Korkotasot hellivät asuntovelkaisia

Maailmantalouden kompurointi tietää ainakin sitä hyvää asuntovelkaisille, että ennätysalhaisista korkotasoista saadaan nauttia yhtä vaan.

Maailmantalouden kompurointi vetää asuntojen hintoja alaspäin, mutta ennätysalhaisten korkotasojen vuoksi hinnanlasku on maltillista tai olematonta. Kun maailmatalous lähtee kehittymään positiivisesti, korot nousevat ylemmäs. Silloin positiivinen talouden kehitys nostaa asuntojen hintoja ja korkotason nousu hillitsee asuntojen hintapaineita.

Minä osaan laskea omassa taloudessani mikä kannattaa ja mikä ei kannata. Vuokralla asuminen ei olisi minun perheessäni ollut mikään vaihtoehto. Vuokralla asuessa olisin lihottanut vuokraajan rahamassia ja joutunut asumaan liian ahtaassa asunnossa.

13

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • whoknowswins

      Asuntokysynnän lasku lamassa aiheuttaa korkeampaa korkoa suuremman ongelman. Lama myös supistaa työvoiman kysynnän olemattomiin ja siitä kärsivät työllisetkin olemattomina palkankorotuksina. Lisäksi työllisen työnvaihtomahdollisuudet heikkenevät, jolloin henkilökohtaisen hyvinvoinnin kohottaminen on vaikeaa. Verotus ja veroon verrattavat maksut nousevat, jolloin yksilön talous kiistatta heikkenee.
      Näissä oloissa asuntojen hintojen jatkuva alamäki on karu tosiasia. Mitä kalliimpi asunto, sitä enemmän sen arvosta prosentteina häviää. Jo nyt voi sanoa jokaisen omakotitalon pudottaneen arvoaan kolminkertaisesti vastaavan vuokraamiseen tarvittavaan summaan verrattuna. Tämä siis kahden viime vuoden aikana.
      Kalliiseen omakotitaloon viimeisten kuuden vuoden aikana velkarahaa investoineen on syytä tosissaan toivoa työpaikkansa säilymiseen, jotta suunnaton riski omalla kohdalla jäisi realisoitumatta. Hankintapäätöstä tehtäessä ei yksikään ihminen ole voinut uskoa näin totaaliseen talouden alasajoon. Päinvastoin, uskottiin hintojen nousuun ja siihen, että tarvittaessa uusi työpaikka löytyy jo ennen irtisanomisajan loppumista. Parin tonnin vuosittainen korkosäästö on mielestäni jokseenkin joutava etu verrattuna nyt jo monen kohdalla konkretisoituneisiin riskeihin nähden. Lisäksi se korkeampien korkojen riskianalyysi oli jo ennen lainan ottamista tehty, hyväksytty ja siihen varauduttu. Koronlaskuun johtaneet syyt ovat katastrofaaliset verrattuna muutaman prosenttiyksikön korkeamman koron maksuun.
      Entisenä vuokraisäntänä muuten tiedän, ettei se homma liiemmin lihota. Vuokralle asettuva aines on erilaista, vaikeasti ennakoitavaa ja usein hankalaa. Lisäksi he aina kuvittelevat vuokraisännän joksikin riistäväksi ökykapitalistiksi. Se perusolettama on niin totaalisen väärä useimpien kohdalla. Sain tarpeekseni, onneksi ajoissa ja tappioitta.

      Se, ettet sinä nähnyt vuokralla olemista vaihtoehtona, on enemmänkin kasvatustaustainen ja ympäristösi antamien vaikutteiden summa. Se ei niinkään perustunut riskien tiedostamiseen ja kylmään laskentaan. Tämänhetkisillä laskentamalleilla sinäkin miettisit tulisesti oman okt:n oston kannattavuutta. Saattaisit hyvin todennäköisesti ainakin siirtää ostopäätöstä. Niin ovat tehneet viimeisen kahden vuoden aikana jo kymmenet tuhannet perheet ja se näkyy alati laskevina kauppamäärinä. Se taas on johtanut ja edelleen johtaa laskeviin kauppahintoihin.
      Tsemppiä sinulle näinä vaikeina aikoina!

      • Olet siis vuokra-asunto -uskovainen. Uskolla ei ole mitään tekemistä taloudellisten päätösten kanssa. Kyky pohtia taloudellisia asioita ja päätellä mikä on taloudellisesti järkevintä on opittua. Omalla kohdallani olisi ollut järjetön päätös jatkaa asumista kalliissa vuokra-asunnossa, joka oli vieläpä liian pieni perheellemme. Tuskin edes parisuhde olisi kestänyt vuokralla asumista.

        Kahden vuoden ajalta olisi valunut vuokrarahaa hukkaan jo 24x1.600 euroa eli vajaat 40.000 euroa. Asumiskulujen maksamisen jälkeen on jäänyt karkeasti ottaen säästöön n. 35.000 euroa.

        Samalla tavalla laskien 10 vuodessa säästöä tulee 175.000 euroa. Ainoastaan en siis tehnyt taloudellisesti järkevää päätöstä, vaan säästin myös avioliittoni, joka ei olisi kestänyt asumista edelleen meille liian ahtaassa vuokra-asunnossa.

        Minä lihotan mieluummin omaa kukkaroani kuin naapurin kukkaroa.

      • jopo juoppo
        pundit kirjoitti:

        Olet siis vuokra-asunto -uskovainen. Uskolla ei ole mitään tekemistä taloudellisten päätösten kanssa. Kyky pohtia taloudellisia asioita ja päätellä mikä on taloudellisesti järkevintä on opittua. Omalla kohdallani olisi ollut järjetön päätös jatkaa asumista kalliissa vuokra-asunnossa, joka oli vieläpä liian pieni perheellemme. Tuskin edes parisuhde olisi kestänyt vuokralla asumista.

        Mitä hyötyä halvoista koroista on enää, kun verovähennystä
        lasketaan joka vuosi.
        Tämä tekee lainasta entistä kalliinpaa.

      • jopo juoppo kirjoitti:

        Mitä hyötyä halvoista koroista on enää, kun verovähennystä
        lasketaan joka vuosi.
        Tämä tekee lainasta entistä kalliinpaa.

        Tuota... Kun korko on nyt noin 1/30 siitä, mitä se pahimmillaan oli, niin veovähennysoikeudella ei ole juurikaan merkitystä.

        Matala korko tekee lainasta erittäin edullista. Toki koron vähennysoikeuden leikkaaminen vähän laskee hyötyä, ellei sitten ole asuntosijoittaja.

      • The_Rat kirjoitti:

        Helppo laskutoimitus. Tänä vuonna oman asunnon korkovähennys muilla kuin ensiasunnon omistajilla on 75 % ja ensi vuonna 70 %.

        Jos lainaa on 100.000 euroa ja korkotaso 2 %. Hyöty asuntolainojen vähennyksestä on 0,75x2.000x0,3 jos ja kun ei ole muita pääomatuloja eli kun asuntolainojen korkovähennysoikeus menee alijäämähyvitykseen.

        Ylläolevan kaltaisen lainan hyöty verovähennyksenä on 450 euroa. Velalliselle itselleen jää maksettavaksi korkoja 1550 euroa vuodessa.

      • whoknowswins
        pundit kirjoitti:

        Olet siis vuokra-asunto -uskovainen. Uskolla ei ole mitään tekemistä taloudellisten päätösten kanssa. Kyky pohtia taloudellisia asioita ja päätellä mikä on taloudellisesti järkevintä on opittua. Omalla kohdallani olisi ollut järjetön päätös jatkaa asumista kalliissa vuokra-asunnossa, joka oli vieläpä liian pieni perheellemme. Tuskin edes parisuhde olisi kestänyt vuokralla asumista.

        Kahden vuoden ajalta olisi valunut vuokrarahaa hukkaan jo 24x1.600 euroa eli vajaat 40.000 euroa. Asumiskulujen maksamisen jälkeen on jäänyt karkeasti ottaen säästöön n. 35.000 euroa.

        Samalla tavalla laskien 10 vuodessa säästöä tulee 175.000 euroa. Ainoastaan en siis tehnyt taloudellisesti järkevää päätöstä, vaan säästin myös avioliittoni, joka ei olisi kestänyt asumista edelleen meille liian ahtaassa vuokra-asunnossa.

        Minä lihotan mieluummin omaa kukkaroani kuin naapurin kukkaroa.

        Minkälaisessa talossa asumiskulut ovat vain 200 euroa kuukaudessa? Ei ainakaan sellaisessa, josta maksaisi vuokraa 1600/kk. Omakotitalossani jonka aiemmin omistin, asumiskulut olivat noin 500/kk. 200 euroa on kaksion vastike, eikä useimmiten riitä siihenkään. Muista sähkö, puhtaanapito, kiinteistövero jne.

        Käytettäessä kahta vuotta laskentapohjana voidaan sanoa 400 000 silloin maksaneen okt:n maksavan nyt max. 350 000. 50 tonnia pudotusta kahdessa vuodessa on ehdoton minimipudotus nyt ja ihan pääkaupunkiseudullakin. Kaksi vuotta sitten ostanut on siten vuokralaiseen verrattuna kadottanut noin 26000 euroa. Tämä on tilanne nyt ja se tulee ainakin joitain vuosia vielä jatkumaan.

        Se joka osti 1993-2008 on omistusasumisellaan voittanut. Alussa ostaneet enemmän, lopussa ostaneet vähemmän. 201x ostanut on hävinnyt ja häviää jatkossa vielä huimia summia. Vahinko ei useimpien kohdalla tietysti konkretisoidu,kunhan työpaikat pysyvät.
        Se kuitenkin saattaa harmittaa, kun naapuriin muuttaa samanlaisesta talosta vaikkapa 150 000 vähemmän maksanut perhe. Kaikki se erotus on puhdasta velkapääomaa, jonka kuplaostaja joutuu maksamaan turhaan. Olin 1994 tuollaisen kateuden kohde, koska olin ostanut 1990 valmistuneen asuntoni -50% hinnalla naapureihini verrattuna. Kuplaoston jälkeen ihmisen taloudellinen elinkaari on totaalisen toisenlainen verrattuna rommiostajaan.
        Tuohon päälle vielä rommiostajan kuplamyynti, niin vaikkapa 200 000 euroa pelkkää velkarahaa on muutuva 500 000 euroksi omassa taskussa. Siinä ei paljoa enää tarvitse korkoprosentteja miettiä. No, nämä ajat ovat nyt ohi.

      • whoknowswins kirjoitti:

        Vuokralla asuessa meillä oli oudon suuret käyttösähkömenot. Nyt sähkömenot ja lämmitysmenot ovat yhteensä kuukaudessa vain noin kaksi kertaa suuremmat eli vuodessa n. 2000 euroa. Aikaisemmin meni pelkästään käyttösähköön 1000 euroa (mitä toki vieläkin ihmettelen).

        Vesi- ja jäteveteen menee kuukaudessa kai 50 euroa ja kiinteistön puhtaanapitoon 15 euroa kuukaudessa. Nuohous kerran vuodessa on 38 euroa.

        Ainoa mitä en ollut nopeassa vastauksessani huomannut oli kiinteistövero, joka on kuitenkin aika pieni tekijä verrattuna vuokraan.

        Nykyisestä omakotitalostamme pitäisi maksaa paljon enemmän vuokraa kuin mainitut 1.600 euroa. Tästä asunnosta vuokrapyyntö olisi pitkälti yli 2.000 euroa, ehkä lähemmäs 2.500 euroa.

        Minä kyllä tiedän kuka voittaa ja kuka häviää vuokralla asuessa.

    • 11222555888999999999

      Vuokralla asuen päätyy myös selvästi enemmän verojakin asumisestaan maksamaan. Näin jos itse vuokransa maksaa eikä mitään yhteiskunnan varoista tuettuja vuokra-asuntojakaan saa. Ei ole tästäkään näkökulmasta katsoen yllätys se että verobyrokraatit ja budjettien vartijat haluaisivat vuokralla-asumisen olevan meillä yleisempää.
      Ne jotka kehuvat vuokralla asumisen tulevan edullisemmaksi kuin omistusasunto eivät maksa itse vuokraansa tai sitten asuvat tavalla tai toisella yhteiskunnan tai vaikka sitten jonkun yksityisen varoista tuetuissa asunnoissa. Toki tilapäisluonteiseen asunnon tarpeeseen vuokra-asunto voi hyvinkin olla parempi vaihtoehto jos vaan sopivia tarjolla on, mutta siis pitkäaikaisempaan tarpeeseen omistusasunto tulee edullisemmaksi itse asumiskulunsa maksavalle.
      Ihan eri asia kuin asunto omaan tarpeeseen on sijoitusasunto jota vuokralla pitää, sen kannattavuus on todella kinkkinen juttu, näissä sijainti markkinoita ajatellen on erityisen tärkeä asia.

      • PItää varmaan paikkansa, että markkinoiden suosiessa vuokra-asumista työllisysprosentti on hieman korkeampi ja työttömyysprosentti hieman matalampi. Omistusasuminen lisää työmarkkinoiden jäykkyyttä.

        Toisaalta monissa maissa, joissa vuokralla-asuminen on paljon yleisempää kuin Suomessa, käytetään yleisesti asuntokaupoissa hyvin pitkiä laina-aikoja, jolloin käytännössä velallinen ei lyhennä asuntolainaa lainkaan. Käsittääkseni Suomessa pankit eivät olisi edes halukkaita myöntämään yli 30 vuoden lainan maksuaikatauluja.

        Vuokralla asuminen on ainoa vaihtoehto, kun tulot ovat niin pienet että yhteiskunta maksaa osan vuokrasta.

        Monia vuokralla asuneita kohtaa iso ongelma eläkkeelle siirtyessä. Finanssiajattelun muille ulkoistaneet eivät ole budjetoineet tulojen puolittumista ja asumiskulujen jatkuvaa nousua. Tuohon jos vielä yhdistää puolison kuoleman, niin tuloksena on köyhä vanhus, jolla ei ole varaa asua siinä vuokra-asunnossa, jota hän on kotinaan pitänyt.

      • 44556662233333555555
        pundit kirjoitti:

        PItää varmaan paikkansa, että markkinoiden suosiessa vuokra-asumista työllisysprosentti on hieman korkeampi ja työttömyysprosentti hieman matalampi. Omistusasuminen lisää työmarkkinoiden jäykkyyttä.

        Toisaalta monissa maissa, joissa vuokralla-asuminen on paljon yleisempää kuin Suomessa, käytetään yleisesti asuntokaupoissa hyvin pitkiä laina-aikoja, jolloin käytännössä velallinen ei lyhennä asuntolainaa lainkaan. Käsittääkseni Suomessa pankit eivät olisi edes halukkaita myöntämään yli 30 vuoden lainan maksuaikatauluja.

        Vuokralla asuminen on ainoa vaihtoehto, kun tulot ovat niin pienet että yhteiskunta maksaa osan vuokrasta.

        Monia vuokralla asuneita kohtaa iso ongelma eläkkeelle siirtyessä. Finanssiajattelun muille ulkoistaneet eivät ole budjetoineet tulojen puolittumista ja asumiskulujen jatkuvaa nousua. Tuohon jos vielä yhdistää puolison kuoleman, niin tuloksena on köyhä vanhus, jolla ei ole varaa asua siinä vuokra-asunnossa, jota hän on kotinaan pitänyt.

        No ei tuo omistusasuminen välttämättä niin paljon jäykkyyksiä työvoiman liikkuvuuteen tuo, enemmänkin uskon että siihen vaan halutaan vedota niinkuin yleensäkin ties mihin yleiseen hyvään pyritään vetoamaan silloin kun jotain itselleen mieleistä ja edullista juttua tavoitellaan. Uskon että varsinaisissa kapitalistipiireissä ja miksei poliittisissa- ja hallintopiireissäkin yhtä lailla ajatellaan jopa niinkin että omistusasunnot, varsinkin jos vielä hyvissä hinnoissa, antavat ihmisille taloudellista turvaa ja siksi voivat tehdä ihmisistä jopa vähemmän kapitalisteista ja hallinnosta riippumattomia ja vaikeammin kontrolloitavia ja ehkä myös vähemmän nöyriäkin anelemaan ja juoksemaan vaikka minkälaisen työpaikkatarjouksen perässä. Näistä en oikein tuohon viimeksimainittuun usko, sillä toisaalta ihmiset joilla oma asunto ja talous omassa hallinnassaan yleensä haluavat sen myös pitää hallinnassan, ja juuri siksi kyllä ottavat paremman puutteessa vaatimattomampiakin työtarjouksia vastaan. Ja tietenkin verottaja pääsee montaa kautta paremmin rokottamaan asumisesta silloin kun ihmiset enemmän vuokralla asuvat. Eihän omistusasuntoihin kukaan politikko kehtaa tai uskalla sentään millään verukkeella niin paljon veroja lisättäväksi ehdottaa, joskin verobyrokraatit(joiden ei tarvitse vaaleista välittää) kyllä ehdottelevat vaikka mitä, kuten omistusasumisesta ylimääräistä asumistuloveroa y.m.s.

        Mutta onhan se nyt jo lähtökohtaisesti vähän outoa kun aina näistä ihmisten pienistä omaisuuksista, lähinnä siis omistusasunnoista, niin jumalatonta ääntä pidetään siksi kun niiden katsotaan olevan hinnoiltaan liian korkeiksi nousseita ja siksi olevan vaikeuttamassa taloudellista kasvua. Mitään mekkalaa ei käydä ainakaan valtamediassa vaikkapa esim. maatilojen tai maatalous- tai metsämaan hinnoista vaikka kyseessä siinä sentään on ainakin keskimäärin ottaen paljon suuremmat omaisuusarvot ja selvästi myös taloudellisesti merkitykselliset.

    • köyhä vanhuus

      Tuota. Kun korot menee omia latujaan, ja asuntovelka on yleensä noin 20-30 vuotta. Sinä aikana se tulee ihan varmasti nousemaan nykytasosta.
      Toinen juttu on se, että ihmisillä on erilaisia vaiheita elämässään, jolloin on hyväkin että ei ole sidottu pitkiin velkoihin.
      Se köyhä vanhuus voi tulla myös omistusasunnossa, jossa taloyhtiön isot remontit kaatuu päälle. Ja tämä on ihan yleistäkin.

      • Ei ole tavallinen tilanne, että remontin hinta ylittää kerrostaloasunnon arvon. Tämä on sitä urbaania kaupunkilegendaa.

        Putkiremontti voi olla vaikkapa 600 euroa neliöltä. Onhan se ikävää, kun asunnon peruskorjaamiseen joutuu laittamaan rahaa eläkepäivillä, mutta verrattuna vuokralla asumiseen omistusasuntovanhukset voivat aina myydä asunnon siihen enempää rahaa laittamatta ja saada ne jäljelle jäävät 2.500-3.500 euroa asuntoneliöltä.

        Finanssilaskutaito pitäisi laittaa pakollisena oppina jo peruskouluun.

        Parhaiten köyhän vanhuuden varmistaa tekemällä satunnaisia hanttihommia ja asumalla vuokra-asunnossa sekä tietenkin kuluttamalla käteisvaransa.

        Toisenlaisiakin esimerkkejä on. Taannoin kuoli eräs yksinäinen siivoojana uran tehnyt nainen pääkaupunkiseudulla, joka oli pienistä tuloistaan ostanut mökin pienen maapläntin kera, joka oli sittemmin kaavoitettu. Kiinteistön arvo lähenteli miljoonaa euroa, vaikka mökillä ei ollut käytännössä mitään arvoa. Vuokralla asuessa tämä siivoojavanhus olisi haudattu varattomana. Nyt lapset saivat muhkeat pesämunat perintönä.

    • uusi aika saapumassa

      Asunnolla vaurastumisen aikakausi on ohi. Peruuttamattomasti. Valitettavasti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      225
      32267
    2. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      29
      3601
    3. Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...

      Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel
      Ikävä
      252
      3565
    4. Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?

      Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori
      Tv-sarjat
      96
      2940
    5. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      23
      2747
    6. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      37
      2042
    7. En suuttunut missään vaiheessa

      Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk
      Ikävä
      10
      1673
    8. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      17
      1627
    9. Trump on jo ihan seonnut...

      Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.
      Maailman menoa
      349
      1367
    10. Nurmijärven onnettomuus.

      Ihan vain muistutuksena (onnettomuushan tapahtui yksityisellä tiellä) se, että nykyinen hallitus päätti 2023 leikata yks
      Maailman menoa
      41
      1257
    Aihe