Itin nyt sen verran, että jos sulla on sanotaanko vaikka sata kaveria facessa ja itse et siellä enää käy ja keskityt olennaiseen. Niin kuinka monta ottaa yhteyttä muuta kautta esim soittaa ja kyselee kuulumisia ja pyytää kahville kun on ihanaa ystävää nähdä?
Ne jotka eivät yhteyttä ota. Ovatko he ystäviä?
Ne jotka eivät yhteyttä ota. Ovatko he ystäviä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei se tarkoita että on "kavereita" jos faces on paljon tuntemattomia tai tuttavia listoilla. Ne on vaan ottanut sut samasta syystä kuin sä ne. Mielenkiinnosta, koska tietää sut jotain kautta tai haaliakseen suuren määrän "kavereita" . Mulla on noin 10-15 facekaveria jotka ottaa yhteyttä muutakin kautta. Soittelee ja joita näen säännöllisesti. Muut ei tunne juurikaan. Osa pitää listoillaan arvostelun vuoksi.
Siis mietin.
ja eikö ole vaan parempi laskea sellaisista irti, jotka eivät välitä. Roikkuvat vaan jossain somessa ystävälistoilla tekemättä itse yhtään aloitetta yhteydenpitoon somen ulkopuolella. Ei sellaista kiinnosta oikeasti vai kiinnostaako?
itse olen kyllästynyt näihin kävin sielläpäin kyllä mutta en sitten sua tullut moikkaamaan. Joo. Ei tarvitse jatkossakaan.
Oon miettinyt ihan samaa. Me taidetaan olla sen verran erikoisia, että ne ei oikein ehkä tunne oloaan kotoisaksi meidän seurassa tai jotain. Näin olen tulkinnut asian. Tai sitten itse on tiedostamattaan torjunut toisen jonkun eleen ja sen jälkeen ko. henkilö ei vaan uskalla ottaa yhteyttä. Ehkä meidän pitäis enemmän itse ottaa yhteyttä ja jos senkään jälkeen se toinen ei tee mitään aloitetta, niin eihän sellainen oikea ystävä ole. Valitettavasti. Sitten täytyy vaihtaa kavereita enemmän omaan ajatusmaailmaan sopivaksi. Totuushan on kuitenkin se, että ihmisten elämäntilanteet voi olla niin erilaiset, että jo niiden yhteensovittaminen voi kysyä paljon resursseja ystäviltä eli aina ei ole siitäkään kiinni, etteikö haluaisi. Syitä on monta...
valitettavasti olen itse ollut se aktiivinen osapuoli :)
jos ei siitä huolimatta seura kiinosta niin ei voi väkisin tuputtaa ja pakottaa.
ei jassa enää. tulkoot itse luokse ja ottakoot yhteyttä jos kiinnostaa.
No näinpä. Anna olla sellaisten. Ja laulussakinhan se kerrotaan "mistä tunnet sä ystävän". Olenpa monta kertaa huomannut, että kun on vaikeaa, niin ei ihan kovin monikaan jaksa olla kuulevana korvana. On täytynyt sitten vaan oman perheen ja itsensä kanssa puida läpi vaikeat asiat. Ei ne ystävät ole vain niitä iloisia päiviä varten, mutta onko maailma menossa siihen suuntaan? Minä voisin olla sun ystävä, niin meillä ois hyvä juttukaveri toisistamme ;)
Mulla ei ole edes facessa kavereita, kun en ole sinne itseäni tyrkännyt. Mun tuurilla mulla ei olisi sielläkään kavereita, kun ei niitä muutenkaan ole. Olisi aika raakaa joutua tyrmätyksi ja hylätyksi myös sitä kautta. Kun ei ole yhtäkään ystävää, niin ei ole. Mussa on vaan niin paljon ulkoisia ja sisäisiä vikoja etten kellekään ystäväksi kelvannut.
Sä et tunnu arvostavan itseäsi. Se voi olla taitolaji monellekin, mut kannattaa harjoitella, en kyllä osaa sanoa miten, mut' yleensä on niin että kun sä arvostat itseäsi, niin muutkin sut huomaa.
Mä toivon vilpittömästi ja uskonkin, että jokainen löytää ainakin jonkun ystävän, on klisee sanoa että mene porukoihin ja tapahtumiin ja juttele tuiki tuntemattomille jotakin mukavaa läppää. Mä en ole yksinäinen, mutta olen nuorempana kokenut ikävän jakson sitä.
Mä kyllä arvostan itseäni, vaikka musta onkin hauska nollata itseni. Saatan ohimennen jutella vieraille ihmisille esim. junassa ja naureskella kaikkea typerää. On vain yksi jolle en kykene ilmaisemaan, että osaan puhua normaalisti, sitä päivää odotellessa mä lähden nyt täältä.
Mä nyt olen aina ollut enempi ja vähempi ilman ystäviä. Lapsena olin sairaan ujo ja arka, sellainen hiljainen hissukka ja senpä takia jouduin koulukiusaamisen kohteeksi peruskoulussa. Mut kiusattiin vielä hiljaisemmaksi ja aremmaksi. Lukioaikana monikaan luokkakaveri ei edes puhunut mulle, eikä kukaan oikeastaan halunnut tutustua outoon, hiljaiseen hissukkaan. Pelkäsin, ett jos puhun ja yritän tutustua muihin, he ottavat mut silmätikuksseen ja joudun uudestaan kiusatuksi. Vasta myöhemmin sain muutamia kavereita, mutt he muuttivat kauemmaksi ja pari jätti mut kun löysivät omalleen tasolleen sopivia kavereita. Ensin tuntui pahalta, mutt sitten tajusin etteihän kukaan ennenkään mun seurasta innostunut. Lapsena täytin yksinäisyyden kirjoilla ja myös aikuisena teen samoin. Pakko se on jo myöntää ettei munlainen kummajainen ihmisten seuraan kelpaa eli luovutin, heitin toivoni. Mussa ei ole mitään sellasta ominaisuutta minkä takia kukaan haluaisi mun kanssa ystävä olla, en osaa käyttäytyä oikein, en ole hauska, nokkela, eikä mun ulkonäössäkään ole hurraamista eli en ole mikään lottovoitto ystävänä kellekään.
Voi sua raasua, älä itke tuollaista.
Mun ystävät soittaa tai käy. On tutavia ja läheisiä facessa, mä sanoin niille etten jouda sellaiseen. En tuu koskaan menemään faceen. On vaan niin paljon tätä irl elämää vielä.
Tää palstakin on joskus liikaa..