Sopiva öljy MB 220 Dieseliin ?

10W - 40

Mikähän olisi sopiva / sopivin öljy W202 - 220 dieseliin ( ei turbo - ajettu noin 220 tkm), joka liikkuu suurelta osin Keski- ja Etelä Euroopassa (varsin paljon lyhyttä ajoa), eli talvet leutoja ja kesät liiankin kuumia.

Toisinaan oleilen alueella jossa talvella lämpötila on 5-8:n ja pienen pakasen välillä jossa miinusta voi toisinaan olla - 7-14C° mutta yleensä enempikin alle kuin yli kymmenen astetta.

Tähän mennessä olen käyttänyt Mobil 10W - 40 Synthetic Technology Oil.

Mikä ero tuolla etiketin ilmaisemalla teknologialla on täyssynteettiseen? Itselleni jotenkin hämäävää kun hyllyssä voi olla rinnakkain purnukat joissa yhdessä ilmaisu 'täyssynteettinen' ja sitten toisessa tuo pelkkä 'synteettinen teknologia'.

- http://fi.wikipedia.org/wiki/Synteettinen_öljy

Öljy on toiminut ihan ok, eikä sitä tarvitse juuri lisäillä. Kuitenkin kesän kovassa paahteessa moottoritiematkalla koneen ääni alkaa muuttua jotenkin voimakkaamman jyrseväksi.

Teen toisinaan 2 x 200km reissun johon lähden aamusta. Menomatka moottorin äänien suhteen ok, mutta takaisin tullessa iltäpäivän ja bitumin paahteessa koneen ääni muuttuu jyriseväksi ja muutenkin vaikuttaa kokonaisuudessaan äänekkäämmältä. Sitten ajoittaiset pidemmät matkat päälle. Tulikin mieleen, että leikkaako tuo öljy kuumissa olosuhteissa?

Tuosta heräsi epäilys josko öljytyyppi ei olisi ideaali ko. moottoriin ja noihin olosuhteisiin tai vain vastaavaan toiseen merkkiin vaihtaminen saattaisi muuttaa tilannetta.

Nyt hätävaroiksi tutun tuotteen uupuessa ostin vastavan tuotteen Helix Diesel HX7 10W - 40 / ACEA, A3 - B3 - B4 - MB Approval 229.1 / VW 505 00 (yleensä olen kiertänyt Shelin öljyt) joka on tarkoitus laittaa seuraavaan "pesu-öljynvaihtoon" suodatimineen, eli tuon vaihdon jälkeen ajan vain muutaman sata kilometriä ja vaihdan öljyt uudestaan suodattimen kera.

Vaikka ajoa ei tule kovin paljoa niin vaihdan ölyt ja suodattimen kerran vuodessa tai useamminkin.

"Pesu-öljynvaihto" kompromissinä kun en toistaiseksi ole uskaltautunut Forte tai vastaavaa moottorin sisäpesua toteuttaa, vaikka kone ei normaalia likaisempi olekaan säännöllsten öljynvaihtojen ansiosta. Joskus harvoin moottoripesu saattaa laittaa lian liikkeelle öljykanavia tukkien jopa moottoririkkoon saakka tai provosoi tiivisteiden vuotoa.

Tietysti ensimmäinen asia on noudattaa huolella kunkin moottoripesutuotteen käyttöohjeita. Jos jonkin tuotteen ohje on vain viisi minuuttia tyhjäkäyntiä, niin siinä tulee pitäytyä, ei enempi kierroksia eikä enempi käyttöäikaa.

Öljyn valinnasta keskustelua:

- http://www.mersuforum.net/forum/viewtopic.php?p=431307&sid=6165f76333cbff113891c87c6e0a6c02

95

2834

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paras öljy
      • dfghdf

        35-50% pentadekaani, 7-metyleeni sekoitettu 1-dekeeniin.

        Ei vakuuta.


      • PAO ei III mineraali

    • PAO
    • 10W - 40

      Absoluuttisesti parasta öljyä ei edes ole olemassakaan ja sopivimman öljyn valinta riippuu moottorista ja käyttöolosuhteista.

      Se mikä voi olla optimaali johonkin nykytekniikan moottoriin, ei ole sopiva avauksen dieseliin.

      Kaksi kommenttia joilla ei ole mitään tekoa avauksen moottorin ja käyttöolojen kanssa.

    • PAO kestää

      TUOA ARAL on ideaaliöljy.

      http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php?t=40060&start=30&sid=c1e34111f0339a3c2dbaa1d01c50b51c

      TB ei myy mitään yhtä laadukasta öljyä! USKO jo, että TB-öljyt on vanhanaikaisia ja mennyttä sukupolvea.

      ARAL on sinusta huonoa, kun sitä myydään, niin halvalla. Mercedes käyttää huolloissaan sitä, koska se on edullista ja huippulaatuista.

      EI TARVITSE PELÄTÄ JOS LAITTAA LIIAN HYVÄÄ ÖLJYÄ AUTON MOOTTORIIN.
      MOOTTORI KESTÄÄ PITEMPÄÄN. Hyvässä öljyssä kitka on pienempi ja samoin moottorin kuluminen. Kulutus putoaa ja moottori kestää pitempään,

      • Hölömöhölömö

        Ei W202 tarvitse mitään PAOta - eikä kyllä mikään muukaan.


      • 10W - 40

        >> EI TARVITSE PELÄTÄ JOS LAITTAA LIIAN HYVÄÄ ÖLJYÄ AUTON MOOTTORIIN. MOOTTORI KESTÄÄ PITEMPÄÄN.

        Aivan ensiksi, älä huuda, se on epäkohteliasta.

        Toiseksi. Pesevä täyssynteettinen vanhan tekniikan paljon ajetussa mottorissa voi nimenomaan lyhentää sen käyttöikää vahingoittaessaan sen jo väsyneitä tiivisteitä.

        Joissakin tapauksissa se pesee vanhan paljon ajetun koneen liiankin tehokkaasti ja tukii öljynsuodattimen surullisin seurauksin.

        Jos mineraaleilla on jo ajettu vanhan auton ikä, niin on potentiaalisti nimenomaan riskialtista vaihtaa täyssynteettisiin.

        Ne vanhat kuulut taksi-Mersutkin tekivät miljoona kilometriä mineraaleilla, joskin hyvin järjellisillä huoltoväleillä.

        Idioottomaisinta moottorin pitkäikäisyyden kannalta on seurata sokeasti nykyisiä valmistajien ohjeistamia ikuisuus-huoltovälejä Long-Lifeineen.

        Öljyasioissakin sen terveellisen maalaisjärjen käyttö on suotavaa ja pidentää moottoreiden käyttöikää.


    • meseseseseseseseses

      On ihan sama mitä luokitukset täyttävää öljyä sinne laittaa. Viskositeetti käyttöympäristön lämpötilan ja omistajan käsikirjan taulukon mukaan.

      • 10W - 40

        >> On ihan sama mitä luokitukset täyttävää öljyä sinne laittaa. Viskositeetti käyttöympäristön lämpötilan ja omistajan käsikirjan taulukon mukaan.

        Väärin. Saman viskositeetin eri tuotteet voivat olla laadultaan hyvin kaukana toisistaan. Riittävät laatuluokitukset ovat yksi keskeinen kriteeri.

        Ps. Markkinoilla on laadukaita täyssynteettisiä ja ladukkaita mineraaleja. Molempia on markkinoilla myös huomattavan huonolatuisina: http://www.hs.fi/tulosta/1135246628708


    • PAO ja W202
      • 10W - 40

        >> PAO:n kanssa kone voi kestää miljoona km. Krakatulla paljon vähemmän.
        Yksi kylmäkäynnistys voi olla se viimenen pisara.

        Kertoisitko miksi ne kuulut taksi-Mersut saavuttivat miljoona-kilometriä mineraaleilla?

        Viittaan myös yllä olevaan edelliseen viestiini: 10W - 40 / 17.8.2014 16:10


    • ile D-4D

      Delvac 1 5W-40 tai ylipitkälle vaihtovälille Delvac 1 5W-40 SHC

      Saksan Mobilin sivuilta olen tutkiskellut, mitkä ovat täyssynteettisiä ja mitkä ns. synteettistä teknologiaa. Ainoastaan kolme Delvac 1 sarjan laatua ovat täyssynteettisiä ja muut synteettistä teknologiaa, eli sisältävät krakattuja jakeita.

      Nuo em. 5W-40 Delvac 1 laadut ovat 100% PAO:a ja 5W-30 LE ilmeisesti PAO:n ja estereiden blandis. Eli täyssynteettisenä saa Saksassa kaupitella vain Goup4 (PAO) ja Group5 (esterit) sisältäviä öljyjä.

      http://www.mobiloil.de/Germany-German-LCW/heavydutyengineoils_products_engine-oils.aspx

      • hyytu

        Oi kävikö pienen Aral-pojan ylpeyden päälle kun myös Mobil valmistaa PAO-öljyjä, kuten esim, Delvac 1 - sarja.


    • EI VÄHEMPÄÄ
    • 10W - 40

      1) PLEASE! Toivomus kaikille ketjuun tunkeutuneille "kiihko-öljy-uskoville".

      Pysykää omissa kirkoissanne saarnaamassa öljytotuuksienne absoluuttisuuksia.

      Älkää tulko tähän ketjuun julistamaan öljyuskonne aututta ja kinastelemaan oikeaoppisuudesta! Avatkaa julistuksillenne ja kiistelyillenne oma ketju.

      2) Miten on mahdollista ettei kommentoijilta tunnu perus-sisälukutaito sujuvan?

      Laitoin jo heti avaukseen kaikki oleelliset tiedot, moottorityypin, ajokilometrit, käyttöolosuhteet ja vaihtovälit.

      Esitin myös hypoteettisen kysymyksen josko käyttämäni öljy ei olisi ideaali ko. olosuhteissa manitsemistani oireista johtuen. Josku s pelkkä öljymerkin vaihto toiseen saman kategorian öljyyn saattaa ratkaista tilanteen.

      Ketjussa ei ole _yhtä ainoatakaan_ kommenttia, joka vastaa esittämiäni asioita.

      Sen sijaan kaikkea muuta metsissä samoilua ja kommentointi on menossa kovaa vauhtia öljy-uskovaisten krooniseksi kiistelyksi oikeaoppisuudestaan.

    • Alles SUPER
    • Aitoa öljyä
    • Aral PAO
    • Totuus 2014
    • ile D-4D

      Käyttämäsi öljy on taatusti sopivaa, eikä normaaliliikenteessä kuumanakaan päivänä kunnossa olevalla autolla, leikkaudu. Jos vaihdat öljyt 10 tkm:in välein, ei liian pitkä käyttöikäkään muodostu ongelmaksi. Parhaat täyssynteettiset kestävät ongelmitta vielä pidempään.

      Jos kalvon pettäminen huolettaa, niin käytä oikeita diesel-öljyjä, HDEO (heavy duty diesel oil). Näistä lista normilla MB 228.5

      https://bevo.mercedes-benz.com/bevolisten/228.5_de.html

      Ja sielläkin on parempia ja huonompia öljylaatuja, mutta uutena kaikki täyttävät kovimman raskaan kaluston normin.

      Lisäaineena voit kokeilla minka tahansa öljyn kanssa LiquiMolyn MoS2-lisäainetta. Käyntiääni pienenee ja kitka vähenee ja huoli leikkautumisesta siirtyy kauemmaksi.

      Synteettisten luokitteluasia edellisten postien kautta lienee selvä ja Forte-sisäpesun voi huoletta tehdä. Ja kannattaakin tehdä juuri tuossa vaiheessa, varmuuden vuoksi.

    • 10W - 40

      ile D-4D:lle

      >> Käyttämäsi öljy on taatusti sopivaa, eikä normaaliliikenteessä kuumanakaan päivänä kunnossa olevalla autolla, leikkaudu.

      Niin, öljy on ohjekirjan mukainen. Kuitenkin kysymyksiä herättää moottoritenopeuksissa (130km / h) matka-ajossa kovilla etelän helteillä alkava moottorin melko voimakas hieman jyristävä käyntiääni. Hieman nopeutta laskiessa käyntiääni hieman pehmenee.

      Tiedä sitten onko 220D moottorin aivan normaali ominaisuus vai pitäisikö kuumissa oloissa olla -50 tuon 40:n sijaan. Kun ulkolämpötila voi olla 30-35C° ja bitumi vieläkin kuumempaa, sekä ilmastointi kuumentaa lisää moottoritilaa, niin lämmöt nousevat melko korkeiksi.

      Kone on täydessä iskussa, ei syö öljyä yli normaalin ja öljy- suodatinhuollot laadukkain suodattimin "liiankin" tiheään tahtiin tehdyt. Minimi kerran vuodessa ja usein kaksikin kertaa vuodessa ja tämä maltillisilla kilomereillä.

      Dieselsuodattimen vaihdan aina joka toisen öljynvaihdon yhteydessä. Edullinen lisäturva ruiskupumpulle. Myöskään tankkia ei kannata ajaa liian tyhjäksi ettei nosta likaa tai ota ilmaa mukaan.

      Lucas-ruiskupumput W202:ssa heinäkuulle 1996 saakka valmistetuissa malleissa ovat haavoittuvampia. Sen jälkeen valmistetuissa on mm. vahvemmat tiivisteet.

      Ulkolaisella foorumilla jossa alan harrastajat keskustelivat vanhemmista 80-luvun Mersuista, niin kmmenteissa nousiesille varoitus laittamasta paljon ajettuun vanhempaan autoon täyssynteetistä jos se siihen saakka on mineeraaliöljyillä käytetty. Riskeeraa käydä jo hieman väsyneiden tiivisteiden päälle ja aiheuttaa vuotoja.

      Myös semi-synteettinen vanhoissa autoissa saattaa pestä konetta liikaa ja tukkia öljynsuodattimen ikävin seurauksin.

      Edelleen epäselvää tuon moniajatuksisen "Synthetic Technology Oil" merkitys, eli onko se semi-synteettistä, eli mineraaliöljy jossa synteettisen öljyn lisäineita vai jotakin muuta. Aiemmin oli selkeään kun merkinnät olivat joko Full Synthetic tai Semi Synthetic.

      Ps. En vielä jaksanut lukea noiden öljy-kiihkosaarnaajien linkkejä, kun jo avausta kunnolla lukematta lähdetää suorilta käsin meuhkatyylillä suosittamaan ja julistamaan täyssynteettisen absoluuttista autuutta edes hetkeä analysoimatta millaisiin koneisiin se soveltuu ja millaisiin ei.

      Täyssynteettisiä peseviä öljyjä en missään tapauksessa noin vanhaan ja paljon ajettuun koneeseen uskalla laittaa.

      Myös öljyn lisäaineiden suhteen olen skeptinen, sillä joissakin tapauksissa ne riskeeraavat tehdä paljon ajetuissa koneissa enempi vahinkoa kuin hyvää. Viisaampaa valita koneeseen ja käyttöoloihin sopiva öljy laadukkaalla suodattimella ja tehdä vaihdot säännöllisesti maltillisin välein.

      Forte & Co. Useimmiten toimivia käyttöohjeen mukaisesti käytettynä, mutta toisinaan (ilmeisesti kuitenkin varsin harvoin) aiheuttavat öljykanavien tukkeutumista kun mahdollinen runsas likaa lähtee liikkelle ja / tai aiheuttaa jo vanhojen ja hieman väsyneiden tiivisteiden vuotamista.

      Siksi toistaiseksi tyydyn tuohon "pesu-öljynvaihtoon" kompromissinä.

      • ile D-4D

        En tosiaan tunne koneesi ominaisuuksia, joten sen suhteen en voi sanoa mitään. Sehän on kuitenkin yksi kaikkien aikojen kovakierroksisimmista dieselkoneista, oliko 95 hv ja 5000 r/min.

        Voithan kokeilla autosi alkuaikojen huippuöljyä, eli Mobil 5w-50 Rally Formulaa, joka nykyisin on halpisöljy. 5W-40- luokassa löytyy laadukkaampia. Ja jos jyristys kuumalla koneella tulee hieman kasvaneista välyksistä, niin kyllä se molybdeenipläjäys siihen sopii. Lisäainekammoisena et tietenkään uskalla kokeilla pinnotteita, kuten RVS tai Xado . Itse olen niitä käyttänyt 400 tkm ajettuun koneeseen ja uusintakäsittely tehtiin 500 tkm:n kohdalla. Samoin Forte sisäpesu tehtiin vasta alle 500 tkm ajettuna. Paljon tehokkaampi tapa kuin ylimääräinen öljynvaihto. Minulla on siis päinvastainen strategia, eli ylipitkät öljynvaihtovälit parhailla öljyillä ja aika ajoin sisäpesu.

        Mersuissa on kautta aikojen olleet samat koneet henkilö- ja pakettiautoissa. Henkilöautoon suositellaan 229.5 ja pakettiautoon 228.5. Uudempien Sprintereiden öljynvaihtoväli on 50 tkm ja samalla koneella olevien henkilöautojen 25 tkm. No on pakun öljytilavuus tupla, mutta siinä käytetään myös parempaa öljyä. Ja, jos ahtamattomaan koneeseen lyö ahdetuille tarkoitettua öljyä, niin ei se siitä huonoa tee. Toisinpäin ei kannata kokeilla.

        Väittäisin, että jos tiivisteet vuotavat pesuaineen tai synteettisen öljyn takia, on ne jokatapauksessa vaihtokunnossa. Valvolinella taitaa olla tarjolla paljon ajetun koneen öljyjä, joihin on lisätty esteripohjaista tiivisteiden elvyttämiseksi.


      • 10W - 40
        ile D-4D kirjoitti:

        En tosiaan tunne koneesi ominaisuuksia, joten sen suhteen en voi sanoa mitään. Sehän on kuitenkin yksi kaikkien aikojen kovakierroksisimmista dieselkoneista, oliko 95 hv ja 5000 r/min.

        Voithan kokeilla autosi alkuaikojen huippuöljyä, eli Mobil 5w-50 Rally Formulaa, joka nykyisin on halpisöljy. 5W-40- luokassa löytyy laadukkaampia. Ja jos jyristys kuumalla koneella tulee hieman kasvaneista välyksistä, niin kyllä se molybdeenipläjäys siihen sopii. Lisäainekammoisena et tietenkään uskalla kokeilla pinnotteita, kuten RVS tai Xado . Itse olen niitä käyttänyt 400 tkm ajettuun koneeseen ja uusintakäsittely tehtiin 500 tkm:n kohdalla. Samoin Forte sisäpesu tehtiin vasta alle 500 tkm ajettuna. Paljon tehokkaampi tapa kuin ylimääräinen öljynvaihto. Minulla on siis päinvastainen strategia, eli ylipitkät öljynvaihtovälit parhailla öljyillä ja aika ajoin sisäpesu.

        Mersuissa on kautta aikojen olleet samat koneet henkilö- ja pakettiautoissa. Henkilöautoon suositellaan 229.5 ja pakettiautoon 228.5. Uudempien Sprintereiden öljynvaihtoväli on 50 tkm ja samalla koneella olevien henkilöautojen 25 tkm. No on pakun öljytilavuus tupla, mutta siinä käytetään myös parempaa öljyä. Ja, jos ahtamattomaan koneeseen lyö ahdetuille tarkoitettua öljyä, niin ei se siitä huonoa tee. Toisinpäin ei kannata kokeilla.

        Väittäisin, että jos tiivisteet vuotavat pesuaineen tai synteettisen öljyn takia, on ne jokatapauksessa vaihtokunnossa. Valvolinella taitaa olla tarjolla paljon ajetun koneen öljyjä, joihin on lisätty esteripohjaista tiivisteiden elvyttämiseksi.

        >> Sehän on kuitenkin yksi kaikkien aikojen kovakierroksisimmista dieselkoneista, oliko 95 hv ja 5000 r/min.

        Yes, oikeat numerot. En tosin äkikseen muista millä kierroksilla kone kiertää 130km / h nopeudessa.

        Lähestymistapoja on erilaisia ja jopa aivan vastakkaisia.

        Näen ennaltaehkäisevän ja mekaniikkaa säästävän otollisempana, eli säännölliset maltillisin välein tehdyt öljy- ja suodatinvaihtot. Edullista moottorin huoltoa, ylläpitoa ja sen pitkäikäisyyden optimointia.

        Tällä lähetymistavalla ne kuulut taxi-Mersutkin tekivät jopa miljoona kilometriä pelkillä mineraaliöljyillä (eikä koneet ollet avattaessa huonossa kunnssa), joita niitäkin mineraalejakin on laadultaan laidasta laitaan.

        Tämä sen sijaa, että antaisin likaisen öljy-noki-mönjän kuluttaa, hioa ja olla tukkimassa koneen eri mekaanisia osia ja myös rassaamassa ölypumppua, jonka tilttaus riskeeraa olla fataali seurauksiltaan.

        Sitten jälkilääkityksenä Forte-käsittelyjä paikkaamaan laiskan huoltajan "syndroomaa" joka ei kuitenkaan ole lääke vanhan öljyn aiheuttamaan ylimääräiseen koneen eri osien kulumiseen.

        Tokihan Forte-käsittelyt ovat itsessään ihan ok ja yleensä ne ovat vahinkoa aiheuttamatomia ja poistavat kerääntyneet mönjät koneesta. Mutta jos ongelmia tulee (kuten joskus harvoin), niin ne riskeeravat tulla aivan liian kalliiksi ja kiusallisiksi. Saattaa olla, että joskus tulee kokeiltua tarkoin tuotteen ohjeita seuraten.

        Koneen tiivisteistä olen eri mieltä. Ne miljoonan kilometrin taxi-Mersijenkin aivan normaalisti ikääntyvät tivisteet olisvat riskeranneet alkaa vuotaa nykyisillä melko agressiivisilla pesu-öljyillä ja mahdollisesti vielä suuremmalla riskillä mikäli öljyn vaihtovälit olisivat olleet pitkähköt.

        Ps. Joskus ruiskupumpullekin riittää yksi ainoa tankillinen huonoa dieseliä ja sen tiivisteet voivat korkata. Aikoinaan supermarkettien polttoaineissa oli vähemmän ja huonolaatuisempia voitelevia lisäineita (myös syy polttoaineen edullisempaan hintaan) ja joillakin vähän ajetun uudehkon auton pumput hajosivat. Siitä oli tuolloin lkolaisessa alan lehdistössä melko paljon juttua.

        Vanhaan dieseliini Lucas-pumpullaan en hae koskaan edulisinta takkauspaikka, vaan koetan tankata isojen peroli-firmojen asemilla joilla on maineena laadukas polttoaine.

        Tällä hetkellä koneessa ei ole vuotoja ja pitäydyn perinteisimmissä öljyissä ja tekniikkaa säästävämmällä tiuhemmalla huoltovälillä. Yksi moottorin ja sen osien pahin vihollinen on liian likaiset öljyt ja pitkät vaihtovälit.

        Tuo 5W vaikuttaa käyttöoloihin ja mootoriin nähden liian (?) laihalta arvolta. Tuota Mobil 10W40 käytin kokonaisudessaan hyvin kokemuksin ja sen etuna on ollut tuotteen saatavuus. Ainoa avon kysymys on nuo mainitut moottoriäänet ko. olosuteissa.

        Yksi haastavuus öljymerkkiä vaihtaessa on niiden merkintöjen villi länsi, eikä voi tietää mitä ja missä suhteessa ne oikein sisältävät: http://www.hs.fi/tulosta/1135246628708


    • AITO kestää

      NUO ÖLJYT ON RASKAASEEN KALUSTOON TURBOLLA.

      Autoosi soveltuu : https://bevo.mercedes-benz.com/bevolisten/229.5_de.html

      Vanhempiin dieseleihin ilman hiukkasloukkua. Kyllä kestää. Et tarvitse lisäaineita.

      Sisäpesuja et tarvitse.

      Öljyissä on eroja ja käytä parasta: http://www.hs.fi/tulosta/1135246628708

      http://www.ebay.de/itm/4-Liter-Aral-SuperTronic-G-0W-30-Motorol-0W30-BMW-Longlife-01-MB-229-3-229-5-/170552637393?pt=Autopflege_Wartung&hash=item27b5bab7d1

      https://www.youtube.com/watch?v=GRcvYUJCVvk

      • 10W - 40

        Anteeksi, mutta miksi suosittelet öljytyyppiä, joka ei lainkaan vastaa jo heti avauksessa annettuja tietoja? Miksi jatkuvasti luetaan ohi kerrotun asian ja sitten kommetoidaan aivan omia?

        En myöskään tarvitse 0 tasoa lainkaan ja 30 riskeeraa olla liian matala kuumapää käyttöoloihini.

        Toistetaan. En missään tapauksessa laita täyssynteettistä pesu-öljyä ko. moottoriin.

        Tuosta Mersedeksen sivun liukuvalokosta voi valita useita eri standardeja. En havainnut, että linkkiin liukuvalikosta valittu standardi olisi manittu kohdistetun 604.910 koneelle. En myöskään löytänyt hakutoimintoa jolla voi valita moottorityypin ja sitä vastaavan öljystandardin.

        Auton huoltokirjan leimattava kirjanen manitsee ko. koneelle öljystandardivaatimuksista seuraavaa:

        - CCMC D4 / D5 / PD2

        - API CE

        - API CF-4

        Sitten taasen ko. automallin korjausopas opastaa käyttämään 10W30 tai 15W40, joiden tulee vastata normeja CCMC-G5 ja tekemään vaihdot joka 15 tkm tai kerran vuodessa. Omat vaihtovälini ovat lyhyemmät.

        Tuo Helsingin Sanomien artikkeli on kokonaistilanteen hyvin kertova. Olisi jo korkea aika, että edes EU-tasolla saataisiin yhteiset vaatimukset sen suhteen miten ja millä ehdoilla öljyjä voi nimittää. Tämän lisäksi tuoteselosteessa tulisi ilmoittaa peruskomponenttien suhteet, jotta asiakas tietää mitä moottoriinsa laittaa.


    • Nyt 0W-30

      Mersun ohjekirjassa lukee, että öljyn tulee täyttää MB 229.1 normi tai korkeampi.

      https://bevo.mercedes-benz.com/bevolisten/229.1_de.html

      En laita raskaan kaluston öljyjä, koska niitä ei ole suunniteltu pieniin dieselmoottoreihin.
      Kehittyneemmät MB 229.5 ovat hinnakkaampia, mutta varma valinta.
      https://bevo.mercedes-benz.com/bevolisten/229.5_de.html

      Tiedän, että Aral on Saksan suurin ja arvostetuin huoltoasemaketju.
      Mercedes ja Aral on aina mukana myös autourheilussa. Mercedes huollot käyttää sitä.

      Vaikka liikunkin Saksassa, niin se Aral kannattaa tilata Suomeen. Huoltoasemilla se on kallista. Suomessa ei sitä myydä.

      http://www.ebay.de/itm/4-Liter-Aral-SuperTronic-G-0W-30-Motorol-0W30-BMW-Longlife-01-MB-229-3-229-5-/170552637393?pt=Autopflege_Wartung&hash=item27b5bab7d1

      Tarkan euron saksalaisetkin tilaa sen ebaysta. Osaamaton maksaa töineen lähes 100€ huoltamolle .

    • 10W - 40

      >> Mersun ohjekirjassa lukee, että öljyn tulee täyttää MB 229.1 normi tai korkeampi.

      Viittaan edelliseen viestiini aiheesta. En löytänyt ko. sivulta toimintoa jolla voi hakea öljystandardin tiettyä moottoria koskien, kuten 604.910.

      Raskaan kaluston öljyt ovat kuulema suunniteltu matalemmille kierroksille joskin puhdistavat tehokkaammin nokea.

      Suosin öljymarkkiä ja tyyppiä, joka potentiaalisti löytyy helposti vaikka missä maan kolkassa suoraan hyllystä eri puolilla Eurooppaa. En halua sitoutua johonkin vaikeasti saatavaan tuotteeseen.

      Mitä ebayhin tulee, niin sehän olisi otollinen kanava myydä taitavasti väärennettyä feikkitavaraa, ainakin suodattimien suhteen (?). Liika pihiys voi joskus sattua omaan nilkkaan.

      "Counterfeit filters: It's all right until you take the wrappings off"

      - http://www.mahle-aftermarket.com/MAHLE_Aftermarket_EU/en/Examples

      Mikäli hommaa vaikkapa tarkoitukseen tehdyn vakuumitankin, niin öljyt on kätevä vaihtaa itse yläkautta ja samalla imeä suodatikotelokin puhtaaksi kanavineen. Kuuma kone ja sitten kannattaa odottaa rauhassa, että maksimi öljyä on valunut alakertaan. Ainakin Mersun koneissa pitäisi yläkautta saada aivan yhtä puhtaaksi kuin perinteisesti pohjaropustakin ja pajojen ammatti-imureilla vieläkin tehokkaammin.

    • Webkauppa nousee

      Liika piheys tulee esille Motonetin ja Bilteman toiminnassa. Laatua ja roskaa myydään sekaisin. Asiakkaan tulisi ymmärtää nyanssit ja erot. Käytännössä mahdotonta.

      Saksalainen webkauppa on luotettava. Suomessa riskit on kertaluokkaa suuremmat.

      Öljyjen ja tarvikkeiden myynti siirtyy verkkoon ja kivijalkamyymälät menettää myyntiään. Vanha konsepti TEHDAS_MAAHANTUOJA_TUKKU_VÄHITTÄSKAUPPA_KULUTTAJA

      Uusi konsepti
      TEHDAS_WEBKAUPPA_KULUTTAJA

      Ebayssä voit antaa palautetta... JOS ON ONGELMIA !

      https://www.youtube.com/watch?v=cL6uMHqSSJ4
      http://www.ebay.de/itm/4-Liter-Aral-SuperTronic-G-0W-30-Motorol-0W30-BMW-Longlife-01-MB-229-3-229-5-/170552637393?pt=Autopflege_Wartung&hash=item27b5bab7d1

      • TB-esimerkki

        Vielä siterraan jo vanhempaa autotekniikan arvostettua professoria "Suomessa ehdottomasti täyssynteettinen"

        Autojen pitää toimia kylmässä ja niiden pitää kestää pitkään!


        Tottakai kauppiaat myy mitä vaan. Katteen pitää olla iso. Öljyissä on ilmaa.
        Webkauppa pistää öljykauppiaat lujille.


    • WEB kauppa

      Webkauppa on selvä voittaja! Varastointi ja logistiikkakulut saadaan minimoitua ! DHL pystyy lähettämään tavaran suoraan kuluttajalle tehtaan varastosta.

    • 10W - 40
    • data ratkaisee

      Miksi aloituksessa kirjoitit Keski-Euroopasta ja viittaat TB-öljyihin keskustelupalstalla.

      Autosi ohjekirjan suosituksia et noudata .


      https://bevo.mercedes-benz.com/bevolisten/229.1_de.html

      https://bevo.mercedes-benz.com/bevolisten/229.5_de.html

      Katsos, kun niistä puuttuu TEBOIL !!

      Mietit raskaan kaluston öljyjä! Vaikka ne eivät Mercedeksen luokitusten mukaan sovi autoosi. Logiikkasi hyväksyy ne koska TEBOIL valmistaa.

      Mottorin pesevyys on tärkeää sinulle. Sitten väität, että täyssynteettiset pesee liikaa !!!

      Vastaus eivät pese! Myytti.

      Aral on Mercedeksen virallinen korjaamoöljy ! SE ON KAIKISSA OLUSUHTEISSA ERINOMAISTA. MERCEDES BRABUS vaatii sitä.

      http://www.ebay.de/itm/4-Liter-Aral-SuperTronic-G-0W-30-Motorol-0W30-BMW-Longlife-01-MB-229-3-229-5-/170552637393?pt=Autopflege_Wartung&hash=item27b5bab7d1

      • 10W - 40

        >> Miksi aloituksessa kirjoitit Keski-Euroopasta ja viittaat TB-öljyihin keskustelupalstalla.

        Kirjoitan tässä ketjussa vain yhdellä ainoalla avauksen nimimerkillä.

        Mikä sairaaloisuuden piirteet saava toistuva Aral-hokema-uskovan neuroosi sinulla on TB tuotteiden suhteen, joihin en edes ole vihjannut.

        >> Mottorin pesevyys on tärkeää sinulle. Sitten väität, että täyssynteettiset pesee liikaa !!!

        Vaikuttaa viiraavan pahasti ja sekoitat toistamiseen sanomakseni sellaista jota en ole sanonut. Toistat, hihhuloit, huudat, hoet ja kirjoitat sekavia.

        Anteeksi, mutta on aivan pakko ketjussa kroonisesti meuhkaamisesi vuoksi kysyä, että onko henkinen hyvinvointisi aivan tolallaan?

        Osaltani lopetan häiriityneeseen kirjoitteluusi regoinnin. Koetahan jaksaa itsesi kanssa.


    • tämä tilanne
    • Sama tilanne 2014
      • jnon2

        Voitko nyt samperi näyttää edes yhden linkin, missä tämä näytettäisiin ihan tieteellisellä kokeella faktaksi.

        Kaksi moottorimittausta, joissa käytetty eri öljyä, mutta molemmilla samat luokitukset. Toinen tehty esim. osittain Grp III ja toinen ns. täys-PAO.
        Näytä tulokset, missä todetaan, että täys-pao-öljy kuluttaam moottoria x% vähemmän tai moottori kestää X kilometriä pidempään.

        Tuo HS:n linkki vuodelta 2001 ei ole sellainen. Siinäkin todetaan näin: ""Krakattuja tuotteita on hyvin erilaisia. Osa niistä on hyvin lähellä mineraaliöljyjä, osa taas lähellä polyalfaolefiinia."
        Tavallisella pulliaisella ei ole mitään tietoa minkä laatuista krakattua käytetään missäkin tuotteessa. Ainoastaan, että ilmeisesti mobil 1:t käyttävät Visom-krakattua( PAO:n ja esterin lisäksi) joka tuntuu joilla osa-alueilla lyövän saman paksuisen PAO:n esim. viskositeetti-indeksissä. Kylmäominaisuudet ovat huonommat.

        Sinun näkemykseksi aiheesta on hyvin mustavalkoinen. Todellisuus on hieman monimutkaisempi kuin, että PAO hyvää, muut huonoa. Esim. raskaankaluston mineraaliöljyille ei olisi tässä skenaariossa mitään sijaa. Todellisuus on kuitenkin aivan muuta. Samoin laivamoottorien, paperikoneiden jne. jne. lista on loputon.

        Öljyn ominaisuuksiin vaikuttaa hieman merkittävämmin käytetyt lisäaineet sekä kaikkien raaka-aineiden kemialliset ominaisuudet yhdessä. Ei yhden raaka-aineen ominaisuudet.


    • 10W - 40

      jnon2:lle

      Tässä ketjussa tähän mennessä on ollut lähinnä yksi ainoa asiallinen kommentoija "ile D-4D".

      Tuo multinikki jolle vastaat ei edes _ole keskustelemassa avauksen asiasta_ vaan suorastaan palstahäiriköi ja meuhka-hihhuloi ja sitä mitä ilmeisemmin liki jokaisessa öljyketjussa ja tämä jo hyvin pitkällä aikavälillä.

      Hän ei edes kommentoi asiallisesti tai lainkaan saamiinsa vastineisiin. Hän on yksisuuntaisesti palstahäiriköiden julistamassa - sarnaamassa extremisti-öljyuskoaan ja spammaamassa kiihkoista Aral-uskoaan lukuisin viesteistein.

      Kyse ei ole henkisesti aivan tasapainoisen yksilön toiminnasta. Tuollaisen häiriköijän IP tulisi bannata.

      - ->

      Itse asiaan. Tätä asiaa ei tarvitse viedä hfistelyksi vaan kyse on sopivan öljyn valitsemisesta _ ko. koneeseen ja käyttöolosuhteisiin _.

      Mitä matalakierroksiseen raskaaseen kalustoon ja laivoihin tulee, niin niitä ei tule vetää kevyen kaluston öljykeskusteluun.

      Mutta kuten ylempänä jo useampaan kertaan totesin, niin ne miljoonan kilometrin kuulut taxi-mersut saavuttivat sen mineraaliöljyillä ja kaluston hyvällä huollolla j akäytöllä, ei ikuisuus-vaihtoväleillä.

      Tuo HS:n linnki puolestaan kertoo selkeästi miten synteettisiä ja mineraaleja on laadukkaita, sekä huonoja, sekä sen ettei nykyisin tuotteen ostaja edes tiedä asianmukaisesti millainen seos hänellä on käsissään ostettavana.

      Olisi korkea aika EU:n määrittellä mitä milläkin tuotenimikkeillä saa myydä, sekä vaatimuksen tuotteisiin laittavasta selosteesta josta kokonaisuuden seossuhteet käyvät ilmi.

      Lainaukset ko. artikkelista:

      "Synteettistä jumaloidaan liikaa, sillä sekä synteettisestä että mineraaliöljystä voidaan nykytekniikalla tehdä sekä hyviä että huonoja öljyjä", Shellin myyntipäällikkö Jukka Hasunen toteaa

      "Suomessa ei ole lainsäädännöllä säädelty, mikä on synteettisen öljyn sekoitussuhde ja lisäaineen määrä. Alalla ei ole myöskään elintä joka valvoisi tai testaisi moottoriöljyjä", Öljyalan keskusliiton toimitusjohtaja Heikki Koskinen toteaa.

      Tilalle ovat tulleet käsitteet osasynteettinen ja synteettinen riippuen, kuinka suuri on synteettisen öljyn osuus ja millä nimellä öljyn valmistaja tuotetta kutsuu.

      "Synteettinen öljy kattaa nykyään suuren määrän markkinoilla olevia tuotteita, joissa mineraaliöljyn osuus vaihtelee nollasta reilusti yli 50 prosenttiin", Niemi kertoo.

      - ->

      Eli nykyisin tyypillinen avauksen moottoriin sopivan tuotteen nimeämä oleva _ "10W40 Synthetic Technology Oil" _ voi olla koostumukseltaan liki mitä tahansa osasynteettistä (mineraaliöljyä) asiakkaan todellista koostumusta tietämättä.

      Ainoa minkä ostaja voi ko. kategorian öljyä valitessaan tehdä, on koettaa valita jokin tunnettu valmistaja toivoen tuotteen olevan koostumukseltaan ja lisäineiltaan riittävän ladukas ja vastaavan etiketissä olevia standardimerkintöjä.

      • jnon2

        Hyvä vastaus.


    • Täyssynteettinen

      Olennainen jäi pois ! Synteettisen öljyn täytyy olla oikeasti synteettisistä lähtöaineista valmistettua !

      Tähän perustuu Saksan VOLLSYNTHESE laki. Siellä synteettistä perusöljyä pitää olla vähintään 80%. Vasta silloin öljyää saa Saksassa nimittää täyssynteettiseksi. Vastaava laki myös Japanissa.

      Öljytehtailla ja sekoittamoilla on hätä !

      Krakattua mineraaliöljyä tuotetaan liikaa !

      PAO:n kysyntä on rajusti lisääntynyt ! 0W-XX vaatii sitä.


      Mistäkö johtuu! Moottoritekniikka on kehittynyt, Pistekuormat lisääntyneet. Öljynvaihtovälit pidentyneet. Kulutusta on vähennettävä.

      Krakattu mineraaliöljy ei yksinkertaisesti riitä. IV ja V riittää.

      Pienet öljysekoittamot on "NESTEESSÄ" ja NESTE.
      http://www.hs.fi/tulosta/1135246628708
      TOTAL pelaa reilusti. NESTE pelasi (vielä PAO tehdas)

      • jnon2

      • jnon2

      • GTL on hyvää
        jnon2 kirjoitti:

        Lisää todisteita:

        Grp III -pohjainen 0W-20.

        http://www.pennzoil.com/wp-content/uploads/2014/04/Pennzoil-Platinum-0W-20-Full-Synthetic-Motor-Oil-SN-GF-5-2012-en-TDS.pdf

        Näin helppoa!

        lähtöaine on puhdas metaani ja vety. Tuloksena on synteettinen öljy.

        Jos lähtöaine on mineraaliöljy ja se vetykrakataan, Se on krakattu mineraaliöljy.. Epäpuhtauksineen !!! III ryhmän mineraalia.

        Metaanista ja vedystä tehty on synteettistä ! Edellyttää metaanin puhdistamista.

        http://pureplus.pennzoil.com/ pureplus on puhdasta ja erinomaista öljyä. Lähes PAO:n veroista.


    • peelo1
      • Paavo Suomi

        On niin sekaista. Saksaan menee meidän kaikki öljyhankinnat. Siellä saa oikeaa öljyä, eikä tarvitse arvuutella.

        Tietysti hintakin ratkaisee.


      • Mopo leikkasi jumiin

        Miten sait tähänkin ketjuun sotkettua Teboilin?
        Miten se liittyy millään tavalla tähän viestiketjuun?
        Ei voi muuta sanoa kuin pahat on traumat kyseistä yhtiötä kohtaan.
        Voi vain arvailla miksi, mutta jotain ikävää joskus sattunut, potkut kenties?


    • 10W - 40

      Semi-Synteettisiä 10W40 tuotteita etsiessä suurten helposti kaikkialla saatavissa olevien valmistajien tuoteissa vaihtoehdot ovat melko harvassa.

      Mobil Super™ 2000 X1 Diesel 10W-40: http://www.mobil.co.uk/UK-English-LCW/carengineoils_products_mobil-super-2000-x1-diesel-10w40.aspx

      Shell Helix HX7 Diesel 10W-40 ( MB 229.3 )

      - http://www.shell.fr/products-services/on-the-road/consumer-lubricants/cars/helix-range/helix-semi-synthetic/hx7-diesel-10w40.html

      Castrol Magnatec

      - http://magnatec.castrol.com/en/oil-range/castrol-magnatec-10w-40-a3/b4.html


      "How to Choose the Best Motor Oil for Your Car"

      "The Best Motor Oil for Older Cars"

      "However, it's not recommended to use full synthetic oil on high mileage vehicles because the oil is often too thin and free flowing. We'd suggest a full-bodied semi-synthetic oil instead."

      - http://dealnews.com/features/A-Guide-to-Selecting-the-Best-Motor-Oil-for-Your-Car/568237.html

    • 10W - 40

      Ohessa luokitukset Semi-Synteettisille, jotka saatavilla valmistajien sivuilla.

      Helix HX7 näyttäisi paperilla parhaalta luokituksien suhteen, sillä Castrol ei manitse autovalmistajien leimoja.

      1) Shell Helix HX7 Diesel 10W-40 : API CF ; ACEA A3/B3, A3/B4 ; MB 229.3

      2) Castrol Magnatec 10W-40 : A3/B4

      3) Mobil Super™ 2000 X1 Diesel 10W-40 : ACEA A3/B3 / MB-Approval 229.1

    • GTL vs PAO
      • 0W-XX yleistyy

        Vetykrakatuissa III ryhmän mineraaliöljyissä on ongelmia!!. GTL-prosessi tuottaa erinomaisia hiilivetyjä. Prosessi on kallis ja vaatii valtavat investoinnit. On paha isku Nesteelle. Amerikka ja Lähi-Itä tarjoaa lähes rajattoman halvan kaasun lähteen.

        http://www.petrotechsociety.org/Presentations/8th_Summer_School/Session 8 Dr. Manoj Srivastava.pdf


      • jnon2

        GTL kuuluu ryhmään III. Valitettavasti viskositeetti-indeksi ei silti ole samalla tasolla kuin esim. exxonin krakatuissa Visomeissa.


    • GTL vs PAO
    • 10W - 40
    • 10W - 40

      Olkaa hyvä ja menkää häiriköiti-spammaamaan ja kakara-kinastelemaan toisaalle!

      Avatkaa sille vietille aivan oma ketju.

      90%:lla ketjun "vastauksista" ei ole mitään tekoa avauksen asian ja tilanteen kanssa.

      Pitääkö tässä ryhtyä raskaampiin toimenpiteisiin....mikään netissä ei ole anonyymiä...kenot häirikön tulppaamiseen ovat olemassa ... siten on jo liian myöhästä ...

    • GTL ja PAO HYVIÄ
      • jnon2

        GTL kuuluu perusöljykategoriassa ryhmään III.

        Siltikin mineraalipohjainen Visom hakkaa mm. viskositeetti-indeksissa.


    • GTL ja PAO HYVIÄ
      • 1212121212121

        Olet varmaankin tietoinen, että mm. Mobil 1 0W-40 on Group III öljyä?


      • jnon2
        1212121212121 kirjoitti:

        Olet varmaankin tietoinen, että mm. Mobil 1 0W-40 on Group III öljyä?

        Ei ole kokonaan!

        Mobil 1 on Grp III PAO Esteri -sekoitus.

        "As we developed the Mobil 1 ESP
        technology we found that combining Visom with PAO could deliver a formulation
        of equivalent performance to an all PAO formulation."

        "Visom is the only non-PAO stock that can deliver the required performance to
        formulate a 0W grade oil that meets European OEM engine oil specifications.
        Visom is not available to our competition."

        Vai onko Mobil 1 jo GTL:ää

        " To prepare for next generation basestocks (GTL)
        • Commencing 2010, the next generation of base stocks derived from Natural Gas
        (Gas To Liquids) will enter the market. These high quality basestocks will arrive
        in substantial quantities and will probably be used in the majority of competitive
        premium formulations. Visom is viewed as a precursor of GTL, and hence it’s
        use now in our flagship formulations eases our transition to a GTL world, and
        helps us understand how to maintain flagship performance using these high
        quality non-PAO basestocks."

        http://www.motor-talk.de/forum/aktion/Attachment.html?attachmentId=695007

        Sivut 28 ja 29 olkaa hyvät.


    • GTL ja PAO hyvää

      Voiteluöljy mikä sisältää AROMAATTISIA jakeita on kelvotonta ja epäpuhdasta.
      Mineraaliöljystä vetykrakattu öljy sisältää aina AROMAATTISIA jakeita, kuten nafteeneja.

      AINOASTAAN GTL III perusöljy kestää kuten PAO ja ESTERIT. Aromaattiset jakeet hapettuvat . Sen haituvuus noack on myös suuri ongelma.

      SIVU 53 : http://www.petrotechsociety.org/Presentations/8th_Summer_School/Session 8 Dr. Manoj Srivastava.pdf

      Mobil "synteettinen" on epäpuhdasta ! Sisältää aromaattisia epäpuhtauksia !

      LUE ! http://pureplus.pennzoil.com/

      • jnon2

        No eipä ole ainakaan Mobilin mielestä kelvotonta jos Grp III:lla pystyy tekemään 0W-öljyjä.

        Mobil 1 on Grp III PAO Esteri -sekoitus.

        "As we developed the Mobil 1 ESP
        technology we found that combining Visom with PAO could deliver a formulation
        of equivalent performance to an all PAO formulation."

        "Visom is the only non-PAO stock that can deliver the required performance to
        formulate a 0W grade oil that meets European OEM engine oil specifications.
        Visom is not available to our competition."

        Vai onko Mobil 1 jo GTL:ää

        " To prepare for next generation basestocks (GTL)
        • Commencing 2010, the next generation of base stocks derived from Natural Gas
        (Gas To Liquids) will enter the market. These high quality basestocks will arrive
        in substantial quantities and will probably be used in the majority of competitive
        premium formulations. Visom is viewed as a precursor of GTL, and hence it’s
        use now in our flagship formulations eases our transition to a GTL world, and
        helps us understand how to maintain flagship performance using these high
        quality non-PAO basestocks."


        http://www.motor-talk.de/forum/aktion/Attachment.html?attachmentId=695007


        PAO on menneen talven lumia, joka on kalliista ja samat ominaisuudet saa GTL-öljyllä tai huippulaadukkaalla Visom-krakatulla. Tekniikka kehittyy ja PAO-peelot tippuu yhä kauemmaksi tekniikan kärjestä.


      • keut

        Niin sisältää myös Aral!

        Saksalaiset KUSETTAA PAO:ta 35-50%. Ennemmän on jopa Mobil 1:ssä!
        Saksalaiset käyttävät halpoja lisäaineita! Ne kuluvat käytössä!
        ARALIN lisäaineistus on mineraalipohjainen!


    • Maallikko 5

      Ehkä vähän off topic. Tilasin tuota synteettistä Saksasta. Ehkä se on hyvä öljy. Niin uskon.

    • PAO peelo

      Oikein .. Olet järkevä.. ET maksa ilmasta-

      • mesellä ajelen

        Vastasit taas omaan kommenttiisi.
        Taidat olla multipersoona.


    • 20 vuotta OM60X:llä

      Omassa käytössä on Suomeen jälkiuitettu W124, jossa moottorina OM601 (200 D). Saksassa arvatenkin (ja huoltokirjankin mukaan) käytetty jotain 10W-40-mineraaliöljyä, mutta vaihdot on tehty riittävän usein.

      Suomessa olen käyttänyt nyt 150 000 km:n ajan synteettistä 5W-40-dieselmoottoriöljyä (Super HPD, Diamond Diesel, Motox DieselSyn). Mitään MB-luokituksia en ole tutkinut, sillä jokainen ko. öljyistä täyttää kirkkaasti 80-luvun tekniikkaa edustavan moottorin vaatimukset. Eikä se OM604:nkaan ole kovin paljon uudempaa tekniikkaa (tuli C-mallin nokalle 1993).

      Kymppitonnin välillä öljyä ei tarvitse lisätä, eikä mitään tiivistevuotoja ole ilmennyt. Tuota ohuempaa en kuitenkaan käyttäisi, sillä toisessa samanlaisessa autossa oli pieni öljyvuoto, joka paheni kertaheitolla, kun koneeseen pantiin OW-öljy. Samalla pitää todeta, että dieselmoottoriin kuuluu dieselmoottorin öljy, ei mikään bensiinimoottorien rallivormula.

    • Mese on hyvä

      Kyllä se 0W öljy lisää moottorin ikää.... Oli se sitten 60 70 80 90 luvun moottori.
      http://www.machinerylubrication.com/Read/1034/good-synthetic-lubricant

      Öljy-yhtiöt haluaa myydä halpaa mineraaliöljykuraa kalliilla.

      0W-40 vuotaa tiivisteistä kuten 10W-40 moottorin käyttölämpötilassa.

      Kylmänä tietysti 0W-40 vuotaa ennemmän. Tiivisteet pitää olla kunnossa. OM601moottorit ei yleensä vuoda.

      Moottorin kuokituksia pitää noudattaa.

      http://www.ebay.de/itm/4-Liter-Aral-SuperTronic-G-0W-30-Motorol-0W30-BMW-Longlife-01-MB-229-3-229-5-/170552637393?pt=Autopflege_Wartung&hash=item27b5bab7d1 Hintaisekseen ihan hyvä öljy.

      • Hölömömömömö

        Melko hölmö täytyy ihmisen olla jos suosittelee 0W-30 öljyä Mersun 220 dieseliin.


    • HÖLMÖYS ?

      http://www.machinerylubrication.com/Read/1034/good-synthetic-lubricant

      0W-30 on erinomainen öljy Mersun 220 dieseliin.

      http://www.ebay.de/itm/4-Liter-Aral-SuperTronic-G-0W-30-Motorol-0W30-BMW-Longlife-01-MB-229-3-229-5-/170552637393?pt=Autopflege_Wartung&hash=item27b5bab7d1

      Moottori kuluu paljon vähemmän PAO öljyllä.

      http://utsrus.com/documents/seminary_doklady/260911/exxon_mobil/4.0_uts_pao_overview.pdf

      Säästyy polttoainetta ja moottorin kitka on pienempi. Käy viileämpänä.

      • Hölmistynyt

        Näytätkö linkin missä todetaan, että moottori kuluu vähemmän PAO-öljyillä, kiitos.


      • lgwh

        Huomaa myös, että tuossa sun linkissä on verrattu samanpaksuisten perusöljyjen PAOn, mineraalin jne eroja sellaisenaan, ei valmiiden voiteluöljyjen eroja. Sä teet nyt sen virheen, että katson PAO:n ominaisuuksia yksinään, sellaisenaan ja sitten kuvittelet, että ne samat omaisaisuut jotenkin taikatempulla on myös siinä silloin kun lisäaineet on sotkettu joukkoon. Valmiilla tuotteella on omat ominaisuudet ja niitä tulee verrata toisiin valmistuotteisiin. Näitä tietoja sinulla ei ole!


      • HölmöRetkahtaa Arali

        Padassa porisee... kerrotko miksi tuo Aralin 0W-40 PAO-öljyineen on palanut karrelle tuohon kulhoon, mutta samalla osittain krakattua sisältä Mobil 1:t ovat suht siistejä?! Olisko lisäaineistuksella mitään merkitystä?? Vitu n PAO-peelot!

        http://bmwservice.livejournal.com/27699.html

        Kyllä jää Aralit kaupan hyllyyn.


      • HölmöRetkahtaa Arali
        HölmöRetkahtaa Arali kirjoitti:

        Padassa porisee... kerrotko miksi tuo Aralin 0W-40 PAO-öljyineen on palanut karrelle tuohon kulhoon, mutta samalla osittain krakattua sisältä Mobil 1:t ovat suht siistejä?! Olisko lisäaineistuksella mitään merkitystä?? Vitu n PAO-peelot!

        http://bmwservice.livejournal.com/27699.html

        Kyllä jää Aralit kaupan hyllyyn.

        Samaten tuo Redline "esteriöljy"... ihan hirveetä p askaa!

        Älkää nyt hyvät ihmiset menkö näiden PAO-peelojen retkuun. Noudattakaa auton valmistajien luokituksia!


    • Krakkaus vs PAO

      Ongelma on luokituksen väljyys. Onneton ja KELVOTON täyttää luokitukset.

      Siksi Saksassa on VOLLSYNTHESE laki. Vähintään 80% pitää olla synteettistä öljyä ! !

      Vastaava laki Japanissa.


      http://www.hs.fi/tulosta/1135246628708

      Total yhtiöllä on moraali kunnossa.

      • HölmöRetkahtaa Arali

        Padassa porisee... kerrotko miksi tuo Aralin 0W-40 PAO-öljyineen on palanut karrelle tuohon kulhoon, mutta samalla osittain krakattua sisältä Mobil 1:t ovat suht siistejä?! Olisko lisäaineistuksella mitään merkitystä?? Vitu n PAO-peelot!

        http://bmwservice.livejournal.com/27699.html

        Kyllä jää Aralit kaupan hyllyyn.


      • Äitisi

        Kerro lisää Totalin moraalista. Oletko yhtiö hallituksen jäsen? Täytyy olla jos tiedät heidän moraalista ja toiminnoistaan yhtään mitään.

        Ainiiiin, luvit Googlesta, sieltähän sen kaiken löytää. Pölöpää, nuku kerrankin kunnon yöunet. Se auttaa moneen vaivaan. Ennenkaikkea järjenjuoksuun.


      • 10W - 40
        HölmöRetkahtaa Arali kirjoitti:

        Padassa porisee... kerrotko miksi tuo Aralin 0W-40 PAO-öljyineen on palanut karrelle tuohon kulhoon, mutta samalla osittain krakattua sisältä Mobil 1:t ovat suht siistejä?! Olisko lisäaineistuksella mitään merkitystä?? Vitu n PAO-peelot!

        http://bmwservice.livejournal.com/27699.html

        Kyllä jää Aralit kaupan hyllyyn.

        En hahmottanut miten tuo venäjänkielisen sivun "polttotesti" oli toteutettu ja miten sen tulos on siirettävissä olosuhteisiin moottorissa ja eri moottorityypeissä.

        Siellä oli mm. TOTAL QUARTZ 7000 SAE 10W40 ja CASTROL MAGNATEC A3/B3 SAE 10W40 erityisen siistejä.

        Ps. Avauksen koneeseen laitettiin osasynteettinen Shell Helix HX7 Diesel 10W-40 ja suodattimeksi ostin MANN laatua ;-)


      • tatatatata

        Total on ranskalainen öljy-yhtiö eikä Ranskasta tule mitään sellaista, mitä suostuisin autooni laittamaan.


    • 10W - 40

      >> Total on ranskalainen öljy-yhtiö eikä Ranskasta tule mitään sellaista, mitä suostuisin autooni laittamaan.

      Kiinnostavan "objektiivinen" kannanotto.

      Riskeeraa, että edes tietämättäsi autossasi (jos sinulla nyt edes sellaista on, sillä kommentit ovan kovin mopopoika-osastoa) on enempikin ranskalaisia osia kuin arvaatkaan.

      Ps. Aivan alan perussivityksen ja yleistiedon kartuttamiseksi voit alkupaloiksi aloittaa vaikkapa perehtymällä siihen mitä kaikkea ja mille merkeille valmistaa ranskalainen yritys nimeltään Faurecia ;-)

      • oldsolds

        Miksi ihmeessä 60-luvun Oldsmobileen pitäisi laittaa ranskalaisia osia tai tuotteita kun niitä ei siinä ole alkujaankaan???


      • 10W - 40
        oldsolds kirjoitti:

        Miksi ihmeessä 60-luvun Oldsmobileen pitäisi laittaa ranskalaisia osia tai tuotteita kun niitä ei siinä ole alkujaankaan???

        >> Miksi ihmeessä 60-luvun Oldsmobileen pitäisi laittaa ranskalaisia osia tai tuotteita kun niitä ei siinä ole alkujaankaan???

        Mitä tekemistä ylipäätään 60-luvun Oldsilla on tässä ketjussa? Kas kun ei T-Fordia ja ranskalaisia osia ole avaukseen sekoitettu.

        Otin edellän kantaa ylempänä olevaan extremisti-purkauseen (-eesi?) ranskalaisista osista yleensä, en siihen tuleeko niitä erikseen laittaa ja mihin autoon.

        Faurecia on suurista Pohjois-American autoteollisuuden alihankkijoista ja asiakaanaan mm. nykyautojen Oldsmobile:

        "Confirmation would speed Faurecia's expansion plans which include four or five new plants in North America, with at least two in Michigan."

        "The upcoming mid-sized Epsilon global car platform includes future editions of the Chevrolet Malibu, Oldsmobile Alero, Pontiac Grand Am, Saturn L series and Opel Vectra."

        "Analysts said the contract would give Faurecia the global reach GM expects of its suppliers. Faurecia's presence also would give GM - as well as Ford Motor Co. and DaimlerChrysler - more leverage over seat prices."

        - http://europe.autonews.com/article/19990816/ANE/908160828/faurecia-wins-massive-gm-deal

        Kuitenkin esille nostamani oleellisen pointin suhteen tuli hyvin hiljaista.

        Laitetaan hieman lisää vettä myllyyn ja esitellään ranskalainen alan globaali tekijä, joka on toiminut vuodesta 1923 alaken.

        "Valeo is an automotive supplier, partner to all automakers worldwide. As a technology company, Valeo proposes innovative products and systems that contribute to the reduction of CO2 emissions and to the development of intuitive driving."

        - http://en.wikipedia.org/wiki/Valeo

        Ps. Miksi meuhkaat sivuraitenesi ketjuussa jolla ei ole mitään tekemistä "oldsold" mobiilien kanssa?

        Avauksessa haettiin ajatuksia ko. MB:n moottoriin sopivista ei täyssynteettisistä öljyistä.


      • eieieieie
        10W - 40 kirjoitti:

        >> Miksi ihmeessä 60-luvun Oldsmobileen pitäisi laittaa ranskalaisia osia tai tuotteita kun niitä ei siinä ole alkujaankaan???

        Mitä tekemistä ylipäätään 60-luvun Oldsilla on tässä ketjussa? Kas kun ei T-Fordia ja ranskalaisia osia ole avaukseen sekoitettu.

        Otin edellän kantaa ylempänä olevaan extremisti-purkauseen (-eesi?) ranskalaisista osista yleensä, en siihen tuleeko niitä erikseen laittaa ja mihin autoon.

        Faurecia on suurista Pohjois-American autoteollisuuden alihankkijoista ja asiakaanaan mm. nykyautojen Oldsmobile:

        "Confirmation would speed Faurecia's expansion plans which include four or five new plants in North America, with at least two in Michigan."

        "The upcoming mid-sized Epsilon global car platform includes future editions of the Chevrolet Malibu, Oldsmobile Alero, Pontiac Grand Am, Saturn L series and Opel Vectra."

        "Analysts said the contract would give Faurecia the global reach GM expects of its suppliers. Faurecia's presence also would give GM - as well as Ford Motor Co. and DaimlerChrysler - more leverage over seat prices."

        - http://europe.autonews.com/article/19990816/ANE/908160828/faurecia-wins-massive-gm-deal

        Kuitenkin esille nostamani oleellisen pointin suhteen tuli hyvin hiljaista.

        Laitetaan hieman lisää vettä myllyyn ja esitellään ranskalainen alan globaali tekijä, joka on toiminut vuodesta 1923 alaken.

        "Valeo is an automotive supplier, partner to all automakers worldwide. As a technology company, Valeo proposes innovative products and systems that contribute to the reduction of CO2 emissions and to the development of intuitive driving."

        - http://en.wikipedia.org/wiki/Valeo

        Ps. Miksi meuhkaat sivuraitenesi ketjuussa jolla ei ole mitään tekemistä "oldsold" mobiilien kanssa?

        Avauksessa haettiin ajatuksia ko. MB:n moottoriin sopivista ei täyssynteettisistä öljyistä.

        Itse olit sitä mieltä, että autossani olisi runsaasti ranskalaisia osia:

        "Riskeeraa, että edes tietämättäsi autossasi (jos sinulla nyt edes sellaista on, sillä kommentit ovan kovin mopopoika-osastoa) on enempikin ranskalaisia osia kuin arvaatkaan."

        Ei ole.


    • TOTAL-Hyvää
      • totaltotalgroup3

        Nuo Totalin öljyt ovat, poislukien Quartz Energy 0W-30, kaikki Group III öljyjä.


      • jnon2
        totaltotalgroup3 kirjoitti:

        Nuo Totalin öljyt ovat, poislukien Quartz Energy 0W-30, kaikki Group III öljyjä.

        Eli voitelevat ja toimivat moitteetta.


      • Vallankumous

      • jepjepjep111
        jnon2 kirjoitti:

        Eli voitelevat ja toimivat moitteetta.

        Kyllä.


      • hiooih
        SHELL GTL kirjoitti:

        http://univarlubricants.se/fi/wp-content/uploads/sites/2/2014/03/PitStop_1-14_FIN_pr17feb.pdf

        Saksalaisten mielestä tämä on ei ole synteettistä. Siellä TÄYSSYNTEETTISYYSLAKI.


    • kura mobil

      Motul Ester. Moottoriradalla Totuus selviää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      69
      2261
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1752
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      71
      1440
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1437
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      242
      1373
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      83
      1232
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1205
    8. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      369
      1183
    9. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1175
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      336
      1128
    Aihe