Kaikki tapahtui vuosia sitten. Olin stressaantunut koulunkäynnin takia ja rahahuolien.
Olin jonkin sortin salainen agentti. Pystyin ratkomaan uutisista koodeja jotka maan älykkäimmät toimittajat kryptasivat muotoon joita harvat osasivat lukea. Ensimmäisenä tuli paikallislehdestä tieto, että venäläiset hyökkäävät huomenna. Varoitin kämppäkaveriani ja sovittiin että katsotaan huomenna mitä tapahtuu. Kului aikaa ennen kuin sain uuden uutisen tulkittavaksi. Sodan uhka on vieläkin olemassa. Uutisesta jonka aihe oli sperman laatu romahtanut suomalaisilla miehillä. Tiesin heti että kyse on piiloviestistä. Viestissä muun muassa kerrottiin sodan jälkeen suomen, ruotsin, norjan ja tanskan solmivan uuden kuningaskunnan. päättelin sen uutisessa mainitusta sperman siittiöiden määrästä joka vastasi näiden valtioden nykyisiä väestömääriä. tiesin artikkelissa mainitut henkilöt armeijan korkeiksi upseereiksi joilla oli peitevirka yliopistoissa. ratkoin koodeja kun esiin tuli presidenttimme niinistö. tanskalaisett kuninkaalliset antoivat saulille lahjaksi sadetakin lemmikkikoiralleen. tiesin sen tarkoittavan suojaa tulevaa kuningaskuntaan liittyen. sitten tuli uutinen jossa uutisoitiin kiinalaisten valmistaneen kivet helsingin keskuskadulle. kiinalaiset ovat alkaneet valloittamaan maailmaa, tiesin sen olevan merkki siitä että helsinki on valloitettu. eräänä päivänä lähdin katsomaan mitä pääkaupungissamme tapahtuu. aloitin patsaskiertueen sillä olin tulkinnut uutisesta että helsingissä on siihen liittyvä kilpailu. löysin patsaista piiloviestejä. presidentin linna oli valloitettu samallalailla kuin keskuskatu. näin sen lipputangon nupista joka oli värjätty mustaksi. tajusin kierreltyäni kaupunkia ja patsaita että oikealla ja vasemmalla on merkityksensä. oikealla puolella oli usein miekka ja vasemmalla jotain mitä suojeltiin. näin patsaiden luona paljon vakoojia jotka kuvasivat uusia valloituksiaan. lähhdin seuraamaan heistä yhtä joka vei minut ortodoksiselle kirkolle. kirkolla ratkoin vasemman ja oikean välisiä ristiriitoja. näin miten takaovelta oltiin aikoinaan viety ihmisiä kaasukammioon. heitä oli oikein jonoksi asti. sama vakooja jota seurasin oli vielä paikalla. huomasin että katse tarttuu. vakoojat pelasivat jotain peliä. katseellaan he lähettivät signaalia, jotain viestiä, valtakirjaa. sain napattua valtakirjan vakoojalta. vakooja näytti häkeltyneeltä menetettyään vallan. se oli siis kisan juju, niin päättelin. se oli helsingin osakilpailu maailmanlaajuisesta pelistä. ulkomaalaiset vakoojat vastaan suomi. signaalin kaapattuani jatkoin matkaani katsomatta ketään silmiin. matka jatkui tuomiokirkolle jossa oli muita kotimaisia henkilöitä. pystyin lukemaan heidän eleistään että kirkon läntinen ovi oli paikka minne piti mennä. siellä minua odottaisi suuri palkinto. jäin tuijottamaan ovea. tuijotin sitä pitkään ja pelästyin kun nainen tuohtuneena herätti minut kuysymällä vihaisena avaatko sen oven vai et. en avannut. lähdin pelästyneenä kotiin. kotona avasin heti tietokoneen ja menin lukemaan uutisia. ulkopuolinen kisaaja voitti helsingin osakilpailun. näitä oli uutisissa paljon. olin maailman valtias underground pelissä. voittoani hehkutti jyrki katainen nauramalla että uskomatonta, suomi on pelastettu. ulkomaat kiistivät voiton sillä en ollut avannut tuomiokirkon ovea. heti ensi töikseni klikkailin bannereista tavaroita mitä lahjoitan muille valtioille. annoin usalle kypärän suojaksi ydinaseelta. pohjoiskorea oli uhkaillut aiemmin ydinaseella. obama ilahtui suojasta niin että halusi tavata voittajan.

Vastaukset 6
Vanhimmat
luin uutisia joissa mainittiin helsingin keskuskadun kivien tulevan sittenkin suomesta. tiesin sen olevan ansiotani. oli yö ja lähdin tarkastamaan alueitani. näin matkalla paljon ulkomaalaisia, jotka raportoivat kännyköillään kotimaihinsa että ovat nähneet minut. tulin kotini pihaan jossa sytytin tupakan. katselin pihalleni ja huomasin virolaisen perheen lampun olevan pimeä. samoin oli omakin lamppu. päättelin että he ovat myös vakoojia. nukuin yön yli huonosti. aamulla muisti pätki. heräsin aamulla ja minulla tuli heti mieleen lähteä tapaamaan obamaa helsinkiin. yöllä psykoosini oli muuttunut seuraavalle tasolle. luulin olevan jumalan valittu. astuin ovesta uos. näin kuinka poliisit taluttivat virolaista miestä maijjaan. haha, ajattelin. siinä lähtee vakooja poseen. bussipysäkillä näin hyvän näköisen tytön, hieman minua nuoremman. hänen pyllynsä pakarat aaltoilivat mukavasti. menin bussiin. tyttö tuli myös. bussissa kuulin jumalan äänen. minun piti opastaa poikaani mitä jätän hänelle perinnöksi. neuvoin häntä matkalla. edessä olevani mies pirun naamio päässään katsoi minua vihaisesti. hänen vaimollaan oli myös samanlainen ja poikani hänen sylissään. jäin ruoholahdessa ulos ja niin jäi tyttökin. seurasin tyttöä ruoholahden kauppakeskukseen. siellä saavutin häntä aivan kintereille asti. hän pyörähti kukkakaupassa ja minä seurasin häntä. tuntui että hän olisi leikissä mukana. hän jäi seisomaan keskelle aukiota. hain pikaruokapaikasta ketsuppia jolla merkkasin tytön vetäällä ketsuppisilla sormillani hänen pakaravakoa pitkin viivan. siitäs sait saatanan kätyri ajattelin. tyttö rupesi huutamaan. lähdin pakoon ripeästi kävellen, mutta en kuitenkaan juosten. menin jostain ovesta sisään. nousin pari kerrosta ja tulin kuntosalin ovelle. minulla ei avainta ollut joten odotin että mies kaivaa sen lompakostaan esittäen että minäkin kaivan lompakkoani. pääsin sisään. mies rupesi huutamaan että tulin ilman korttia sisään. kävelin pukuhuoneeseen jossa tein kaarroksen ja palasin ulkopuolelle. lähdin nousemaan rappusia aina katolle asti. olin katolla jossa kuulin jumalan viestin minulle. saatana vastaan minä oli kamppailun aika. tiesin olevani viimeisellä matkalla joten jätin tulevalle seuraajalleni merkkejä saatanan kukistamiseksi. aikaa kului. yritin ettiä uloskäyntiä. saatana puhui minulle. sanoi että hyppää alas. kieltäydyin. rikoin toimistorakennuksen ikkunan josta pääsin tyhjillään olevaan entiseen toimistorakennukseen. keräsin lappuja ja oikeastaan kaikkea mikä irti lähti. vartija tuli paikalle. kysyi olenko nähnyt henkilöä joka rikkoi ikkunan. sanoin että minä lähden etsimään häntä alakerrasta niin jatka sinä täältä. saavuin alas josta jatkoin matkaani hietaniemen hautausmaalle. en tiennyt mitä tehdä joten kyselin ihmisiltä kädet levällään että minne mennä.
mies huusi että krematorioonko sinut pitäisi laittaa. hietaniemen kirkon kellot alkoivat soida. nyt on hetki. tuomiopäivä on alkanut. hain puhelimesta armoa. uutiset kirjoittivat häiriköstä kauppakeskus ruoholahdessa. luin wikipediasta artikkelia armahduksesta. irroitin akun kun pelkäsin että minut voidaan jäljittää. juoksin takaisin ruoholahteen ja menin rappusia pitkin takaisin katolle. aivoni kävivät ylikierroksilla. viilensin niitä lumella. halusin pelin päättyvän joten kirjoittelin googleen game over ja muita vastaavia lausahduksia. heitin lopulta iskunkestävän puhelimeni katolta jalkakäytävälle. olin katolla iltaan asti. halusin edelleen lopettaa pelin. huomasin tälläkertaa tikkaat jotka johtivat alemmalle tasanteelle. siellä oli ovi ja oven takana rappuset alas. saavuin k-raudan varastoon. menin piiloon kompostin taakse. ihmisiä vilisi portin takana. pelkäsin yhden nähneeni minut kun jäi pysähtyen katsomaan minuun päin. jatkoi kuitenkin matkaansa. makasin hiljaa piilossa. tuli pimeämpää ja kylmä. riisuin takkini ja päätin että nyt tulee lähtö. yritin palelluttaa itseäni kuoliaaksi. jonkin ajan kuluttua oli pakko liikkua. lähdin kävelemään etsimään uloskäyntiä. avasin oven. se oli lukossa. hälytin alkoi soimaan. vartija saapui paikalle. vartija kysyi olenko sama henkilö joka oli asialla päivällä. vastasin myöntevästi. poliisit tuli ja pistivät rautoihin. kuljettivat kisahallin putkaan. veivät selliin joka oli vastapäätä päivystystiskiä. otin mikillä yhteyden poliiseihin painamalla kielelläni paskaista nappulaa. rupesin viheltämään maamme laulua. poliisi sanoi että ota rauhallisesti että kohta näet videon. luulin että sankaritekoni tuomiokirkolla olisi taltioitu kameralle. hetken päästä poliisi tuli ja siirsi minut uuteen putkaan. toppatakista otin narun pätkän ja taas yritin itsemurhaa kuristamalla itseäni. poliisi huomasi minut myöhemmin naama sinertävänä ja monen poliisin voimin minut riisuttiin alastomaksi. se oli nöyryyttävää. putkassa lauleskelin kovalla äänellä ja käytävältä kuului usein huutoa että tuki nyt se turpas. päivystystiskillä oli myös pari hoitajaa jotka tulivat puhalluttamaan muutaman kerran ja kysymään mitä lääkettä olen ottanut. tiesin että huumeita en oo ottanu enkä alkoholia. psykoosi jatkui pitkään putkassa. näin kaikenlaisia hallusinaatioita ihmissyöjäkoirista ydinsotaan. jossain vaiheessa ovi aukesi. poliisit sitoivat minut hihnoilla paareihin kiinni. ambulanssimatka sairaalaan oli alkanut.
saavuin päivystykseen. heti ensin röntgeniin jossa tutkittiin onko kaulassa vammaa. en käsilläni niin suurta vahinkoa kuitenkaan ollut saanut aikaan. saavuin jonkin laiseen päivystystilaan. siellä psykoosini jatkui valinnalla olenko natsi vai ryssä. en haluttut päättää. oikealle katsominen tulkittiin natsiksi kun vasemmalle ryssäksi. katsoin siis suoraan kattoon ylöspäin. pakkopaita tai hihnat jolla minut oltiin sidottu paareihin alkoi kuumottaa vatsaani. tiesin että niissä on jotain ydinsäteilevää ainetta. minut yritettiin tappaa. röntgeni oli vielä laitettu maksimiteholle jotta elin ikäni olisi minimaalinen. minulle puhuttiin jatkopaikasta. luin uutisen näytöltä mitä hoitaja luki tietokoneelta. siinä kerrottiin että minut karkotetaan maasta venäjälle. sain slaagin. riuhtasin itseni irti siteistä jotka olivat kiinni käsivarsissani. yritin nousta seisomaan mutta olin sidottu vyötäröstäkin. mieshoitaja rauhoitteli ja puki siteet uudelleen kiinni. hän kysyi onko pissahätä. sanoin että on ja hän toi minulle sorsan mihin virtsasin. virtsattuani en tiennyt mikä minuun tuli mutta pudotin sorsan lattialle. siivooja tuli moppaamaan. kuulin kuinka lääkäri soitti puhelimella johonkin. olin varma että kuljettajille jotka kuskaavat rajan yli ja potkaisevat liikkuvasta autosta. rupesin huutamaan että en ole natsi enkä ryssä.
sitten minut siirrettiin. minua vietiin pitkin loputtomia käytäviä jossa jokaisen askeleen kuultuani huusin että en ole. minut vietiin huoneeseen minkä keskellä makasin paareissa. nukahdin. olin jatkuvassa tarkkailussa jossa ensin oli tyttö kirjaamassa kaiken mitä sanon paperille. en enään puhunut vaan tuijotin kattoa luullen että hän seuraa silmienikin liikettä joten katsoin yhtä pistettä. nukahdin. heräsin. minulle tarjottiin suihkua jossa kävin. käytyäni suihkussa huomasin kuinka miespuolinen hoitaja tuijotti sukupuolialuettani. häkellyin. sen jälkeen en enää muista viikkoon mitään. minä olin osastolla. ruokani oli myrkytetty. huoneeni vaihdettiin. löysin uudesta huoneestani venäjänkielisen kirjan, suklaata ja limupullon. rupesin hyväksymään että kai mä ryssä siis olen. menin käytävälle tarjoamaan suklaata. kukaan ei huolinut antimiani. sanoivat että ei me sulta mitään oteta. näin hoitajien taukohuoneessa kaapin jossa oli nimeni. se on mun kaappi kun siinä on mun nimi. hoitaja sanoi että se on saman nimisen hoitajan joka on täällä töissä. en uskonut. menin avaamaan lokeroa kun vartija tuli paikalle. hän antoi lääkesnapsilasin ja tarjosi lääkettä sanoen että ota tästä vähän rentouttavaa. huumasi minut. olin taas aivan vintti pimeenä muutaman päivän. kun aloin syödä ruokaani minut siirrettiin toiselle osastolle. se oli paljon viihtyisämpi paikka. ajatukseni alkoivat selkeytyä. osastolle tuli samaa lehteä kuin kotonani ja niin agentin työ sai jatkua.
obama kiitteli tuntematonta vakoojaa ja uhitteli pohjois-koreaa. sain ulkoiluluvan. pääsin ulkoilemaan sisäpihalla. huomasin oven. menin ovelle ja naputtelin ovikelloa morsettamalla hätämerkkiä. näin korealaisen naisen tutustumassa laitokseen. nyt ne on täälläkin ajattelin. hoitajat tulivat hyvin nopeasti hakemaan minut takaisin sisään. seuraava matka oli magneettikuvauksiin kahden vartijan saattueessa. sielläkin oli sama korealais nainen. en jaksanut enään reagoida millään tavalla. illalla oli lääkkeiden jako. sain zyprexaa. olantsapiinia. tiesin sen kastroivani minut. joten otin sen kielen alle ja sylkäisin vessan pönttöön. eräänä iltana jäin tempusta kiinni. hirveä kalabalikki oli syntynyt. uhkasivat pistää piikillä annoksen kun en lääkettä syö. loppuun asti tuli siis hyväksyttyä kastraatio. pääsin käymään kotona. sanoivat että kotona saattaa näyttää vähän oudolta. no niin näyttikin. seinät liikkuivat kun oli huumeet veressä. vapauduin sieltä kolmen viikon jälkeen.
sain skitsofrenia diagnoosin. avoterapiassa se muutettiin kuitenkin kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi. en psykiatrille kertonut mitään tälläistä vaan vähän masennuksesta ja nousukausista.
olenko tekstin perusteella bipo vai skitso?