Tämä elämä on sitten tylsää. Onko se sittenkään tylsää, kun oikein ajattelee ja arvioi enemmän kuin kahvikupin juonnin aikana elämäänsä aikaa ja elämää?
Hetkistä koostuu elämä, pienistä hetkistä jotka usein lipuvat kuin vesi purossa, jättämättä mieleen mitään merkittävää. Aina niiden merkityksettömien hetkien väleissä on ollut kuitenkin jotain suurta, jotain sellaista joka palaa mieleen tärkeänä ja merkityksellisenä.
Olen kesän aikana kokenut hetkiä joita en haluaisi muistella, mutta kokemuksia on monesta pienestä hetkestä jolloin olen tuntenut eläväni kaikilla soluillani. Riemastuttavia kokemuksia luonnon ja ihmisten tarjoamina.
Miksi me ihmiset olemme helpommin valittamassa kuin kiittämässä?
Kun on helle, se on liikaa, kun pakkanen paukkuu toivomme kesän kuumia päiviä. Kohin ei ole koskaan.
Lasten ollessa pieniä, tai jo teinejä, tuntuu olevan vaikeaa suhtautua nuoren omaan tahtoon, antaa periksi omista vakaumuksista ja sallia nuoren elää nykyisyyttä, johon ei aina meidän ikääntyneiden vanhoilla tavoilla ja tottumuksilla ole sijaa, aina vain tuntui olevan omat kokemukset tärkeitä ja niitä sitten tuputettiin esimerkiksi; Kun ei ennenkään.
Nyt ikääntyneinä meillä on paha tapa antaa ohjeita muille ikääntyneille ja se on kyllä kuin punainen vaate härälle. Ei meitä enää ole tarpeen ohjeistaa, ei toki, mutta kokemuksia ja mielipiteitä on siitä huolimatta kiva lukea, ottamatta niitä määräilyksi tai ohjeiksi.
Jokaisen ihmisen elämän kokemukset ovat juuri niitä pieniä hetkiä, hetkiä ja asioita koottuna kuin lehtikasa uudelleen selattaviksi.
Muistojen kautta voimme elää kymmenen vuoden takaisen hetken kuin juuri tapahtuneen, nauttia eilisistä ja unelmoida huomisista.
Tänäänkin minulla on mahdollisuus nauttia niistä hetkistä joiden joukkoon mahtuu helmiä sioille, tai arvokkaita timantteja muistojen nauhaan.
Otan kaiken ainoana mahdollisuutena, uusintaa ei tule, sen ymmärrän ja haluan kaikilla aisteillani nauttia juuri tästä hetkestä.
Huomisesta en tiedä, siksi elän tänään.
Kello käy muutakin kuin täysiä tunteja!
Hetkistä koostuu elämä, pienistä hetkistä jotka usein lipuvat kuin vesi purossa, jättämättä mieleen mitään merkittävää. Aina niiden merkityksettömien hetkien väleissä on ollut kuitenkin jotain suurta, jotain sellaista joka palaa mieleen tärkeänä ja merkityksellisenä.
Olen kesän aikana kokenut hetkiä joita en haluaisi muistella, mutta kokemuksia on monesta pienestä hetkestä jolloin olen tuntenut eläväni kaikilla soluillani. Riemastuttavia kokemuksia luonnon ja ihmisten tarjoamina.
Miksi me ihmiset olemme helpommin valittamassa kuin kiittämässä?
Kun on helle, se on liikaa, kun pakkanen paukkuu toivomme kesän kuumia päiviä. Kohin ei ole koskaan.
Lasten ollessa pieniä, tai jo teinejä, tuntuu olevan vaikeaa suhtautua nuoren omaan tahtoon, antaa periksi omista vakaumuksista ja sallia nuoren elää nykyisyyttä, johon ei aina meidän ikääntyneiden vanhoilla tavoilla ja tottumuksilla ole sijaa, aina vain tuntui olevan omat kokemukset tärkeitä ja niitä sitten tuputettiin esimerkiksi; Kun ei ennenkään.
Nyt ikääntyneinä meillä on paha tapa antaa ohjeita muille ikääntyneille ja se on kyllä kuin punainen vaate härälle. Ei meitä enää ole tarpeen ohjeistaa, ei toki, mutta kokemuksia ja mielipiteitä on siitä huolimatta kiva lukea, ottamatta niitä määräilyksi tai ohjeiksi.
Jokaisen ihmisen elämän kokemukset ovat juuri niitä pieniä hetkiä, hetkiä ja asioita koottuna kuin lehtikasa uudelleen selattaviksi.
Muistojen kautta voimme elää kymmenen vuoden takaisen hetken kuin juuri tapahtuneen, nauttia eilisistä ja unelmoida huomisista.
Tänäänkin minulla on mahdollisuus nauttia niistä hetkistä joiden joukkoon mahtuu helmiä sioille, tai arvokkaita timantteja muistojen nauhaan.
Otan kaiken ainoana mahdollisuutena, uusintaa ei tule, sen ymmärrän ja haluan kaikilla aisteillani nauttia juuri tästä hetkestä.
Huomisesta en tiedä, siksi elän tänään.
Kello käy muutakin kuin täysiä tunteja!
Vastaukset 22
Vanhimmat
On se ankeaa, on.
Hajuistakin tulee pakkomielle!
Elämä ei ole ollut tylsää, jokainen päivä jättää muistoja, emme vain osaa monesti valita mitä muistaa ja mikä pitää siirtää syrjään.
Omaa elämääni muistelen päivittäin jostakin kohtaa, joskus jopa naurahdan ääneen kun tulee hyvä asia mieleen, muistan ilmeitä vaatetusta ja paikkoja joissa olimme pienemmällä tai isommalla joukolla.
Miksi muistella huonoja asioita ja hetkiä kun on paljon kaunistakin ollut.
En tarkoita etteikö ikäviäkin ole tapahtunut ihan tarpeeksi asti, no ne vaan eivät ole muistelemisen arvoisia.
Kateuttakaan ei ole puuttunut, niistä on tehty yksi möykky ja heitetty Hankoniemessä mereen.
Terveys on heilahdellut kuin onnenpyörä, vaan kiitollinen olen että tässäkin kunnossa vielä, haluja himojakin riittämiin!
;-)) mitäs sanotte?
Ei niin suurta surua etteikö joukossa pientä pilaa.
Minulle on suotu tosi hieno elämä, olen siitä Luojalle kiitollinen. Enemmän muistelen menneitä kuin unelmoin tulevasta, mutta tätä hetkeä elän.
Ankiaa on elämä, on se, jos ei ossaa muuta ku valittaa ja hakia virheitä muitten tekemisistä ja sanomisista.
Ennen oli olemasa niitä huivipäisiä mummoja jokka kuluki talosta talloon vain juorujen peräsä. Sentraali Santrat tiesi asioita ku kuuntelivat sallaa muitten puheluita. Sitte levittivät kuulopuhheita ja varottivat ettet saa kellekkään kertua mitä sannoin sulle ja kaikille samat löpinät.
Vähä siinä huivin kulumaa nostettiin ja korvaan kuiskittiin mitä oli puhheista selevää saatu.
On niitä juorujen levittäjiä olemasa nykkyisinki. Nuo lehet ne kirijottaa jokkaisen julukkiksen asiat juurta jaksain, naimakaupat ja lapsen saannit ny ainaki.
Eihän nykkyisin oo kylisä asukkaitakaan ja siksi ne julukkikset on tullu meillekki ku naapureiksi, niin tuttuja niistä on tullu.
Tääläki noita tuttuja kuulema saa.
Mulla ei elämä oo ankiaa omalla kohallani.
Värittäjiä löytyy, jos ei ny muuten niin paan poskipunnaa ite, näyttää verevämmältä koko ihiminen ko lähtee liikkeelle.
Liikkuvaksi on ihiminen luotu ja elämään oikiaa elämää ei kuvittelemaan olevansa joku ihimeellinen ja erikoinen olio jolla on kaikki oikeuvet tuhota ja tappaa. Jopa mielikuvitus tahotaan tappaa lapsiltaki. Ei oo ees metikköjä kaikilla lapsilla, pojat ne semmosiin rakentelis ihan mielikuvituksellisia hökkeleitä puut täyteen, tai ainaki vahavemmille oksille.
Semmosta se on elämä. Latistetaan sammaan muottiin ja annetaan ohojeita kaikesa mitä ennenki on osattu tehä.
Tehen mitä vaan, sen teen oman pääni mukkaan ja nautin jokkaisesta päivästä ainaki sen verran, että pääsen kehumaan nauttineeni taas tännäänki ku asiat vain kolahtaa kohalleen ja mittään ei tartte valittaa.
Kun ei särije päätä, on pyllynki hyvä olla, se on tottuus, vaikka joskus pakaroita pakottaa tuntikausien istuminen, varsinki kovalla penkillä. Junasahan sitä pittää pitkään istua, jos matkustelee semmosella.
Matkustellaan ja makustellaan tätä ainuaa elämää joka meille jokkaiselle on annettu.
Ku on viikon pois kotua, tuntuu ku kyllään tulis!
Jokainen joutuu elämään oman elämänsä kehyksissä, on kuin kahlittu. Lähtökohdat ovat erilaiset, enemmän kuin huonot ja hyvät.
Jatkuvalla valittamisella vain pilataan se vähäkin hyvä mikä on vielä olemassa. Iän tuoma yksinäisyys kohtaa meitä monia, sille emme voi mitään kun sukulaiset ja tuttavat nukkuvat ikiuneen, eikä uusia kontakteja enää löydy, ei osaa eikä pääse hakemaankaan.
Tällainen kirjoittelu avaa eniten mahdollisuuksia jos se voitaisiin toteuttaa omina itseinään, ei tällaisina äijäkkeinä.
Aina löytyy pieniä ilon hetkiä, yllättävästikin ja utelias mieli ja valmius kohtaamiseen auttaa. Iloinen ja ystävällinen hymy on kuin kutsu parempiin elämän hetkiin.
Ei elän hyvälläkään kyllä pitäisi rehvastelle, olla vain onnellinen osastaan kuin orpopoika tai tyttö.
Luonne aika lailla määrää miten tämän elämän ottaa. Olen tullut semmoiseen tulokseen että aika paljon on omissa käsissä miten päiväni vietän.
Silloin joskus kun perhe ja työelämä täyttivät päivän ei jäänyt luppoaikaa miettiä mitä seuraavaksi tekisi.
Kun on semmoinen luonne että ei ole vaaraa kaavoihin kangistua niin joka päivälle on omat metkunsa ihan itse keksittyinä.
Nyt nuo MM-kisat ovat sitoneet keinustuoliin liian kanssa ja jo siitä vapauteen kaipaa mieli. Jahka vielä jaksan tuon miesten maratonin seurata
Kyllä jo kaipaa tuttujen seuraa, siksi illalla kahvipullaakin pakkaseen paistoin vierasvaraksi.
Kirjoittelu on vaikeampaa muutaman huilipäivän jälkeen. Pää ei anna sanoja ja lyöntivirheitä tulee yhtenään.
Onhan se hyväki, ettei tänne pesiydy, muuten tulee näistä palstoista riippuvaiseksi kuten muutamat sivun aloitukset eilispäivältä osoittavat.
Monet kirjoittajat pitävät viikkojenkin taukoa. Kotona kun asun, ei ole muutakaan mielenkiintoista, tai ei jaksa vaan tehdä.
Eihän nyt toki tylsää elämän ole. Tuossa juuri kiinnitin huomiota pikkuiseen oravanpoikaan ison tammenrunkoa tutkaillessaan. Käpälät puuta vasten se mittaili, kokeili ja taas maahan, mutta sittenpä nopeammin kuin silmäni ehti tavoittaa se keikkui iloisesti ison puun levistössä.
Noinhan kaikki luonnonlapset , mekin suhtaudumme uuteen ja ehkä pelottavaankin, rohkaistumme ,jos rohkaistumme valloittamaan sitä maailmaa, mikä itsekullekin avautuu.
Kylläpä taas oli mukavia unia aamuyöllä, ihan ihmetyttää ne seikkailuni ja retkeni kansanpaljoudessa:D
Hyvää sunnuntaipäivää!
En ole koskaan ajatellut elämäni olevan tylsää.
Joskus on käynyt mielessäni, että vähempikin väri ja vaihtelu riittäisi ja varsinkin, olis riittänyt.
Myöskään vaimoni ei ole koskaan osoittanut ikävystymisen merkkejä.
En ossa ajatella muistoja helminä enkä timantteina. Ovatpahan vain tapauksia joista useimmiten olen jotain oppinutkin. Tai sitten en.
On jo päiviä, jolloin toivoisi päikkäreiden jatkuvan pitempään. Ennen riitti ½ tuntia, ehkä helle vei voimat kun nyt tarvii tunnin unet. On tietysti tottumuskysymyskin.
Voi ku ossaiski päivänokoset vettää. Ei ollu enneaikaa ees aikaa päivällä pikälleen mennä, nukumisesta ei puhettakaan ku aina oli sammaa menua ja löyhkettä töijen kansa. Minullaki ku oli kaksi kakaraa jalosa ja piti vieraalleki työtä tehä.
Ei siinä tylsiä päiviä ollu ei, eikä niitoo tullu nykkään elämääni pillaamaan.
Kyllä sitä välliin päivälläki makkais, vaikkei nyt nukkumisen tähen sänkyyn meniskään, olis vähä pitkällään vaikka mahansa vieresä ku ei oo muuta makkuutettavaa.
Vielä ku jonku käsi kaulalla, semmostaki oli nuoruuvesa ja mukavaa se oliki.
Ikä tekkee toisille väsyhetkiä, toiset ei ossaa nukkua yölläkään. Kyllä ne nokkaunet päivällä piristäis vaan ku on hijas oppimaan uusille tavvoille niin valavoo päivät ja valavoo silit yökki. Lyhentäköö tuo elämän pittuutta tuo valavominen, sitäpä ku en tiijä, pyrin vaan seleviämään näistä yhen ihimisen talloustöistä ja muistaki urakoinneista niillä unilla jokka minulle yösä suojaan.
Se on herran käsisä tuo nukkuminen vaikkei miestä oo koko talosa.
Pian täsä taas kojetaan kiivetä petille, painetaan pääpolsteriin ja rukkoillaan mukavia elinpäiviä lissää.
Tympiöitä päiviä ei oo olemasakkaan jos ei niitä ite semmoseksi ihtelleen tee. Muut ihimiset niitä p'äiviä tahtoo värittää enemmänki ku tarpeeksi. Jokku päivät on ku satteenkaaria. Niitäki on mukava kahtella.
Akka maalta. Ka. Niin se on. Maastossa kävely on rauhoittavaa. Äkeä mieli alkaa purkeentumaan. Oikein seurasin mielen mutkikkaita polkuja.
Tuli mieleen tapahtumia vuosikymmenten jälkeen, maisemia kotiseudulta. Näitä tapahtuu monille muillekin tressin vaivaamille.
Kela alkaa pyörimään taaksepäin, kuten eno sanoi. En halua tappaa lintuja metsästysaikanakaan. Näin naarassorsan metsälammella.
Lutua sinä täällä vaan minun puolesta, mutta pidä varasi niitä joilla on mukanaan tulikepi ja lupa tappaa.
Muistoissa on ja pysyy alati Lago Maggiore ja Villa Charlotte, joten sinne matkani johtaa usein niillä seuduin kulkiessa. Vuosia sitten vietimme siellä nuoremman lapsen ikimuistoista hääjuhlaa joten siitä se kaipaus sinne johtuu.
https://www.youtube.com/watch?v=Rhq8PfjSh-M
Tomi Markkola osaa sen taidokkaasti tulkita, kauniit maisemat järven ympärillä auttavat unohtamaan elämän monimuotoisuuden. Kaipaus sinne yhäti elää, on syksyn matka suunnitelmassa mukana,jälkikasvua. Matkalaukkua pakkailen ja ei kun menoksi.
Onhan se tylsää, kun katselee täällä olevia kirjoituksia. On aika tyhjänpäiväistä. Eivät ne paljoa liikuta.
Ainut poikkeus keskusteluissa on otsakkeella Elämän perussetti varustettu ketju, jossa tuodaanilmi vanhuusvaiheen keskeinen ongelma. ja keinoja sen ratkaisemiseksi.
Etpä sinäkään tuo esille kirjoittajan lahjojasi, mutta onko oikeutta arvostella?
Juuri he, joilla ei kuitenkaan ole mitään sanottavaa, ovat kärkkäästi arvostelemassa muita kirjoittajia ja ketjuja.
Luulisi olevan helppo ohittaa ketjut joissa ei ole muuta kuin tyhjänpäiväistä.
Sen tuo numeronikki kuitenkin osoitti lausunnollaa, että on kuitenkin kiinnostunut lukemaan.
Sekin on jo jotain, mutta jos ei mitään järkevää löydä, se riippuu henkilön sisäisestä tunnetilasta. Järkevyys on toisissa ketjuissa, minä pysyn hetken tässä, löysin kivaakin asiaa. Kaikille elämässä ei ole vain mustia pitkiä pimeitä päiviä.
Tuolla tuo metsästyksestä kertovakin, linnut saavat rauhassa uiskennella vedessä, hän ei niitä ammu!
Minäkään en ammu lintuja, enkä tapa sammakoita.
Sallitaan nuo sammakkoja suustaan päästävätkin, heillä kun ei ole asiaa sanottavana, syöttäkööt meille rauhassa sammakoita, ei me niitä syödä!
Samaa mieltä kanssasi 3 -21.
Keskusteluja täältä löytää hyvin harvoin.
Mitä keskustelua se muka on kun omia vaivojaan valttaa ja yksinyisyyttään uikuttaa kuin vanha koira rannalla uintinsa jälkeen.
Kaikilla meillä on jokin riasti kannettavanamme, kehutysvammainen lapsi, vanhat omaiset, isät ja äidit joiden hoidosta on vastattava jopa omaishoitajana.
Kaikki eivät vain levittele huoliansa ja valita vaivojansa tänne palstoille, muutakin kun elämässä on ja siitä sitä pitää jakaa mikä antaa iloa muillekin, ei koota jotain ohjekirjaa jollekin vanhalle joka vaivojaan ja vastuitaan valittaa. Valittajia täällä on monta!
Merihuisku kun puhuu suorin sanoin onnesta ja elämän iloista, hänet leimataan rivouksia puhuvaksi.
Että on täällä mitä lukea ja mitä jakaa, kaikille mielipiteille omat ymmärtäjänsä ja suosijansa ja sillä tavallahan se elämä menee jokaisen kohdalla.
En mene muihin ketjuihin kehumaan saavutuksilla ja iloilla joita voin kertoa just tässä ketjussa, mutta en mene muihin ketjuihin valittamaankaan miten huolissani minä nyt olen kun kukaan ei keskustele, ja en kehu kuinka viisaita ohjeita joku saa.
Kukin kirjoittakoon sinne missä löytää keskustelua oman mielensä mukaisesti.
Täällä on vapaus ja vapaa areena sanoa mitä haluaa, mutta tuskin parilla lauseella keskustelua saa aikaan.
Mihin teille, arvon numeronikit voi vastata, mitä te lausuitte keskustellaksenne jotain järkevää?
Minusta tämä ketju osoittaa, että ilojakin löytyy ja niistä voi jopa kirjoittaa valittamatta kurjuutta ja yksinäisyyttä joka on jokaisen oma valinta, jos jää huoneeseen sisälle, siellä on yksin, jos on ristin ottanut kantaakseen, se on vain kannettava, ei siihen ole muilla mitään osaa ei arpaa.
Kuinka moni vanha hoitaa oman työnsä ohessa omat vanhempansa, jopa kilometrien päähän, kuinka moni joutuu tekemään oman hyvinvointinsa eteen moninkertaisen työmäärän esimerkiksi pyörätuolipotilaana asuen yksin kodissaan josta ei halua muuttaa. Tiedättekö kuinka monta kertaa hän on pyörineen kaatunut pihalla ja siinä odottanut jos joku huomais kaivata, tai huomais ohikulkiessaan hänet siinä maassa, tai... tai.. mutta koskaan hän ei ole elämäänsä valittanut muille.
Hän on osansa valinnut ja kantaa vastuunsa.
Nauraen hän usein kertoo kommelluksistansa, minua kyllä hirvittää ne vaarat joista hän on kerta kerran jälkeen selvinnyt, vain hyvällä tuurilla,
Elämä on ihanaa kun siitä ei valita eikä vaikeroi kuinka nyt on taas niin kaikki huonosti.
Minua ei omat vastuut kaada, vaikka moni sanoo; Kuinka sinä jaksat ja kuinka sinä kestät?
Tänne en valitusvirsiä lähetä, keskustetakoon sellaisista asioista muiden suulla, kun ne ovat nähtävästi ainoa asia josta syntyy keskustelua. Niin ainakin tuo numeronikki seuraajineen todistaa.
Paistakoon aurinko Teidänkin taivaallanne! Ehkä kymmenen huonon asian seassa olisi yksi kivakin juttu tässäkin päivässänne.
Tuo avio onnestaan ja seksielämästään kertominen ei vaan ole kaikkien mielestä niin kovin fiksua, nehän on kahden keskisiä asioita. Yhdyntäasennot varmasti jokainen tämän ikäinen osaa ja tietää, harva niistä kenellekkään ulkopuoliselle kertoo. Edellisen jutun kirjoittaja tekee karhunpalveluksen nostamalla asian nimen mainiten taas esille.
Eihän Sinun ole pakko lukea mitä hän kirjoittaa!
Hienoa kun joku tämän ikäinen on päässyt heittämään yltään sen ahtaan siveyskaavun joka meille sota ajan lapsille kasvatuksessa päällemme puettiin.
Hurraa kaikelle nautinnolle joista on aikuisena lopulta uskaltanut täysin rinnoin ja kokokeholla nauttimaan ja hurraa sille, että saa vieläkin kuulla ja kokea muiden sellaisista iloista nauttivan.
Seksivalistusta on myöhäistä enää jakaa, mutta saa niistä kertoa, kateellisia kun on aina joukossa. Mitä itsellä ei ole, sitä ei saa olla naapurillakaan mentaliteetti jyllää täällä aina vaan.
Nautin seksistä ja uskallan lukea mitä muut siitä aiheesta kertovat.
Kun nuorena piti ummistaa silmät naidessaan, nyt sen voi tehdä silmät auki ja päivänvalossakin, ei vain pimeässä viltin alla.
Elämän onnea, saada elää suhteellisen terveenä, omistaa edes yksi ystävä ja tietää olevansa olemassa. Onnea jos vielä perheen tuki vanhanakin.
Aurinko paistaa ainakkin meidän taivaallamme tänään aamupäivällä. Lämmintäkin vielä vaikka saderintamia on tulossa huomiseksi.
Elämä tällä hetkellä noin suurin piirtein tutuilla uomillaan. Viimeinen viikko elokuuta meneillään. Syksy jyrää päälle, pimeys lisääntyy päivä päivältä, vain oman aikansa.
Väliin tulee naristua omasta huonohappisesta tilasta. Jos se ankarana painaa päälle tulee ruikutettua, eihän niitä ole kenenkään pakko lukea.