Niinhän ne lupasivat, nuo Oulu-liitoksen kannattajat. Miksi sitten Halosenniemi-Putaankylä välillä asuvien joukkoliikenneyhteydet ovat huonontuneet merkittävästi?
Eivät kuulemma enää tahdo päästä linja-autolla kotiinkaan tämän suunnan yläkoululaiset, kun aikatulut on sellaiset, että linjuri hurahtaa keskuspysäkin kautta ohitse, kun oppilaat ehtivät sinne Stepin kulmille.
Nyt on kunnan pohjoispään päättäjillä ja niillä muillakin, jotka lupasivat vastata, sitä vastattavaa, eli alkakaahan puuttua tuohon joukkoliikenneyhteyksien huonontumiseen! Torro, esimerkiksi; mitä teet?
Iihin ne parannukset näköjään menivät. Siellä riemuitaan parantuneista yhteyksistä, vaikkei Ouluun liityttykään. Alarannalta lähtevät bussit eivät ehdi ajaa Putaankyläntietä, eli ihan käytännössä se yhteys siirtyi Iihin. Mihin tämä perustuu?
"Joukkoliikenne paranee"
- niinkö?
1
231
Vastaukset
- Iistäpois
Kuule eiköhän seki ole joku tukihomma niinku kaikki nykyjään
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2723402Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211883Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.291549- 841421
- 1371068
- 811024
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.67953Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86806Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61717Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗51706