Minä olen ylpeä että molemmat valkolaiset ja tummat puolustimme yhdessä maatamme, talvisodassa ja jatkosodassa. On suorastaan yhdistävää kuinka käymme isänmaallisia olemme!
Armeija ja Romanit!
2
636
Vastaukset
- mustalainen
Kyllä pitää paikansa. Siellä oli romanit ja valkolaiset rinta rinnan. Minun vanhin osallistui, taisteluihin keski-kannas, saaritsjoella, kilpale, suvanto-taipale 23.3-26.2.40, 3/ksr , 6/2.pr. Haavoitui 26.2.40, muolaa. Että kenenkään on turha sanoa että romanit olivat vain metsäkaartissa. Samanlailla on romanit puolustanut suomea kuin valtaväestökin. Sitten kehtaatte sanoa että painukaa pois täältä. Hyi teidä.
- seija
ihan totta. Romanit ovat antaneet oman panoksensa Suomen itsenäisyyden puolesta. Siitä nähtävillä Hietaniemen hautumaalle pystytetty muistomerkki itsenäisyyden puolesta kaatuneiden romanisotasankareiden kunniaksi. Hankken takana oli suomen sotaveteraaniliitto.
Sotaveteraaninäyttely nähtävillä Myyrmäen kirjaston aulassa 22-24.11 välisenä aika. Lisäksi sotavereraanien kunniaksi järjestetty hengellinen konsertti Martiniussalissa 5.12.04 klo 15.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770