islam peto tappaa

Yle uutisoi verkkosivuillaan 16.8.2014., että islamilainen Isis on surmannut ainakin 80 jesidi-vähemmistön miestä Pohjois-Irakissa, koska nämä eivät olleet kääntyneet islamiin viiden päivän aikana edes kuoleman uhan edessä.

Raamatun profetiat täyttyvät näin silmiemme edessä. Ilmestyskirjan 13. luvussa on ennustettu, että muslimit teloittavat ne, jotka eivät tunnusta suullaan islamin uskoa ja alistu elämään sharia-lain mukaan.

Joillakin alueilla käytetään painostuskeinona islamiin kääntymiseen myös sitä, että vain muslimit saavat ostaa ja myydä heidän hallitsemillaan alueilla. Jos siis tunnustat suullasi Allahin ainoaksi jumalaksi ja Mohammadin hänen lähettilääkseen, niin saat ostaa ja myydä, mutta muuten et.
12147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mikäli olen oikein käsittänyt eräät Hadith aineiston islamin keskuudessa ei ole orjuutta, vaan kaikki ovat vapaita, mutta käytännön syystä on isäntä-palvelija suhde silti jouduttu järjestämään eräänlaisella allegiance järjestelmällä.

Kyse on siitä, että kuka toimittaa ruuan kenellekin ja taloudellisen toimeentulon.

Yleisperiaate on, että joka on isäntä on pyhä ja hänen alueensa on pyhä ja puhdas, jolla hän viljelee tai harjoittaa kauppaa. Islamin periaatteiden mukaan.

Käytännössä: Jos toimitan ruokaa uskoville, joilla on liittosopimus kanssani olen velvollinen pitämään huolta siitä, että se ruoka jota toimitan on pyhille otollista ja puhdasta islamin periaatteiden mukaan, joihin kuuluu myös Sharia laki.

Kyse ei ole petoudesta. Paitsi ehkä joillakin islamista luopuneilla alueilla, jotka eivät enää tosiasiassa pidä huolta moraalisesta puhtaudesta, vaan harjoittavat muka uskonnon varjolla mafia toimintaa. Itse epäilen, että ehkä kolme islamin 12:sta valtiosta saattaa olla nykyisin korruptoituneita ja petollisia.

Äänestä
  • Olet sairas!

    Äänestä

Eihän tässä liene epäselvyyttä mikä on Ilmestyskirjan peto. Hyvin monet merkit viittaa todella siihen, että se on alkuperäinen sotaisa islam. Pään katkominen on heidän yksi tavaramerkki. Sharia-lakia puuhataan sinne tänne, ja kun se tulee voimaan laajasti, ei tule muuta mieleen kuin että islam on peto.

Äänestä

Kyllä vain. Islam taistelee etummaisena juutalaisia vastaan. Muslimien silmistä näkee millaisia ovat.

Juutalaisten silmissä on viisautta.

Nobelisteista juutalaisten lukumäärään suhteutettuna juutalaisia on suurin osa. Muslimeita ei taida olla yhtäkään nobelin palkinnon saanutta. Eipä yllätä, hahahahahaa.

Äänestä

Maailmassa vainotaan 200 miljoonaa kristittyä. Vainoajat ovat enimmäkseen muslimeja.

Vaino vaihtelee laidasta laitaan, vankilatuomioita siksi ettö on kristitty muslimimaassa, murhia. Sellaista se on niissä maissa, joissa on suuri muslimiväestö.

http://www.tv7.fi/vod/series/?series=501

Äänestä

Lisää murhia uutisoitu ISIS:on toimesta. Pitäisiklhän alkaa itsekin liittyä sotavoimiin taisteleman ISIS murhaajua vastan. Suomestahan näitä murhaajien omaan järjestään lähteneitä on. JKohtaisin heidät mielelläni taistelussa. Miksei sitten suomalaisena voisi liittyä taisteleman johonkin palkka-armeijaan ISIS:rä vastaan.

Muslimien kanssa en taistelemaan ala samalla puolella, joten se vaihtoehto on poissuljetti.

Äänestä
  • Ranska, USA, Australia ja Timo Soini on sotilaallisen toiminnan kannalla. Käy kysymässä Obamalta ottaisitko sinut setä Samulin joukkoihin.

    Suomi katselee aina tumput suorina kun kristittyjä murhataan. Ei EU auta Suomeakaan kun ei Suomikaan jeesaa murhattuja, murhareissuille päästää lähtemään isisin riveihin muslimeita. No, eipä taida Ruotsikaan muuta kuin kuikuilla kun kristittyjä murhataan.

    Eikä ole mukava katsoa kuinka myslimeitakin murhaavat vaikka siinä oma koira tavallaan puree, saavat maista sitä hedelmää mitä islam tuottaa satonaan. Vai haluaako joku sanoa että isiksen toyhyt eivät ole islamin tuottamaa? Voihan sitä jotain propagandaa koittaa kokeilla, josko uskoisin valheen.

    Kannattaa miettiä ampuuko Israel ohjuksia musliminaapurimaihin vai ammutanko ohjuksia juutlaisvaltioon, lähi.idän ainoaan demokratiaan. Israelin naapurimaissa on tyrannihallinto mutta koomisesti Israelia muslimit ovat syytelleet mm. apartheiista....Iranin muslimivankiloissa on kymmeniä kristittyjä vankeina ja rikoksensa on: Ovat kristittyjä. Noit videoita on hyvä katsella ja tajuta niistä missä mennään, jos syyt kiinnostavat.

    Muslimit uskovat mahdi nimisen tyypin ilmaantuvan jossain vaiheessa. Muistaakseni mahdi voi tulla vasta sitten kun Israel on tuhottu tai vallattu. Googlettamala mahdi saa infoa siitä mitä muslimit venavat ja miksi ne salaavat asiaa, ainakaan itse en kuule muslimien juurikaan puhuvan mahdin paluusta mutta kenties häijy vaaniva katse, jota pidetään piilossa, näytetään yhä avoimemmin ei-muslimeille kun Jihad lähtee tosissaan liikkeelle, voimistuuhan se koko ajan....

    Äänestä

  • Kalle Ankka kirjoitti:

    Ranska, USA, Australia ja Timo Soini on sotilaallisen toiminnan kannalla. Käy kysymässä Obamalta ottaisitko sinut setä Samulin joukkoihin.

    Suomi katselee aina tumput suorina kun kristittyjä murhataan. Ei EU auta Suomeakaan kun ei Suomikaan jeesaa murhattuja, murhareissuille päästää lähtemään isisin riveihin muslimeita. No, eipä taida Ruotsikaan muuta kuin kuikuilla kun kristittyjä murhataan.

    Eikä ole mukava katsoa kuinka myslimeitakin murhaavat vaikka siinä oma koira tavallaan puree, saavat maista sitä hedelmää mitä islam tuottaa satonaan. Vai haluaako joku sanoa että isiksen toyhyt eivät ole islamin tuottamaa? Voihan sitä jotain propagandaa koittaa kokeilla, josko uskoisin valheen.

    Kannattaa miettiä ampuuko Israel ohjuksia musliminaapurimaihin vai ammutanko ohjuksia juutlaisvaltioon, lähi.idän ainoaan demokratiaan. Israelin naapurimaissa on tyrannihallinto mutta koomisesti Israelia muslimit ovat syytelleet mm. apartheiista....Iranin muslimivankiloissa on kymmeniä kristittyjä vankeina ja rikoksensa on: Ovat kristittyjä. Noit videoita on hyvä katsella ja tajuta niistä missä mennään, jos syyt kiinnostavat.

    Muslimit uskovat mahdi nimisen tyypin ilmaantuvan jossain vaiheessa. Muistaakseni mahdi voi tulla vasta sitten kun Israel on tuhottu tai vallattu. Googlettamala mahdi saa infoa siitä mitä muslimit venavat ja miksi ne salaavat asiaa, ainakaan itse en kuule muslimien juurikaan puhuvan mahdin paluusta mutta kenties häijy vaaniva katse, jota pidetään piilossa, näytetään yhä avoimemmin ei-muslimeille kun Jihad lähtee tosissaan liikkeelle, voimistuuhan se koko ajan....

    Onko kristityn henki arvokkaampi kuin muslimin?
    isis ei perustu Koraaniin vaan salafismiin joka on joukko perinnetapoja.
    Salafismi ei ole uskonsuunta. Kunnon muslimit taistelevat tuota suuntausta vastaan parastaikaa. Ei teidän tartte liata käsiänne eikä vaivata pieniä aivosolujanne asialla. Mitä maailaman vankiloihin tulee niin tuossa kehumassasi Israelissa on vankiloissaan satoja viattomia ihmisiä jopa poikasia ollut jo vuosikausia ja vieläpä ilman oikeudenkäyntiä. Lukuisista nooteista huolimatta Israel pitää heitä panttivankeinaan ja onhan siinä hyvä syy tapella länsirantalaisten kanssa. Aina juutalainen jotakin keksii että saa palestiinalaiset kimppuunsa.

    Äänestä

Maailmanmatkaaja taitaakin olla muslimi. Voisitko kertoa jonkin esimerkki tpauksen kun muslimi on väärintuomittun terrorismista Israelilaisessa vankilassa?

Tällän hetkellä muslimaassa nimeltä Iran, on 40 kristittyä vankeina koska ovat kristittyjä, se on rikos siinä muslimimaassa olla kristitty.

Juutalaisen ei trvitse muuta kuin olla juutalainen niin palestiinan muslimit ovat heitä kiusaamassa.

Israel on ainoa demokratia lähi-idässä, kaikki muslimimaat ovat epädemokraattisia maita lähi-idässä, jossa ihmisiä oikeusmurhataan. Näistä löytyy paljon dokumentoituja tpauksia. Sinulla sen sijaan ei ole mitään dokumenttia, on vaan valheet, joita toistat, valheet ilman sokumentteja. Aikanaan vastaat valheistasi.

Äänestä

islam kirjoitti jo oman kuolemantuomionsa tarttumalla miekkaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


islam on peto kirjoitti:

Yle uutisoi verkkosivuillaan 16.8.2014., että islamilainen Isis on surmannut ainakin 80 jesidi-vähemmistön miestä Pohjois-Irakissa, koska nämä eivät olleet kääntyneet islamiin viiden päivän aikana edes kuoleman uhan edessä.

Raamatun profetiat täyttyvät näin silmiemme edessä. Ilmestyskirjan 13. luvussa on ennustettu, että muslimit teloittavat ne, jotka eivät tunnusta suullaan islamin uskoa ja alistu elämään sharia-lain mukaan.

Joillakin alueilla käytetään painostuskeinona islamiin kääntymiseen myös sitä, että vain muslimit saavat ostaa ja myydä heidän hallitsemillaan alueilla. Jos siis tunnustat suullasi Allahin ainoaksi jumalaksi ja Mohammadin hänen lähettilääkseen, niin saat ostaa ja myydä, mutta muuten et.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu