Onko joku käyttänyt noita siivousfirmojen kotisiivous-palveluja Oulussa? Olen nimittäin miettinyt, että voisin käyttää aikaani muuhun kuin siivoamiseen. Voisin ihan hyvin ainakin silloin tällöin tilata siivoojan kotiini, ei ehkä kuitenkaan mitään säännöllistä, vaan muutaman kerran vuodessa ns. isompiin siivouksiin. Kiinnostaisi kuulla kokemuksista. Miten noiden asiakaspalvelu toimii eli vastaavatko hyvin puhelimeen tai sähköpostiviesteihin? Kuinka lyhyellä varoitusajalla on realistista odottaa saavansa siivoojan? Ja olennaisin kysymys tietysti, että millainen on ollut siivouksen laatu? Onko näissä asioissa eroja eri firmojen välillä? Hinnastothan noilla on yleensä nettisivuilla hyvin selvästi nähtävissä, joten hintatietoja en ole nyt täällä kysymässä.
siivooja kotiin
7
241
Vastaukset
Olen käyttänyt jotain siivousfirmaa kotonani muistaakseni kolme kertaa. Ei se lopputulos joka kerralla ole ollut mieleiseni, mutta ipähän ite tarttenut sauna pestä.
Helppo oli tilata ja tulivat sovittuun aikaan. Toivottavasti saat hyvän siivoojan, nimittäin niissä on todella ammattitaitoisiakin mukana. Seuraavalla kerralla otan jonkun toiminimellä tekevän, joka tekee sitä vuodesta toiseen, ettei satu ns "kun ei muuta työtä saa"-asenteella varustettu.- hsreyttte2y3h
Lähetin meilin lauantai-iltapäivänä pieneen firmaan. Viikonlopusta huolimatta sain vastauksen parin tunnin päästä. Ja siivoojan sain heti maanantaiksi, kellonajankin sain päättää vapaasti. Jälki oli sitten sanotaanko vaikka odotusten mukaista eli ainakin parempi kuin itse tehtynä.
- siivouttelija
Eroja on ainakin asiakaspalvelussa eli juuri niissä vastaamisissa. Pari esimerkkiä:
Sunmoreliasta sai sähköpostiviestiin vastauksen käytännöllisesti katsoen heti. Helpmaxilla on netissä oikein yhteydenottolomake. mutta eivätpä ole yhteyttä ottaneet, vaikka sen lomakkeen täytin. Taisi siinä lukea, että "pyrimme vastaamaan kahden arkipäivän kuluessa" - eivät ainakaan onnistu tuossa pyrkimyksessä. Sinänsä 2 päivääkin olisi kyllä hidasta yhteydenottamista- Näitä riittää
Ilmeisestikään eivät tarvi lisää asiakkaita, turhaapa tuollaisten perään jää haihattelemaan, kääntyy sellaisen toimijan puoleen, jolle uudetkin asiakkaat ovat tervetulleita.
- sama siivouttelija
Näitä riittää kirjoitti:
Ilmeisestikään eivät tarvi lisää asiakkaita, turhaapa tuollaisten perään jää haihattelemaan, kääntyy sellaisen toimijan puoleen, jolle uudetkin asiakkaat ovat tervetulleita.
Oikeassapa olet.
Sitä vaan en käsitä, että miksi sitten pitävät tuollaisia "yhteydenottolomakkeita" siellä sivullaan, jos eivät mitenkään sellaisen lähettämiseen reagoi. Tai jos eivät asiakkaita tarvitse, niin miksi yleensäkään mainostavat siellä palveluitaan. Turhaa ajan tuhlausta sitten noista palveluista lukeminen ja yhteydenottolomakkeiden täyttely. Tietenkin voi olla tilapäinen tilanne, että uusia asiakkaita ei pystytä ottamaan, mutta senhän voisi mainita sitten tyyliin "valitettavasti emme juuri nyt pysty ottamaan uusia asiakkaita": Tai sitten voisivat ihan kohteliaisuuttaan pistää tuon samaisen lauseen vaikka vastauksena siihen yhteydenottopyyntöön. Luulisi tuon nyt siinä luvatussa 2 päivässä onnistuvan.
En tosiaankaan aio jäädä haihattelemaan moisen perään. Ärsyttää vain juuri se turha ajan tuhlaus. Ja se, että sitä yhteydenottoa odotellessa joku toinen firma olisi jo käynyt siivoamassa. Onneksi tosiaan on vielä niitäkin, jotka oikeasti asiakkaita haluavat. Sellaisten kanssa ei tarvitse päiväkausia odotella. - help! max!
sama siivouttelija kirjoitti:
Oikeassapa olet.
Sitä vaan en käsitä, että miksi sitten pitävät tuollaisia "yhteydenottolomakkeita" siellä sivullaan, jos eivät mitenkään sellaisen lähettämiseen reagoi. Tai jos eivät asiakkaita tarvitse, niin miksi yleensäkään mainostavat siellä palveluitaan. Turhaa ajan tuhlausta sitten noista palveluista lukeminen ja yhteydenottolomakkeiden täyttely. Tietenkin voi olla tilapäinen tilanne, että uusia asiakkaita ei pystytä ottamaan, mutta senhän voisi mainita sitten tyyliin "valitettavasti emme juuri nyt pysty ottamaan uusia asiakkaita": Tai sitten voisivat ihan kohteliaisuuttaan pistää tuon samaisen lauseen vaikka vastauksena siihen yhteydenottopyyntöön. Luulisi tuon nyt siinä luvatussa 2 päivässä onnistuvan.
En tosiaankaan aio jäädä haihattelemaan moisen perään. Ärsyttää vain juuri se turha ajan tuhlaus. Ja se, että sitä yhteydenottoa odotellessa joku toinen firma olisi jo käynyt siivoamassa. Onneksi tosiaan on vielä niitäkin, jotka oikeasti asiakkaita haluavat. Sellaisten kanssa ei tarvitse päiväkausia odotella.Profil (tjsp) vähän vastaava. Sillä oli oikein nettiajanvaraus. Kokeilin muutaman kerran. Aina tuli vastaus, että teille sopivaa aikaa ei löytynyt. Muiden kuin noiden helpmaxin ja pprofilin kanssa en ole kuullut kenellekään olleen tuollaisia ongelmia.
- siivojaa.kaivannut
sama siivouttelija kirjoitti:
Oikeassapa olet.
Sitä vaan en käsitä, että miksi sitten pitävät tuollaisia "yhteydenottolomakkeita" siellä sivullaan, jos eivät mitenkään sellaisen lähettämiseen reagoi. Tai jos eivät asiakkaita tarvitse, niin miksi yleensäkään mainostavat siellä palveluitaan. Turhaa ajan tuhlausta sitten noista palveluista lukeminen ja yhteydenottolomakkeiden täyttely. Tietenkin voi olla tilapäinen tilanne, että uusia asiakkaita ei pystytä ottamaan, mutta senhän voisi mainita sitten tyyliin "valitettavasti emme juuri nyt pysty ottamaan uusia asiakkaita": Tai sitten voisivat ihan kohteliaisuuttaan pistää tuon samaisen lauseen vaikka vastauksena siihen yhteydenottopyyntöön. Luulisi tuon nyt siinä luvatussa 2 päivässä onnistuvan.
En tosiaankaan aio jäädä haihattelemaan moisen perään. Ärsyttää vain juuri se turha ajan tuhlaus. Ja se, että sitä yhteydenottoa odotellessa joku toinen firma olisi jo käynyt siivoamassa. Onneksi tosiaan on vielä niitäkin, jotka oikeasti asiakkaita haluavat. Sellaisten kanssa ei tarvitse päiväkausia odotella.Ei noita yhteydenottolomakkeita ilmeisesti kannata täytellä. Muutamaan oululaiseen siivousfirmaan olen koittanut sitä kautta saada yhteyttä. Ei sieltä mitään vastauksia tule. Pitää vissiin ottaa vanhanaikaiset konstit käyttöön eli ruveta soittelemaan. Jotenkin vaan luulisi että jos firma on nettiin sellaisen lomakkeen pistänyt, niin vastaisivatkin niihin jotain. Tosiaan just tuo on ärsyttävintä kun eivät sitten lähetä edes meiliä että ei onnistu. Onkohan siinä käynyt niin, että siivousfirma on tilannut nettisivut joltain nörttifirmalta ja se nörttifirma on sen lomakkeen sinne laittanut siksi, kun sellainen pitää kaikilla firmoilla olla, eikä siellä siivousfirmassa kenenkään toimenkuvaan kuulu niitä lukea.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1034280
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.803510Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,763121SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.822576Suomalainen lähti ilman takkia sotaan
Malli oli "kajander", johon kuului pelkästään kokardi, ja sotilaan itse metsästä katkoma puukeppi ryssien huitomiseen.52376Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.2112202Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!
”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a302101- 41890
- 95878
- 52796