Apua auttakaa!!

Kootut..

Apua auttakaa, kertokaa mitä kissalleni on tapahtunut ja missä se on ollut? Se oli 8 kuukautta kateissa eli ulkoili ilman valvontaa ja nautti oikeasta kissanelämästä, mutta eilen kun se kotiutui reissultaan, siltä puuttui nenä, neljä hammasta ja kaksi jalkaa. Eläinlääkäriin en aio sitä viedä koska mulla ei ole varaa maksaa kallista laskua ja toisaalta, onhan se normaalia että ulkokissa reissuillansa saattaa joutua onnettomuuteen tai jopa kuolla. Se on normaalia elämää eikä kissoja pidä inhimillistää. Kissa kuuluu Suomen luontoon sekä taajamiin.

Apua auttakaa, kertokaa miksi kissani hyökkäilee, raapii, pissaa lattialle, kakkii sänkyyni, naukuu koko ajan ja riehuu yöt niin etten saa nukutuksi? Se on sisäkissa joka ei ole koskaan ollut ulkona, sillä kissojen taluttaminen on mielestäni idioottimaisen näköistä ja sitäpaitsi, kyllä se saa tarpeeksi virikkeitä kun katsoo ulos ikkunasta tai makailee lasitetulla parvekkeella. Kissa ei liikuntaa eikä ulkoilmaa tarvitse, sillä se on ihan tyytyväinen sohvakoristeenakin.

Apua auttakaa, kertokaa miksi kissani sai virtsakiteitä ja -tulehduksen vaikka ruokin sitä raksuilla? Märkäruokaa ja lihaa en ole sille antanut, sillä en viitsi ruokkia sitä useampaa kertaa päivässä, ja tulisihan se paljon kalliimmaksikin. On paljon helpompaa kaataa aamulla raksukuppi täyteen jotta kissa saa syödä silloin kun se haluaa. On se kyllä kamalan lihava, mutta sehän on ihan normaalia sisäkissoille. Eläinlääkäri kyllä määräsi kissalle erikoisruokaa, mutta en viitsi sitä ostaa kun se on kamalan kallista ja toisekseen täyttä humpuukia ja rahastusta.


Apua auttakaa, kertokaa kuinka on mahdollista että kissani pyöräytti eilen yllätyksekseni pentuja vaikka sitä ei oltu steriloitu? En tiedä miten emoa ja pentuja hoitaisin ja ruokkisin, mutta eiköhän ne pärjää ilman apuanikin liiterin perukoilla. Jos kettu tai naapurin koira käy pennut syömässä niin sehän on vain luonnon laki ja saivatpahan ne elää edes tuon lyhyen elämänsä oikeaa ulkokissan elämää. Kuka haluaa kissanpentuja? Annan niitä ilmaiseksi vaikka heti kun kissoillahan ei ole laissa säädettyä luovutusikää. 12 viikkoa on vain kukkahattutätien, viherpiipertäjien ja rotukissakasvattajien höpötystä.

Apua auttakaa, kertokaa mistä löytäisin rotukissauroksen, mieluiten devon rexin tai sfinxin kissalleni jolla on kiima-aika. Aion teettää sekoitus eli mix-pentueen naaraallani jotta voin myydä pennut hyvällä voitolla. Maatiaiset eivät ole arvokkaita eikä niiden pennuttamisella rikastu, mutta sekaroituisista voi pyytää jo rotukissan hinnan eikä silti tarvitse noudattaa rotujärjestön sääntöjä esimerkiksi kissan terveys-, luonne- tai ulkonäköseikoissa. Muutenkin inhoan rotukissoja ja rotukissakasvattajia!

Apua auttakaa, kertokaa mitä teen pihaamme ilmestyneelle naapurini kissalle? Saako sen tappaa? Saako vierasta kissaa alkaa ruokkimaan? Saako sen loukuttaa ja mistä saisin loukun? Mitä teen jos saan kissan loukkuun? Kuinka pitkään se saa loukussa olla? Viikon vai kaksi? Kyseinen kissa ilmestyi pihaani eilen illalla ja siitä lähtien se on mm. naarmuttanut mersuni konepeltiä, k*ssut leikkipaikallani, p*skantanut kukkapenkkiini, uhkaillut rottweileriani ja tapellut kastroimattoman kollini kanssa. Epäilen että ko. kissa on syönyt chihuahuani, sillä Fifi on kadonnut ja tiedän ettei mikään lemmikeistäni koskaan hairahdu oman pihapiirin ulkopuolelle.

Apua auttakaa, mitä pitää tehdä kissallani jolla roikkuu jotain valkeaa takapäästä. Voisiko ne olla matoja? En ole viitsinyt sitä madottaa vaikka se saa raakaa järvikalaa ja metsästää luonnossa vapaasti. Pitääkö sille antaa matokuuri ja jos pitää niin apua, miten saan sille tabletit syötettyä? En onnistunut syöttämään sille edes antibioottikuuria, mutta paranihan tuo siitä huolimatta. Ei kissa lääkitystä tarvitse vaan luonto omistaan huolen pitää. Tarttuvatko madot minuun?

Apua auttakaa, miksi kissan hiekkalaatikko haisee vaikka putsaan sen ainakin kerran kuukaudessa? Naapurin kyttätäti valitti että haju tulee rappukäytävään saakka, mutta tuollaisia ne kissojen vihaajat ovat. Kyseessä sama ämmä joka teki ilmon siitä kun kissani teki tarpeensa ulko-oven eteen. Onneksi se kanttura tallasi läjään, liukastui ja mursi lonkkansa! Ihan oikein kissojen vihaajalle.

Apua auttakaa, miten saan punkit pois kissastani?

Apua auttakaa!

37

838

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kissa ääliöt

      Hahahahahah.
      Tää on ihan helmi.

    • 1914

      Tuo on kyllä niin totta! :D Avuttomuuden huipuilla ei ole rajaa

    • Kysyvä ei tieltä..

      Kissani on oksentanut joka päivä puolen vuoden ajan. Mitä minun pitäisi tehdä?
      Kissani sairastui rabiekseen. Kuinka sen olisi voinut estää?
      Sisäkissani repii kalusteet riekaleiksi. Miten kissan kynnet saa lyhennettyä?
      Kissani ei suostu syömään muuta kuin pullaa. Onko se terveellinen ruokavalio?
      Kissaltani tippuvat hampaat suusta ja hengitys haisee. Missä vika?
      Kissani ripuloi jatkuvasti. Mistä saisin siivousapua?
      Kissani on aktiivinen yöaikaan. Mikä sitä oikein vaivaa?
      Kissani oksentelee karvapalloja eikä se anna harjata itseään. Mikä avuksi?
      Otin kissanpennun kesäksi lasten iloksi. Mitä sille nyt pitäisi tehdä?
      Kissani raapaisi minua sormeen. Onko se luonnevikainen?
      Löysin autovajasta villikissanpentuja. Mitä ihmettä teen niiden kanssa?
      Kissani meni naapuriin ja puri buudelia. Miksi minun pitäisi maksaa ell-lasku?

    • kissa puikoissa

      Välillä mietin että kirjoittaako tänne omistaja vai kissa itse. On meinaan sen verran älykästä tekstiä.

    • 16+16

      MOT: 99% kaikki kissapalstalle kirjoittajat ovat trolleja ja hyvä niin, sillä jos moinen määrä olisi oikeita kissanomistajia eli umpityhmiä uusavuttomia vetelyksiä niin voi kissaparat. Ensin otetaan kissa ja sitten ihmetellään että miksi se naukuu ja puree? Voi herrajumala sentään.

      • Anonyymi

        Kunpa olisivatkin trolleja. Pelkään pahoin, että idiootteja on ihan tarpeeksi ilman trolleiluakin. Kissa parat!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunpa olisivatkin trolleja. Pelkään pahoin, että idiootteja on ihan tarpeeksi ilman trolleiluakin. Kissa parat!

        Idiootteja, itsekkäitä, välinpitämättömiä, tietämättömiä, tyhmiä jne.
        Kissat ovat halpoja, jopa ilmaisia, joten ei ole suurta kynnystä itselleen sellaista ottaa tai siitä kunnolla huolehtimatta jättää.
        Kissaa pidetään helppona lemmikkieläimenä. Väärin. Se on monessa suhteessa esim. koiraakin haastavampi tapaus.

        Onko palstalla trolleja. Kyllä on sujuvasti laholatvojen seassa. Yritäppä täällä saada aikaan kunnollista keskustelua niin ei onnistu. Fiksut aloitukset kuihtuvat kasaan, mutta riitely- ja jankutusketjut saavat ihmiset aktivoitumaan. Joskus täällä oli asiallisia ja jopa hauskoja keskusteluketjuja. Nykyisin on hiljaista ellei joko provo saa ihmisiä liikkeelle.

        10 pistettä ja papukaijamerkki sille, joka tekee aloituksen joka innostaa ihmiset keskustelemaan eikä vain trollaamaan tai hokemaan typeriä mantroja.


    • neito surusilmä

      Kissani on ollut kadoksissa 5 vuotta, 3 kuukautta ja 4 päivää. Onko toivetta että se palaa takaisin kotiin?

      Mitä voisin tehdä kissani löytämiseksi?

      Kissani katosi samana päivänä kun muutimme uuteen asuntoon ja laskin sen ulkoilemaan.

      Tätä ennen se ei ollut koskaan lähtenyt omaa parveketta kauemmaksi.

      Kissani oli kadotessaan 4kk ikäinen.

      Ikävä on suuri.

    • KISSANIAIOTAANTAPPAA

      Naapurini valittaa että kissani käy kakkimassa ja pissimässä hänen pihalla. Hän on soittanut poliisille ja kysynyt saako hän kissan ampua. Poliisi oli antanut luvan. Pelottaa ihan kauheasti että naapuri tappaa kissani. Saako naapuri tappaa kissani vaikka poliisi olisi luvan antanut? Eikö se ole väärin? Miksei naapuri voi kerätä kissankakkoja pois jos ne kerran häiritsevät? Ihmeellistä kitinää kissanvihaajalta. Minun kissani on villi ja vapaa ja se saa nauttia kissan luonnon mukaisesta ulkoilusta vaikka naapurin pihalla. Minun kissastani ei ole häiriötä kenellekään. Mä sitten vihaan kissanvihaajia. Yäk.

    • kissafani <3

      Sain toissapäivänä noin viikon vanhan kissanpennun. Sen emo hylkäsi sen heti synnytyksen jälkeen ja lähti omille teilleen. Otin pennun itselleni kun muutoin se olisi tapettu.

      Nyt pentu vain makaa liikkumattomana eikä suostu syömään vaikka tarjoan sille raksuja. Mitä muuta kissanpennulle voi antaa ruuaksi?

      En tiedä että onko pentu rokotettu tai madotettu. Mistä saisin sen selville?

      Voinko viedä pennun leikattavaksi viikonloppuna kun mulla on koulusta vapaata silloin? En kyllä tiedä sitäkään että onko pentu tyttö vai poika.

      En halua asuntooni haisevaa hiekkalaatikko joten kuinka opetan pennun käyttämään wc-istuinta?

      Olisin iloinen jos saisin muitakin neuvoja sillä pentu on ensimmäinen kissani

    • kissatietäjä

      Sinä olet esimerkillinen nuori kun olet ottanut huostaasi viikon vanhan kissanpennun.
      Toivottavasti saat itse tarpeeksi levättyä. Kissanpennut saattavat naukua ikävästi yöaikaan varsinkin.

      Muista pitää huoli ettei kissasi pääse missään tapauksessa ulos livahtamaan. Laita se vaikka kantokoppaan siksi aikaa kun olet koulussa.

      Ilman muuta viet pennun heti steriloitavaksi, eläinlääkäri kyllä tietää kumpaa sukupuolta se on.

      Kaiken varalta kannattaa pennulle laittaa myös mikrosiru ja suosittelen punkkipantaa ja rokotuksiin myös rabies olisi suotava.

      Hanki pennulle heti valjaat ja vie se heti ulos jos se nyt sattuisi syömään sen ensimmäisen raksunsa.
      Olethan ostanut varmasti eläinkaupan laadukkaita raksuja markettien halpis raksut ovat ravintoarvoltaan heikkoja.
      Jos pentu vielä makoilee tarkista onko se hengissä.

    • Kitty the cat

      Kissa steriloitiin kesäkuussa mutta unohdin kysyä eläinlääkäriltä milloin saan poistaa siltä tikit ja kaulassa olevan muovikaulurin. Olen kadottanut eläinlääkärin puhelinnumeron joten osaisiko joku auttaa?
      Eilen se toi sisälle pienen ruskean eläimen jolla pyöreät korvat ja pitkä siimahäntä. Eläin näyttää voivan aika huonosti. Osaisiko joku sitä auttaa?
      Kissani pitää outoa hurisevaa ääntä. Osaisiko joku kertoa mikä sillä oikein on ja mistä napista saan äänen pois yön ajaksi jotta saan nukutuksi?

      • Notsleepingbeauty

        Kitty the cat, voin sinua auttaa tiedolla, että kissat hurisevat, se on normaalia.

        Oma kissani nukkuu vieressäni ja hurisee todella kovaäänisesti, eihän siinä voi nukkua. Minäkin yritin etsiä nappia josta äänen saisi pois tai edes hiljaisemmalle. Ei löytynyt, mutta sitten käänsin kissin selälleen ja kas, vatsapuolella oli pieniä pyöreitä nappeja. Valitettavasti mistään napista ei hurina lakannut eikä hiljentynyt. Kysyin äidiltä miksi kissi hurisee ja hän kertoi, että kissat hurisevat.

        Kissa on siis ilmeisesti joku kone, mutta mikä? Pian tuli selvyys siihen, sillä kissi alkoi painelemaan minua etutassuillaan. Kissat ovat siis hierontalaitteita. Hieno homma, sillä hieronta tekee hyvää rasittuneille lihaksille ja rentouttaa mieltä. Harmi vain, että kissi hieroo myös öisin enkä saa nukuttua. Hurinaongelman ratkaisin sillä, että laitoin peltorit korviini (korvatulpat ei auttaneet), mutta miten kissastä saa hierontatoiminnon pois päätä ainakin yön ajaksi? Käänsin kissin taas selälleen ja kokeilin vatsapuolen pieniä punaisia nappeja, turhaan.

        Kissan hurina on siis normaalia ja jos se häiritsee, laittaa vain kuulosuojaimet korville. Ilmeisesti hurinaa ei mistään napista pois päältä saa, mutta voisiko joku auttaa ja kertoa kuinka saada se kissin hierontatoiminto off-asentoon. Tilapäisesti, ei lopullisesti. Pidän näet hieronnasta.

        Onkohan kissini maanantaikappale eli viallinen? Voisikohan sen jossain korjauttaa tai vaihtaa uuteen jos takuu on vielä voimassa? Pidän kyllä kissastani, mutta myös kunnon yöunista.

        Olisiko joku niin ihana ja auttaisi?


    • PikkuLiisa9v

      Apua auttakaa!

      Aamulla kouluun lähtiessäni kissani oli normaali hyrisevä, puskeva ja suloinen pallero, mutta päivän aikaan lemmikkini oli muuttunut karvaiseksi käärmeeksi joka sihisee ja irvistelee.
      Onko sillä joku bakteeritartunta, virus vai mikä helvetti sitä oikein vaivaa?
      Pitäisikö minun soittaa lääkärille, pastorille, poliisille vai psykiatrille?

      post scriptum: hamsterissanikin on jotain hyvin hyvin outoa.
      post scriptum2: missä on mun äiti?

    • Bacteria

      Luin koirapalstalta, että koirien suussa elää superbakteeri joka tappaa ja saa hampaatkin suusta tippumaan. Samassa osiossa mainittiin myös, että ulkomailla lomailevat suomalaiset tuovat tulijaisina ihmisten supernbakteerin joka sekin tappaa.
      Olen todella huolissani, sillä tässä samassa rapussa asuu kaksi koiraa ja läheisin naapurini vietti joululomansa jossain etelän auringon alla. Onkohan heillä superbakteeri ja jos on, kuinka voin siltä suojautua?
      En uskalla avata ovea ellen ole aivan varma ettei sen takana ole koiranomistaja tai matkailija. Onneksi on ovisilmä josta käytävään näen.
      Minua huolestuttaa ja olen peloissani.
      Voiko tappava superbakteeri tulla asuntooni postiluukun kautta?
      Voiko koirien ja ihmisten kantama superbakteeri tarttua kissaani ja sen tappaa`?
      En uskalla enää kauppaankaan mennä vaan tilaan pizzoja kotiin. Nyt tajusin, että pizzalähetilläkin saattaa olla superbakteeri. Onko alettava syömään ainoastaan purkkihernekeittoa ja nötköttiä joita olen varannut mahdollisen ydinlaskeuman varalta? Mitä sitten syön jos ydinlaskeuma tulee?

      Tämä on yhtä hermoja repivää helvettiä, auttakaa hyvät ihmiset!

      • Heeelp

        Ei kannata mennä ulos ja kissatkin on syytä sisätiloissa pitää, sillä

        "Tappajaetana valloittaa Suomea – ja syö aivan mitä tahansa
        Vieraslaji syö mitä vain. Se sikiää kuin kopiokoneesta. Nyt etanan on havaittu levittävän tauteja"

        ( HS Julkaistu: 6.7.2015 2:00 , Päivitetty: 6.7.2015 6:45)


    • Apuuuuva

      "Merihevoset ovat kylmähermoisia tappajia"

      "Brad J. Gemmell on Teksasin yliopiston merentutkimuslaitoksen tutkija, ja hänen mukaansa merihevoset ovat kylmähermoisia tappajia. Hän kirjoitti aiheesta artikkelin Nature Communications -julkaisussa, ja väittää, että hitaat merihevoset ovat loistavia hiipijöitä ja ne yllättävät saaliinsa salamannopeasti. Peräti 90 prosenttia merihevosten suorittamista hyökkäyksistä onnistuu, joten tämä tekee niistä merten vaarallisimpia eläimiä"

      Viitteiden lähde Stara 28.12.2013, 19:00

      Pysytäänpä poissa merestäkin!

      Me olemme niin kusessa!!

    • Sofucked

      Allghoi khorkoi eli kuolemankäärme on tappajamato (WIKIPEDIA)
      Väitetään, että ihmisen tai eläimen tullessa kohdalle mato ponkaisee hiekasta ja tappaa tämän. Väitetään myös, että allghoi khorkhoi on mieltynyt ihmislihan makuun, mutta pystyy kukistamaan autiomaan suurimmankin eläimen, kamelin. Mato väijyy usein lähellä ihmisten telttamajoja eli jurttia. Erityisesti sitä houkuttaa keltainen väri. Tarina kertoo pojasta, joka leikki keltaisella lelulaatikolla kotijurtan vieressä. Tappajamato hiipi laatikkoon, ja kun poika kosketti sitä, se tappoi hänet. Pojan vanhemmat seurasivat käärmemäisiä jälkiä hiekassa ruumiin luota, mutta saivat myös surmansa, eikä heidän ruumiitaan koskaan löydetty.lähde? Allghoi khorkhoin tappamistavasta ollaan erimielisiä. Joidenkin mielestä sillä on myrkkyä ja sähkölataus ruumiissaan, toiset sanovat sen ruiskuttavan keltaista, tappavaa happoa.

      Apua, mistä saan kissoilleni särkiä kun en uskalla enää onkimatoja kaivaa? Koirasivuilla itketään koiran nuolaisun vaarallisuudesta, mutta madot syö ihmisiä, koirat harvemmin.

    • Vegekissa

      Noudatan raakaravintoruokavaliota joka koostuu ainoastaan kasvikunnan tuotteista kuten vihanneksista, marjoista, hedelmistä, siemenistä, pähkinöistä ja iduista. Valmistan ruokani kuivattamalla, hapattamalla, idättämällä ja liottamalla. Ruuan saisi kypsentää 45 asteeseen, mutta en sitä harrasta.

      Raakaravinnon syöjät ovat keskimääräistä terveempiä ja hoikempia, joten siksi ruokin kissaanikin ainoastaan kasvisperäisellä raakaravinnolla. Ongelmana on kuitenkin se, ettei se suostu sitä syömään. Haluan ainoastaan kissani parasta ja siksi en suostu sille lihaa tai kalaa enkä teollisia kissanruokia antamaan.

      Kysynkin teiltä kuinka kauan aikaa menee ennen kuin kissani suostuu kasvisraakaruokaa syömään? Se on ollut syömättä jo parisen kuukautta. Onko kenelläkään omakohtaista kokemusta tai faktatietoa?

    • korson.kolli

      Kissaihmisten tyhmyys ja avuttomuus ylittää käsityskyvyn rajat.

    • Kissatsairastuttavat

      Apuaaaa auttakaaaaaaaa!

      Asun kaupungin vuokra-asunnossa ja tämä slummimainen rakennus kuhisee kissanpaskan ja -kusen aiheuttamia bakteereita jotka leviävät myös minun eli siistin ja hygieniastani huolehtivan ihmisen asuntoon.

      Teippasin ikkunat umpeen, suljin ilmanvaihdon ja vuorasin oveni sterilointikääreellä, mutta silti talossa asuvien saastaisten kissojen hiekkalaatikoista leviävät sairauksia ja jopa kuolemaa aiheuttavat bakteerit tunkeutuvat hengitysilmaani.
      Olen pukeutunut kuin tartuntatautien osastolla työskentelevä lääkäri, mutta silti henkeäni ahdistaa, kurkkuani kuivaa, silmät vuotavat vettä ja tunnen itseni todella sairaaksi.
      Kaikki tämä vain siksi, että taloyhtiössäni on lemmikkikissat sallittu, vaikka joka kokouksessa asiasta valitan, soittelen isännöitsijälle ja pudottelen nimettömiä uhkauskirjeitä kissojen omistajien postiluukusta.

      Neuvokaa mitä tehdä. Minulla ei ole varaa muuttaa kalliimpaan taloon kun olen työtön ja minulla ei ole muuta elämää kuin olla sisällä asunnossani ja trollata lemmikkieläinpalstoilla. Pelkään itseni ja samassa rapussa asuvien viattomien lapsiparkojen puolesta. Kuka voisi auttaa? Kirjoitanko Saulille ahdingostani?

      Voiko minua enää pelastaa?

    • Ei.heitteillejättäjä

      Rakkaat kissani haluavat ulkoilla vapaana ilman valvontaa, mutta naapurin täti käy vittuilemassa että pidän kultamurujani heitteillä ja heitteillejättö on lain vastaista. Kerrostalokyttääjä täti väittää, että Lemmikkieläinten suojelua koskeva eurooppalainen yleissopimus on mukamas laintasainen säädös ja sen määritelmä heitteillejätöstä vedenpitävä. Ei ole, minä sen tiedän, sillä olen suorittanut peruskoulun 12 vuodessa, äitini oli apukoulun mallioppilas ja veljeni on todettu syyntakeettomaksi. Se vanha naapurin noita on vain kateellinen vanha p*ska kun itsellään ei ole niin söpöjä kissan palleroisia kuten minulla.

      Minun kullanmuruni pysyvät omassa pihapiirissään joka on ympyrän muotoinen alue taloni ympärillä, eivätkä ne käy vierailla pihoilla kuseksimassa vaikka ilkeät kielet näin väittävät. Kissojen kuuluu olla vapaana, saalistaa pikkulintuja, oravia ja jäniksenpoikasia, eli liikkua ulkona ilman valvontaa. Se on niiden perustuslaillinen oikeus jota ei ole loukattaman. Kissa on tyypillinen Suomen luonnonvarainen eläin jota ihminen ei saa sisälle eikä taluttimeen vangita. Kissojen vangitsijat joutaisivat itse tulla vangituksi, heittää tyrmään ja unohtaa ikuisiksi ajoiksi.

      Ihmiset vihaavat kissoja. Misse löytyi 1km päästä varsijousi otsassaan, Milla löytyi kotikadun varrelta yli ajettuna, Minttu oli houkuteltu ketunloukkuun ja sinne viikoksi mukamas unohdettu, Miirusta oli tehty rapumertaan syötti, Minni sai puskapennut metsään eikä kukaan vaivautunut niistä huolehtimaan, Milkaa oli koira purrut pelkkää ilkeyttään ja Miisasta ei ole kuulunut mitään puoleen vuoteen. Minun kissani eivät vapaaehtoisesti omalta pihaltaan poistu joten kissoja vihaavat ihmiset ovat ne sieltä hakeneet.

      Setämies Jussi oli ampunut Muusan kun oli mukamas luullut sitä villiintyneeksi kissaksi. Tein ilmoituksen poliisille ja toivon, että asehullu ukko saa elinkautisen vankeusrangaistuksen ja kuritushuonetta. Muusa ei ollut villiintynyt! Se vain nautti kissan oikeasta elämästä eläen viimeiset 9 vuotta metsässä ja tehden monta ihqu ihanaa pentua. Muusalla oli oikeus elää metsässä kuten kissan kuuluukin. Sillä oli täysi oikeus hyökätä Jussin kimppuun ja repiä häneltä housut riekaleiksi ja tehdä syviä avohaavoja. Mitäs hullu metsästäjä meni Muusan reviirille.

      Rakastan kissoja ja nyt minulla on ihana pieni 6 viikon ikäinen Mikki. Se on ensimmäinen poikakissani jota koskaan ei tulla kastroimaan, sillä se on luonnotonta. Sain sen kaksi viikkoa sitten ja nyt se reipas pieni poika on ollut jo viikon luonnossa samoilemassa ja nauttimassa elämästään. Kyllä se kotiin tulee kun haluaa ellei joku ilkeä ihminen sitä varasta tai tapa. Toisaalta, sehän on kissan elämää jos henki ennen aikojaan lähtee. Pääasia että se saa olla vapaana!

    • Äksdee

      BUHAHAHA!!

    • Tau

      Sekopään kirjoittamaa tekstiä.

    • Anonyymi

      Auttaisitteko diagnoosin tekemisessä. Mikä kissaani vaivaa?

      Se on 15-vuotias ja aina ollut leikkisä, sekä syönyt hyvin. Olen hyvin huolissani, sillä se on melkein neljä viikkoa maannut paikallaan, eikä ole leikkinyt eikä syönyt mitään.

      Turha teidän sanoa, että vie kissa eläinlääkäriin. Olen köyhä opiskelija ja kaikki rahani menevät muotivaatteisiin, kaukomatkoihin ja 100m2 opiskelijakämppäni sisustamiseen. Ei minulla ole varaa maksaa kalliita eläinkääkärimaksuja. Joudun säästämään omissa ruokakuluissanikin enkä voi käydä lounaalla Ragussa tai Savoyssa kuin korkeintaan viisi kertaa viikossa. Muina päivinä on tyydyttävä junttien ravintoloihin. Se on noloa ja nöyryyttävää.

      Osaisitteko kertoa mikä sillä on? Se ei kehrää, ei nau´u, eikä reagoi kosketukseen. Se on ruvennut haisemaan hyvin pahalle, joten voisiko sillä olla hammaskiveä? Rakastan kissaani hyvin paljon, joten apua auttakaa minua!

    • Anonyymi

      Ahdistaa! Ihmiset pitävät kissojaan vankeina, vaikka laki määrää niillä oltavan monta hehtaaria metsästysmaata jossa ne saavat vapaana metsästää eli hankkia ruokansa lajityypilliseen tapaan tappamalla muita eläimiä. Purkkiruoka ja kuivamuona ei ole kissan lajityypillistä ruokaa vaan lainvastaista.

      Ahdistaa! Ihmiset hankkivat kissoja jopa taajamiin, vaikka laki määrää niitä saatavan pitää ainoastaan oikeassa ympäristössä jossa kissa voi toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään ja mielellään villiintyä. Kissojen oikea ympäristö on laissa määritelty ja lakia on noudatettava.

      Ahdistaa! Ihmiset laittavat kissoilleen kaulapantoja ja valjaita, vaikka laki kieltää niiden käytön, sillä ne estävät kissan lajityypillisen käyttäytymisen. Kissoja tungetaan myös ulkotarhoihin jotka ovat kuin vankiloita. Kissan vapaan reviirin on oltava ainakin 4 neliökilometriä jossa kissa saa vapaasti, rauhassa ja häiriöttä liikkua lajityypilliseen tapaansa.

      Ahdistaa! Ihmiset hankkivat kissoja, mutta eivät vaivaudu hoitamaan niitä kuten laissa edellytetään. Kissojen on saatava myös huvikseen, kissojen on saatava elää oikeassa ympäristössä jossa ihminen eikä muut eläimet niitä häiritse, rajoita, eikä aiheuta vaaraa. Noudattakaa lakia ja pitäkää kissojanne vain oikeassa ympäristössä. Oikea ympäristö on laissa määritelty. Lain rikkomisesta rangaistaan!

      • Anonyymi

        Kissojen on saatava tappaa muita eläimiä myös huvikseen

        Ahdistaa! En osaa kirjoittaa


      • Anonyymi

        Missä se laki on? Mikset linkitä sitä???

        Höpiset samaa shittiä, muttet itsekkään löydä lakia josta höpiset?
        Pelkkiä valheita on kirjoitukses!
        Ei tuollaisessa laissa olisi mitään järkeä, ei kissoille, eikä luonnolle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä se laki on? Mikset linkitä sitä???

        Höpiset samaa shittiä, muttet itsekkään löydä lakia josta höpiset?
        Pelkkiä valheita on kirjoitukses!
        Ei tuollaisessa laissa olisi mitään järkeä, ei kissoille, eikä luonnolle.

        Sitä ei ole.On vain laki joka kieltää hylkäämisen ja heitteillejätön.
        Heitteillejätetty kissa on, jos se tulee vieraan alueelle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä se laki on? Mikset linkitä sitä???

        Höpiset samaa shittiä, muttet itsekkään löydä lakia josta höpiset?
        Pelkkiä valheita on kirjoitukses!
        Ei tuollaisessa laissa olisi mitään järkeä, ei kissoille, eikä luonnolle.

        Sitä ei ole.On vain laki joka kieltää hylkäämisen ja heitteillejätön.
        Heitteillejätetty kissa on, jos se tulee vieraan alueelle.


    • Anonyymi

      jos seisoo?!!ko koskaan ?se näkyy kissojen arvostuksesta?kotooko opittu?mut jos sä tykkäät.tuun puhuun kutsun kotiini ja näät ei kissoja tarvii tappaa.ei elämää pidä lopettaa vaan suojella.ok.vanhana tämä ON sun kiviriippas.

    • Anonyymi

      Jos kissan jättää oventaakse, niin miten se voi päätyä löytöeläintalolle???
      Ihmettelen vaan.

    • Anonyymi

      Apuva! Mikä kissaani vaivaa? Auttakaa! Sen hengitys haisee todella pahalle, sen hampaat heiluvat ja irtoilevat, sen ikenet ovat punaiset, veriset ja turvoksissa, sekä sen suusta valuu jotain kellanruskeaa mömmöä.
      Auttakaa hyvät ihmiset ja neuvokaa mitä minun täytyy tehdä. Auttaisiko jos ostaisin sille sisupastilleja?

    • Anonyymi

      Naapurin kissa on HEITTEILLÄ. Se ulkoilee omalla aidatulla pihallaan, mutta se saattaa karata aidan raosta vaikka aita on tiheäsilmäisestä verkosta tehty. Se on HEITTEILLÄ koska naapuri ei koko aikaa vahdi kissansa tekemisiä. Jos tämä HEITTEILLÄ oleva kissa tulee pihalleni saanen sen ampua, sillä HEITTEILLÄ olevat kissat saa tappaa. Se on kissan omistajan oma vika kun piti KISSAANSA heitteillä. Se on ihan oikein sille k-päälle. Odottavan aika on pitkä. Olen odottanut jo 5 vuotta, 13kk ja 1 päivän että HEITTEILLÄ oleva kissa tulisi pihalleni. Ei se tule vaikka säilyketonnikalalla ja Latzilla sitä houkuttelen. Mutta jaksan odottaa. Pelastan tuon HEITTEILLÄ olevan kissan vastuuttomalta omistajaltaan ja ennen kaikkea pahalta maailmalta. Ikiuni tuo onnen HEITTEILLÄ olevalle kissalle.

    • Anonyymi

      Kissani katosi ennenku syntykään

    • Anonyymi

      Apua auttakaa!! Mikä minua vaivaa??
      Nostelen kissa- ja muillakin lemmikkipalstoilla ikivanhoja keskusteluja ilman järjen häiventäkään.
      Olenko yksinäinen, eikö mulla ole omaa elämää, elänkö suljetulla, olenko päästäni vialla, onko minulla kissaa tai koiraa tai edes jyrsijää?
      Mikä tämä addiktio vanhoihin keskusteluihin on?
      Apua auttakaa!!
      Elämääni ei mahdu muu kuin päivystää netissä 24/7.
      Tarvitsenko ammattiauttajaa vai edes keskustelukumppanin netissä?

      • Anonyymi

        Korona aika pistää ihmisten päät sekaisin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6432
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4153
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2567
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2000
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1518
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1377
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1090
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1011
    Aihe