Esiintymispelko - Onko siihen lääkettä?

En nyt jaksa rueta luettelee mitkä kaikki helpottaa esiintymisjännitystä, mut jos käytät googlea tai kysyt äikän opettajaltas ni saat selville..

Vitusti kaljaa

Hei! Harjoittele jo kotona peilin edessä lukemista ja esiintymistä tai vaikka omalle perheelle.Keskity asiaan älä itseesi ja vedät pari kertaa syvään henkeä.alku on aina jännittävää mutta kun vain jatkat ja uskot itseesi niin huomaat että voit jopa pitää esiintymisestä.Tsemppiä!

Toivottavasti et koskaan löydä niin hölmöä lääkäriä, joka määräisi sinulle aivotoimintaa muuttavia, riippuvuutta aiheuttavia lääkkeitä ihan tavalliseen ja normaaliin tunteeseen. Kaikki jännittävät, mutta kukaan ei ole koskaan siihen kuollut! Jännitys ei ole aina kiva tunne, mutta sen kanssa pitää opetella tulemaan toimeen. Jos ryhdyt välttelemään esiintymistilanteita tai käyttämään lääkkeitä, jännitys vain pahenee ja voit menettää kokonaan uskosi siihen, että voit selvitä esiintymisestä.

Jännitystä voi helpottaa hyvällä valmistautumisella. Voit esim. kysyä opelta, voitko tulla luokkaan harjoittelemaan puheesi pitämistä. Ota vaikka pari parasta kaveria koeyleisöksi ja pidä puhe ensin heille ja sitten koko luokalle. Usein auttaa myös se, että sanot vaikka aluksi ihan suoraan, että sinua jännittää. Silloin sinun ei tarvitse ajatella, että pitää yrittää peittää sitä ja voit paremmin rentoutua.

Rutinoituneet ammattiesiintyjätkin jännittävät. Älä ajattele niin, että voit esiintyä vain, jos jännitys loppuu. Silloin rajoitat itseäsi ja pahennat ongelmaa.

Kuvailemiasi lääkkeitä saa vain lääkärin määräämällä reseptillä. Ne on oikeasti tarkoitettu todella sairaille ihmisille esimerkiksi pahojen paniikkihäiriöiden tai vaikean ahdistuksen hoitoon. Sinä olet ihan normaali nuori.

Ootko puhunu vanhemmilles? Jos oikeesti et halua, niin voisit kokeilla open kanssa sopia ettei sun tarvii puhua.

Kannabis

Mullakin on esiintymispelko. Soitin vielä keväällä viulua ja ykköstutkinnossa mun piti soittaa kahdelle henkilölle: mun käsi vapisi ihan hirmuisesti mutta läpi pääsin. Oppilaskonserteissakin mun käsi vapisi mutta ei läheskään niin pahasti kuin ykköstutkinnossa.

Koulussa inhoan kaikkia esitelmiä ym, joissa pitää olla yksin koko luokan edessä. Parin kanssa se ei ole niin "pelottavaa". Siihen ei kuitenkaan auta muu kuin vain esiintyä enemmän. Voit lukea tekstiäsi etukäteen vaikka perheellesi tai peilin edessä. Pakko myöntää, mutta itse en tee kumpaakaan :D

Voin lohduttaa sinua, että itse pidin aikoinani elämäni ensimmäisen esitelmän yksin luokan edessä lukiossa. Meidän piti äidinkielen tunnilla esitellä kotimainen romaani, jonka olimme lukeneet.

Ennen esitelmää en nukkunut, olin kauhuissani ja esityksen aikana tunsin, että poskeni olivat tulipunaiset, änkytin ja ääni värisi ihan kauheasti. Yllätyksekseni kukaan ei kuitenkaan pilkannut minua.

Voin kuitenkin käsi sydämellä myöntää, että tuo on ollut kaikista pahin kokemus esiintymisestä. Nykyään en enää pelkää esiintymistä, koska jos mokaan niin mitä sitten? Jokainen meistä mokaa joskus.

Voit miettiä, että mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua? Muutkin ikäisesi jännittävät. Vaikka kaikista pahimmat mokat tapahtuisivat (kaatuisit mennessäsi pitämään esitelmää, olisit punainen ja ääni väpättäisi, paperit putoaisi lattialle ja ajatus pätkii), niin ainakin voisit sitten heittää asian vitsiksi ja sanoa lopuksi, että tämä oli sitten sellainen esitys, jossa kaikki meni pieleen, joten ei kannata matkia :)

Valmistaudu hyvin esitykseen, muista vetää keuhkot täyteen ilmaa, ettet pyörry ja suhtaudu uuteen asiaan kuin benji-hyppyyn eli kerran se vain kirpaisee ja sitten se on ohi. On tärkeää, että hoidat esityksen pois omana itsenäsi ilman lääkkeitä tms. Esiintyminen on sellainen asia, jota joudut joskus myöhemmin tekemään (esim. tuomaan parhaat puolesi esiin työhaastattelussa). Voit myös ajatella, että olet kuin näyttelijä, jonka tehtävänä on esittää tämä rooli. Tsemppiä!!!

Huono neuvo on myös se että herjoittele tyhjälle salille tai parhaille kavereille.. ei toimi.
Parasta on mennä spontaanista esiintymään, heittää vähän vaikka huulta sekaan .. ja puhua..puhua..ja vielä puhua.

Ainoa valmistautuminen mikä kannattaa tehdä on se että perehdyt todellakin siihe naiheeseen mistä esitelmöit.. eli annat kuulijoiden ymmärtää ett äsä tiedät mistä puhut, vältät lukemista suoraan paperista.. ja ennen kaikkea annat katseen kulkea kuulijoita kohden , vaihtaen kohdetta kokoajan..
Esitelmäsi jälkeen ihmettelet että joko se loppui...

hei,
kun osaat asian mitä esität, se ei jännitä.

normaali jännitys ei näy päälle päin, vaikka miten se tuntuisi itsestä. se on usein ensimmäinen asia, mikä kerrotaan ja todistetaan esiintymiskoulutuksessa.
voit testata sen vaikka videoimalla kännykälläsi lyhyen puheenpätkän.

Älä jännitä jännitt'mistä. Mitä sitten jos ääni värisee ja jännittää. Suurinta osaa ihmisistä jännittää esiintyminen ja kaiken huomion keskipisteenä oleminen.

Voit sanoa koko luokalle alussa, että sinua jännittää ja katsotaan miten käy. Harva jos kukaan nauraa sinulle tai kritisoi, päin vastoin. JOkainen voi samaistua sinuun koska kaikkia jännittää joku tilanne. KUkaan ei jännittämiseen tai esiintymiseen kuole, ei edes loukkaannu.

Puhun kokemuksesta. Lukioaikaiset esiintymiset olivat minulle kauhistus Ja nyt keski-ikäisen asiantuntijana luennoin ympäri Suomea isoillekin kuulijajoukoille. Kyllä yhä jännittää mutta mitäs siitä. Kun valmistautuu hyvin ja tietää mistä puhuu, jännistyskin vähenee. Toisaalta jos jotain ei tiedä, ei sekää tapa, hieman ehkä kirpaisee mutta elämä jatkuu.

Siihen on apu olemassa. Ei kannata vältellä esim. opiskelupaikkaa sen takia :)

Kehon rentoutus esitystä edeltävänä iltana lihaksia jännittämällä ja löysäämällä vaikuttaa seuraavanakin päivänä. Samoin palleahengitys ja siihen keskittyminen ennen esitystä ja miksei sen aikanakin.

Muista että yleisö ei ole niin kriittistä kuin sinä itse olet itseäsi kohtaan. Eikä jännittäminen ole mikään suuri synti. On meitä muitakin. Jännitys ei tosiaan näy ollenkaan samalla tavalla yleisölle kuin itse luulee. Omaakin esiintymistäni on kuvattu ja katsoessani sitä näytti etten jännittänyt ollenkaan, vaikka olin suunnilleen näkökenttä sumeana ja kuumotti hulluna.

Harjoittelu kannattaa. Esiharjoittelu voi poistaa jännityksestä 80%. Kyllä sinä selviät.

Hei, itse kärsinyt tuosta koko ikäni ja siitä voi tulla paha kierre joka pahenee pahenemistaan ja kapeuttaa elämää. Ei kuin härkää sarvista kiinni ja esiintymään vain, parasta jos ei opettele millekään lääkkeille eikä muillekaan turvatoimille, vaan menee rohkeasti esiintymään. Et voi etukäteen tietää miten paljon todellisuudessa jännität ja haittaako se esiintymista asian esille tuloa mitenkään. Etukäteen murehtiminen ei ole faktaa sitten tositilanteesta. Minä pidän paljon enemmän ihmisestä, joka jännittää ja on inhimillinen, kuin sellaisesta joka ei näytä jännittävän ja tietääkseni niin tekevät kaikki muutkin, koska on olemassa vain yhdentyyppisiä ihmisiä jännittäjiä. Ei ole olemassa ihmistä, normaalia sellaista, joka ei jännitä.

Hei,
voit pyytää lääkäriltä Propralia, se auttoi lapseni esiintymisjännitykseen.

Propralia käytetään juuri helpottamaan paniikkikohtauksia ja esiintymisjännitystä. Reseptilääke joka on oikeasti kehitetty verenpainetta alentavaksi mutta poistaa fyysisiä oireita kuten vapinaa ja sydämen tykytystä.
Olet vielä nuori ja voi olla ettei lääkäri tällaista sinulle määrää.
On kylläkin luontaistuotteitakin jännittämiseen mutta joillekin auttaa ja joillekin ne eivät sovi alkuunkaan.
Keskustele vanhempiesi kanssa kun tämä asia rajoittaa sinua myös koulun terkka voi auttaa asiaan.
Asian vähättely ja hoitamatta jättäminen vain lisää haittaa.
Olen itse ollut nuoresta asti kova jännittäjä mutta kovan harjoittelun tuloksena selviän suht hyvin asian kanssa.
Jännittäminen on ihan luonnollista jopa ammattiesiintyjillekin, se on osa elämää kuitenkin. Mutta apukeinot eivät ole kiellettyjä kunhan keskustelet aikuisten kanssa.
Opit ajan kanssa sinuiksi asian kanssa.
Ja tosi on että itse seuraat jännittämistäsi mutta kuuntelijat seuraavat esitystäsi, eivät jännitystäsi.
Jo pelkästään kynän pyörittely kädessä tai paperin, siirtää jännittämisen noihin kohteisiin ja voit keskittyä esitelmän aiheeseen.
Voit myös vallan hyvin käyttää kalvoja ja pyytää himmentämään luokan valaistusta. Kysymysten esittäminen kuuntelijoilta siirtää mielenkiinnon kuuntelijoihin silti pidät esitelmääsi. Voit myös laittaa luokassa kiertämään aiheeseen kuuluvaa materiaalia, sekin osaltaan saa sinut vapautuneeksi.
Olen itse näitä keinoja käyttänyt ja olen ne hyviksi havainnut.
Jopa se että pukeudut itsellesi mukaviin vaatteisiin ja kenkiin tuo varmuutta, tämänkin olen monesti itse huomannut.
Eikä esitelmää tarvitse pitää seisomalla tönkösti paikallaan vaan voit vallan hyvin vaihtaa paikkaasi ja asentoasi. Veden juominenkin ennen esitelmää tai kurkkupastilli poskessa testattu ja toimii.
Miettisitkö millaisen esitelmän mielelläsi itse haluaisit kuulla? Sieltä löytyy niitä hyviä ja juuri tärkeimpiä apuja sulle.

Sama asia täällä. Itsellä ääni värisee, heilun huomaamatta edessä, naamalihakset alkavat näkyvästi nykimään ja henkeä ei meinaa kunnolla saada. Onhan noita esiintymisiä ollut yläasteella, kauppiksessa lopputyö auditoriossa (ja kursseilla tietysti muutama muu oman luokan edessä). Armeijassa oli myös johtajakoulutustesteissä muistaakseni jokin tuollainen tilanne. Olen kuitenkin aina mennyt eteen esiintymään, ja naureskelua ja repeilyä on joka kerta kuulunut, mutta olen vetänyt loppuun asti. Eikä se esiintymispelko ole mihinkään ajan myötä hälventynyt tai esiintymiskertojen myötä kadonnut.

Joillakin se vain on, niin kuin esimerkiksi korkeanpaikankammo. Ne joilla ei esiintymisenpelkoa ole, eivät tiedä millaista se on. Toki jokainen sanoo ennen esitystä, että apua mua jännittä, mutta sitten ovat kuitenkin ihan luontevan näköisiä edessä, ilman mitään naaman nykimisiä tai äänen heittelyitä.

Hei! Ymmärän tuskasi. Propral on sydänlyöntejä hidastava reseptilääke, kannattaa kääntyä lääkärin puleen. Onnea matkaan!!! T Mia

Itsellänikin oli vaikea pitää asiakkaille luentoja, mutta pienet siivut kossua, niin olo tasaantu. Enää ei tartte ottaa mitään. Ainakin minua auttoi alko.

Hei, ymmärrän hyvin tilanteen. Itse olen aina kammonnut kaikkea esilläoloa vaikka muuten olen ihan sosiaalinenkin. Esiintyminen on perseestä. Sain tätä jonkun mainitsemaa propralia rytmihäiriöihin ja se estää sen tolkuttoman sydämen tykytyksen. Ei ole mikään rauhoittava lääke eikä siihe jää koukkuun. Sen voimalla mie esiinnyn nykyisin kun opiskellessa joutuu ikävä kyllä joskus luokan eteen polottamaan. Mian kanssa samaa mieltä.

Esiintymällä se lähtee,ja se on hyvä jos jengi on hiljaa.Mutta tekemällä myös jo opitun vastakysymyksiä saat pientä keskustelua muille,ja huomion välillä muuhun.Jaksotat puheen, ja välillä olemalla hiljaan 3-5 sekuntia.Luomalla katseen jokaiseen oppilaaseen vuorollaan, että voisin kysyä vaikka" häneltä.Pientä liikettä luokan edessä sekä luokan takana luo sellaisen tunteen,että sinulla on homma hanskassa...

Tuttu juttu. Aina on jännittänyt jollain tavalla. Koulussa pärjäsin jotenkuten kun heittäydyin ihan pelleksi. Yliopistossa vedin muutamat pakolliset julkiset esitykset aika vahvassa humalassa. Se kyllä auttaa kunhan ajoitus osuu kohdalleen, mutta ei ole kovin kestävä ratkaisu eikä tietenkään suositeltava alaikäisille muutenkaan.

Valitettavasti kaikki eivät koskaan pääse esiintymispelostaan. Moni vähättelee vaivaa, mutta ne jotka ovat oikeasti hyperventiloineet ja olleet lähellä tajunnanmenetystä tuijottavan lauman edessä tietävät kyllä miten vakavaa se välillä on.

Oma neuvoni on ensinnäkin opetella aihe hyvin, jos se on mahdollista. Vakavassa tilanteessa sekään ei auta koska aivot eivät yksinkertaisesti pääse enää eteenpäin, mutta yleisesti ottaen on helpompi löytää juonesta kiinni kun aihe on tuttu ja oikopolkuja löytyy. Toinen suositeltava keino on tehdä heti selväksi yleisölle, että nyt jännittää. Yleensä kun täriseviä käsiä tai värisevää ääntä yrittää piilottaa, niin oireet vaan pahenevat. Yläasteella ollaan jo sen verran vanhoja, että vaikka siellä joukossa idiootteja onkin, niin suurin osa tajuaa että jännitys on ihan normaalia ja heille voi suoraan kertoa asiasta. "Mua vähän jännittää puhua yleisön edessä, että älkää ihmetelkö jos taju lähtee kesken kaiken". Jo se kun on nostanut kissan pöydälle ja tietää kaikkien jo tietävän, että ne kädet tulevat tärisemään, laukaisee jännitystä kummasti.

Jos kaikesta huolimatta kesken esitystä tuntuu, että tilanne karkaa käsistä, niin muista että takaportti on aina olemassa. Mistä tässä on kyse - äidinkielen esityksestä. Täysin merkityksetön pala henkilökohtaista historiaasi. Jos parin lauseen jälkeen siltä tuntuu, niin sen kuin lopetat ja palaat paikallesi. Yhdenkään ihmisen elämä ei ole koulussa pidetyn esityksen takia aikuisena parempi tai esityksen skippaamisen takia huonompi. Kunhan et ota sitä tavaksi, niin tässä tapauksessa voit antaa itsellesi luvan suoriutua vähän huonommin.

TÄSSÄ SULLE LÄÄKE JOKA TOIMII: kun astut luokan eteen kuvittele että ne kaikki on alasti ja sinulla on vaatteet ainoana luokassa.tätä juttua käyttävät teatterikorkeakoulussa opiskelijat jotka kärsivät esiintymispelosta.kivoja esiintymisiä sulle.

Esiintymispelko on kovin yleistä. Jopa ne rutinoituneimmat esiintyjät saattavat jännittää. Suurin osa meistä lienee joskus ollut tilanteessa, jossa jännitys ottaa vallan, puhe takeltelee, sydän jyskyttää, kädet hikoilee...

Eräs tekniikka, mikä toimii itselläni jännittävässä tilanteessa on, että ajattelen kaikkien kuulijoiden olevan vain ihmisiä. Aivan kuten sinä ja minä. Vaikka joukossa olisi yrityksen korkeinta johtoa, ihmisiä hekin vain ovat. Etsin joukosta ystävälliset kasvot ja kuvittelen esiintyväni tavallaan vain hänelle. Muuta yleisöä ei toki sovi unohtaa, mutta ystävälliset kasvot saattavat antaa tukea tiukan paikan edessä, rohkaisua jatkaa takeltelematta.

Olen lainannut tätä tekniikkaa aikoinaan luokallani olleelta pojalta. Häntä jännitti nimenomaan äidinkielen esitelmä. Pitäessään esitelmäänsä hän katsoi minuun useasti ja selvisi hienosti. Jälkikäteen opettaja kehui pojan suoritusta ja poika sanoi, ettei se ollut niin kauheaa kun minun kasvoni ja hymyni rauhoittivat häntä. Olin itse yllättynyt pojan sanoista, mutta totesin tekniikan nyt myöhemmin työelämässä toimivaksi. Yleisössä on aina joku kuka katsoo silmiin ystävällisesti, vastaa hymyyn, on tavallaan kaverisi sen ajan kun olet tiukan paikan edessä.

Tekniikoita on lukuisia muitakin. Ennen esitystä voi rauhoittua hengittämällä syvään, joillakin on käytössään "onnenamuletti" jne. Tärkeää on myös muistaa huolehtia ihan käytännön asioista. Ei ole nälkä/ylensyönyt, vessakäynnit on tehty, vaatteet istuvat mukavasti, ettei niitä tarvitse esitelmän aikana vedellä kohdilleen jne. Kun tuntee olonsa mukavaksi, on helpompi keskittyä itse esitykseen kuin kinnaaviin housuihin.

Ehdottoman tärkeää esitelmän onnistumisen kannalta on kuitenkin valmistautuminen. Kun olet tutustunut aineistoon ja tiedät mistä puhut, saat siitä varmuutta esitelmän läpikäymiseen. Varaudu myös yllätyksiin. Mieti minkälaisia kysymyksiä saatat saada aiheestasi ja etsi vastaukset valmiiksi. Mikäli et osaa vastata, ei sekään haittaa. Voit luvata ottaa asian selville ja palata siihen myöhemmin.

Mitä tahansa tekniikkaa päädytkin käyttämään, älä missään nimessä turvaudu lääkkeisiin. Kyse ei ole mistään sairaudesta vaan tavallisesta arkipäivän tilanteesta mikä jännittää ja suoriudut siitä takuulla ihan hyvin jännityksestä huolimatta :)

Esiintymistä voi oppia vain esiintymällä - ei välttelemällä niitä tilanteita. Lisäksi huolellinen valmistautuminen - mistä monet jo on kirjoittaneetkin - on yksi osa asiaa. Pienet jännitykset ei näy eikä haittaa, myös möhlinkejä sattuu itse kullekin välillä ;) Myös ammattiesiintyjät monesti jännittävät esiintymistä, mutta pieni jännitys on hyväksi - auttaa "pitämään pään" esityksessä, eikä vaikkapa ulkona olevassa auringonpaisteessa / ukkosessa...
Jos jännitykset tulee liian suuriksi voi psykiatri (tai muu lääkäri) määrätä lääkettä, mutta se on vasta ns. toissijainen keino.

Oon itsekki kärsinyt aivan mielettömistä esiintymispeloista.maha mennyt nii sekaisin et kurissu todella äänekkäästi(ikinä kuullut moisia ääniä:D),oksentanut joskus ennen esitystä,tärissyt aivan järkyttävästi ja punastunut ku omena..ikinä en unoha niitä ku hävetti ne yksin esiintymiset!
Mulla ei vaikuttanu ne ku jotkut sano et älä jännitä,jännitti silti aivan saatanasti...ja yöunet meni aina..mutta nyt vanhempana jännitän yhä mutta en reagoi nii voimakkaasti enää..onneksi:)

En lähtisi ratkaisemaan ongelmaa lääkkeillä. Esiintymispelosta ei pääse kuin esiintymällä paljon. Minäkin jännitin peruskoulussa esiintymistä, vaikka esiinnyin paljon musiikkiharrastuksen vuoksi. Ammattikoulussa esitelmän pitäminen luokalle ei tuottanut vaikeuksia. Sakustars( kulttuuria harrastavien opiskelijoiden valtakunnallinen kilpailu) kilpailun esiintyminen jäännitti. Kun on vieraalla paikkakunnalla ja ensin on etsitty missä on esiintymispaikka ja kun sali vihdoin löytyy katsomossa on satoja uusia naamoja, tuomarit ja oli vielä puhuttava mikrofoniin. Minä yleensä keskityn vain soittamiseen ja laulamiseen. Viime äitienpäivänä tein soitto ja laulukeikan. Ensimmäistä kertaa ei jännittänyt laulaessa.

Tälläset ihmiset vituttaa erittäin paljon. Asutaan vittu maailmassa jossa on ihmisiä joka vitun puolella ja aina ollaan tekemisissä ihmisten kanssa ja tiedetään, että kaikki katsovat toisiaan ja kuuntelevat. Mikä vitun ihme on jos pitää puhua muutamille ihmisille jostain aiheesta jonka olet suunnitellut etukäteen. Kaupungilla huudetaan ja kiroillaan niin innolla vailla huolen häivää jos joku näkee tai kuulee. Sitten kun tajuaa että jotain viksua pitäis päästää suustaan niin "mulla on esiintymis pelko" Ja vitut on. Tyhmä sinä saatana olet ja niin on aika vitun moni muukin.
Lääkkeitä... Voi luoja miten vajaaälyisyys on yleistymässä mitä enemmän tiedetään.

Haen itsevarmuutta siitä, että todella TIEDÄN, mistä puhun luokan edessä! Ja se että tunnen esityksen aiheeni.

Myös itselle mukava pukeutuminen auttaa.

Tsemppiä, ota tavoitteeksi kehittä itseäsi ja pistä tavoitteeksi että HALUAT oppia olemaan luokan edessä! Mä uskon suhun:)

Ja usein jos jännittää, se ei näy muille. Eikä kukaan yleisöstä halua että epäonnistut. Ja jos tuntuu että meni kaikki ihan reisille niin enskerralla uudestaan. Älä soimaa itseäsi, et oo yksin esiintymiskammon kanssa. Ja hei, ei kannata kuitenkaan ottaa elämää saati yhtä esitelmää liian vakavasti. ;)

Terveisin "mä en oo koskaan nähny ketään noin punaista!!" esitelmän jälkeen kommentteja kuullut. TSEMPPII!!!

Menet yksityislääkärille ja pyydät/vaadit rauhoittavia, diapam on hyvä. Sitä kun otat kunnolla et varmasti jännitä yhtään.

On muuten hyviä uutisia, iän mukana jännittäminen loppuu. Ei sitä enää jaksa välittää mitä mieltä muut ovat, vetää läpi rutiinilla, ei tarvitse pillereitä.

liityvät - SYDÄNSAIRAUKSIIN !!!!!!

ei kannata mennä

Itse tappelin esiintymisjännityksen kanssa yläasteen ja lukion läpi, ja nyt kaduttaa että en koskaan hakenut siihen mitään apua/ lääkitystä. Jännitys oli jokapäiväinen ongelma, koskaan en ollut oma rento itseni. Lopputuloksena häpesin pelkojani niin että sosiaaliset suhteetkin kärsivät. Mikään ei ole v-mäisempää tai tuhoa itsetuntoa yhtä tehokkaasti kuin panikoida luokan edessä, kerta toisensa jälkeen. Siedätys auttaa mutta liian hitaasti. Vasta nykyään yliopistossa voin sanoa että sosiaaliset tilanteet ei ole enää pahoja ja jännitys on inhimillistä luokkaa. Onneksi en ehtinyt masentua tai sulkeutua noiden vuosien aikana vaan pakotin itseni kouluun joka aamu.

Joten tehkää itse arvio tarvitsetteko ulkopuolista apua. Jälkeenpäin ajateltuna minä olisin tarvinnut. Jotenkin onnistuin vähättelemään niitä ongelmia vuosien ajan.

Hyviä vinkkejä jännityksen helpottamiseksi on jo tullut, mutta seuraavat asiat ainakin itseäni on helpottanut (aika itsestäänselvyyksiä mutta ette kuitenkaan kokeile näitä kaikkia):

- Opettele esitettävä asia hyvin. Aloita valmistelu heti kun mahdollista.

- Harjoittele peilin edessä valmiin esitelmän kanssa, kuvittele itsesi siihen tilanteeseen. Se nyt vaan oikeasti auttaa.

- Käy vaikka tunnin juoksulenkillä/kävelyllä esiintymistä edeltävänä iltana tai aamuna. Pidä muutenkin kunnosta huolta. Urheilu on ehkä eniten auttanut itseäni jännityksen poistamiseen ja itsetunnon kohottamiseen.

- Nuku kunnolla edeltävä yö

Mielestäni noita kouluesiintymisiä ei kannata vältellä, sillä niistä ei voi kuin oppia. Jos menee ketuilleen niin se ei vielä maailmaa kaada. Elämäsi aikana joudut taatusti tilaisuuksiin, joissa joudut esiintymään ja siellä epäonnistumisen seuraukset voivat olla pahemmat. Ota se siltä kannalta että opit jotain ja kuten aiemmin mainittu niin asia josta oikeasti tiedät ja olet muutenkin kiinnostunut helpottaa tilannetta. Itse olin kouluiässä (ja vieläkin) kiinnostunut tähtitieteestä ja astronomiasta ylipäätään ja kun tiesin että muut eivät aiheesta tiedä, niin lopulta olin aivan innoissani kun pääsin kertomaan aiheesta. Ex-temporee annettu aihe ja 5 min valmistautuminen saattaa vieläkin aiheuttaa pikku paineita, mutta niihinkin tottuu.....miettikääpä tilannetta että joutuisitte vielä pitämään ko. esitelmän vieraalla kielellä. Ekalla kerralla hieman oli perhosia vatsassa, mutta jos haluatte menestyä urallanne niin melkoisen välttämätöntä on edes jonkinlainen esiintymis- / esittämistaito.

Parhaiten auttaa se kun hyväksyt oman esiintymisjännityksen etkä yritä poistaa sitä millään. Hyväksy se osaksi sinua äläkä taistele sitä vastaan. Menet lavalle jännittämään, tärisemään ja vapisemaan. Sellainen sinä olet.

Sen kuin menet luokan eteen ja kohtaat pelkosi, ei siihen mitään lääkkeitä tarvita.

Hei! Täällä kans yksi esiintymispeloista koko ikänsä kärsinyt. Kannattaa mennä lääkärille juttelemaan asiasta ennenkuin asia saa turhan suuret mittapuitteet omassa mielessäsi ja tulevissa tekemisissäsi.

Kun itse aikoinaan kävin kouluni ja kärsin suunnattomasti noista tilanteista sekä ennen että jälkeen esitelmien - äänenvärinän, takeltelun, tärinän ym. muodossa ei ollut mitään paikkaa, mistä olisi voinut hakea apua tai tietoa. Kenellekään en kehdannut asiasta puhua. Enkä ollut mitenkään sen erilaisempi ulkonäöllisesti tai pukeutumisen tai minkään muunkaan suhteen kuin kukaan muu, mutta niin älyttömän kova jännittäjä.

Muistan vieläkin nuo tilanteet ja sen huonommuuden ja nolouden tunteen kun en todellakaan vakavana lapsena pystynyt niitä millään huumorilla laukaisemaan. Aikuisiälläkään en ole tuosta jännittämisestä päässyt eroon, vaikka päältä päin sitä ei enää ehkä niin helposti näekään. Päinvastoin luullaan enemmänkin koppavaksi. Tunne on silti inhottava vieläkin.

Opettajille ei voinut asiasta mitään sanoa, tiesin jo etukäteen mikä vastaus olisi ollut - pelkkää vähättelyä ja pakottamista harjoittelemaan.

Jotkut meistä vain olemme kovin herkkiä tai ujoja emmekä voi sille mitään, että reagoimme niin voimakkaasti mielellämme ja kehollamme. Vieläkään ei sitä ymmärretä näköjään ja yritetään vain pakottaa meitä kaikkia oppimaan olemaan esillä ja mieluiten tyrkyllä kyynärpäät edellä vaikka se olisi meille todella luonteenvastaista ja vaikeaa eikä johtaisi mihinkään todelliseen muuttumiseen.

Kyllä meitä herkkiä ja ujojakin vielä tarvitaan, joten jonkinlaista valinnanvapautta pitäisi olla noissa esitelmänpidoissakin. Sama juttu kuin aikoinaan laulutunneilla kun oli kertakaikkiaan pakko laulaa luokassa ääneen kaikkien kuullen yksin vaikka kurkusta tuli pelkkää epävireistä värinää ja pihinää.

Kannattaa myös opettajien miettiä sitä, että kuinka kasvattava ja vahvistava kokemus herkälle oppilaalle on se, että tällaisissa tilanteissa väistämättä joutuu naurunalaiseksi. Aina on luokassa ainakin yksi oppilas, joka nauttii tilanteesta nauramalla räkäisesti ääneen.

Onneksi nykyään on internet, mistä vähän kaikkeen vaivaan löytää helposti apua ja vinkkejä, kun osaa etsiä.

Saat varmasti apua tilanteeseen!

En lukenut kaikki vastauksia,mutta puhu opettajalle etukäteen esiintymispelostasi.Itse olen jo 38-vuotias,mutta kärsin koko kouluajan esiintymispelosta.En ikinä puhunut tästä kellekkään.Tämä esiintymispelko seurasi mua ammattikouluun asti.Enkä edelleenkään tykkää olla esillä.No eipä oo enää pelkoa että joutusin esiintymään.Olen ollut työkyvyttömyyseläkkellä kolme vuotta.ja syyt johtaa sinne ala-asteelle.Eli puhu opettajalle peloistasi,ettei tartte myöhemmin kärsiä kuten minä.

Itsekin olen panikoinut esiintymistä ja myös minulle kirjoitettiin Propalia mikä kyllä toimii mutta kun en halua lääkkeitä syödä, niin kävin netistä etsimässä tietoa ja törmäsin NLP-terapiaan. Kokeilin sitten sitä ja se toimi kohdallani jo yhden kerran jälkeen.

Tässä lisätietoa ko. terapiasta...http://www.nlpyhdistys.fi/nlp-tietoa/nlp-lyhyesti

Lisäksi kannattaa tutustua oikeaan hengitystekniikkaan ja itsensä rentouttamiseen...

Kannattaa opetella esiintymään. Hyvin monet ihmiset tarvitsevat sitä taitoa työelämässä tai harrastuksissa.

Jos ei muuten näytä tulevan, niin pyydä opettajalta ohjeita, miten hyvä esitys rakennetaan ja miten esiintymispelkoa voi hallita.

Itse olen ollut hirveä jännitäjä. Kun asia on itselle mielenkiintoinen ja haluaa kertoa siitä muille, niin tilanne helpottuu. Osa hallintaa on se, että ymmärtää sopivan jännityksen parantavan esitystä.

Kun esityksen valmistelee hyvin, niin tietää aiheensa ja pystyy aina jatkamaan. Hyvä oheismateriaali (esineet, esitysdiat ja kuvat) auttaa esityksen hallinnassa. Jos unohdat kertoa jotain, niin yleisö ei tiedä sitä kaivata. Jos kaipaa, niin osaa esityksen lopuksi kysyä.

Valitse luokasta pisteitä, joihin katsot. Hyvä luokkatoveri on hyvä kohde. Jonnekin lähelle takaseinää ja sivuille. Harjoittele esitystä, ensin itse ja sitten yleisön kanssa. Ekaksi yleisöksi kelpaa kissa, mutta sitten pitää olla ihminen.

On Propral niminen lääke. Peettasalpaaja, eli estää sydämmentykytyksen ja hengästymisen. Itsellä ei nuo itsehoitokikat ikinä toiminut, joten sain lääkkeet joiden avulla selvisin opinnoista ja työelämässäkin olen niitä joskus käyttänyt. Toimi minulla erinomaisesti, suosittelen menemään lääkäriin jos muu ei auta.

Pystyy puhumaan kaverille tai kavereille, silloin pystyy puhumaan muillekin. Kaikki on vain kiinni asenteesta. Siis jos itse päätät, nyt pidän puheen ei siinä ole mitään ongelmaa. Olet unohtanut oleellisen asian, olet koulussa ja siellä juuri opitaan olemaan "yleisön" edessä. Ja voit keskustella ongelmastasi opettajasi kanssa niin hän ohjaa sinut ryhmään, jossa harjoitellaan esiintymistä ja se ei maksa sinulle euroakaan.

Armeijassa pitää, on pakko olla valmis tappamaan. Siellä ottavat jotain cossun tapaista tarpeeksi ja johan lakkaa liipasinsormi vapaajamasta. Näin ase toimii taas kuin normaali yksipiippuinen eikä niin kuin suomi kk.
Vanhuksia tappavat päivät pitkät ja kun kysyt syytä moiseen raakuuteen ei huulet väpäjä, kun kuulet apuhoitotason henkilöillä olevan siihen hommaan joku koulutus jota 007:a myös kadehtisi. Laki kun ei ole kaikille sama vaikka samassa maassa asuttaisiin. Eli eivät joudu vastuuseen tekosistaan. Elämä opettaa ja lakkaa vapinat ja tärinät kuin seinään.

Hei,

Tärkeitä asioita ovat, asian osaaminen josta kerrot. Asiasta on helpompi kertoa jos osaat sen ja olet kiinnostunut siitä. Harjoittelu tuo itsevarmuutta. Harjoittele perheesi edessä, kavereittesi edessä. Jos sulla kavereita samalla kurssilla, pitäkää esitelmänne pienessä ryhmässä ne ensin toisillenne. Se myös auttaa siihen, että kaverisi kertovat neuvoja ja kiinnitävät sellaisiin asioihin huomioita mihin et itse tulisi kiinnittäneeksi. Tee esitelmästäsi powerpoint kuvat, se helpottaa esittämistä kun tuijotus menee seinälle eikä kohdistu itseesi täysin. Harjoittele esitystä kotonasi puhumalla ääneen ja samalla kelaamalla kalvoja. Kun huomaat että osaat puhua asiasta ilman muistilappuja powerpoint kuvien avulla huomaat, että esitys onkin helpompaa kuin ajattelit. Itselläni myös se auttoi että oli ensimmäinen tunnilla joka esitti, näin ei kerkee kerätä paineita muiden esitelmistä.
Kaiken kaikkiaan kun harjoittelet esitelmäsi hyvin, niin silloin se helppo myös pitää. Jos et pysty katsomaan yleisöä niin tuijota takaseinää se helpottaa.

Esiintymispelko lähtee, kun harjoittelee esiintymistä. Eli siis sitkeästi vaan menee joukon eteen puhumaan, vaikka jännittääkin.

Suurinta osaa esiintyminen jännittää, mutta kun valmistautuu huolellisesti ja miettii jo etukäteen mitä ja missä järjestyksessä haluaa kertoa, niin homma helpottuu huomattavasti.

Yleensä se jännitys kyllä katoaa, kun saa esityksensä käyntiin, pahintahan on se odottaminen. Siinä odottaessa voi kerrata omia muistiinpanojaan ja vaikka valmiiksi miettiä vastauksia kysymyksiin, joita todennäköisimmin esityksen pohjalta tulee.

Tuo on erittäin yleinen pelko ja aika harva on jännittämättä tuollaista tilannetta. Monesti luetaan tällaisia kommentteja ja ajatellaan, että ei tuon pelko ole kuitenkaan yhtä suuri kuin minun. Samoin ajattelin myös itse, mutta nykyään esiintyminen ei jännitä minua oikeastaan lainkaan jos tiedän mistä puhun.

Esiintyminen kannattaa ottaa haasteena. Haluat näyttää muille ja eritoten itsellesi, että voit tehdä hyvän esityksen. Älä siis meni sieltä mistä aita on matalin ja tee mahdollisimman lyhyttä esitystä, jotta pääset mahdollisimman nopeasti pois. Tee hyvä esitys, josta voit olla ylpeä. Esität sen ja näytät itsellesi, että voit voittaa tämän pelkosi. Kun keskityt siihen, että esityksestäsi tulee hyvä, ei jää niin paljon tilaa enää pelolle.

Esiintymispelko on siinä mielessä helppo ongelma, että kun sen kerran onnistuu oikeasti selättämään niin esiintyminen ei jännitä enää läheskään yhtä paljon. Pieni jännitys on toki aina läsnä ja hyvä niin, koska se kertoo, että asia merkitsee sinulle jotain.

Kaikki rauhoittavat lääkkeet auttavat tuollaiseen. Niitä saa jokaisesta apteekista, mutta niihin tarvitsee lääkäriltä reseptin. Itse sain mietoa rauhoittavaa samaan ongelmaan. Nyt vaan varaamaan aikaa lääkäriltä. Tsemppiä sulle!

Käy lääkärissä ja lääkäri määrää sinulle ns. betasalpaaja lääkettä. Minulle ne auttoivat aivan selvästi, vaikka olen huippu jännittäjä, ääneni värisi jne.
Nuo lääkkeet auttavat oikeasti. Otin tapletteja 30 min ennen esiintymistä ja 10-5 minuuttia ennen esiintymistä.

Kun mä olin peruskoulussa ja oli tollanen tilanne niin kerroin asiasta opettajalle, sain pitää esitelmän yksin ihan vaan opettajalle. Voisit ehdottaa samaa ja kertoa miten sua jännittää, ettei sen takia tarttis mitään lääkkeitä ruveta ottaan? Toki jännitystiloihin on lääkkeitäkin, mutta niistä pitää sit jutella lääkärin kanssa ja niissäki on sit se että keille niitä annetaan ja kaikki lääkkeet ei sovi toisille. Jos tollasia tilanteita on paljon niin kannattaisko sit puhua lääkärille ja miettiä sitä lääkitystä? Ei yhden satunnaisen tilanteen takia kannata.

Suosittelen myös lääkärille menoa ja Propalia. Jos et saa sitä, jätä suosiolla esitelmä väliin. Kenenkään ei ole pakko ottaa itselleen pahimmassa tapauksessa elinikäisiä traumoja jonkun turhan kouluesitelmän vuoksi. Koulun jälkeisessä elämässä ylivoimainen valtaosa ihmisistä kuitenkin pärjää vallan mainiosti tarvitsematta koskaan esiintyä julkisesti vastoin omaa tahtoaan.

"Kaikkia jännittää" -läpät voit jättää omaan arvoonsa. Varmasti jollain tasolla näin joo, mutta joillekin esiintyminen on todellakin ihan täydellinen kammo, kuten toiseille esimerkiksi suljetut paikat. Mitkään "opettele asiasi mistä puhut" -neuvot tai eivät silloin toimi. Hyväksykää ihmiset se, että olemme erilaisia eikä kaikista tule ikinä telinevoimistelijoita, matematiikkaneroja tai laulajiakaan vaikka kuinka yrittäisi, ja lopettakaa todellisen esiintymiskammon vähättely.

Itse kuitenkin lopulta parhaiten tunnet, kuinka vakavasta asiasta on kyse. Jos tunnet, että ehkä voisit esitelmästä kuitenkin selvitä ja haluat yrittää, niin tsemppiä! Voi olla melkoiset voittajafiiliksetkin jälkeenpäin.

Sinun kohdallasi varmaan vielä liian aikaista, mutta alkoholi ja muutama "rohkaisuryyppy" on todellakin myös ihan toimivaksi havaittu menetelmä, vaikka kukkahatut siitä varmaan kauhistuvatkin. Voin esimerkiksi ihan rehellisesti sanoa, etten itse olisi selvinpäin ikimaailmassa uskaltanut lähestyä yhtäkään seurustelukumppaniani ensimmäistä kertaa. Juttujen taso ehkä kärsii, mutta kohonneella itsevarmuudella se ilmeisesti kompensoituu ihan hyvin. :D

Moi!
Itse sain lääkäriltä lääkettä nimeltä propral. lääke auttaa eikä ainakaan minulla vaikuttanut mihinkään "aivotoimintaan" vaan esiintymisjännitys poistui. käytän edelleen tarvittaessa, mutta keskustele ensin lääkärisi kanssa asiasta.

vai että ääni värähtelee :D sinä tyttö tarvitse munaa

Tyttäreni sai luvan tehdä videon esittelemästään aiheesta. Videon toteutti ystävän kanssa. Arvosana oli hyvä tai kiitettävä. Betasalpaajat eivät auttaneet mutta Diapam vähän...

Älä esiinny.

Jos sinusta ei siihen ole. Ei esiintyminen ole pakollista. Se on hirveää kiduttamista.

Älä mene esiintymään, sinun ei tarvitse kärsiä.

Ongelmasi on selvästi tavanomaista "tervettä" jännitystä voimakkaampaa. Hyvä, kun olet ottanut asian puheeksi vaikkapa nyt sitten täällä. Se on hyvä aloitus. Se että tunnistaa itsestään, miten reagoi erilaisiin tilanteisiin auttaa jo hieman, kun tuntee itsensä ja oppii hyväksymään omat reaktionsa erilaisiin tilanteisiin.

Suosittelen, että keskustelet opettajasi kanssa ja tulevaisuutta ajatellen olisi hyvä keskustella myös lääkärin kanssa. Elämässä kun harvoin selviää yhdellä esitelmällä ja elämää ei kannata kuluttaa esitelmistä murehtimiseen.

Ongelmasihan johtuu siitä, että esiintymistilanteessa autonominen hermostosi alkaa käymään ns. "ylikierroksilla". Autonominen hermosto on siis se osa hermostoa, joka toimii itsenäisesti. Se ohjaakin muun muassa sydämen sykettä ja hikoilua.

Minulla itsellänikin on ollut ongelmia autonomisen hermoston "ylikierrosten" kanssa. Kun lopulta menin aikuisiällä lääkäriin, niin sain reseptin betasalpaajiin. Ne eivät aiheuta riippuvuutta ja ainakin minä olen saanut niistä apua jopa niin, että nykyään käytän niitä enää harvoin, koska "harjoitus on tehnyt mestarin". :)

Betasalpaajien pienellä avustuksella voit saada esiintymisistä hyviä kokemuksia ja tehdä niistä edes siedettäviä, jos sinusta nyt ei teatterinäyttelijää tulisikaan!

Onnea syksyyn! :)

Voi hyvänen aika näitä "älä missään nimessä hanki lääkkeitä" ja että "jännittämisesi on normaalia". Se ei ole normaalia enää jos vaivaa jo edellisenä päivänä eikä yöllä saa nukuttua ja jos se nimenomaan vaivaa enemmän kuin muita luokkalaisia. Sellasia ihmisiä vaan on, ei kaikki ole samanlaisia ja jännitä yhtä paljon.

Jos jännittämisen kokee niin pahaksi, että esitelmät meinaa jäädä pitämättä, niin tottakai sitten lääkäriin. Se voi kirjoittaa reseptin täälläkin moneen kertaan mainittuun Propraliin, josta on APUA esiintymistä HARJOITELLESSA. Tämä seikka on hyvä tiedostaa. Ja kun se esiintyminen alkaa pikkuhiljaa sujumaan, niin sitä mukaa voi jättää lääkitystä pois.

Paras on, kun sanot heti ensimmäisenä reippaasti, "että mua jännittää ihan sikana mutta eiköhän tästäkin hengissä selvitä - puuh" ja jää on rikottu :-)

Ne ihmiset jotka antavat surkeita ohjeita, että rohkeasti vaan esitelmää pitämään ja ei siihen kuole, eivät tiedä mistä puhuvat. Uskoisin että sinun pelkosi on samaa tasoa kuin itselläni tai ainakin lähellä sitä ja silloin ei mitkään vakuuttelut ja etukäteen ajattelut auta tippakaan, että hyvin se menee.
Autonomisen hermoston toimintaa ei voi ajattelemalla säätää ja se ahdistava tilanne kun tulee eteen, eli sinun tapauksessasi se on tuo esiintymispelko, niin tilanne muuttuukin fight or flight eli taistele tai pakene reaktioksi.
Kukaan turhanpuhuja joka ei ole kokenut tuollaista tilaa, ei voi kertoa neuvoja ihmiselle joka tälläisestä kärsii.
Kerronpa tässä yhden esimerkin: En kärsi verenpainetaudista ja työpaikallamme oli terveydenhuolto-opiskelijoita opettelemassa kuinka tehdään terrveytarkastus, jossa otettiin muiden muassa verenpaine.
Tilanne tuli aika yllättäen eteen, enkä aluksi tajunnut että joudun olemaan muiden tuntemattomien opiskelijoiden katseiden alla mitattavana opettelemisesta johtuen, koska muuten en olisi osallistunut koko tapahtumaan.
Koko muu ryhmä katsoi vierestä kun vuoroni tuli ja siitä iski paniikki, että kaikki katsoo juuri minua ja paniikki kasvoi samaa tahtia,kun mittari piipitti. Normaali paineeni on erinomainen eli 75-80/120-125 ja pulssi 60, mutta tuossa mittauksessa pulssini oli yli 100 ja paineet nousi yli 180. En halunnut toista mittausta koska paniikki vain kasvoi ja seuraavaksi olisin juossut pois siitä tilanteesta, mutta juuri ja juuri kykenin olemaan sen muutaman minuutin paikallani, vaikka se oli lähes mahdotonta. Minulle suositeltiin verenpainetaudin epäilyn takia seurantaa ainoastaan paniikista johtuvien erittäin korkeiden paineiden takia.
Tämä juttu tapahtui nyt kun olen 40 kymppinen, mutta aikoinani esim. lukiossa jätin kaikki esitelmät ja puheet pitämättä esiintymispelon takia ja ammatinkin jouduin hankkimaan sellaisesta alalta, missä ei koskaan tarvitse esiintyä muiden edessä.
Ainoa apu kunnon esiintymispelkoon on lääkkeet , jotka lamaa sen reaktion, jauhaa muut kommentoijat mitä tahansa, tai että oppii pois siitä paniikkireaktiosta. Pieni jännitys ei ole sama asia kuin itseään ruokkiva autonomisen hermoston paniikkitila ja jos sellaisesta kärsit itseni lailla, niin otan osaa, se on invalidisoiva ja rajoittava vaiva, mutta sen kanssa oppii jotenkin elämään.
Valitettavasti tunnen kuitenkin niin monta kaltaistani, että koskaan meistä ei esiintyjiä tule ja sen takia suositten hakemaan vapautusta noista esitelmistä ettet saa niin pahaa paniikkikohtausta, että kohta rupeat pelkäämään sitä kohtauksen uusimista koko ajan ja silloin asiat vasta todella huonoksi menevät.
Voin myös kokemuksesta sanoa, että kun sydän hakkaa yli sadan ja hyperventiloi niin ei ääni silloin värise , silloin sitä ääntä ei kurkusta tule ulos ja silloin on aika vaikea olla 20-30 hengen edessä eli miettikääpä hetki ennenkuin annatte ohjeita ettei kukaan muka huomaa, sellaisen huomaa kaikki.

Itsellä vei efexor (venlafaxin) 75mg sosiaalistentilanteiden pelon / esiintymisjännityksen hyvin pois! Ja sitten tietysti pieni siedätyshoito ja terapia siihen päälle

Tuntuu olevan nykynuorilta suullinen ulosanti aika heikoilla. Kun radiotoimittaja kysyi tavanomaisen kysymyksensä :Mikä koulussa on kivointa?, oli vastaus: ööö ööö mmm emmätiiä, välkkäri kai, tai jotai...

Minut laitettiin aikoinaan väkisin lukemaan ääneen jotain mitäänsanomatonta esitelmää ja se paniikki mikä siitä silloin laukesi on seurannut elämässäni 35 vuotta.Muistan minkä pilkan kohteeksi silloin jouduin jopa opettajankin taholta. Neuvoni yksinkertaisesti . Kieltäydy jyrkästi äläkä mene nolaamaan itseäsi,pärjäät tässä maailmassa ilman tuota näyttöäkin !!

Yleisradion toimittaja Hannu Taanila sanoi kerran, että eräs esiintymiskuumeen poistoharjoitus on lukea esitelmä ääneen kotona vessanpöntöllä.

Se poistaa siitä kaiken ylimääräisen jäykkyyden ja juhlallisuuden.

Olen ollut 16-vuotiaasta saakka jännittäjä, nyt olen 40v. Ikävä sanoa mutta jännitys
ei ole vieläkään poistunut enkä pystyisi/enkä edes suostuis menemään tilanteisiin missä pitäisi esiintyä. Ei se näköjään ainakaan minun kohdalla auttanut , että ikää tuli lisää. Vituttaa, mutta ei voi mitään...

Käyhän juttelemassa asiasta kouluterkan tai koululääkärin kanssa jos asia on ylitsepääsemätön. Itsensä voittaminen jännityksestä huolimatta on tietenkin mahtavaa. Kaikkia jännittää, toisilla se näkyy ulos, toisilla ei. Joskus jännittäminen voi kuitenkin olla niin kovaa, että se haittaa täysin suoriutumista tai pakottaa jopa välttelemään tietynlaisia tilanteita ja rajoittaa normaalia elämää.
Niin sanottuun esiintymiskammoon on olemassa myös lääkkeitä. Yksi käytetyimmistä vaihtoehdoista on beetasalpaaja, jonka vaikutuksesta ihmisen sydämen lyöntitiheys laskee, verenpaine laskee ja näin ollen se vähentää käsien tärinää ja koko kehon vapinaa, jota jännitys saattaa aiheuttaa, mutta lääkäri varmasti harkitsee tarkkaan määrätessään tälläisiä ikäisellesi. Kyseessä on sydänlääke, jota ei koskaan tule ottaa ilman lääkärin määräystä, sillä liian suuri annostus saattaa aiheuttaa pahoja ongelmia.
Myös erilaiset hengitysharjoitukset ennen jännittävää tilaisuutta saattaa laukaista jännitystä riittävästi. Näistä löytyy tietoa varmasti netistä hakukoneita käyttäen.

Itselläni oli aivan karmea esiintymispelko pienenä, ja stressasin aivan kamalasti ala-asteella lähtien, aina kun kuulin sanan "esitelmä". Maha kipeä, tärisytti jo muutama viikko ennen esitystä. Luokan edessä sitten hirveä tärinä, ajatus ei kulkenut ja ääni värisi. Olihan se aivan kamaa ja mietin aina miten voisin livistää tilasteesta.
Kuitenkin vaikeuksien kautta voittoon, edelleenkään en esitelmien pitämisestä nauti, mutta nykyään onnistuu jo huomattavasti vaivattomammin. Ei se ole kuin harjoitusta,harjoitusta, vaikka tuntuukin hirveältä, lopulta rääkki palkitaan :)

muista että esiinnyt joka hetki - kotona perheellesi, koulussa kavereille, bussissa, ratikassa, kaupassa - joka paikassa missä on muita kuin sinä yksin. puhut kun kysytään, kerrot juttuja, kirjoitat ja jopa tuo neuvon kysyminen oli esiintymistä, vaikkemme sinua näekään. laadi huolella esitelmä, harjoittele puhumaan se ja unohda että muut tuijottavat ja kuuntelevat sinua, joka olet luokan edessä. ja muista mokata, ettet olisi itse täydellisyys, niin. siitä se lähtee!

Koulussa harjoitellaan esiintymistä. Karaiskaa itseänne. Jos ei pysty esiintymään, ei pysty tekemään moniakaan töitä. Kannattaako sulkea monia ovia jo nuorena? Ei kannata. Valmistaudu. Mene luokan eteen. Ja meni miten meni, voit tyytyväisenä sanoa itsellesi et 'teinpäs sen'.

Itse oli aivan mahdoton jännittäjä. laskin kalenteriin päiviä monta kuukautta etukäteen. Aina kuitenkin esiinnyin. Vielä yliopistossakin olin niin jännittynyt, että tilanteet oli kuin unta. Mutta nyt työskentelen alalla, jossa vedän omia projekteja, esiinnyn omalle tiimille, johtoryhmälle, pidän koulutuksia, asiakastilaisuuksissa puheita jne. En ole paras puhuja, mutta teen sitä, koska se vaan on tarpeellinen taito.

Älkää päästäkö itseä liian helpolla!

kiusajat. Terveys on tärkeämpi !

jos aurinkolasit

Rööki on paras :D:D ja viina :D:D:D

Propranololi auttaa taatusti eikä sekoita palloa lainkaan. Kulkee joissain maissa tuotenimellä Inderal. Jo 10 mg riittää 8-12 tuntia, ei aiheuta riippuvuutta. Erittäin edullista 50 tabl. hintaluokka maailmalla 2-3 e. Saa käytännössä reseptivapaana pohjoismaiden ulkopuolelta. Poistaa myös tärinää/vapinaa tehokkaasti, estää adrenaliinin eritystä.

jännitys o niillä, jotka syö paljon karkea
verisuonet plyh

Kiitti kaikille viesteistä ja vinkeistä! :)

MENE KÄNNISSÄ SINNE ETEEN LUKEMAAN! VOI OLLA, ETTÄ SEN JÄLKEEN KUKAAN OPETTAJA EI PAKOTA SUA SIIHEN!!!!! JA EI VARMASTI JÄNNITÄ! :DDDDD

Itse jännitin myös todella paljon lukiossa esiintymistä. Minulla ei ollut edes ketään kaveria sillä luokalla, joka olisi ollut henkisenä tukena yleisössä. Valmistin kuitenkin esitykseni todella huolella ja kirjoitin sen paperille niin selkeästi, että en vahingossakaan sekoilisi sanoissa. Kieltämättä en esityksen jälkeen muistanut mitään, mitä olin sanonut, ja koko esitelmä meni aika sumussa. Hyviä numeroita kuitenkin sain, en varmaan hyvästä esiintymisestä, vaan huolella tehdyn sisällön vuoksi.

Unohda kaikki edelliset ja ota voima itsestäsi.
Keskity olennaiseen,eli siihen,että sinun pitää voida esiintyä.
Henkinen latautuminen on kaiken aa ja oo.

Ei se oikeasti ole kovin kamalaa.

Sinä osaat sen kun laadit esityksesi aiheesta,jota rakastat.
Oma mieli auttaa.
On vain opittava luottamaan itseen.
Minä ainakin luotan sinuun.
Älä ajattele muita. Ei se hyödytä.
Esiintyminen on osa sinua ja sinun pitää luottaa siihen.
Sillä me kaikki olemme esiintyjiä luonnostamme.
Silloin kun haluamme tuoda esiin oman kantamme asioihin.
Eli suunnittele luentosi sen asian kintereille,joka on itsellesi tärkeä.
Ole uskottava oman asiasi suhteen....

Ja uskon,että toimii!!

minulla sinulla on erilaiset työpaikat
me ollaan erilaiset

Jos ääni värisee, niin hallitse esitettävä asia hyvin - toisin sanoen valmistaudu huolella. Jos kädet tärisee, niin pidä kädessäsi vaikka kynää tai osoitinta, jolla sohit kalvoa tai taulua asiantuntevasti. Jos jänskätys järisyttää, niin luontaistuotteet saattaisivat tepsiä.

Muistan sen kauheuden kun koulussa piti esitelmä pitää. Jännitys oli valtava jo ennen esitystä ja kun piti mennä luokan eteen oli kauhun tunne kaamea. Luokan edessä en meinannut saada mitään sanottua ja meinasin pyörtyä. Esitys meni täysin poskelleen ja oli pelkkää nöyryytystä. Ihan älytöntä että kaikki pakotetaan moiseen vieläkin. Kaikilla se ei ole pelkkää jännitystä vaan ihan oikeaa fobiaa, pelkoa.

Myöhemmin aikuisiällä psykologi sen selitti ja ihmetteli miten voidaan kaikki pakottaa sellaiseen. Siihen on lääkkeitä joita itsekin syön jos pakokauhu iskee liian ison väkijoukon keskellä. Pitkään välttelin tilanteita joissa voi joutua silmätikuksi ja muuta sellaista. Meni niin pahaksi tilanne että en välillä uskaltanut oikein kotoakaan lähteä kuin vaivoin töihin. Nyt tilanne on toinen eikä enää juurikaan pekotiloja ole, kiitos hyvän psykologin joka löysi sopivat lääkkeet. Oli kun olisi saanut uuden elämän. Olisinpa vain älynnyt hakea apua jo nuorena eikä vasta myöhemin aikuisiällä kun tilanne oli jo aika paha.

En tiedä miten nykyään oikein homma pelaa mutta ennen piti mennä lääkärille joka antoi lähetteen psykologille. Kun sen hoiti julkisen terveydenhoidon kautta niin oli ilmaista. En tiedä miten jos menee yksityisen kautta. Koulussa jos on niin voi onnistua kouluterveydenhoitajan tai koulukuraattorin kautta. Se ei ole nopea prosessi ja lääkkeiden löytymiseen menee aikansa eikä osa tehoa heti. Kannattaa joka tapauksessa aloittaa prosessi ja saa varmasti heti lapun opettajalle ettei tarvitse osallistua esitelmiin. Mitä aikaisemmin sen aloittaa niin sitä nopeammin voi aloittaa uuden elämän ilman pelkoa.

Minusta pelko olisi syytä vain kohdata. Koulun esitelmä on kuitenkin ennen kaikkea harjoittelutilanne. Usein jännittämisen pelko on myös epäonnistumisen pelkoa. Miten suhtaudut muihin vastoinkäymisiin? Märehditkö epäonnistumisia pitkään vai pääsetkö niistä helposti yli?

Itse pelkään lääkäriä suorastaan sairaalloisesti. Erityisen kamalaa on, jos tiedän, että lääkäri suorittaa jonkin toimenpiteen tai muutoin koskee minuun. Olen kerran jopa oksentanut silkasta toimenpidepelosta. Olen kolmikymppinen, mutta tähän ikään mennessä en ole kuin kerran käynyt lääkärillä yksin. Mutta ei auta, lääkärissä on käytävä. Ei sitä voi joka lääkärireissua varten huumata itseään millään rauhoittavilla lääkkeillä. Sama pätee moniin muihin pelkotiloihin. Kaverini joutuu paniikkiin liian läheisistä kontakteista lintuihin. Puluja ei kuitenkaan kaupungissa voi välttää. Hän joutuu kohtaamaan pelkonsa joka ikinen päivä, mutta ei ole silti vielä kuollut. Kamalaa paniikkiin joutuminen jonkun toripulun takia varmasti kuitenkin on.

Tiedän tunteen..itse luin suoraan paperista asiani, kun en muuhun kertakaikkiaan pystynyt. kuitenkin tein sen. En saanut huippu arvosanaa, mutta mitä sitten

On olemassa lääke, mutta se ei ole mikään pikakonsti. Mindfulness eli tietoinen läsnäolo antaa itseluottamusta, koska pikkuhiljaa tajuaa olevansa enemmän kuin se jännittävä ja punasteleva persoona. Olisi varmaan auttanut monia, jos tästä asiasta olisi tiedetty ennen vanhaan.

Itellä sama pitåä vaan koittaa mun keississä ainoo vaan että suunnittelen pientä stand uppi ja rap musiikkia
mitä pientä kokeilua molemmista

35 vuoden käyttökokemuksella beettasalpaaja auttaa. Se ei poista esiintymisjännitystä mutta ehkäisee vapinan ja tärinän ym hengitysvaikeudet.
siis:
- läkäriin reseptiä hakemaan
- pettele asiasi
- ota propral
- nauti esiintymisestä

Mitään haittaa lääkkeestä ei ole.

Tämä avaus kuuluu aiheeseen "koulu" ja niinhän se on. Suomalaisessa koulussa sitä jännitystä oppii niin, että luulee sen kuuluvan osana persoonallisuuteeen.
Muun maalaiset eivät jännitä samalla tavalla.
Olen ollut Austraaliassa eikä siellä jännitetty, eikä Ruotsisssakaan. Se on vain hölmö suomalainen tapa ja esimiehet sitä edistää. Esimiehet ja opettajat vaativat pelkoa ja se tapa leviää. Huono tapa.

Älä esitelmöi. Ei ole pakko muuhun kuin kuolemaan ja siihenkin vain kerran.
Sanot vain etten esitelmöi. Jonninjoutavia sellaiset esitelmät.
Minä en aikoinani esitelmöinyt. Hyvin olen silti pärjännyt elämässä.

En lukenut kuin aloituksen. En tiedä mitä muut ovat vastanneet. eikä voi vähenpää kyllä kiinnostaakaan muiden neuvot.
Minun neuvoni on paras ja oikea. noudata sitä. Se on yksinkertaisesti siinä.

Aikanaan,kun aloitin harrastajanäyttelijänä, ajattelin, että aivan konkreettisesti astun roolihahmon kenkiin. Opettelin sitä kotona ja niin se sujui myös näyttämöllä. Kannattaa kokeilla.

En ymmärrä ihmisiä,jotka pilkkaavat tuollaisesta asiasta. Vasta silloin siihen on oikeus,jos on itse täydellisyys ja virheetön ja kukaan ei sellainen ole. Jätä rääväsuiden kirjoitukset omaan arvoonsa. Sanonta "tyhjät tynnyrit kolisevat eniten" pitää edelleen paikkansa. Yritä selvitä tilanteesta parhaasi mukaan.

Hei "Esiintymispelkoinen"

Lääkkeitä: Propral, Lorazepam, Ketipinor, Alprox
VAADI näitä lääkäriltäsi tai vaihda lääkäriä.

Liian tuttu tuo esiintymispelko.
Siihen "sairastuin" jo 9-vuotiaana.
Opettajat vain naureskelivat,
kun vapisevana änkytin luokan edessä.
"Kahvikuppineuroosia" ei tunnustettu sairaudeksi.
Opiskeluni Korkeakoulussa oli keskeytettävä.
Seminaarit ja harjoitukset olivat myrkkyä.
Kävin Korkeakoulun psykologilla mutta apua en saanut,
kehotti vain vaihtamaan alaa; vaikka puutarhuriksi.
Siitä on nyt aikaa n. 40 vuotta.
Koko elämäni on mennyt "pilalle"
esiintymispelkoni ja vapisevien käsien takia.
Olen matkan varrella aina kieltäytynyt
yhteiseen ruokailuunkin menosta.
Väitin olevani omilla eväillä. Vatsa kurni.
Työnantaja koki sen jopa epälojaaliksi,
kun yrityksen asiakkaitakin oli mukana.
Potkut tuli ensimmäisenä saneerauksessa.
Olisin opiskelussa ja työelämässä päässyt todella pitkälle.
Todella hyvät mahdollisuudet ovat menneet ohi.
On se vaan sellainen tauti. En kertonut siitä kenellekään.
Vasta nyt sairaseläkeläisenä olen saanut lääkitystä.

Propral-nimistä verenpainelääkettä käytetään esiintymispelkoon. Kaverin vanhemmat ovat ammattimuusikoita (klassinen musiikki) ja käyttävät hekin tuota esiintyessä. Hae resepti lääkäriltä.

Itse hankin vapautuksen psykiatrin lausunnolla yläasteen jälkeen esityksistä, jännityksestä pyörymisen jälkeen. Nyt 24-vuotiaana töissä ei asiasta ole ollut ongelmaa, kun on hakeutunut itselleen sopivalle alalle.

Puhelimella virallisten asioiden hoito on myös ollut ennemmin ongelma, mutta siitä olen päässyt pääosin yli, harjoittelun myötä.

Jos jokin asia tuntuu ylitse pääsemättömältä, siihen kannattaa pyytää apua. Harkita lääkitystä tai hakea vapautusta, jos näkee sen itselleen tarpeelliseksi.

Itse en esittänyt yläasteen aikana ainuttakaan esitelmää.Ei ne siellä voi pakottaa pitämään esitelmää jos ei halua.Numerot toki hieman tippuu........

Kyllähän ne numerot tippuvat.
Jos on pahakin esiintymispelko,
ei uskalla edes vapautusta hakea.
Olin esiintymispäivinä "sairaana".

Itse olen 49v miehen roikale, ja inhottaa olla joukon Edessa pitämässä puhetta.

Olin ef kielikoulussa viime vuonna Australiassa, ja kuinka ollakkaan jokainen piti joka viikko esitelmän jostakin open valitsemasta aiheesta. siis esitelmä vielä vieraalla kielellä. huh huh. Paras lääke oli päästä pitämään ekana puhe. sitten sai rennosti vaan olla loppu ajan, vaan jos jää viimeiseksi jännitys kasvaa koko ajan kuunnellessa muita.

Jos saat pitää esitelmän aiheesta josta itse pidät ja olet hyvä,, on helppo pitää esitelm,a aiheesta jossa olet asiantuntija, ja jos muut ei tunne asiaa,, saat puhua mitä sattuu ;)
Tsemppiiä :)

Itselläni tuo esiintymispelko tuli siittä, että kärsin ärräviasta ja sen aiheuttamasta häpeästä vielä aikuiseksi asti. Joskus 3-4 luokilla aloin sen tiedostamaan ja ainakin 90-luvun luettiin joka perkeleen tunnilla "vuorotellen kirjasta ääneen". Puheterapiaa yritettiin vuosia mutta en vain päässyt siittä yli. En tiedä onko kyseinen järjettömyys vielä käytössä, mutta puhevikaiselle tuossa oli tiedossa lähes yhdeksänvuotinen helvetti. Että kiitosta vaan niistä vuosista niille opettajille. Vai olikohan tuokin "opetussuunitelman mukaista" opetusta.

Kuudennella luokalla tuli ensimmäisen esitelmän pito ja oli kuulkaas haastavaa tehdä esitelmä jossa ei ole yhtään r-kirjainta. Onnistuin siinä, mutta esitelmäni jälkeen opettaja sanoi luokalle kuinka tärkeää on puhua selkeästi. Välitunnilla eturivissä istunut kaverini sanoi että ei saanut sanoistani mitään selvää.

Yläasteella olin jo niin tympääntynyt hommaan että esimerkiksi 9.luokalla sanoin opettajalle suoraan että ei ole esitelmää eikä tule.

Jatko-opinnot lähinnä keskeytyivät mutta kiitos sillekin lukion opettajalle joka ensimmäisenä päivänä vitsaili että kukas lukee kirjasta ääneen. Ja sitten ensimmäisenä lukion äidinkielen tuntina, joka oli oli myös ensimmäinen lukion tunti, "parin kanssa luokan edessä kerrotte toisistanne". Joopa joo, en kauaa tuolla viihtynyt.

Aikuislukiossa jouduin kahdesti luokan eteen, toinen keskustelun muodossa ja toinen oli esitelmä. Tuo ensimmäinen oli sellainen että piti lukea essee ja keskustella siittä ryhmän kanssa luokan edessä. Siellä aloin huomata että en ole ainoa jolla on ongelmia kun neljästä ihmisestä minä ja yksi toinen ilmaantui paikalle. Esitelmä taas oli englannin tunnilla ja yleisönä oli opettajan lisäksi kaksi muuta oppilasta. Muut lopetteli kurssin kesken kun oli tuo esitelmä.

Tässä vaiheessa olin jo päässyt r-viasta eroon mutta ne helkkarin äidinkielen tunnit! Viidestä kurssista neljällä oli esitelmä, viidennellä tuo keskustelu. Yhdellä kurssilla puhuin opettajan kanssa ja sain tehtyä sen kirjallisena. Pari ihmistä mulkoili kun huomasi että tuohan ei esiintynyt ollenkaan...

Ja heti kun olin sopinut tuon esitelmän teosta kirjallisena, seuraavana oli tuo englannin tunti jossa kerrottiin esitelmästä. Olipas kiva sattuma. Muut äidinkielen kurssit kävin etäkursseina joka tiesi noin kaksinkertaista työmäärää normaaliin verrattuna, eli on tässä maksut maksettu jotta ei tarvitsisi esiintyä. Viimeiselle äidinkielen kurssille menin vielä siinä toivossa että ei enää ole esitelmiä, no siellähän kerrottiin taas esitelmistä joten lopetin kurssin siihen ja 6kk myöhemmin kävin saman etänä.

Siinäpä omia kokemuksiani esiintymisestä.

Ei esiintymistä kannata kokoaan luovuttaa, mutta ei siitä pidä mitään helvettiä kenenkään elämään tehdä. Jos tilanne on sinulle ihan mahdoton, niin juttele opettajan kanssa ja pyydä että esiintymisestä tehtäisiin mahdollisimman helppo.
Jos et muuhun pysty, niin voit kai lukea pienen tekstin vaikka paperilta. Jo se että menee yleisön seisoo siinä ja sanoo muutaman sanan on yksi askel kuin itselle jäänyt tunne "minä en pysty siihen".
Ja olen ihan varma, että jokaista esitys jännittää. Jos joku hihkuu ja jopa rehentelee, ettei minua jännitä, jännittää ihan sairaasti. Se on hänen tapansa yrittää voittaa pelkonsa.
Ja tämä maailma ei siihen romahda, jos jonkun puhe ei onnistu. Muista se. Suuria onnettomuuksia sattuu, mutta esiintyminen ei maata kaada.

Jännä juttu että, niinkin kuuluisa ja taitava esiintyjä kun Jorma Kääriäinen on julkisesti kertonut
kärsivänsä niin pahasta esiintymiskammosta, (ei vaan lievästä hyvästä olevasta ramppikuumeesta)
Jotta on turvautunut lääkärin määräämiin beetasalpaajiin.
Eli monilla poliitikoillakin vaikuttaa luonnostaan olevan "paskanpuhumisen taito".
Sensijaan moni todella taitava ja lahjakas puhuja voipi jäädä kuulematta kun
eu oo saarnaaja ainesta vaan jännittää liikaa.
Kai tietyssä määrin voi opetellakkin kohtaamaan pelkonsa ja esiintymään mutta
on myös mahdollista kehittyä todella hyväksi siinä teeskentelyssä muuallakin
kun teatterikorkeekoulussa.

Pahin tilanne on yleensä tutun/puolitutun porukan edessä. Työympäristö ja koulu ovat juuri tällaisia. Yleensä, vaikka esiintyjää jännittää ihan "sikana" ei sitä ulkopuoliset juurikaan huomaa. Juuri pari päivää sitten olin tilaisuudessa, missä oli jaettuja 5 minuutin puheenvuoroja ja enemmän tai vähemmän amatöörit pitivät ne esitelmänsä. Eräskin jännitti niin, että sen huomasi. Hän luki esityksensä paperista, mutta se oli hyvä esitys, täynnä asiaa, hyvin valmisteltu. Lähes täyden kympin arvoinen. Jos maailman mahtavimmat päämiehet voivat pitää puheensa paperista lukien, sallittakoon se myös tavallisille ihmisille.
Minun mielestäni jännittäminen ei ole sairaus, jota pitää kemikaalleilla lääkitä. Se on ihmisen normaali tunnetila, kuten ilo, suru jne.

oi kunpa minullakin vain kädet tärisisivät! sen voisin ehkä vielä kestää... mutta ei tärisen aivan kalttaaltaan ja holtittomasti :D beetasalpaajiin on pakko turvautua... ei siitä esiintymisestä muuten mitään tule :/

Olen kuullut sanottavan : kohtaa pelkosi niin se kaikkoaa. pitää paikkansa.:)

Voisin kirjoittaa kirjan tästä aiheesta. Esiintymispelosta johtuvan jännittämisen takia olen saanut tuhottua niin paljon omaa elämääni ettei voi kuin jälkeenpäin ihmetellä. Hakekaa ajoissa apua!

Alisuoriuduin joka ikisessä paikassa.

Varmasti alunperin syynä oli väkivaltainen isä kotona ja depressiivinen äiti, joilta ei saanut mitään järkeviä elämäneväitä. Ei mitään. Herkkä tyttö, joka alkoi pelätä maailmaa ja muita ihmisiä ja varsinkin esilläoloa. Tiedän, mitä on täysi paniikki niin luokan edessä kuin työpaikan kokouksissa ja muissa suljetuissa tiloissa tapahtuvissa tilanteissa, joista ei voi paeta ulos. Joskus silti pakenin.

Jatkuvaa itsensä ja muiden tarkkailua, näytänkö varmasti hyvältä, osaanko mitään, puhunko tyhmiä silloin harvoin ja valitusti kun pystyn suuni avaamaan, kuinka paljon ääneni vikisee ja värisee, paniikinomaista ylisuorittamista ja itsensä pilkkaamista ja peilin edessä kyttäämistä.

En pystynyt edes apua pyytämään koskaan mistään. En halunnut myöntää, että olen niin heikko ja että itseluottamukseni on täysi nolla. Yritin ja yritin pärjätä kunnes romahdin.

Työelämäni päättyi lyhyeen. Irtisanoin itseni vuosien varrella yhteensä kolmesta vakituisesta työpaikasta, määräaikaisia työsuhteita oli varmaan kymmenen.

Kukaan ei tajunnut, miksi lähdin. Perääni soiteltiin ja pyydettiin vielä miettimään kun olin niin ahkera ja tunnollinen.

30 ikävuoden jälkeen olen ollut omasta halustani kokonaan yhteiskunnan ulkopuolella jo kohta 20 vuotta. Ja kaikki vain siksi, etten pysty olemaan esillä ja puhumaan enkä osallistumaan tilaisuuksiin, mistä ei voi kesken kaiken paeta. Tämän lisäksi puhelimeen vastaamisen kammo, joka paheni pahenemistaan työssä ollessani saaden jo niin koomisia piirteitä, että siitäkin voisi tehdä yhden kirjan.

Yritin kouluttautua uudelleen töihin, joissa ei tarvitsisi juurikaan puhua tai olla esillä. Pääsin kaksi kertaa aloittamaan uuden alan omaehtoiseen opiskelupaikkaan ja lopettamaan ne heti alkuunsa - siksi, ettei minulle myönnetty opiskelujen ajaksi työttömyyskorvausta. Kun oli jo yksi koulutus takana. Jäin tyhjän päälle miettimään.

Mikä irvokkainta, muuten olen kova puhumaan ja juttelemaan niitä näitä kenen kanssa vain niin kotimaassa kuin ulkomailla, jopa niin, että puhun koko ajan toisten päälle.

Minulle kävi loppupeleissä silti hyvin. Niin hyvin, että siitä voisi kirjoittaa kolmannen kirjan. Kaikki kokemani tuskat ja paha olo vaihtuivat onneen.

Tämä meni aika paljonkin yli aiheen, mutta haluan sanoa, että vaikka kaikki menisi elämässä pieleen, niin siltikin on tapauksia, jotka osoittavat, että lopulta onni kääntyy sinua kohden tavalla tai toisella.

Usko tai älä, mutta mahdollista se on!

Ei se haittaa vaikka jännittää. Esiintyminen on oikeastaan ainoa keino miten esiintymisekammo vähenee. Äikänluokka on turvallinen ympäristö harjoitella ja sillä ei ole mitään merkitystä miten esitys menee. Puhut opettajalle vaikka etukäteen asiasta ja kysyt vinkkejä esityksen pidosta. Aloittaessasi esitystä voit todeta, että sinulla on paha esiinytmiskammo mutta koitat selvitä tästä kunnialla. Luokassa on varmasti muitakin (melkein kaikki), joita esiinytminen jännittää enemmän tai vähemmän. Voit myös puhella niitä näitä ennekuin menet asiaan, niin jännitys helpottaa. :)

Hae psykiatrilta tehokkaimmat napit esiintymispelkoon! Niillä uskallat vaikka koko maailman eteen soittamaan viulua tai haitaria. Ja autolla ei sitten saa ajaa nuo veressä. Ei edes mopoautolla!

Se, että osaat jännittää, on hyvä asia ja kertoo että olet normaali ihminen. Pelkoreaktio on luonnollinen ilmiö eikä sitä tarvitse eikä pidäkään poistaa.
Siinä varaudutaan pakoon tai taisteluun ja elimistö toimii vahvistaakseen sinua. Kun sydän hakkaa , tulee veren mukana ylimääräistä energiaa lihaksiin, jotka taas vapisevat tämän tarmonpuuskan vuoksi. Monet esiintyjät purkavat sen liikkeeseen, eihän esim. kukaan rokkarikaan seiso lavalla kuin pölkky.
Pelko vähenee sitä mukaa kun "taistelee" eli aloittaa vaaditun toiminnan ja jatkaa sitä.
Pakeneminen taas lisää pelon tunnetta kerta kerralta, sen takia olisi hyvä ettei vältä jännittäviä tehtäviä vaan ryhtyy niihin. Jokainen selviäminen hommasta vahvistaa sitten onnistumista myöhemmin. Rutinoituneet esiintyjätkin ovat usein jännittäjiä mutta ovat tottuneet voittamaan pelkonsa esiintyessä.
Lääkkeet, joita tarkoitat ovat ns. beetasalpaajia, mutta en nyt suosittele lääkitsemään täysin normaalia reaktiota kun parempi keino olisi tuo totuttelu jännitykseen ja sen ohittaminen.

vieläkin jalat tärisee selvästi, änkytän ja pulssi aina korkealla esitysten aikana. olen nyt koittanut suurinta osaa netistä löyvistä ohjeista, eikä mikään tunnu auttavan. vaikka harjoittelisin perheenjäsenen kanssa, pitää puheen jälkeen maata hetki sohvalla, että rauhoittuisin.

viimeksi pidin oikean esitelmän seiskaluokan lopulla, ja nyt alan hermostua jo kun ajattelenkin puhumista luokan edessä..

Tapaus kohtainen. Joidenkin koulutus esiintyjäksi kestää kauemmin kuin hänen elämänsä. Toisissa taas on ainesta. Olin juuri esiintymässä ryhmässä ja juontata tuli paikalle kännissä tai oli jollain huumannut itsensä. Sanat sekoilivat ja tunaroi mosiikin kanssa. Oli todennäköisesti juopotellut koko viikon kun ei ollut lukenut edes käsikirjoitusta eikä harjoitellut. Omakin esiintyminen kärsi kun raivostutti tuollainen känniääliö.

Eli huonokin esitys selvinpäin on huomattavasti parempi kuin sekoilu huumehöyryisenä. Toiset eivät ole yhtään sen tyhmempiä huomaamaan tilasi kuin sinäkään. Sitten kannatta harjoitella. Kuvaat itse itseäsi ja katselet filmiä.

Meneevaan rohkeasti esiintymään, ja sitten lopulta alkaa nauttimaan siitä jännityksestä ennen esiintymistä, ja siitä kun on kaiken keskipisteenä, se on maailmanparas tunne.

Voiko tuollaisiin lääkkeisiin reseptiä mennä kysymään ihan koulun terkkarilta vai saako ne vain kunnon lääkäriltä? :)

No mun pahempi pelko on esiintyä lavalla kun Luokassa