Pyyntö huumemyönteisille

Älkää brutaalisti feikatko huumekielteisiä asenteita. Siitä kertakaikkiaan ei ole iloa kenellekään, päinvastoin.

Kiitos.
9797
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ei parane edes mainita,olit missä vaan.
Se on ainut keino pystyä käyttämään huumeita ja silti pitämään asiat kunnossa.
Heti kun muut tietää tulee ongelmia ja huolia,tavalla tai toisella.

Äänestä

Kirjoitan nyt omasta puolestani.
Jos joku perustellusti esittää huumekielteisiä asenteita ei minulla ainakaan ole mitään tarvetta lytätä niitä. Tosiasia kuitenkin on, että esimerkiksi tällä palstalla esiintyvät huumekielteiset kannanotot ovat lähinnä provosointiin tarkoitettuja. Itse en moisiin viesteihin jaksa vastata, mutta en kyllä ihmettele ihmisiä, jotka ottavat tosissaan.

Lisäksi mielestäni myös "huumemyönteisten" kirjoitusten niputtaminen yhdeksi köntäksi on aivan samalla tavalla hyödytöntä tai jopa vaarallista. Esimerkiksi itse en ole huumemyönteinen, vaikka niin on muutamiakin kertoja virheellisesti tällä palstalla oletettu...
Olen yrittänyt noudattaa analyyttisyyttä ja realismiin pohjautuvaa ajattelutapaa kirjoituksissani ja minut leimataan huumemyönteiseksi?

123

Äänestä

puhun nyt omasta puolestani...

käytän kahta nimimerkkiä, toinen on dent (pääasiallinen) ja toinen on MhM jolla kirjoitan hieman enemmän tuskaantuessani.

en ole huumemyönteinen, olen kieltolaki vastainen. uskon että Suomessa on huumeongelma, mutta en usko että tilanne paranee käyttäjien rankaisulla tai narkofobisella pelolla kaikkeen huumeisiin liittyvällä.

hmmm... on täysin mahdollista että nämä trollit ovat oikeasti "huumeliberaaleja", mutta on myös täysin mahdollista että näitä roskaposteja kirjoitetaan ihan kikkelinkasvatus-periaatteella.

toki, jotkut ihmiset voivat olla tätä mieltä. ehkäpä meidän trollimme on oikeasti todellinen ihminen joka kirjoittaa ihan tosissaan. epäilen kuitenkin kovasti.

jokaisella foorumilla on omat trollinsa, ei siitä pääse mihinkään.

Äänestä

Hei!

Esilletuomasi asia on palstaa pahiten riivaava ongelma joka pahimmillaan tyrehdyttää kaiken asiallisen keskustelun.

Olen itsekin useampaan otteeseen koittanut viestitellä muille kirjoittajille, ettei leimaamispainotteisessa ulosannissa ole piirunkaan vertaa rakentavuutta.

Itse uskon asian olevan niin, että näistä kärkevyyksistä vastaa ehkä noin 10-20 ihmisen ryhmä, jotka syystä tai toisesta ovat sitä mieltä mitä ovat. Monasti asian outous ja sen vastustamiseksi adoptoitu ennakkoasennoituminen ovat sitä luokkaa ettei edes fasismin tai rasismin määreet riitä kuvailemaan näitä ajatusten virtoja.

Tämä on tyypillisin tilanne pikkupaikkakuntien nuorien aikuisten keskuudessa, missä on suuri syrjäytymisriski, ja sitämyötä suuri tarve oman nuhteettomuuden esilletuontiin.

Usein myös perus sivistys sanelee suhtautumistapoja, muunmuassa suvaitsevaisuutta. Esimerkiksi lapset joko rakastavat tai inhoavat, koska neutraali suhtautuminen vaatii tietoa ja alykkyyttä tämän tiedon prosessointiin ja johtopäätösten muodostamiseen. Jos asia on kaukainen, ja lapsuusaikoina "inhottu", on aika normaalia "inhota" tätä myös aikuisena jos asiaa ei haluta lähteä uudelleen pohtimaan.

Mitä on huumemyönteisyys sinun mielestäsi?

- Kysyn tätä sen takia, koska itse vastustan huumeita, mutta kannatan haittojen minimoimisen politiikkaa ja yksilönvapautta, vapautta valita vähähaittaisimmista päihteistä/lääkkeistä/rohdoksista se toimivin. En esimerkiksi pidä lainkaan siitä, että minua toitotetaan täällä suureen ääneen "huumeäijäksi" tai huumemyönteiseksi ylipäätään, koska asia ei ole niin. Koko asian tajuaminen vaatisi vain muutaman kymmentä minuuttia pohdiskelua, sekä parin aanelosen verran lukemista asiasta.

http://www.hppry.org

- täältä voitte aloittaa uuden sivun elämässänne.

Lopuksi:

Kuka tahansa meistä voi elämänsä jossain vaiheessa löytää itsensä pahasta lääkekoukusta, elämän syöksykierteessä kohti syrjäytynyttä työtöntä. Suomessa tällaista ihmistä halutaan auttaa, ja autetaan.

Asiana lääkekoukku ei eroa millään tavalla narkomaniasta, ihmisestä joka varastelee saadakseen päivittäisen annoksensa. Ainoa ero on se, että narkomaani on jatkuvasti välittömässä hengenvaarassa niin puitteiden, kuin käyttämiensä aineidenkin takia.

Asiana narkomania ei eroa millään tavalla alkoholismista, jossa ihminen juo joka päivä aamusta iltaan, paskoo housuihinsa ja elää yhteiskunnan varoilla kunnes kuolee joko alkoholimyrkytykseen tai alkoholin vieroitusoireisiin.

Koko asenneilmapiiri perustuu systeemin kehittämään tendenssiin leimata ne yksilöt jotka eivät toimi annettujen sääntöjen mukaisesti. Tässä pyörityksessä saavat osansa KAIKKI joiden taustoista löytyy näitä tekijöitä. Niissäkin tapauksissa missä ne eivät ole generoineet, eivätkä myöskään generoi kolmannen osapuolen ongelmia. Tämä on väärin, koska moraalin silmin katseltuna, rikos vaatii uhrin.

Suomen huumeongelma on VAKAVA asia, jota ei saada hoidettua saunan takana. Sitä ei myöskään saada hoidettua kansanäänestyksillä, pidätyksillä, sakoilla, televalvonnalla, syrjimisellä, paheksumisella eikä liioin leimaamisella. Askel taakse voi olla myös askel eteen. Ja suvaitseminen aikaansaada käyrien laskemisen.

Ketkä ikinä ovatkaan näiden provoviestien takana, pyydän "Huolestuneen" ohella teitä ystävällisesti lopettamaan turhan puuhanne.

Kiitos

Naapurin äijä
h u u m e v a s t a i n e n
- hampun kotikasvatuksen puolesta

Äänestä
  • "Mitä on huumemyönteisyys sinun mielestäsi?

    - Kysyn tätä sen takia, koska itse vastustan huumeita, mutta kannatan haittojen minimoimisen politiikkaa ja yksilönvapautta, vapautta valita vähähaittaisimmista päihteistä/lääkkeistä/rohdoksista se toimivin."

    Sinä olet ratkaissut omat huumeongelmasi keksimällä huumeille uuden nimen "rohdokset".

    Jotenkin tämä temppu tuo mieleen muinaisen itä-saksan tilastonikkarit. Kyseisessä maassahan ei ollut työttömiä. Löytyi kyllä suuri joukko ihmisiä joiden työajan pituudeksi oli määritelty 0 tuntia.

    Kuten huomaat, olet itseasiassa ratkaissut maamme huumeongelmat. Eihän meillä huumeita käytetä, rohdoksien menekki sensijaan kasvaa päivä päivältä.

    Äänestä

  • en jaksa keksiä kirjoitti:

    "Mitä on huumemyönteisyys sinun mielestäsi?

    - Kysyn tätä sen takia, koska itse vastustan huumeita, mutta kannatan haittojen minimoimisen politiikkaa ja yksilönvapautta, vapautta valita vähähaittaisimmista päihteistä/lääkkeistä/rohdoksista se toimivin."

    Sinä olet ratkaissut omat huumeongelmasi keksimällä huumeille uuden nimen "rohdokset".

    Jotenkin tämä temppu tuo mieleen muinaisen itä-saksan tilastonikkarit. Kyseisessä maassahan ei ollut työttömiä. Löytyi kyllä suuri joukko ihmisiä joiden työajan pituudeksi oli määritelty 0 tuntia.

    Kuten huomaat, olet itseasiassa ratkaissut maamme huumeongelmat. Eihän meillä huumeita käytetä, rohdoksien menekki sensijaan kasvaa päivä päivältä.

    Sinulla on varsin mielenkiintoinen tapa nähdä kirjoituksieni sisältöä. En minä tyhmä ole, ja tottakai, käytän terminologiaa omien näkemyksieni eduksi, en niitä vastaan.

    Tällä sinun metodillasi voisimme ihan hyvin tehdä kahvistakin huumeen, mikäli se olisi jostain syystä jäänyt laittomien nautintoaineiden listalle. Erottelu termein, silloinkin kun puhutaan aineista jotka ovat huumausaine-statuksella laittomuutensa takia, syyllistytään joka tapauksessa vaaralliseen "könttäämiseen" mikäli ei tajuta puhua aineista erikseen, eritellä niitä eri aineiksi.

    Mäkikuisma ja hamppu ovat kumpikin rohdoksia. Luontaistuotteita joita ei voi oikein kumpaakaan kutsua lääkkeiksi. Kummallakin voi lääkitä, vaikka ne ovatkin rohdoksia. Toinen niistä on huume, koska se on huumausainelistalla, ja laiton sitä kautta. Nyt kysynkin sinulta, miten sinusta pitäisi päihteistä, uuhps..huumeista...eikun aineista ylipäätään jutella, jos asian tärkein seikka on korostaa toisen huumestatusta ja toisen laillista asemaa? Eikö esimerkiksi vertailussa olevien aineiden haitta-asteet olisi sellaisia tärkeämpiä pohdittavia?

    Myös rohdoksista voidaan puhua monikossa koska rohdoksia on monia. Hamppu on vain yksi niistä. Minusta esimerkiksi amfetamiini ei ole rohdos, eikä oikein alkokaan. Lähimmäksi pääsee unikkoperäiset valmisteet kuten morfiini.

    Semmoisia tällä kertaa. Minulla ei muuten ole huumeongelmaa. Ymmärtääkseni sellaisen omaavalla on hyvin suuria ongelmia jatkuvan, hallitsemattoman käyttönsä kanssa.

    Naapurin äijä
    h u u m e v a s t a i n e n
    - hampun kotikasvatuksen puolesta

    Äänestä

  • Naapurin_äijä kirjoitti:

    "Nyt kysynkin sinulta, miten sinusta pitäisi päihteistä, uuhps..huumeista...eikun aineista ylipäätään jutella, jos asian tärkein seikka on korostaa toisen huumestatusta ja toisen laillista asemaa? Eikö esimerkiksi vertailussa olevien aineiden haitta-asteet olisi sellaisia tärkeämpiä pohdittavia? "

    En koe huumestatusta tärkeimmäksi seikaksi. Tietysti on hyvä miettiä miksi moinen status on joillain aineilla olemassa.

    Haitta-aste ovat varmasti oleellinen kysymys. Tässä törmätään minun mielestäni oleellisimpaan ongelmaan. Mikä on haitta-asteen määritelleen tahon luotettavuus, mihinkään yksittäisten käyttäjien kokemuksiin minä en luota. Täytyy olla hyvin pitkäkestoista (ts. useamman sukupolven ajalta olevaa) kokemusta jonkin aineen vaikutuksista ennekuin tietoa voidaan pitää edes jossain määrin luotettavana.

    Erilaisista näkemyksistä huolimatta toivon sinulle Jaksamista ja Hyvää vointia.

    Äänestä

  • en edelleenkään jaksa keksiä kirjoitti:

    Ihan totta. Aikoinaan perehtyessäni hampun historiaan ja kieltolain syntymekanismiin, oli todellinen yllätys huomata ne seikat minkä perusteella kyseinen substanssi ajettiin huumausainelistalle. Käytännössä kysymys on ollut rasismista toisten kulttuurien tapoja kohtaan, ei niinkään siitä että suoria kannabis-sidonnaisia ongelmia olisi ollut erityisen paljon.

    1930-luvulla moni maailman asia oli ihan toisin kuin mitä nyt. Länsimaisia "sivistysvaltioita" yhdisti määrätynlainen "kiihkouskovaisuus" mikä osaltaan määritteli "kunnollisen elämän" rajaviivat, ja käytännössä kaikki mikä näiden määreiden ulkopuolelle jäi, oli syntiä. Kysymys oli kontrollifetissistä jo silloin. Ja kohteena, yllätysyllätys, siirtolaiset jotka tekivät nälkäpalkalla töitä isokenkäisten vaurauden eteen. Tämä tuottavuuskysymyshän oli ratkaistava, ja se ratkaistiin kieltämällä marijuanan käyttäminen. Konkreettinen "paikan näyttäminen vähäosaisille"

    - sinulla ei saa olla kivaa, koska olet vain persaukinen latinopoika minun leivissäni missä sinun pitää pystyä tekemään 16 tuntia päivässä työtä tauotta. Eikä sinulla kuulu missään nimessä olla mahdollisuutta rentoutua millään tavalla, koska sinä olet vain latino, työkone, minun orjani.

    Marijuana sidottiin tiiviisti heroiinia vastaan käytävään huumesotaan tuona aikana. Mitään keinoja testata ongelmatapausten todellista käyttöä ei ollut. Eli paatunut heroinisti pystyi kirkkain silmin väittämään viranomaisille käyttäneensä vain marijuanaa, siinä toivossa että tuleva sanktio olisi jollain tapaa lievempi. Tämä ei todellakaan palvele totuutta, mikäli kysymys on ollut esimerkiksi murhatutkinnasta jossa epäilty on ollut heroiiniaddikti. Näistä väärinkäsityksistä syntyi kauhupropaganda jota lobattiin yhdysvalloissa jokaiseen osavaltioon, ja lopulta YK:n kautta maailmanlaajuisesti.

    Päihteiden haitta-asteet ovat erittäin tärkeitä kriteereitä pohdinnoissa niin yksilötason valintojen, kuin myös valtiontason kontrollia mietittäessä. Tämän hetken tilanne suomessa on se, että miedoista päihteistä vähähaittaisin, marijuana on huumausaine, ja amfetamiinin haitta-asteeseen rinnastettavissa oleva alkoholi on laillinen. Näitä määrityksiä ei ole tehnyt mikään "kotikemisti" vaan niiden takana ovat olleet isot kansainväliset tahot joista yksi mainittava on Maailman terveysjärjestö WHO, jonka totuudenmukaista kannabisraporttia ei koskaan julkaistu sensuroimattomana. Taustalla POLIITTISET SYYT.

    Sukupolvien aikaista, pitkäkestoista kokemusta jostain substanssista ei synny mikäli asia on tyystin kiellettyä. Onneksi Hollannin kokemuksia 70-luvulta lähtien statistiikkoineen on olemassa, ja niitä soveltaen voidaan ennustaa myös Suomen oloihin sopiva malli.

    Asiallisuudestasi kiittäen

    Naapurin äijä
    h u u m e v a s t a i n e n
    - hampun kotikasvatuksen puolesta

    Äänestä

Tilastokeskuksen keräämästä laajasta kyselyaineistosta ovat Stakesin tutkijat jälleen koonneet yhteen kuvan suomalaisten huume- ja päihdeasenteista. Suomalaisten asenteita huumeita ja huumepolitiikkaan on tutkittu 1990-luvun alusta saakka, minkä takia asenteiden muutoksesta on tarjolla vertailukelpoista aineistoa.

Vertailu on mielenkiintoista siksi, että suomalaisen huumepolitiikan yksi päätavoite on ollut kielteisten asenteiden luominen kansalaisten keskuuteen. Tästä tutkimuksessa todetaankin suoraan:

Tulokset osoittavat, että kannabis erotetaan kansalaisten riskikäsityksissä selvästi muista huumausaineista. Tulosten perusteella vaikuttaa siis siltä, että kannabiksen kokeilun kohdalla väestön kielteisten asenteiden ylläpidossa on epäonnistuttu.

Ainut asia, jossa riskiarviot ovat lientyneet, on suhtautuminen kannabiksen kokeiluun. Niiden osuus, jotka katsoivat, että kannabiksen kokeiluun kerran tai kaksi sisältyy enintään vähäinen riski tai ei lainkaan riskiä, lisääntyi vuosien 1996 ja 2002 välillä 26 prosentista 34 prosenttiin.

1970- ja 1980-luvulla syntyneistä vastaajista 52 prosenttia piti vuonna 2002 kannabiskokeilujen riskejä enintään vähäisinä, kun vastaava osuus 1960-luvulla syntyneillä oli 34 prosenttia ja laski
siitä edelleen tätä vanhempien keskuudessa.

Kannabisasenteiden muutoksen merkitystä korostaa vielä se, että se on tapahtunut ilmapiirissä, jossa suomalaisten suhtautuminen tupakointiin ja humalajuomiseen on muuttunut kriittisemmäksi.

Varmin tieto tuttava- ja ystäväpiiristä.

Erityisesti suhtautuminen kannabikseen on tiiviisti yhteydessä siihen, onko henkilöllä huumeita käyttäviä ystäviä tai tuttavia.

Asenteiden muutosta tarkastellessaan tutkimuksessa päädytään siihen, että kaikesta propagandasta ja valistuksesta huolimatta ihmiset muodostavat käsityksiään kokemusten kautta. Huumeongelma koetaan kaikista pahimpana siellä, missä sitä ei ole, ja nämä ihmiset ovat myös taipuvaisia näkemään huumeongelman isompana kuin alkoholiongelma.

Erityisesti suhtautuminen kannabikseen on tiiviisti yhteydessä siihen, onko henkilöllä huumeita käyttäviä ystäviä tai tuttavia. Huumeiden käyttäjiä henkilökohtaisesti tuntevista vastaajista noin 40 prosenttia piti kannabiksen kokeilemisesta aiheutuvia riskejä enintään vähäisinä, kun niillä, jotka eivät tunteneet huumeiden käyttäjiä, vastaava osuus jäi 20 prosentin tietämille. Huumeita itse kokeilleista kannabiksen kokeilun riskit enintään vähäisiksi arvioi runsaat 80 prosenttia.

Merkille pantavaa kuitenkin on, että nuorimmissa ikäryhmissä säännöllisen kannabiksen käytön ja tupakoinnin riskiarviot ovat samalla tasolla. Ekstaasin, amfetamiinin ja heroiinin säännöllisen käytön riskit arvioi suuriksi yli 90% vastaajista; olemattomina tai vähäisinä niitä ei pitänyt juuri kukaan.

Nuoremmalla sukupolvella alkaa olla sen verran paljon kannabiksen käyttäjiä ystäväpiirissä, että he näkevät käytännön seuraukset. Tätä kautta käytön yleistyessä myös käsitykset siitä muuttuvat enemmän kuin millään virallisella valistuksella voidaan pitää yllä.

Käytön dekriminalisointi

Perinteisessä valistuksessa kannabiksen käytön salliminen on kielletty sillä perusteella, että se lisäisi yhden päihteen muiden joukkoon ja kasaisi täten ongelmia. Tämä kanta ei ole ollut kestävä muiden maiden kokemusten perusteella, kun sekä tupakan että alkoholin kulutus on laskenut siellä, missä kannabiksen käyttö on lisääntynyt.

Myös Stakesin tutkimus tukee valistuksen kritiikkiä: tutkimuksessa todetaan, että huumeiden käytön dekriminalisointi ei aiheuttaisi kovinkaan dramaattista uusien käyttäjien vyöryä.

Todellisuudessahan kieltolaista huolimatta kokeilunhaluisten on ollut suhteellisen helppo löytää kannabista. Puolet kannabista aikaisemmin kokeilleista oli sitä mieltä, että uudet kokeilut eivät heitä kiinnosta, vaikka ne eivät enää olisi laittomiakaan. Niistä vastaajista, jotka eivät olleet koskaan käyttäneet kannabista, vajaa neljä prosenttia ilmoitti olevansa kiinnostunut kokeilemaan sitä, jos se ei olisi laitonta.

Lähde: Hakkarainen, Pekka & Metso, Leena (2004) Suomalaisten suhtautuminen huumeisiin ja huumepolitiikkaan. Mielipiteet ja asenteet väestössä 2002 (Opinions and attitudes towards drugs and drug policy in Finland 2002). Yhteiskuntapolitiikka 1/2004
http://www.stakes.fi/yp/yp04/1.htm Stakes tiedote Nro 7/5.3.2004
http://www.stakes.fi/tiedotteet/2004/7.htm

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Huolestunut kirjoitti:

Älkää brutaalisti feikatko huumekielteisiä asenteita. Siitä kertakaikkiaan ei ole iloa kenellekään, päinvastoin.

Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu