Olen mieheni kanssa ruvenneet olemaan yhdessä jo suurinpiirtein kakarana.
Nyt on n. 2 vuotta meidän elämä ollut suurinpiirtein kämppäkaveri asteella.
Kumpikaan ei vain saa irtauduttua toisistamme. Läheisriippuvuuttako?
Mies on ruvennut juomaan jokaikinen viikonloppu ja käyttää mua vastaan ns. henkistä väkivaltaa.
Nimittelee, arvostelee, kehuu muilla naisillaan jne. Mitä vain minä yritän jutella niin hän ei koskaan vastaa asiallisesti.
Ja jos minulle tulee tekstiviesti tai joku soittaa mulle on joka kerta sanomassa, että haniko siellä muistaa taas sinua. Ikinä minulla ei ole avioliittomme aikana ollut muuta suhdetta. Onko hän mustasukkainen? ja kun itsellä ei ole puhtaat jauhot pussissa.
Itsellä alkaa olla semmoinen olo, että kun joku tulisi ja veisi minut, niin pääsisi irti tuosta miehestä.
Koska ei tämä enää tästä tule paranemaan, enkä halua jakaa elämääni alkoholin kanssa.
Rakastaisin niin jonkun kanssa olla vain mökillä hiljaisuudessa, samoin kuin rauhallisia koti-iltoja, mutta mies on tehnyt niistäkin vain helvetin.
Nyt on n. 2 vuotta meidän elämä ollut suurinpiirtein kämppäkaveri asteella.
Kumpikaan ei vain saa irtauduttua toisistamme. Läheisriippuvuuttako?
Mies on ruvennut juomaan jokaikinen viikonloppu ja käyttää mua vastaan ns. henkistä väkivaltaa.
Nimittelee, arvostelee, kehuu muilla naisillaan jne. Mitä vain minä yritän jutella niin hän ei koskaan vastaa asiallisesti.
Ja jos minulle tulee tekstiviesti tai joku soittaa mulle on joka kerta sanomassa, että haniko siellä muistaa taas sinua. Ikinä minulla ei ole avioliittomme aikana ollut muuta suhdetta. Onko hän mustasukkainen? ja kun itsellä ei ole puhtaat jauhot pussissa.
Itsellä alkaa olla semmoinen olo, että kun joku tulisi ja veisi minut, niin pääsisi irti tuosta miehestä.
Koska ei tämä enää tästä tule paranemaan, enkä halua jakaa elämääni alkoholin kanssa.
Rakastaisin niin jonkun kanssa olla vain mökillä hiljaisuudessa, samoin kuin rauhallisia koti-iltoja, mutta mies on tehnyt niistäkin vain helvetin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ritaria valkoisella ratsulla viemään sinua pois! Ei edes aasilla!
Tiedän että sulla on kohtalotovereita joukoittain - naisia ja miehiäkin jotka jostakin syystä eivät pysty tekemään eroratkaisua. Kärsitään, kiristellään hammasta ja valitetaan, mutta viimeinen kipinä päätöksen tekemiseksi puuttuu. Toisaalta tiedän tapauksia, joissa nainen on päättänyt vuosia sitten erota kurjasta liitostaan kunhan jälkikasvu on sopivassa iässä - ja sitten miehen tavattomaksi hämmästykseksi on tosiaan eronnutkin.
Elämässä on joskus tehtävä isoja muutoksia jos haluaa jotain parempaa tai edes siedettävämpää. Toivoa vain soppii että itteltä löytyy sellaiseen munaa jos joskus näyttää siltä että muu ei auta. Parempi tietysti jos muu auttaa, mutta läheskään aina niin ei millään voi käydä.
Repe kirjoitti ihan asiaa, vaikkakin tylyn tuntuisesti.
Itse olin ihan samanlaisessa tilanteessa kuin Bel-Ami. Ainoastaan puuttui viina, laulu ja vieraat naiset.
En pahemmin miettinyt asiaa, mutta kun tuntui ettei asiat muuta kuin pahenivat karkasin entisestä elämästä. Nyt olen yksinäni ja elämäkin maistuu paremmalta.
ps. olen valmis kertomaan lisää jos Bel-Ami haluaa jutella asiasta
Ihan mielelläni haluaisin kuulla kohtalotovereita.
Ei tuntisi olevansa yksin ongelmiensa kanssa.
Ja jospa saisi voimia ja vahvistusta omiin päätöksiin kun saa kuulla miten muut ovat asiasta selvinneet.
Mistä ja miten haluat jutella. En viitsi ainakaan keskustelu foorumissa enempää kertoa henk.koht. asioita.
Laitan meiliosoitteen niin voit kirjoittaa sinne.
Ihan voit kertoa mitä haluat. Millälailla jouduit kokemaan väkivaltaa? Miten sait itsestäsi niin paljon irti, että sait tehtyä päätöksen?
Miten kauan meni sen jälkeen kunnes totuit yksin olemaan? Oliko vaikeaakin yksin olemaan totutteleminen? jne...
[email protected]