Tulit humalassa juttelemaan. Luulin että olit seksiä hakemassa, annoitkin numeron ja halusit tavata. Soitin sinulle. Epäröit mutta sovimme kuitenkin tapaavamme tuopin äärellä. Meillä oli hauska ilta. Kaikista mahdollisista treffeillä "kielletyistä" aiheista puhuimme.Molemmilla kiinostus joita emme voi saada. Politiikkaa ja uskontoa. Jatko jäi tyhjän päälle vaikka sen suuntaista vähän puhuimmekin. Soititkin jo seuraavana päivänä, yllätyin. Sovimme tapaavamme myöhemmin viikolla. En kuitenkaan malttanut odottaa ja pyysin sinut luokseni, yllätyin uudelleen, sinä tulit.
Vietimme illan joka jatkuin myöhään yöllä. Pyysit etten mene minnekään. Minne olin muka menossa, olinhan ihastumassa sinuun.
Seuraavana päivänä tekstasin sinulle kysyäkseni olivatko aikaisemmin sopimamme treffit voimassa. Et vastannut. Luulin etten enää kuulisi sinusta. Myöhään illalla soitit. Sinulla oli asiaa, halusit tulla käymään. Halusit että etenemme hiljalleen. Ei tehdä tyhmyyksiä sanoit. Kysyin että haluatko kuitenkin nähdä ennen kuin lomamme loppuu. Sanoit haluavasi. Ilta jatkui myöhään.
Unohdit tavaroitasi tänne. Tapasimme ruokailun merkeissä, sait tavarasi. Olit hiljainen.
Tiedän että sinulla on selvittämättömiä asioita. Tiedän että olen jotain muuta kuin aikaisemmat suhteesi. Tiedän että epäröit jatkon suhteen. Tiedän että pelkäät luottaa toiseen mieheen kuten silloin kauan sitten. En ole hän. En halua rajoittaa elämääsi. Tiedän että olet kertonut asioita minulle joista eivät edes ystäväsi tiedä. En halua vahingoittaa sinua. Tiedän, olemme kaikkea muuta kuin "ideaali" pari.
Luulin etten voi ihastua, en todella. Olen henkinen raunio. Pelkään että jätät minut.
En pysty syömään, en nukkumaan, en lukemaan. En pysty keskittymään. Ahdistaa ja olen onneni kukkuloilla samaan aikaan. Toinen puoli minusta haluaa soittaa sinulle, toinen puoli haluaa juosta karkuun.
Kerro mitä haluat minusta. Otan sen vastaan kuin mies. En pysty elämään näin. Minun täytyy tietää. Tietää voitko jättää menneisyyden taaksesi. Tietää voitko rakastua minuun.
Kertoisin tämän sinulle jos tietäisin ettet pelästy tunteitani ja pakane. Sanoit minulle "älä mene pois". Sanon sinulle älä jätä minua.
-Uneton mies kysymyksien äärellä
avautumista nimettömänä
4
1165
Vastaukset
- tytsy17
joo-o..aika hienoa tekstiä tai niin..toivottavasti asiat selviää teillä joskus..se voi viedä paljo aikaa..
joskus tollaset että saa tunteita sanotuks voi viedä vuosiaki..mutta on se sitte ainaki loppuun asti harkittua asiaa,ja totta kun ne sanoo loppujenlopuks..en mä usko että tää sun nainen sitä säikähtää,arvostaa vaan kun avaudut sille ja paljastat sydämes..
mutta vielä enemmän arvostaa jos kerrot tunteistas vasta harkinta ajan jälkeen,että tää nainen voi luottaa että oot tosissas ja puhut suoraan sydämmestä..
ainaki näin mun logiikalla:) - kysymysmerkki
Miksi et voi saada häntä, ketä toivoisit?
Entä naisesi? Miksi hän ei voi saada ketä toivoisi?- että näin
Siis se minun kiinnostukseni on varattu mutta ei siinä noin muutenkaan mitään sen suurempaa ollut. Lähinnä ulkonäön perusteella syntynyt kiinnostus, jota olisin pyytänyt ulos jos olisi ollut vapaa.
Hänen tilannettaan en niin täsmällisesti tiedä. Se on joku vanha ihastus, joka on ilmeisesti vapaa mutta ei oikeasti ole kiinnostunut tästä naisesta. Kunhan pitää häneen välillä yhteyttä. Oman tulkintani mukaan pitää tätä naista varalla mutta voin olla väärässäkin.
Kuten varmasti tekstistäni kävi ilmi olen nyt tähän kyseiseen naiseen mennyt ihastumaan mutta pelinappulaksi en rupea eli hänen täytyisi päättää onko hän valmis jättämään tämän vanhan tapauksen vai ei.
Lisää kommentteja kaipaan. - sama
että näin kirjoitti:
Siis se minun kiinnostukseni on varattu mutta ei siinä noin muutenkaan mitään sen suurempaa ollut. Lähinnä ulkonäön perusteella syntynyt kiinnostus, jota olisin pyytänyt ulos jos olisi ollut vapaa.
Hänen tilannettaan en niin täsmällisesti tiedä. Se on joku vanha ihastus, joka on ilmeisesti vapaa mutta ei oikeasti ole kiinnostunut tästä naisesta. Kunhan pitää häneen välillä yhteyttä. Oman tulkintani mukaan pitää tätä naista varalla mutta voin olla väärässäkin.
Kuten varmasti tekstistäni kävi ilmi olen nyt tähän kyseiseen naiseen mennyt ihastumaan mutta pelinappulaksi en rupea eli hänen täytyisi päättää onko hän valmis jättämään tämän vanhan tapauksen vai ei.
Lisää kommentteja kaipaan.sitähän jokainen haluaa. Siis selvyyttä asioihin. Kukaan ei halua olla pelinappula.
Ehkä hän parhaillaan selvittää omia tunteitaan sekä suhdettaan tähän toiseen.
Mitä itse haluaisit tältä naiselta? Pelkkää seksiä kuten miehet yleensä vai mitä?. Oletko itse varattu?
En halua olla utelias, mutta voisin tässä yön pimeinä tunteina kirjoitella, jos se sinua auttaa.
En ole itse lähdössä mihinkään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437916Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4522201Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292105- 1431680
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511226Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251211Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991084Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65831Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54733Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6721