Lastenhoitaja tarjolla OULU

Milla K.

Hei!

Olen 22-vuotias varhaiskasvatuksen opiskelija Oulusta. Minulle ominaista on leppoisa ja iloinen luonne, oma-aloitteisuus, luotettavuus sekä kiinnostus monenlaisiin asioihin aina käsitöistä ruuanlaittoon. Minulle on tärkeää luoda turvallinen, rakastava ja virikkeellinen ympäristö lapsille.

Kokemusta olen kartuttanut puolen vuoden verran päiväkodissa alle 3-vuotiaiden ryhmässä, missä sain myös toimia liikuntarajoitteisen lapsen hoitajana kuukauden ajan. Lisäksi olen hoitanut 5- ja 7-vuotiaita lapsia heidän kotonaan täysipäiväisesti viime kesäkuun. Olen myös ohjannut kahta alakoululaisten kerhoa lukuvuoden ajan, joten isotkin lapsiryhmät ovat tulleet tutuiksi. Viime kevään ajan hoidin viikottain noin 1-vuotiaita kaksosia. Minulla on siis kokemusta monen ikäisistä lapsista.

Lukujärjestykseni yliopistossa vaihtelevat paljon. Minulla on aikaa erityisesti iltaisin ja viikonloppuisin, mutta yleensä joka viikko löytyy aikaa myös päivisin. Lemmikkieläimistä koirat ovat minulle tuttuja. Asun Maikkulassa ja kuljen lähes päivittäin bussilla Linnanmaalle. Minulla on ajokortti, mutta ei autoa käytettävissä. Voin mahdollisesti tulla myös lyhyellä varoitusajalla. Tällä hetkellä sekä jatkuva että satunainen työ sopivat minulle.

Kysy ihmeessä lisää! Sähköpostini on milla.korva(at)gmail.com

0

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        109
        2300
      2. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        26
        954
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        71
        902
      4. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        896
      5. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        845
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        568
        830
      7. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        82
        728
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        670
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        25
        624
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        64
        606
      Aihe