Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

monta asuntoa

koti x 3

Olen jo kahdesti nähnyt samankaltaisen unen. Asun vuokralla yhdessä asunnossa, mutta hankin toisen vuokra asunnon samalta paikkakunnalta, mutta toiselta puolelta kaupunkia. Ahdistun uudessa asunnossa se ei tunnu kodilta ja palaan aina takaisin vanhaan kotiini. Lopulta olen kahden asunnon loukussa. Pystyn kuitenkin jotenkuten maksamaan asuntoni. Viimeyönä näin taas saman kaltaista unta. Tälläkertaa olin hankkinut kaksi vuokra asuntoa vaikka yhdessä jo vuokralla olen. Ja minulla oli kauhea ahdistus koska en pystynyt maksamaan vuokria. Mitähän tämäkin tarkoittaa.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tulkintaa.

      Hei,

      Mielestäni tässä unessa on kyseessä tilanne, missä unennäkijällä on useita eri vaihtoehtoja punnittavanaan. Asunnot siis symboloivat eri vaihtoehtoja.

      Ahdistus johtuu päättämättömyydestä, minkä vaihtoehdon valitsee elikkä mistä asunnosta "alkaa maksamaan vuokria" kaikista kun ei kykene vuokria maksamaan eli useampaan vaihtoehtoon ei voi elämässä kerrallaan panostaa täysipainoisesti ilman että jää "kahden asunnon" loukkoon.

      Kun unennäkijä tekee selkeän päätöksen elämässään ja tavoitteen mitä kohtaan suuntautuu , karsien tiukalla linjauksella muut jahkailunsa voimia viemästä ---joutavat pähkäilyt vähenevät tyyliin olisko pitänyt sittenkin tuo taikka tuo suunta valita----

      Päättäväisemmällä linjalla unennäkijä sekä saavuttaa paremmin tavoitteita kuin myös mielenrauhan elämässään kaikkeen tekemiseensä.

      Kaunista syksyn jatkoa ja kauniita unia!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2364
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      53
      2064
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1883
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1858
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1658
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1582
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1456
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1420
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1402
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1390
    Aihe