Kummalliset pohjois-karjalaiset.

Salsakastike

Nyt on tullut täällä asustettua jonkin aikaa. Yhtään kaveria saatikka ystävää en ole saanut. Hyvää päivää tuttuja muutama. Olen yrittänyt olla Kummaitseni ja vähän ei niin oma itseni. Ei tulosta.
Lenkki ja kuntoilukaveria olen kaivannut, kirpputoreilla kiertämistä ja kahviseuraa.

Mutta ei. Kai se on niin, kuten sanottiin, että karjalaiset on sisäänpäin kääntyneita, selkäänpuukottajia ja kierompia kuin savolaiset. Sen olen huomannut, että lupauksia ei pidetä, valehdellaan ja ollaan suhteellisen omahyväisiä.

Jatkan erakkoelämääni ja lupaan käännyttää kaikki tänne muuttavat jo ennen pohjois-kurjalan rajaa.

15

603

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aivan kuten haluatte

      Luonnollisesti muissa on silloin vika jos ja kun et onnistu hankkimaan kavereita harrastuksiisi! Tämähän on vanha totuus ja sen paikkansapitävyys on todistettu ympäri maailman maasta ja ihmistyhmistä riippumatta!
      Näin ollen tunnustan omasta puolestani vajavaisuuteni sinuun verrattuna ja toivon että löytäisit maakunnan missä erinomaisuutesi olisi kaikkien nähtävillä.
      Jään kuitenkin ihmettelemään miksi kidutat itseäsi täällä oleskelemalla, sillä tässä maassa on lupa valita asuinpaikkansa kenenkään estämättä, ja normaaliksi luokiteltava yksilö olisi jo poistunut alueelta.
      Kaikella todennäköisyydellä tulet saamaan myönteistä palautetta viestisi johdosta, ja mikäli vanhoihin merkkeihin on uskominen niin vähintäin viisi kanssasi samantasoista (nimimerkkiä) tulee todistamaan kirjoituksesi täysin paikkansapitäväksi. Ehdotankin siis teille yhteydenottoa toisiinne sillä onhan ikävää kun joudutte pitämään kynttilänne vakan alla vaikka ne valaiseisivat kirkkaimmin joukosta.

      -Muistahan lähettää käännytystyösi tuloksista tilastot mahdollisimman säännöllisesti, sillä epäilemättä ne tulee olemaan erittäin huomattavat ja aiheuttavat huolestuttavan määrän tappiota Pohjois-Karjalan maakunnalle.
      Mikäli kuitenkin päätät muuttaa osoitteesi muualle Suomeen, niin voisitko ilmoittaa vapautuvasta asunnosta?

    • Ratkaisu asiaan.

      Voi hurja kun on vaikeeta tuo elämä! Varmastikin saat ikuiset ja lähtemättömät ongelmat sen takia ja joudut käymään loppuikäsi mielenterveystoimistossa ellet ole jo valmiiksi sen asiakas. Mitähän jos muuttaisit suureen maailmaan jossa kaltaistasi lahjakkuutta varmasti ymmärretään.
      http://www.iltalehti.fi/matkajutut/2014082118592536_ma.shtml

    • Selitys on tässä:
    • Makkarakastike =D

      Samaa huomasin siellä asuessa, tuttavuutta tehdessä kyllä puhuttiin, mutta ei tullut työpaikan saunailtoihin yms kutsuja.

      Muutin sittemmin Kuopioon, jossa suhtatuminen ihmisiin olikin erilaista. Täällä parin viikon sisään huomasin istuvani uusien työkavereitten kanssa iltaa satamassa ja muutama elinikäinen ystäväkin tuli elämään.

      Minulle eräs Joensuussa asunut ihminen sanoi sittemmin, että sielläpäin vierastetaan uusia ihmisiä ja hyviä ystäviä voi vain olla sellaiset, jotka on tuntenut lapsesta asti. Toivottavasti törmäät toiseen "ulkopuoliseen" ja saat kavereita. Allaolevat kommentit jätä omaan arvoosi, kuulostavat juurikin siltä väestöltä, joihon Joensuussa ollessani törmäsin.

    • sanda saalitaja

      Höpö-höpö- kaikkea kans, olen yksinhuoltajana yli 40 muuttanut tänne ystäviä on aivan hyvin..

      Todella olen onnellisessa paikassa,kuin Pohjoiskarjala,.

      • Nooh..

        Aloittaja siinä kirjoittelee itsensä kanssa, joten kovin vakavasti ei kannata suhtautua.
        Tuollaiset jutut on sitä samaa vanhaa paskaa, eli jotkut tyhjänpäiväiväiset runkut joita ei normaalit ihmiset viitsi katsella yrittävät kostaa parhaansa mukaan, ja kuten aina vastaavanlaisissa kirjoituksissa ovat mukamas muuttaneet johonkin ja silloin se taivas on auennut.. Voi hyvänen aika sentään tuota idioottimaisuutta.


      • opiskelija Espoosta

        Pohjoiskarjalalaiset ovat iloisia, rehellisiä ja lupsakoita ihmisiä toisin kuin kierot savolaiset.


    • Buahahahaaa

      Kyllä kuule suomessa paljon muutetaan. Juntti!

    • niinpä niin

      Oon täysin samaa mieltä aloittajan kanssa.
      Varsinkaan työkavereita on aika vaikea saada kun eihän täällä ole edes töitä xD

    • yöhön eksynyt

      Jos ei löydy työkavereita niin haeppas yökavereita. Niitä kyllä löytyy. Ja oikein antoisia ovat.

    • konservatiivi1

      Olipa Maaseudun Tulevaisuus- lehden liitteessä juttu Pohjoiskarjalassa olevasta oudosta uskonlahkosta, oliko se jossain Pyhäselällä? Siihen uskontokuntaan kuuluvat eivät vietä mm, joulua ja syntymäpäiviä, jne. Anna mun kaikki kestää, mikähän osa se aivoista on pimentynyt kun täytyy tuollaiseen järjenvastaiseen mukaa n lähteä.

      • Vai oudosta?

        Uskonnoista ja uskonlahkoista puheen ollen, suurimmassa osassa maailman uskonnoista joulua ei vietetä ja ehdottomasti suurin osa maailman ihmisistä ei vietä joulua lainkaan tai ainakaan sellaisena kuin me sen tunnemme.

        Samaan vuodenaikaan liittyviä "pippaloita" vieteään monessakin paikkaa ympäri maailmaa, mutta ne ovat sitten kaikkea muuta kuin kristillinen juhla. Samoin on juhannuksen laita.
        Niissä bileissä viini virtaa, ruoka maistuu ja pippelikin seisoo:)
        Jo muinaiset roomalaiset jne...

        Kristinuskon kannattajia (tunnustajia tms.) on tällä hetkellä 2,1 miljardia. Se on vain runsas 25% maailman väestöstä.
        Siis vain noin joka neljäs.
        Missä uskonnoissa tai lahkoissa joulua ei vietetä?
        Sitä on aika mahdoton luetella tässä ja nyt, koska jo pelkästään uskontoja on maailmassa kymmenittäin.

        Ei siinä tarvitse minkään osan aivoista pimetä.
        Näyttääkin siltä, että sinä tässä omituinen olet jos katsotaan asioita koko maailman väestön mittakaavassa.

        Siispä! Otahan laput pois silmiltä ja katsele vähän laajemmalle.
        Nimität itseäsi konservatiiviksi. Sopivampi nimimerkki olisi ihan selkeä Vähän Hölömö


    • konservatiivi1

      Minusta koko maailma on tullut hulluksi noitten eri uskontojen ja uskonlahkojen kanssa. Väitän aivojani aika kirkkaiksi, koska en todellakaan usko mihinkään henkimaailman asioihin, enkä kuulu myöskään kirkkoon. Taitaa olla mahdoton ajatus se että jos kaikki ihmiset tulisivat järkiinsä, eikä uskonto ohjaisi, niin varmaan 90% sodista loppuisi. Ps, otin laput silmiltä 40 vuotta sitten.

    • Aimo Nivaska

      Semmoisia terveisiä Kitteeltä, että vejä siekin vit tu päähän ja pakene vuorille.

    • sopu sijaa antaa..

      Et kerro missäpäin Pohjois-Karjalaa asut? Mie oon asunut ympäri Pohjois-Karjalaa, nyt Liperissä ja vaikka paikka paikoin on viileää suhtautumista, ei tosin tässä pitäjässä, niin sanoisin näin, että se on hyvin pitkälle peiliin katsomisen paikka, minkä takia niitä kavereita ei löydy. Me alkuperäiset emme ole sisäänpäin kääntynyttä vaan iloista Karjalaista ulospäin suuntautunutta ihmistä. Juttua, iloa ja naurua sekä hauskanpitoa riittää. Eiköhän tuota lupausten pitämättömyyttä, valehtelua ja omahyväisyyttä löydy kaikista Suomen kansalaisista, ilman että tarvii meitä Pohjois-Karjalaisia tulla nimimerkin takaa haukkumaan. Kavereita löytyy avaat vaan suusi ja rupeat puhumaan, ensin päivän polttavista aiheista ja myöhemmin enemmän tutustuttuasi sitten muusta, siitä se lähtee tai niin ainakin mulla lähti..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5307
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      31
      3533
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      42
      2885
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      28
      2107
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      59
      1861
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      286
      1656
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1596
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1392
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1366
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      7
      1185
    Aihe