Ocun (2011) kojealauta pitää inhottavaa nirinää. Ääni esiintyy ajettaessa hiljaisilla nopeuksilla karhea pintaisilla päällysteillä. Vinkkiä miten siitä pääsisi eroon?
Ocun kojelauta
Octavia2011
10113
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Suihkaus silikonia tai irtotavaroiden poisto.
teki tuota narinaa ja natinaa kiusaksi asti. Nyrkillä koputtelu tuulilasin ja kojelaudan yhtymäkohtaan auttoi usein. Ei kuitenkaan pysyvästi. Nykyinen Octaviani 2013 on tässä suhteessa täysin natinaton.
Painele kojelautaa sieltä päin, mistä nirinä kuuluu. Kovasti painamalla loppui ooppelistani välillä ihan kokonaan. Ocu -11 on onneksi ollut ihan natinaton, joten ei tuo mikään tyyppivikakakaan ole.
Juu, ei ole vielä toisessakaan skodassa kuulunut nitinöitä, eikä muitakaan sivuääniä. Saattaahan jossain yksilössä olla jokin ahdas kohta joka aiheuttaa pientä ääntä. Se silikooni voisi auttaa.
Itsellä oli yhdessä autossa myös nitinää kojelaudassa
ja se ei todellakaan kuulunut siihen merkkiin,
pitkään sitä ihmettelin ja ärsyyntyneenä aloin
kojelautaa tukia.
Jonkun edellisen omistajan aikana oli kojelautaa
jostain syystä irroteltu ja kun oli kasattu niin oli jopa
unohtunut yksi kojelaudan pultti laittamatta ja muutama
hiukan löysällä, loppui nitinät kun vian löysi.
Paskan möivät!
Niinkö, minkä merkkisen auton ostit?
on otettu tsekkoslovakialaisesta pärekopasta.
Olisko tähän kuvalinkkia siitä pärekopasta laittaa? Varmasti löytyy ja jos ei, niin tehdään. Kuten Politrukin Hymystä...
Usein se narina autossa johtuu selluliitista. Onneksi minun vaimoni on hoikka ja kaunis, ei kuulu narinaa kojelaudasta.