Sydäninfarktiin toitotetaan ilman muuta kuuluvaksi useimmiten voimakaskin kiputila. Tämä saattaa aiheutta vaarallisen kuvitelman, että" ei infarktia ilman kipua", ja siksi hoitoon hakeutuminen voi myöhästyä kohtalokkaasti. Sain vast`ikään infarktin, selkeä suurehkon valtimon 80-90%:in tukos, pallolaajennus sekä stentin asennus ajoissa ja nyt hyvä kunto. Vakuutan, että en kokenut mitään kipua, vain epämääräistä pallean seudun "turvotusta" ja yleistä heikotusta. ( Samoin ensimmäisen infarktin tullessa muutama vuosi sitten). Ennen stentin asennusta alkoi ilmetä hengitysvaikeuksiakin, syykin löytyi: kertynyttä pleuranestettä imettiin toisesta keuhkopussista kahteen otteeseen yhteensä vajaa 4 litraa! Vaikuttaa siltä, että sydän oli vajaatoiminut pidemmän aikaa hapenpuutteen takia. Asiaa tutkitaan.
Sydäninfarktikipu -vaarallinen päähänpinttymä!
Tie-doksi
12896
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kiitos! Kertoisitko vielä oletko nainen vai mies? Naisten sydänoireethan ovat väittämän mukaan hankalampia tunnistaa.
Mies.
Samaa mieltä aloittajan kanssa. Itselläni ei ole ollut koskaan infarktia, mutta kävelyvauhti hiljeni ja en pysynyt muiden mukana vähääkään matkaa. Piti levätä usein.
Kaksi kertaa tein polkupyörätestin, jossa todettiin, että 60% normaalin kunnosta. Vasta siitten laittoivat angiografiaan ja vasta siinä tuli ensimmäinen kipukohtaus, kun rassi tukkesi suonen kokonaan. Onneksi rassi irtosi ja saivat selville, että useita suonia 70% tukossa. Lähete suoraan ohitusleikkaukseen ja nyt olo ok.
Kertaakaan ei ollut infarktikipuja missään, vaikka suonet noin tukossa. Sukuvikaa kai...
Tiedoksi sekin, että useimmiten joku oire on ja oire on usein puristava tunne rinnassa, johon liittyy vielä hapen loppumisen tunne. Myös kipua voi olla, varsinkin vasemmassa käsivarressa. Kipu on epämääräistä, ei siis tarkasti rajoittuvaa. Kipu voi tuntua myös selässä tai ylävatsalla.
Selkeä rintakipu tosiaan usein puuttuu. Mutta joku oire on. Siis infarktissa. Silloin sepelvaltimotauti on ollut jo kauan, hyvin usein antamatta vielä mitään huomattavia oireita. Infarkti on usein ensimmäinen oire.
Miksi menit hoitoon, jos ei ollut oikein kunnon oireitakaan? Minkä ikäinen olet?
Minulla sydänkohtaus alkoi rytmihäiriöillä,aivan yhtäkkiä,42v.Ikinä aiemmin ei ollut mitään sydäntuntemuksia.Kohtaus alkoi ruokailun jälkeen,hikinen,levoton olo,pissat meni alle,vasenta käsivartta jomotti,mitenkään ei pystynyt olemaan,oksensin...sain viikon aikana kaksi tälläistä kohtausta.Ensimmäinen meni varttitunnissa olhi,ja kun hakeuduin oman perheen voimin päivystykseen,sydänfilmissäkään ei näkynyt mitään poikkeavaa.Olin tarkkailussa pari tuntia,sitten kotiin,ja töihin seuraavana päivänä.Neljän päivän päästä sama.rasituksen jälkeen.Silti papereissa lukee infartiepäily,kun entsyymit lähtee nousuun vasta pikkuhiljaa...minulla ne olivat korkeimmillaan 3.päivä,sen jälkeen niitä ei enää mitattu...olin 2 viikkoa sairaalassa,ja lähdin kotiin tahdistin rinnassa,sydänsarkoidoosiepäilynä.Ei ollut rintakipua siis...Sydänkohtauksia on nykykriteerein 6 erilaisin oirein.
Olen 76v mies.
Viime kesänä yhtäkkiä jouduin pysähtymään noin 100 - 200 kävelyn jälkeen,rinnassa
tuli stop(ei kipuja),ei vaan pystynyt jatkamaan.parin minuutin jälkeen taas onnistui
eikä sitten enää vaivannut.Seuraavana päivänä sama juttu.Kävin läpi lukuisan määrän tutkimuksia,poljin elektroodeilla,ja puhalsin.Kävi röntgenissä,sydämen ultrassa,vatsalaukun tähystyksen yms
Lopputulos(syö rennie!!!)Sama tilanne jatkuu,ja eräs tuttu lääkäri kehoitti menemään
sydänlihasperfuusion gammakuvaus
No sinnehän ei vaan mennä,laitteita on vaan Hyksillä.
Kunka paljon tästä on i"ikälisää".
Itselläni ainoana oireena leukaperä vaiva,siis pieni jomotus aina enempi rasittuneena ja kun lähdin reippaasti kävelemään,niin sadan metrin päästä tuntui keskellä rintaa ,että onpa vissiin huono kunto.Hiljensin askeleita ja meni aina ohi.Ei ollut mitään muuta vaivaa .sydänfilmi ok.polkupyörärasituskoe ok.
Enpä uskonut ,että kaikki on kunnossa,vaikka syön super terveellisesti ja ei koskaan ylipainoa.
PÄÄSIN angiografiaan,1 suoni totaalitukossa,tehtiin pallolaajennus ja siitä vuoden kuluttua taas angiografia,vain leukaperävaivan takia ja toiseen suoneen 5 cm stentti.Nainen 65v.
Lukekaapa asiantuntijan teksti tämänpäiväisestä iltasanomasta.Se on just noin!
Tämä juttu:
http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1288749221074.html
Sydäninfarktin oireet
Tyyppioire infarktissa on kova kipu, joka tuntuu laajalla alueella rintalastan takana. Kipu on puristavaa, "painavaa", vannemaista ja voi säteillä olkavarsiin, leukaperiin, jopa selkään. Kipu on ankaraa ja jatkuu samanlaisena. Kova kipu nostaa kylmän hien pintaan.
Joskus kuitenkin kipu voi olla vähäistä, jolloin infarktin aiheuttama sydämen vajaatoiminta tai muu oire vie lääkäriin. Etenkin vanhuksilla, diabeetikoilla, munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla ja muistihäiriöisillä kipu saattaa olla vähäistä, ja pääoireet ovat pahoinvointi, heikotus, raskas oli ja hikisyys.
Riippuen infarktin suuruudesta ja sijainnista sydänlihaksessa se voi aiheuttaa vaikeita rytmihäiriöitä tai äkillisen sydämen pumppaustoiminnan pettämisen ja keuhkopöhön (ks. «Sydämen vajaatoiminta»3). Rytmihäiriöistä pahin on kammiovärinä, joka on yleisin sydäninfarktiin liittyvän äkkikuoleman syy.
Tämä on ikivanha juttu netissä. Eli ei mitään uutta tuohon iltasanomien tekstiin.
En+kyllä+hyvällä+tahdollakaan+käsitä,miksi+ihminen+ei+tunne+minkäänlaista+kipua,vaik-
ka+häneltä+löytyi+80-90+%+ahtauma+sepelvaltimossa?
Stenttihän+paikannetaan+suoneen+,ahtauman+lähituntumaan+ja+lähdetään+sieltäkäsin+
suonta+laajentamaan,jotta+veren+virtaus+kulkisi+esteettömämmin+suonessa.
Asiaahan+selvennetään+stenttaajan+taholta+vielä+siten,että+hän+pyytää+potilasta+ilmai-
semaan+kouluarvosanoin+1-10+:n+mitenkä+voimakkaana+hän+tuntee+kipurasituksen.
Tuolla+potilaan+antamalla+numerolla+stenttaaja+määrittelee+myös+stentin+riittävyyden.
Jouduin+aikanaan+samaan+toimenpiteeseen,oireena+vähäinen+v-kyljen+kiputila.
Todettiin+Hatanpäällä+s-filmissä+virtaushäiriö+ja+ohimennyt+huomaamaton+infakti.
Parin+päivän+päästä+stenttaus+jossa+ilmeni+80%:nen+ahtauma.
Kuntouduin+hyvin+heti+toimenpiteen+jälkeen,pistivät+raputkin+kävelemään+enkä
tuntenut+minkäänlaista+kipua+tai+huonovointisuutta.
Meni+4-5+vuotta,+siinä+ohessa+kuntoilin+niinkuin+aiemminkin+olin+tehnyt,sainhan+
gardiologiltani+luvan+kunhan++en+ennätyksiä+ala+yrittämään.
Alkoi+esiintymään+ed.mainittujen+vuosien+jälkeen+pientä+puristusta+rinnasta.
Varsinkin+alkulämmittelyssä,soutaessa+tai+hölkätessä.
Mutta+lämmetessä+ja+verenkierron+elpyessä+tuo+tuntemus+katosi.
Sitten+eräänä+iltana+sain+yht+äkkiä+voimakkaan+kipukohtauksen,aivan+samanlaisen
minkä+koin+stenttauksen+ja+pallolaajennuksen+yhteydessä.
En+muista+mihinkä+soitin,mutta+kehoittivat+soittamaan+hälytysnumeroon+112.
Tekivät+tarvittavat+toimenpiteet,mutta+eivät+osanneet+sanoa+mistä+moinen+johtui.
Asia+jäi+vaivaamaan,koska+mitään+merkintää+ei+tapauksesta+kannan+sivuille+ole+teh-
ty.En+saanut+myöskään+mitään+ohjaavaa+neuvontaa+tulisiko+kenties+olla+yhteydessä
lääkäriini.