Kajaanin parturit, kokemuksia, suosituksia pyytäisin?

Voisitteko ystävällisesti vinkata missä Kajaanissa olisi hyvä parturi leikkaukselle ja värjyylle? Joka pitää ammattitaitonsa ajantasalla, on ajanhermoilla? Suomussalmelta olen ja tarkoitus olisi sieltä päin varata parturille aikaa. Kokemuksia siis pyytäsin.
20510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Asennus Osa Purolassa siellä poijat kähertää kaasulla komean permiksen.

Äänestä

Määrätyn väliajoin näitä parturien paremmutta kysellään, mikä ei anna oikeaa kuvaa alalla toimijoista. Jokaisella on omat suosikkinsa. Joku voi myös alkaa mainostamaan itseänsä.
Näihin kyselyihin ei pitäisi ottaa kantaa.

Äänestä

Liisa Laroma Kassakujalla on hyvä.

Äänestä

Eikö Suomussalmen parturit sulle kelpaa?

Äänestä

Ei kun olen niin nätti.

Äänestä

Edellinen vastaaja suomussalmelta en ole minä, siis joka tämän ketjun aloitti. Tosiaan ihan hyvässä hengessä kokemuksia halusin kysyä, mutta olisi varmaan ollut parempi jättää kysymättä. Suomussalmella on toki partureita joissa olen käynyt, ajattelin vain että vaihtelu virkistää, silläpä kyselin.

Äänestä
  • Suosittelen matkaa Pihtiputtaalle. Ja johan alkaa löytyy.

    Äänestä

  • Pihtiksen pate kirjoitti:

    Suosittelen matkaa Pihtiputtaalle. Ja johan alkaa löytyy.

    Iisalamessa pätevät ja halvat parturit. Kuittia et tosin saa.

    Äänestä

Kyllä näiden kajaanilaisten tollukoiden puolesta täytyy hävetä, mutta ei mahda mitään.
Asiallisesti, Kassakujan parturi ei varmasti petä.

Äänestä

Kuurnassa , Siwan vieressä hyvä kampaaja.En tiedä onko enään?

Äänestä

Muahme amunut leikkaa ja värjää samalla lohtajalla.Antaa samalla kunnon patukkaa.

Äänestä
  • Kävin siellä Kajaanissa parturissa sain kunnon jöötiä parturilta.

    Äänestä

ylihintaisia kaikki.

Äänestä

Suosittelen lämpimästi Parturi-Kampaamo Saagaa,Suomalaista Kirjakauppaa vastapäätä. Asiantunteva henkilöstö ja ottaa hyvin muistiin mitä haluat hiuksillesi tehdä. Olen käynyt useasti enkä kertaakaan ole lähtenyt pettyneenä pois. Hinnatkin on asialliset.

Äänestä

onko kajaanissa sellaista parturia missä joku ottaa samalla suihin kaavun alla, kun hiuksia leikataan? Taimaassa kuulemma on..

Äänestä
  • Toivottavasti ei ole. Sain sellaiselta juuri siinä tilanteessa jonkun pöpön ja lähti kaikki karvatkin tukan lisäksi kolmessa kuukaudessa sen jälkeen. Luulen, että vika oli kai siinä, että mitään kaapua ei ollut alla eikä päällä. Mutta eipä tullut kalliiksi. Maksoi euroissa vain jotain kolmen euron paikkeilla. Taudin hoito sen sijaan tulikin sitten huomattavasti kalliimmaksi.

    Äänestä

  • Kannattaa käydä kyselemässä noissa gaypaikoissa. Niissä voi saada tukanleikkuun samaan hintaankin.

    Äänestä

Puistolassa on reipas parturi hyvä palvelu on.

Äänestä

jaa

Äänestä

hö

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suomussalmelta kirjoitti:

Voisitteko ystävällisesti vinkata missä Kajaanissa olisi hyvä parturi leikkaukselle ja värjyylle? Joka pitää ammattitaitonsa ajantasalla, on ajanhermoilla? Suomussalmelta olen ja tarkoitus olisi sieltä päin varata parturille aikaa. Kokemuksia siis pyytäsin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu