Sysmäläiset herää - hämäläiset huusivat Latamäessa. Latamäen tuulivoimapuistossa oli avointenpuomien päivät.
http://www.joutsanseutu.fi/index.php?action=lue&id=2014
Tämä oli siis ensimmäinen huutoäänestys Luhangan Latamäen tuulipuosto hankkeesta. Ongelmaksi koittui vain se, että myllyjä nousee puistoon kun sieniä sateella ja Ilmattarella on jo rakennusluvat taskussa. Latamäen tuulipuiston esittely kuumensi tunteita, muutama kansalainen käytti selkokieltä huutaessaan hanketta vastaan. Vaikutti siltä, että niillä joita hanke otti eniten pattiin ei ainakan melun suhteen ole tarvetta elämöidä - he asuivat aivan jossain muualla....Helsingissä
Myös kahden vuoren takana 3..5km, päässä myllypuistosta olevat Sysmän loma-asukit avasivat sanaisen arkkunsa, paheksuen maisemaa pilaavaa hanketta ja lomakiinteistöjensä arvon romahdusta.
Syyttävien sormi osoittaa Luhangan päättäjiin, jotka tyhmyyttään hyväksyivät hankkeen...kunnan ahneudesta puhumattakaan.
Ehkä vastaisuudessa tuulipuistohankeista pitää järjestää kaikille avoin yleisö- ja äänestystilaisuus aijotulla tuulipuistoalueella. Puolesta ja vastaan järjestetään huutoäänestys, lopputulos mitataan desibelimittarilla, kovimmin pauhaava joukkue voittaa.
Kun tuo tuulivoima kuumentaa tunteita "somessa" ja Latamäen myllyjä vaaditaan purettavaksi tai ainakin pienennettäviksi. Yhteiskuntarauhan nimissä olisi viisainta miettiä ydinvoimalan sijoitusta Luhankaan - lauhdevesiä kyllä riittää..
https://www.youtube.com/watch?v=0Fx0TBYMH_k
Atomivoimaa Luhankaan ?
10
250
Vastaukset
- asukki2
Aina joku valittaa. Ei sille voi mitään.
- A.P.
Jaa, sepä jää kuule nähtäväksi! Meillä sattuu olemaan kiinteistö niin lähellä Latamäen ropeleita, että voisi siivestä ottaa kiinni - neljä myllyä näkyy pihaan. Ja kyseessä EI ole mikään helsinkiläisten kesämökki, vaan kiinteistö, jossa oleskellaan enemmän tai vähemmän ympäri vuoden! Luhangan kunnan yleisen käytännön mukaan, tässäkään asiassa ei kysytty asukkailta mitään, ja kunnanjohtaja tekeytyy tyhmäksi, kun asiasta älähtää siihen suuntaan.
Purkamista odotellessa... - kalastaja 1234
A.P. kirjoitti:
Jaa, sepä jää kuule nähtäväksi! Meillä sattuu olemaan kiinteistö niin lähellä Latamäen ropeleita, että voisi siivestä ottaa kiinni - neljä myllyä näkyy pihaan. Ja kyseessä EI ole mikään helsinkiläisten kesämökki, vaan kiinteistö, jossa oleskellaan enemmän tai vähemmän ympäri vuoden! Luhangan kunnan yleisen käytännön mukaan, tässäkään asiassa ei kysytty asukkailta mitään, ja kunnanjohtaja tekeytyy tyhmäksi, kun asiasta älähtää siihen suuntaan.
Purkamista odotellessa...Meidänkin mökin pihaan myllyt näkyvät hienosti. Eikä ne meitä haittaa mutta aina löytyy valittajia.
- BusterXL
A.P. kirjoitti:
Jaa, sepä jää kuule nähtäväksi! Meillä sattuu olemaan kiinteistö niin lähellä Latamäen ropeleita, että voisi siivestä ottaa kiinni - neljä myllyä näkyy pihaan. Ja kyseessä EI ole mikään helsinkiläisten kesämökki, vaan kiinteistö, jossa oleskellaan enemmän tai vähemmän ympäri vuoden! Luhangan kunnan yleisen käytännön mukaan, tässäkään asiassa ei kysytty asukkailta mitään, ja kunnanjohtaja tekeytyy tyhmäksi, kun asiasta älähtää siihen suuntaan.
Purkamista odotellessa...A.P puhut täyttä asiaa.kestääköhän johtajan toimet päivänvalon.olen käsittänyt ettei asu edes kunnassa.aika läpinäkyvä juttu ,summista ei tietoa.törkeää.eikai sillä ole hänelle enää väliä vaikka narahtaa.eläke on jo taattu.
- Teidäntaskuihinliri
Myllyjä rakennetaan vain syöttötariffin kalastukseen , tai nutturatäti ostaa myllyllä aneita kuten kirkkosta ennen ostettiin ja sielu siistiytyi . Järkeä tai taloudellisuutta ei systeemi sisällä , pääasia että raha vaihtaa omistajaa ja se että kenen tasku on se johon pelimerkit pesäntekevät .
- niin mistä?
Kumpi parempi, tuulimylly vai venäjältä energiaa ja suosit ihmisten tappamista ?
- miten2
Huomasitteko että Venäjä voi pistää kaasuhanat kiinni ensi tavena?
Mistä siten lämpöä ja sähköä joka paikkaa?
Hesalaiset käyttää lämmön ja sähkön, ei sitä tuppukyliin riitä.
Varautukaa siihen että elämä voi olla hankalaa ensi talvena.
Jos järkeä käyttää niin ei siinä vahinkoa tule. - Hassupoika
Niin mistä ! Energiaa saa muualtakin kun tuulimyllystä tai Venäjältä , Mitä kommenttisi ihmisten tappamiseen tulee niin ihmiset eivät kuitenkaan ole sukupuutonpartaalla eivätkä ne lopu muutamaan sotaan tai ihanaan ebolaan .
- lempäänkylä
Tällä hetekellä myllyt pyörii tuossa 1,5 km päässä eikä täällä mitään hätää ole. Kun nuo matalapaineet tuli etelästä ja Tehiltä pyyhkäisi reipas puhuri turbiiniin, kyllä ne ajoitain jylisi. Eipä niistä normaalituulilla ja kesäkelillä juuri haittaa ole. On puhuttu 100 lintulajin häviämisestä Päijänteen seuduilta, taitaa tuo juttu kuulua samaan samaan saraajaan kun Onkisalon valkoselkätikka. Ihme että kukaan ei kerennyt etsiä "liitto-oravan" paskoja Kelkkavehmaan mäestä?
- Dr.Phil.com
Suomessa tai muuallakaan Maailmalla ei ole montaa tutkimusta tehty matalataajuuksisen melun vaikutuksista ihmisiin.Eläimillä on testattu ja jälki on rumaa.sääli ,että te olette niitä ihmisiä joilla koe tehdään.ei käy kateeksi.matalataajuuksista melua ei ihmis korva kuule edes,vaikutuksia.Ärtyneisyys,oksettava olo,ahdistuneisuus,jne,jne
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1392793Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2702433Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?261466- 1211162
- 1051120
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041033Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee13992Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La58886Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.297867Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.62864