saatoin yli vuosi sitten menettää elämäni rakkauden. Olin pelkuri, arkajalka ties mikä. Toinen varmaan ajatteli, että itsekäs paskiainen. En kuitenkaan, olen vaan älyttömän ujo ja arka naisten suhteen.
Emme edes sen kummemmin tutustuneet toisiimme, mutta tunne oli erittäin vahva. Vieläkin kaipaan juuri häntä enkä saa yksinäisyydessäni aina edes unta öisin. En voi tietää, kokiko hän näin vai kävikö klassinen "toinen osapuoli on ihastunut ulkopuoliseen ja toinen luulee että häneen". Vai oliko kaikki vain kiusaa. Näkikö hän elämänkokemukseni ja yritti käyttää hyväkseen ja satuttaa lisää? Toisaalta, miten näin ristiriitainen ihminen voisi toisen kanssa edes elää? Miten oppisi luottamaan toiseen?
Nyt on jo liian myöhäistä. Asun muualla. Yritin lähestyä ennen sitä, mutta taisin mennä liian pitkälle. Jos sillä suunnalla oli jotain, aiheutti se varmaankin lopullisen perääntymisen. Jos ei, koki hän varmasti minut hulluksi.
Ajattelin muualle muuttamisen helpottavan. Ja aluksi se näin tekikin. Mutta joinakin aikoina on vain tuntunut kahta kauheammalta.
En ole tästä voinut kenellekään edes puhua. Ei ole sellaisia ystäviä. Eikä samanlaista tilannetta kokenut ja elänyt voisi muutenkaan ymmärtää.
Jos yhden toiveen saisi esittää, niin haluaisin tietää hänen tunteensa. Tai että oliko niitä. Oli vastaus miten päin vain, ehkä se helpottaisi. Tieto lisää tuskaa, mutta tietämättömyys loputonta jossittelua.
Tuskin tosin koskaan toteutuu. Naiset varmaan ymmärtävätkin, että ei niitä tunteita niin vaan teiltä kysytä pitkän ajan jälkeen. Eikä tämä ollut provo.
Emme edes sen kummemmin tutustuneet toisiimme, mutta tunne oli erittäin vahva. Vieläkin kaipaan juuri häntä enkä saa yksinäisyydessäni aina edes unta öisin. En voi tietää, kokiko hän näin vai kävikö klassinen "toinen osapuoli on ihastunut ulkopuoliseen ja toinen luulee että häneen". Vai oliko kaikki vain kiusaa. Näkikö hän elämänkokemukseni ja yritti käyttää hyväkseen ja satuttaa lisää? Toisaalta, miten näin ristiriitainen ihminen voisi toisen kanssa edes elää? Miten oppisi luottamaan toiseen?
Nyt on jo liian myöhäistä. Asun muualla. Yritin lähestyä ennen sitä, mutta taisin mennä liian pitkälle. Jos sillä suunnalla oli jotain, aiheutti se varmaankin lopullisen perääntymisen. Jos ei, koki hän varmasti minut hulluksi.
Ajattelin muualle muuttamisen helpottavan. Ja aluksi se näin tekikin. Mutta joinakin aikoina on vain tuntunut kahta kauheammalta.
En ole tästä voinut kenellekään edes puhua. Ei ole sellaisia ystäviä. Eikä samanlaista tilannetta kokenut ja elänyt voisi muutenkaan ymmärtää.
Jos yhden toiveen saisi esittää, niin haluaisin tietää hänen tunteensa. Tai että oliko niitä. Oli vastaus miten päin vain, ehkä se helpottaisi. Tieto lisää tuskaa, mutta tietämättömyys loputonta jossittelua.
Tuskin tosin koskaan toteutuu. Naiset varmaan ymmärtävätkin, että ei niitä tunteita niin vaan teiltä kysytä pitkän ajan jälkeen. Eikä tämä ollut provo.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Lopeta tuo itsesi sääliminen ja yritä selvittää asia. Kaikkihan on vain sinusta kiinni, jos toiselle et ole tunteistasi kertonut. Toivotan sinulle onnnea.
miten yritit lähestyä?
Aamuisin on olo, että haluan unohtaa ikuisiksi ajoiksi. Jospa tuo mielikin sen tajuaisi, kun tarpeeksi antaa siedätyshoitoa
Puhuminen auttaa, ota asioista selvää vaikka kuinka vaikeita ne olisivatkin. Jos joku noin ajattelisi minusta ja haluaisi jutella asiat suoraksi, myös pitkän ajan jälkeen, niin kyllä minä lupaan kuunnella ja vastata rehellisesti. Se voi auttaa myös elämässä eteenpäin ja ei silloin enää jummaa paikoillaan tunteidensa kanssa.
No voi ei!
Minäkin haluan rohkaista puhumaan avoimesti, ja myös vanhoista asioista. Jospa keräät kaiken rohkeutesi ja teet sen, mitä haluat tehdä – haluat siis tietää hänen tunteensa. Kysy. Rohkeutta. Olet ainakin kaiken tämän jälkeen kokemusta rikkaampi.
Tsemppiä!
Toivoo Päivi-pappi Hämeestä
Päivi, oletko ylåeä siitä että levität kuolevaa taikauskoasi spämmäillen sinne tänne näillä palstoilla?
Eikö edes hävetä?
Ei ole Päivillä hävettävää sanomansa suhteen.. sinä siinä edellä
olet typerä nulikka vielä..
Jos olet ap. naisten suhteen ujo ja arka niin sitten laitat ajatuksesi vaikka viestin muodossa tälle daamillesi. Auttaa tosi paljon kun saat kerrottua fiiliksistäs.
Ei ole todellakaan kiva miettiä lopun elämäänsä että mitä jos...,, Asiat pitää aina selvittää ihan jo oman mielenrauhansa vuoksi.
Yleensä kyllä on niin että sen tuntee jos joku on JUST SUHUN ihastunut. Jos olisi ollut ihastunut johonkin muuhun niin et itse olisi saanut siitä ihmisestä mitään kauhean voimakkaita fiboja vaikka omalta puoleltasi ihastumista olisi ilmassa ollutkin.
Nyt vaan mietit millä tasolla sun tunteet oli/on., siitä rohkeasti vaan eteenpäin!
Kerroin jo tunteistani yli vuosi sitten enkä saanut mitään vastausta. En ala väkisin sitä vinkumaan, häirikköhän sellainen on.
Pitäisi vaan unohtaa. Mennä eteenpäin. Valitettavasti helpommin sanottu kuin tehty.
Tavata uusia ihmisiä. Pelkään vaan, ettei kukaan minusta kiinnostu, koska se vaatisi hieman parempaa tutustumista ja täten todellisen luonteeni näkemistä. Ja olen varovainen, kelle sen näytän. Sillä nimittäin on satutettu ennenkin.
Tunteista suoraan kyseiselle naiselle, kasvotusten? Vähän vastaavaa kokemusta naisena. Epävarmuutta..epätietoisuutta hänen tunteista. Kaikki jäi mysteeriksi. Minulla toivomuksena, että me vielä kohtaisimme..koska se tilanne kertoisi kaiken. On niin väärin kätkeä tunteet ja unohtaa...tällaiset tunteet pitää elää todeksi. Oli se mitä oli sen jälkeen.
En. Ehdotin kyllä tapaamista ja hän vastasikin viestiin, mutta vastausta itse ehdotukseen en saanut. Et semmottiin
Turha se on tätä jaaritella. Oli mitä oli, mennyt mitä mennyt.
No mulla kävi naisena sama homma vuosi sitten. En nyt rakkaudesta voi puhua omassa tapauksessani, kun emme edes tunne.
Hän uskalsi lähestyä minua, mutta minä pelkurina karkasin.
Joskus ne tunteet on vaan liikaa sillä hetkellä käsiteltäväksi. En ollut tuntenut moista koskaan, jokin kolahti. Lähdin pakoon sitä tilannetta ja sitä tunnetta, tajuamatta etten pääse enää koskaan samaan tilanteeseen, enkä varmaan koskaan tunne samoin.
Tiedän, että tunne oli molemminpuolinen, hän vaan oli se rohkeampi meistä.
Yritin etsiä häntä epätoivoisesti monella tapaa. Vaikeaahan se oli kun ei ole nimeä, numeroa eikä edes asuinpaikka ollut tiedossa. Laitoin sen alueen lehteen pari ilmoitusta henkilökohtaista-palstalle, netissä oli parissa paikassa ilmoitus... jne. tuloksetta. Hän oli hävinnyt. Ja varmaan loukkaantunut tai ainakin hämillään mun käytöksestäni. Tuskin siis edes muistaa mua.
Päätin keväällä, että kun vuosi tulee täyteen, on minun luovutettava.
Se päivä on huomenna...
Sen jälkeen teen kaikkeni, että unohtaisin hänet ja pääsisin vihdoin eteenpäin. Tällainen todella syö sisältä, kuluttaa. Etsiä.
Päällimmäisenä tunteena on pettymys itseeni ja hirveä v*tutus, mutta itseäni vaan voin syyttää.
Toimikaa ihmiset ajoissa, vaikka kuinka jännittäisi. Ja opetelkaa ymmärtämään, että kaikille tunteiden käsittely ei ole helppoa.