Mikä minulla voisi olla.... kohtalotovereita? :(

Olen pian 40v nainen. Ylipainoa 20kg jota tässä pudotellut pois josko helpottaisi elämää. Perusterve ollut koko ikäni.
Viime viikolla otetut verikokeet (paastosokru, kilppari, maksa, reuma) ja röntgenit ok.

Kohta vuoden verran kärsinyt erilaisista oireista. Nyt on lähete fysiatrille mutta mitä se tekee?!

Kaikki alkoi käsien kivusta. Oireet oli juuri kuin klassisessa rannekanavaoireyhtymässä. Vaan eipä ollutkaan. Neurologi veikkaili sitten tos - oireyhtymää ja sain fysioterapiaa. Joka kerran jälkeen oireet paheni. Käsiä särkee ja nyt särky on sellaista toispuoleista että se ulottuu sormista jopa leukaan.

Tietyissä asennoissa ja varsinkin kävellessä veri lakkaa kiertämästä käsiin ja sormiin ja muuttuvat sinertäviksi ja valkoisiksi . Joudun jo 2min kävelyn jälkeen "pumppaamaan" sormia että veri kiertäisi. Olkapään kipua joskus tuntuu myös. Niska ei sen kummemmin kipeä ole.

Nyt sitten keväästä saakka myös jalat alkaneet reistailla huolella. Jo lapsena mulla oli "kasvukipuja" ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä ärhäkämmät levottomat jalat (ja kädet ja lantio) on ajoittain esiintyneet. Tänä vuonna niin pahaksi, että järki meinasi mennä. Sain lääkitykseksi Pramipexolen joka kyllä
vie tehokkaasti levottomuuden raajoista pois, heräilen silti kesken unien monta kertaa yössä.

Jaloissa esiintyvä jäykkyys pahenee. Ensin sitä oli aamulla (jolloin reumaepäily) mutta nyt pitkin päivää. Aina kun istun vähänkin aikaa, minun on tosi vaikea päästä liikkeelle. Jalat on jäykät "kalikat" ja niihin sattuu kun astuu jalkapohjista nilkkoihin).
Kun pääsen liikkeelle, niin jäykkyys hetken päästä "katoaa" ja voin kävellä tunnin lenkin huolettomasti.

Harrastan kävelyä, käyn uimassa, kuntosalilla koko kropan treeni 1-2 x viikossa, venyttelen, käyn Pilateksessa ja Zumbassa (etten olisi niin jäykkä)... ja jäykkyys vaan pahenee :(

En tiedä mitä tehdä. Onko fysiatri oikea osoite, tosin ei minulla siihen jatkolähetteeseen paljoa sananvaltaa ole. Kutsu tuli jo.

Tilanne masentaakin hieman kun ei tiedä mikä on. Suvussa ei sairauksia kilpparin vajaatoimintaa, alzheimeria ja rintasyöpää lukuunottamatta ole.

Muita oireita : väsymys jopa uupumus
joka saattaa vaihdella hyvinkin paljon päivästä riippuen, arka istuinluu (en siis voi normaalisti istua kovalla penkillä), ummetustakin joskus, arat silmät (vuotaa ja punoittaa), hikoilen enemmän kuin ennen, helpommin hengästyn liikkuessa nykyään.

No tässä avautumiseni. Kokemuksia kaipailen täällä kiitos.
3273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nuo kaikki oireet on Hashimoton tyreoidiitissa.

Hashimoton tyreoidiitti on autoimmuunihäiriöstä johtuva tyreoidiitti eli kilpirauhastulehdus. Siinähän noi kilppariarvot on kans normaalit. Nuo oireesi sopii täydellisesti tuohon. Onko sulla mitattu TPOab :tä ?

Äänestä
  • Lääkäri kokeili tuota kilpirauhasta ja sanoi, ettei ole suurentunut ainakaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kankea Kaisa kirjoitti:

Olen pian 40v nainen. Ylipainoa 20kg jota tässä pudotellut pois josko helpottaisi elämää. Perusterve ollut koko ikäni.
Viime viikolla otetut verikokeet (paastosokru, kilppari, maksa, reuma) ja röntgenit ok.

Kohta vuoden verran kärsinyt erilaisista oireista. Nyt on lähete fysiatrille mutta mitä se tekee?!

Kaikki alkoi käsien kivusta. Oireet oli juuri kuin klassisessa rannekanavaoireyhtymässä. Vaan eipä ollutkaan. Neurologi veikkaili sitten tos - oireyhtymää ja sain fysioterapiaa. Joka kerran jälkeen oireet paheni. Käsiä särkee ja nyt särky on sellaista toispuoleista että se ulottuu sormista jopa leukaan.

Tietyissä asennoissa ja varsinkin kävellessä veri lakkaa kiertämästä käsiin ja sormiin ja muuttuvat sinertäviksi ja valkoisiksi . Joudun jo 2min kävelyn jälkeen "pumppaamaan" sormia että veri kiertäisi. Olkapään kipua joskus tuntuu myös. Niska ei sen kummemmin kipeä ole.

Nyt sitten keväästä saakka myös jalat alkaneet reistailla huolella. Jo lapsena mulla oli "kasvukipuja" ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä ärhäkämmät levottomat jalat (ja kädet ja lantio) on ajoittain esiintyneet. Tänä vuonna niin pahaksi, että järki meinasi mennä. Sain lääkitykseksi Pramipexolen joka kyllä
vie tehokkaasti levottomuuden raajoista pois, heräilen silti kesken unien monta kertaa yössä.

Jaloissa esiintyvä jäykkyys pahenee. Ensin sitä oli aamulla (jolloin reumaepäily) mutta nyt pitkin päivää. Aina kun istun vähänkin aikaa, minun on tosi vaikea päästä liikkeelle. Jalat on jäykät "kalikat" ja niihin sattuu kun astuu jalkapohjista nilkkoihin).
Kun pääsen liikkeelle, niin jäykkyys hetken päästä "katoaa" ja voin kävellä tunnin lenkin huolettomasti.

Harrastan kävelyä, käyn uimassa, kuntosalilla koko kropan treeni 1-2 x viikossa, venyttelen, käyn Pilateksessa ja Zumbassa (etten olisi niin jäykkä)... ja jäykkyys vaan pahenee :(

En tiedä mitä tehdä. Onko fysiatri oikea osoite, tosin ei minulla siihen jatkolähetteeseen paljoa sananvaltaa ole. Kutsu tuli jo.

Tilanne masentaakin hieman kun ei tiedä mikä on. Suvussa ei sairauksia kilpparin vajaatoimintaa, alzheimeria ja rintasyöpää lukuunottamatta ole.

Muita oireita : väsymys jopa uupumus
joka saattaa vaihdella hyvinkin paljon päivästä riippuen, arka istuinluu (en siis voi normaalisti istua kovalla penkillä), ummetustakin joskus, arat silmät (vuotaa ja punoittaa), hikoilen enemmän kuin ennen, helpommin hengästyn liikkuessa nykyään.

No tässä avautumiseni. Kokemuksia kaipailen täällä kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu