Olen tämmöinen kolmikymppinen miehen alku. Saanut olla viitisen vuotta käsittämättömän upean naisen kanssa, joka kuitenkin lopulta jätti minut toisen miehen vuoksi pari vuotta sitten. Vaikka asiaa ei koskaan julkisesti sanottu, niin syynä oli aivan varmasti seksuaalinen poikkeavuuteni biseksuaalisuuden ja jonkinlaisen transvestismin takia. Meillä oli sellainen parisuhde, että kaikista asioista puhuttiin. Näin ollen ensin kerroin biseksuaalisuudetani ja suhteen aikana myös huomasin, että minussa on myös jonkinlainen ristiinpukeutuja sisälläni - tätä en tosin ollut koskaan tiennyt, sillä tämä "fetissi" kehittyi oikeastaan yhteisen sukupuolielämämme myötä. Meillä oli siis tapana harrastaa kaikenlaisia roolileikkejä ja sen sellaista. Aikoinaan entinen siippa kerran ehdotti omia hepeniään ja siitä se sitten lähti.
Valitettavasti.
Kertokaas miten te vältätte masennuksen ja syvän yksinäisyyden tunteen sinkkuna?
Olen miljoona kertaa lukenut, kuullut ja puhunut itsekin "itsensä hyväksymisestä", mutta valitettavasti se ei auta tippaakaan tässä asiassa, sillä suurin osa naisista ei kuitenkaan ole valmis hyväksymään tämmöistä "lottovoittoa" kuten minä olen.
Tuskaani lisää myös se tosiasia, että olen komea, älykäs ja tavoiteltukin nuori mies. En pysty päästämään ketään naista lähelleni ja tunnen, että kuolisin mielummin kuin koskaan paljastaisin tätä ristiinpukeutumispuoltani kenellekään. Tuo bi-juttu nyt vielä menisikin.
Yritän jatkuvasti hyväksyä sen tosiasian, että sekin on mahdollista, että elän loppuelämäni yksin. Mutta miten tämän voi hyväksyä? Miten sen kanssa voi saada mielenrauhan?
Valitettavasti.
Kertokaas miten te vältätte masennuksen ja syvän yksinäisyyden tunteen sinkkuna?
Olen miljoona kertaa lukenut, kuullut ja puhunut itsekin "itsensä hyväksymisestä", mutta valitettavasti se ei auta tippaakaan tässä asiassa, sillä suurin osa naisista ei kuitenkaan ole valmis hyväksymään tämmöistä "lottovoittoa" kuten minä olen.
Tuskaani lisää myös se tosiasia, että olen komea, älykäs ja tavoiteltukin nuori mies. En pysty päästämään ketään naista lähelleni ja tunnen, että kuolisin mielummin kuin koskaan paljastaisin tätä ristiinpukeutumispuoltani kenellekään. Tuo bi-juttu nyt vielä menisikin.
Yritän jatkuvasti hyväksyä sen tosiasian, että sekin on mahdollista, että elän loppuelämäni yksin. Mutta miten tämän voi hyväksyä? Miten sen kanssa voi saada mielenrauhan?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Etsit nyt vain ensin sitä kumpi olet eniten bi-seksuaalisuudessasi. Pakoilu uusissa naissuhteesssi voi olla sitä että olet kuitenkin nyt eniten miehistä kiinnostunut. Ehkä pettymyskin on nyt sen vain aiheuttanut.
Harva nainen on kiinnostunut transvestiiteistä eli sellaisen löytyminen ei ole helppoa. Entinen Siippasi tykäsi leikeistänne niin kauan kun niissä oli "uutuuden viehätystä"!
Selailin Facebookissa kahden suhdetta, vanhemman miehen ja alta kolmekymppisen miehen suhdetta. Vanhempi mies oli tykästynyt nuorempaan tämän ollessa vielä miehen roolissa ja ei se näyttänyt katoavan vaikka kaveriinsa alkoi tulla enee ja enee transsukupuolisen eleitä/pukeutumista!
Tämä esimerkki vain tuli tähän kertomaan että näinkin päin voi elää myös ehkä transvestiittisyyttäkin!
"Yritän jatkuvasti hyväksyä sen tosiasian, että sekin on mahdollista, että elän loppuelämäni yksin. Mutta miten tämän voi hyväksyä? Miten sen kanssa voi saada mielenrauhan?"
Jos elät nyt näin, masennus etäännyttää Sinut muista ja loppuelämän yksinäisyys voi olla tosiasia. Jos olet kuitenkin kiinnostunut eniten naisista, nollaat pukeutumiskokemuksesi ainakin niin että se on vain sinun "oma asiasi" Pukeutuminen ei saa olla nyt tärkein asiasi. Jos löydät kivan naisystävän, tämä suhde unohduttaa ainakin hetkeksi pukeutumishalusikin takuuvarmasti!
Kiitos vastuksesta.
Tiedän olevani enemmän "hetero" kuin "homo". Olen asiaa tutkinut ja tarpeeksi homoillut tietääkseni kumman kanssa seksi kilikkaa paremmin ja luonnollisemmin. Ja myöskin suutelu, läheisyys ja hellyys. Tässä suhteessa tiedän mitä olen.
Tuo oli mitä sanoit uutuuden viehätyksestä oli mielenkiintoinen pointti. Olen tätä kuviota yrittänytkin hahmottaa, että mikä exäni suhtautuminen asiaan oikeasti oli. Hän kun itse sitä tavallaan myös alunperin ehdotti. Kyllä se touhu näytti häntä kovasti kiihottavan, mutta kenties hän siihen sitten kyllästyi ja halusi "oikean" miehen? Tämä asia on itselleni äärimmäisen vaikea juttu, sillä koen että minut kastroidaan henkisesti. Olen eniten vihainen itselleni ja tavallaan oksetan itse itseäni.
Itse en siis ole koskaan kokenut tuota täydellistä ristiinpukeutumista meikkeineen ja peruukkeineen itselleni sopivana. Kokeiltu on, mutta se ei vain soita kelloja. Enemmänkin tämä "fetissi" on näitä sukkahousupuolen juttuja ja niitäkin vain masturboidessa tai sitten seksiä harrastaessa. Mitään varsinaista garderoobia en ole itselleni missään vaiheessa hankkinut. Mitä nyt verkkosukkahousut...
Suurin osa naisista on muuten havaintojeni mukaan seksistisiä sikoja, jotka vaativat itselleen sukupuoli-ilmaisun, tunteiden ja kokemisen vapautta, mutta eivät ole valmiita sallimaan tätä samaa miehille. Tuntuu myös, että järkyttävä osa heteronaisista myös haluaa tulla jotenkin alistetuksi. Puhumattakaan näistä rikkinäisistä, jotka tekevät melkein kaikkensa löytääkseen väkivaltaisen sikamiehen, juurikin sen TOSIMIEHEN.
Koita nyt sitten olla muuttumatta nihilistiksi, osin jopa naisvihamieliseksi.
Homouden epäily on varmasti ollut myös iso tekijä suhteessanne ja nyt vielä sekin väittämäsi mukaan ei edes ole oikeastaan olemassakaan! Bi-seksuaalisuuttahan on meissä kaikissa, enemmän ja vähemmän.
"Suurin osa naisista on muuten havaintojeni mukaan seksistisiä sikoja, jotka vaativat itselleen sukupuoli-ilmaisun, tunteiden ja kokemisen vapautta, mutta eivät ole valmiita sallimaan tätä samaa miehille"
Naiset nauttii ehkä enemmän leikitellä bi-seksuaalisuudella kuin miehet ja ehkä siksikin halu KOKEILLA rakastella miehen kanssa kun miehellä on naisten vaatteet on osa sitä. Se että nauttiiko asua ja elellä homomiehen kanssa, tuskinpa vaan!! Nainenhan on rakastelussa alistetummassa osassa kuin mies mutta haluaa silti nauttia rakastelusta ehkä vielä enemmän/voimakkaammin kuin mies.
"Enemmänkin tämä "fetissi" on näitä sukkahousupuolen juttuja ja niitäkin vain masturboidessa tai sitten seksiä harrastaessa."
Transvestistinen fetisismihän on isolla osalla transvestiiteistä "syynä" pukeutumisiinsa. Se että onko siinä "jotain pahaa" vaikka näin lisänautintoa hankkiikin!?!
Vedä nyt henkeä ja saldota kokemuksiasi joita sinulla on jo enemmän kuin monella "maajussilla" koskaan!! Sitten täysillä vain uutta naisystävää etsimään. Kokemuksesta tiedän että naisten kanssa oleminen on nyt tosi hankalaa kaiken kokemasi jälkeen mutta yritä tehdä se ilman stressiä ja pakkoa!
Olen nyt lueskellut jonkin aikaa tätä foorumia yrittäen pakottaa itseni hyväksymään sen tosiasian, että minä todellakin kuulun tähän joukkoon ja että tämä asia luultavasti tulee olemaan polttomerkkini hautaan asti. Tiettynä hetkinä asia naurattaa maanisella tavalla kielen tapaillessa lausetta: "tämäkin vielä, tämän biseksuaalisuuden päälle!". Tässä elämässä näköjään minulle on annettu kaikki mahdollinen kiusa, jottei elämästä koskaan tulisi yksinkertaista ja tasapainoista. Uskomatonta sekin, että tämä asia ilmestyi elämääni vasta aikuisena! Erään tutkimuksen mukaan noin 98% tv-miehistä on aloittanut harrastuksensa jo lapsena tai viimeistään varhaisteininä.
Olen myös tullut siihen johtopäätökseen, että en tulevissa suhteissani ikinä ottaa tätä asiaa esille. Jos fetissini kasvaa suuremmaksi ja tärkeämmäksi, niin aion tehdä kaiken salassa ja hyvällä omallatunnolla. Mikäli kävisi niin, että jäisin kiinni ja suhde olisi sitten siinä, niin en tuntisi pienintäkään sääliä tätä seksististä naarasta kohtaan, jonka pieni maailma menisi ihan rikki jostain *aatanan vaateparsista pari kertaa kuukaudessa käytettynä.
Fakta on se, että kaltaiseni ihminen joutuu kuitenkin - kaikista hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta - marginalisoiduksi. Saan mielestäni olla aivan oikeutetusti vihainen.
Vaikka siis aiemmin mainitsin, että koen olevani kokemuksenieni määrittämänä heteropainotteinen biseksuaali, niin se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että on minussa se kapasiteetti miehiinkin päin. Ei tosin niin kokonaisvaltaisena, kuten naisia kohtaan. Tietysti näitäkin sanoja epäillään, onhan "tietäjien" mielestä olemassa vain hetero- ja homomiehiä. Säästäkää siis kommenttinne. Ne on kuultu kokonaan puhki.
"Olen myös tullut siihen johtopäätökseen, että en tulevissa suhteissani ikinä ottaa tätä asiaa esille. Jos fetissini kasvaa suuremmaksi ja tärkeämmäksi, niin aion tehdä kaiken salassa ja hyvällä omallatunnolla."
Itse tein vastaavassa tilanteessa täysin päinvastoin, uutta partneria etsiessä kerroin mahdollisille ehdokkaille omista mieltymyksistä heti alkumetreillä. Jos joku ei kestä elää kanssani siksi että olen mitä olen, en kaipaa sellaisen ihmisen kanssa parisuhdetta. Deittailuvaiheessa muutama juoksi karkuun heti, pari oli kiinnostunut aiheesta mutta päätti ettei voi elää tällaisen asian kanssa, ja lopulta sitten löytyi se yksi ihminen joka hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen. Ei tarvitse esittää yhtään mitään, ei salailla mitään.
Ei kannata heittää toivoa menemään, maailmassa on naisia jotka hyväksyvät meidät miehet sellaisina kuin me olemme. Kaikki naiset eivät ole pinnallisia kakaroita joille se pari kertaa kuukaudessa käytetty naistenvaate miehen yllä olisi myrkkyä.
Hoida ensin eroprosessi omassa pääkopassa ja mieti sitten vasta tulevia suhteita. Älä pidä turhaan hoppua, se oikea joka hyväksyy sinut juuri sellaisena kuin olet löytyy kyllä.