Mikkelin virkamiesarmeijaan leikkauksia

KORKIA AIKA!

Mikkelissä istuu pönöttämässä eri virastoissa satakunta täydellistä tyhjäntoimittajaa, jotka koettavat päivät pitkät keksiä jotain tekemisen näköistä.
Olisi korkea aika Mikanderin esikunnan nostaa tämä asia tapetille!

Virkamieskunta ylipäänsä suomessa on yliedustettua eurooppalaisittain vertailtuna. Johtajat päinvastoin palkkaavat lisää tyhjäntoimittajia ympärilleen, jotta leikkurin uhatessa joku muu uhrataan ensin.

Missään ei ole niin paljon tehostamisen tarvetta kuin virkamieskunnassa. On hullua että kaikkialla muualla ihmiset on ajettu äärirajoille, ja joutuvat tekemään enemmän kuin pystyyvät. Virkamieskunta senkun piereskelee tuoleillaan, surffaa netissä ja pitävät jonnen joutavia palavereja milloin mistäkin. Hups, siinä luiskahti taas tunti tai pari, no ei se mitään, juodaan välillä kahvit.

Käykää huvikseen katsomassa mitä on meno esimerkiksi Rantakylätalolla, tai virastotalolla.

16

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • avilla_töissä

      Kuusta katsottuna on aivan sama että mitä puuhaamme keskenämme. Joku tekee tuotteita, toinen leikkaa hiuksia, kolmas auraa tietä ja byrokraatti valvoo näiden tekemisiä.

      Onko sillä nyt paljonkaan väliä että mitä kukakin tekee? Tai on sitten kun siihen käytetään toisten rahaa. Toisaalta se sama raha palautuu paikalliselle kaupalle. Palautuisi kyllä silloinkin jos annetaan reilummat opintotuet, eläkkeet tai työttömyyskorvaukset.

      Ehkä kirjoittaja halusi vaan valittaa että virkamiehillä on liian suuri palkka siihen nähden että mitä hyötyä heistä on. Pääministeri Lipponen kasvatti palkkoja kasvun vuosina ja nyt nuorison ykköstoive onkin päästä valtiolle töihin.

      Varman tuhon tie. Minä ehdottaisin sitä että tuntipalkka säilyisi mutta jokainen tekisi vaan 5h päivää, ja olisi kaksi vuoroa. Virkamiehiä olisi tuplamäärä mutta työttömiä ei enää yhtään. Siksi olisi varaa 5h päiviin eikä 4h.

      • oysuomiab

        Ai että ihan kuusta katsottuna..heh no kuka katselee mistäkin. Jos kaikki olisivat valtiolla töissä ei Suomi Oy pitkälle pötkisi. Valtionvelkaa ei makseta valtiontyöntekijöillä. Pitää saada vientiin tuotteita.


    • KORKIA AIKA!

      Virkamieheltä voi ja täytyy odottaa korostettua moraalia. Kun on oma etu kyseessä, ollaan toimistossa hiljaa surffailemassa netissä ja juomassa kahvia. Ei 'valiteta' sitä ettei ole mitään tekemistä. Hyvällä omalla tunnolla pitkällä vuosilomalla, vaikka työtahti on hidas, jopa täysin veltto.

      Auta armias jos joku edustaja kertoisi leikkaavansa virkamieskuntaa, niin johan äänestyspöntössä kävisi kuhina. Lierot!
      Olen tarpeeksi monta kertaa vieraillut työaikana virastotalolla ja Rantakylätalolla, jotta tiedän mistä puhun. Ei meinaa tahti päätä huimaa ja aina on aikaa pitää pikku tunnin kahvipalaveri milloin tahansa.

    • kgkgk

      ei saa kiusata tulee pahamieli. olen kunnllatöissä, ja mitä se vaikka ei työtä. mitä sitten saan palkan jos pannan pois? en löydä uutta työpaikkaa?

    • Enskapetteri

      Näiden istuksijoiden ja kuvaruutuun tuijottajien palkoilla voitaisiin hoitaa vaikka vanhuksia edes jotenkin inhimillisesti.

    • Rahan käyttö

      Asiat ovat sekaisin suurin piirtein kaikissa kunnissa Suomessa.
      Mielestäni tämän asian selvittäminen alkaa siitä, että ensin selvitetään, mitkä ovat kunnan viranhaltijoiden tehtävät ja mitä asioita kunnissa pitää hoitaa.

      Sitten karsitaan liiat pois ja näillä varoilla saadaan varmasti kuntiin uutta toimintaa, jotta nämä työikäiset voidaan palkata työhön.

      Eläkeläiset eläkkeelle, työn himoonsa tehkööt vapaaehtoistyötä ja ilman palkkaa tai
      palkkioita.

      Kuntien töihin vaikuttaa eduskunnan päätökset aika pitkälle, joten siellä ihan samat toimenpiteet.

      Se suuri määrä turhaa pitää loppua, nyt asioista käydään kopua vuositolkulla ja kokous kulut ovat valtavat.
      Vaaditaan ja vaaditaan, mutta kuinka moni ymmärtää, että on elettävä suu säkkiä myöten. Silloin tulee tärkeäksi, miten sitä säkkiä saadaan täytetyksi, jotta voidaan näitä joskus aivan älyttömiltä tuntuvia vaateita täyttää. Niissäkin terve järki käyttöön.

      Sitten tuon virkamieskunnan etuuksien selvittäminen, ei ole oikein, että he ovat kaupungin kassan eli veronmaksajien, meidän varoilla kaikissa pippaloissa hienosti pukeutuneina, kuinka paljon kaupungin edustajien ulkomaan matkat maksavat, joita myös koulujen opettajat tekevät aivan hirveitä määriä.
      Monet täysin tarpeettomia, sillä nykyisin kyllä näkyy videoiden kautta kaikki ja voi istua oman työpöytänsä ääressä "oppimassa", jos sitä siksi edes voi kutsua.

      Virkamieskuntaa kun näette melkein tilaisuudessa kuin tilaisuudessa, kyllä he ovat siellä ilmaislipuin, eli me kansalaiset maksamme heidän viihdettä.

      Ymmärtääkseni he saavat ihan samalla tavalla palkkaa tai eläkettä kuin muutkin ihmiset, jotka joutuvat kyllä omilla vaoilla kaiken maksamaan jos ei varat riitä, on niin että sinne ei sitten mennä.

      Minusta rahankäytön pienimmätkin aakkoset puuttuvat lähes kokonaan koko sakilta.

    • Mafiata kaikki

      Ovat semmonen mafiapesä!! Ite nokkiivat rusinoita itelleen ja pesueelleen ja tavalliset rehelliset ihmioset kattoo menoa suu auki!!!

      • pitkä ja kapea31

        Mikkeliläiset pankit tarvitsevat lainanmaksajia...kuka tai ketkä ovatkaan parempia maksajia, kuin esim. Kaupungin työntekijät. Bonuksena he saavat vielä hyvän eläkkeen. Maksajina /elättäjinä jokainen veronmaksaja.


    • pieni piiri

      Korkia aika....pankit tarvitsevat heitä ja he pankkia. Jos heitä ei olisi, niin miten pankkien kävisi. Onkohan montakaan kaupungin työntekijää ,jolla ei ole asuntolainaa. Rantakylässäkin hulppeimmat talot on juuri kaupungin työntekijöillä.

    • laskettu

      Kupungin omissa työllisyyspalveluissa 33 HENKEÄ!!!!!

      • Mites laskutaito?

        Mites tuo Kupungi Mikkeliin liittyy?


      • Työvalmentajat<3

        Se taitaa olla kasvava ala... työvalmentaja on ammatti, joka työllistää. Asiakaskuntaa riittää.


    • Tero on ihku

      Joo ja sitten konsulttina toimiva Tero joka kouluttaa pereuskurssilla miten saunakauha tungetaan persreikään sujuvasti.

    • rjrtj

      janiko?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1498
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1032
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      771
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      755
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      700
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      37
      666
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      634
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe