mutta näin minulle on kerrottu että varapullon voi säilyttää veneessä normaalissa säilytystilassa ja tämä olisi jostain tarkistettukin asia???

    Olen aivan ulalla nyt kumpaako uskoa??

    On eri juttu lukea "on hyvä säilyttää" tai "laki määrää" että varapullo pitää olla myös ulos tuulettuvassa kaasutiiviissä tilassa.

    Pitääpä antaa raskasta ja kitkerää palautetta jos olen antanut itseni tulla asiassa höynäytetyksi..!
    Täytynee kysyä Tukesista asti.

    Löysin lakitekstistä viittauksen "hattuun":
    -------------------
    Lähde:
    -------
    Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös
    N:o 344
    nestekaasuasetuksen soveltamisesta
    Annettu Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta 1997
    Kauppa- ja teollisuusministeriö on 26 päivänä heinäkuuta 1993 annetun nestekaasuasetuksen
    (711/1993) 65 §:n nojalla päättänyt:
    -------clipclip------------
    Kotitalouskäyttöön tarkoitetun nestekaasupullon
    pulloventtiilin ulostuloaukko on
    varustettava aukkoon lujasti ja kaasutiiviisti
    kiinnittyvällä suojahatulla tai -mutterilla. Jos
    pulloventtiilissä on kaksi erillistä sulkulaitetta,
    suojahatun ei tarvitse olla kaasutiivis.
    --------------
    ..eli tuoko on se kikka jolla pullon voi sijoittaa tilaan kuin tilaan - nyt pyydän apua ja 100% varmaa tietoa ei arvailuja enää??

    http://www.aga.fi/web/web2000/fi/WPP.nsf/pages/nesteopas05

    Nestekaasupulloa ei saa säilyttää ullakolla, kellarissa eikä maanalaisissa tiloissa. Nestekaasua ei myöskään saa säilyttää matkailuvaunujen, veneiden, sosiaalitilavaunujen tai vastaavien sisällä samassa tilassa, jossa yöpyy ihmisiä.

    Varastoi pullo aina pystyasennossa paikkaan, jossa se ei pääse kuumenemaan eikä ole alttiina mekaaniselle vahingoittumiselle. Nestekaasupullot tulee varastoida lukittuun tilaan tai muuten sellaiseen paikkaan, johon asiattomien pääsy on kielletty. Nestekaasupullojen varastointi- ja säilytystilan tulee olla asianmukaisesti tuulettuva.

    Yhdyn tähän käsitykseen täysin.

    Edelleen vaan ihmettelen tuota kuulemaani - pidin henkilöä luotettavana. Väite oli että nimenomaan tuo suojahattu paikoillaan varapullon voisi säilyttää normaalissa säilytyslaatikossa - sehän on eri tila sinänsä mutta ei kaasutiivis, pilssiin on yhteys kaasun valua tuhoisinkin seurauksin.
    En ole itse myöskään mieltänyt suojahatun funktiota peräti kaasutiiviiksi, helpohkostihan se nousee pullon päältä pois vaikka vahingossa - likaantumiselta se kyllä suojaa.

    Täytyy tarkistaa vielä viranomaiselta (palo-?/kaasu??/joku muu) tää juttu koska tähän saakka olen tähän ko. henkilöön luottanut.

    Äänestä

  • Origo museoon kirjoitti:

    Kaasu on paljon näppärämpi ja huolettomampi kuin tuhrata tenttujen kanssa.
    Palovaara on lisäksi suurempi polttonesteillä kuin kaasulla. Kaasulaitteet vaan täytyy pitää kunnossa - siinä se juju.

    En ihan takuulla halua tenukeitintä, uunissa laitettu ruoka tuo vaihtelua ja kokki leipoo suussasulavia leivonnaisia - Siperia koittais ilman uunia.

    Omat kaasupullot on ankkuriboksissa keulassa ja siellä on vuotoreikä ulos - boksi kastuu ja pullot ruostuu mutta nehän on kierrätyskamaa.

    Huomioitavaa, varapulloa voi säilyttää normaalissa säilytyslaatikossa - ainoastaan käytössä oleva pitää olla tuuletetussa tilassa eli siis se pullo jossa paineenalennusventtiili on kiinni!

    Origoa kaipaa kyllä lättyjä paistaessa - se kärytys ois kivempi tehdä ulkona.

    Kirjoitit, että tenttukeitin joutaa museoon. Ei minun mielestäni ainakaan. Se on erittäin turvallinen, jos vain suoritat täytön oikein. Sitä ei saa täyttää kuumana ja paikallaan, vaan säiliöt on irroitettava täytön ajaksi. Sinulla näyttää olevan myös kokki erikseen mukanasi. Minä kun laitan ruuan lähes aina itse, niin puhunkin kokemuksesta. On erittäin mukava kaapata keitin matkaan ja taikoa herkut jossain luonnonsataman sylissä. Ei venekään kuumu kesäpäivinä niin paljon. Minulla kun ei ole ilmastointia omassa veneessäni. Niin, että molempi parempi...

    Äänestä

  • Origo m.. kirjoitti:

    Yhdyn tähän käsitykseen täysin.

    Edelleen vaan ihmettelen tuota kuulemaani - pidin henkilöä luotettavana. Väite oli että nimenomaan tuo suojahattu paikoillaan varapullon voisi säilyttää normaalissa säilytyslaatikossa - sehän on eri tila sinänsä mutta ei kaasutiivis, pilssiin on yhteys kaasun valua tuhoisinkin seurauksin.
    En ole itse myöskään mieltänyt suojahatun funktiota peräti kaasutiiviiksi, helpohkostihan se nousee pullon päältä pois vaikka vahingossa - likaantumiselta se kyllä suojaa.

    Täytyy tarkistaa vielä viranomaiselta (palo-?/kaasu??/joku muu) tää juttu koska tähän saakka olen tähän ko. henkilöön luottanut.

    Käyttäkää hyvät ihmiset hiukan maalaisjärkeä kun mietitte asioita.

    Kaasupullon päässä oleva muovinen hattu... jonka sisään saa/ voi katsoa, miltä näytttää??
    Tuntuuko , että se kestää 8 bar:in paineen? (vertaa kuorma-auton rengas)
    Nestekaasu muodostaa 20 asteen lämmössä n. 8 bar. paineen joka nousee aika jyrkästi lämpötilan noustessa.

    EN SÄILYTTÄISI sellaista milloinkaan muuta kuin ulkona tuulettuvassa tilassa

    PS. olen myös nähnyt kerran jo valmiiksi rikkinäisen pullon, se vuoti hitsaussaumastaan keskeltä pulloa.

    Äänestä

  • albin 79 kirjoitti:

    Kirjoitit, että tenttukeitin joutaa museoon. Ei minun mielestäni ainakaan. Se on erittäin turvallinen, jos vain suoritat täytön oikein. Sitä ei saa täyttää kuumana ja paikallaan, vaan säiliöt on irroitettava täytön ajaksi. Sinulla näyttää olevan myös kokki erikseen mukanasi. Minä kun laitan ruuan lähes aina itse, niin puhunkin kokemuksesta. On erittäin mukava kaapata keitin matkaan ja taikoa herkut jossain luonnonsataman sylissä. Ei venekään kuumu kesäpäivinä niin paljon. Minulla kun ei ole ilmastointia omassa veneessäni. Niin, että molempi parempi...

    Onhan siinä hyvät puolensa, kuten tuossa toisessa säikeessä keskusteltiin ..huolimaton kaasun käyttö voi ja myös johtaa vuosittain muutamaan onnettomuuteen mökeillä/veneissä, tietenkin sama voi kohdata myös spriikeittimen käyttäjää jos ei ole huolellinen. Mutta oikein käytettynä kaasu on turvallista.

    Spriin vaara on siinä että sitä läikkyy ja ..ainakin meillä säiliöitä täytettiin joskus myös veneen sisällä rankasti sataessa..
    luulenpa ettemme olleet ainoita :(
    ..siinähän se riski piilee että ainetta läikkyy ja sitten humahtaa..

    Tuli on hyvä renki jne..

    Kaasun etu on nopeus ja vaivattomuus - laitteet kyllä maksaa ja se kaasukaan ei oo ilmaasta.
    Isolla kattilalla tiskiveden lämmitys oli joskus työlään tuskastuttavaa jos ei pannu sitä lämpiään heti kun alettiin syömään.. me ei harrasteta kertakäyttöastioita, minusta se ei sovi luontoystävälliseen luonnossa liikkumiseen - jätteen ylenmääräinen tuottaminen.
    Kardanointikaan ei meidän Origon asennuksessa toiminut luotettavasti ts. purjehdittaessa ei voitu keitellä kuumaa - viisas tietenkin keittää lähtiissä kuumaa termariin mutta usein tulee muutoksia suunnitelmiin kesken päivän ja mennäänkin pitempi 'legi' vaikkei pitäny - silloin on kiva syödäkin.
    Olen harrastanut myös yksinpurjehdusta, pakosta, kun ei kokkia ole niin eipä juuri keitellä kulussa saaristossa - ulkona se kyllä onnistuu!

    Spriikeittimen paras puoli on juuri tuo, ota kainaloosi ja painu kalliolle keitteleen - no problemos.

    Vaan nyt on vene telakoitu ja talvi pitää elää muisteluilla ja höpisemällä täällä... suunnitella seuraavia reissuja, uusia näkemättömiä paikkoja - ja niitähän riittää.

    Hyvät jatkot itse kullekin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Juuso kirjoitti:

Kaasupullo tulee sijoittaa asuintiloista kaasutiivisti erotettuun tilaan, joka on tuuletettu alimmasta kohdastaan veneen ulkopuolelle. Purjeveneessähän tämä käytännössä tarkoittaa että pullolle on rakennettava tila esimerkiksi sitlootan luukun alle, ja sitten tehtävä tämän tilan alareunan kohdalle reikä veneen kylkeen. Purjevene kuitenkin kallistuu hyvinkin paljon joten reijästähän tulee vettä sisään pullotilaan. Ellei sitten tuki reikää purjehduksen ajaksi. Millaisia ratkaisuja on käytetty? Kertokaa vinkkejä. Ja kaasujärjestelmän voi kai itse rakentaa liitoksia vaille valmiiksi, ja sitten kutsua ammattimiehen tekemään viimeistelyn?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu