KeuPa pelaa Mestiksessä

Keuruun Hanna

KeuPa nousi Mestikseen kaudelle 2014-2015.

KeuPa on pelannut seuraavat harjoitusottelut Mestis-seurojen kanssa:

TuTo-KeuPa 10-0 ja KooKoo-KeuPa 6-1.

Keuruulla odotetaan mielenkiinnolla sarjan alkamista.

28

756

    Vastaukset 28

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hammaslääkäri Hannu

      Harjoitusottelut ovat päättyneet KeuPalle rumiin numeroihin, joten parantamisen varaa on ja paljon.
      Mutta viime vuonnakin KeuPa paransi esityksiään roimasti. Sarja alkoi huonosti, mutta sitten suoritukset paranivat, niin että päästiin kiikun kaakun pudotuspeleihin. Ja niissä suoritukset paranivat sitten entisestään, niin että lopulta pelattiin itselle mestispaikka.

    • Innokas on

      Hanna taitaa olla innokas urheilun seuraaja. Pelaahan sen poikakin jalkapalloa.

      • Näin on

        Juu - poika on käynyt ulkomaillakin pelaamassa, vaikka on vasta vähän yli 10 v.


    • Keuruun Hanna

      Minunkin tekisi mieli jääkiekkomaalivahdiksi Mestikseen.

      • 1256

        Multian mulkku-jussi tainnut kirjoittaa koko ketjun.


    • Realisti kuitenkin.

      KeuPa voi saada muutaman pisteen,koska muille joukkuille tulee väkisinkin ns tilastotappio.KeuPa ei pelaa Mestiksessä,kun ensi kauden,sanoohan sen maalaisjärki,jos tuon tasonen porukka olisi vieläkin kärkipään joukkue olisi muiden syytä katsoa peiliin ja miettiä lopettamista kokonaan.

    • höhöö

      Mikä on mestis?

    • Ihmettä odotellessa.

      Aikamoista vastustajien aliarviointia,jos tosissaan joku kuvittelee,että KeuPa olisi ensikaudellakin kärkiporukkaa Mestiksessä.Siellä ei tosiaankaan harrastelijat pärjää tai ainakin luulisin niin,koska kyseessä on kuitenkin suuriosa niitä jotka ovat "viittävaille"liigatason pelaajia ja sellasia Keuruulla ole kyllä ainuttakaan,sanoopa siihen kuka mitä tahansa.

      • 15+1

        Aikamoista fanien aliarviointia jos kuvittelet heidän kuvittelevan Keupan Mestiksen kärkeen. Pelaataan nyt ja katsotaan sitten ...turha sitä etukäteen täällä märehtiä.


    • metsis.

      Melkoisen typeriltä nämä keupafanit kyllä vaikuttaa.

      • Ei tarvitse hävetä

        Sittenhän sovit porukkaan tervetuloa !!


    • ht7

      2016/17: Lippujen hinnat puolivälierissä:

      Aikuiset ja aleryhmät 10 €, Alle 12-v. lapset ILMAISEKSI !

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Itse ainakin katselen kotona pelit, ihan jo siitä syystä koska lapsille joutuisi ostamaan istumaliput vaikka ovat alle kouluikäisiä. Viime vuonna pääsi lapset ilmaiseksi katsomaan.


    • Anonyymi

      Lämmitetty jäähalli valmiina.

    • Anonyymi

      Myös nyt nousi takaisin❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️
      Toivomme että Jokerit tippuvat Suomisarjaan.
      Pelaavat ikävällä tyylillä. Liian akressiivista.
      Huusin ääneni käheäksi kun haukuin heitä katsomossa.
      Ja silmäni pullistuivat päästä.
      Mutta akressiivisuus ei kuulu lajiin.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä. jokerit takaisin khl:ään vuolemaan kopekoita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä. jokerit takaisin khl:ään vuolemaan kopekoita.

        Jokerit on juuri sitä mitä Liiga tarvitsee


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokerit on juuri sitä mitä Liiga tarvitsee

        Taitaa jokerit tarvita Liigaa enemmän kun Liiga jokereita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa jokerit tarvita Liigaa enemmän kun Liiga jokereita.

        Hienosti olet oppinut. Win win tilanne jokatapauksessa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienosti olet oppinut. Win win tilanne jokatapauksessa

        Keittiön kautta nousee, jos ei pärjää pussileuoille.


      • Anonyymi

        Do it.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Do it.

        Jokerit otti pataan, niin kuin kaikki jääkiekkoa vähänkään seuraavat tiesivät. Tyly, mutta odotettu tappio sarjassa. Nyt katsotaan, alkaako suhmurointi kulisseissa ja nostetaanko pellejoukkue ilman syytä Liigaan, kun pelaamalla ei siihen päässyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokerit otti pataan, niin kuin kaikki jääkiekkoa vähänkään seuraavat tiesivät. Tyly, mutta odotettu tappio sarjassa. Nyt katsotaan, alkaako suhmurointi kulisseissa ja nostetaanko pellejoukkue ilman syytä Liigaan, kun pelaamalla ei siihen päässyt.

        Keupaketju täynnä puhetta Jokereista 😅
        Eiköhän porukalla tunnusteta tosiasiat, mikä joukkue kiinnostaa🤭


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokerit otti pataan, niin kuin kaikki jääkiekkoa vähänkään seuraavat tiesivät. Tyly, mutta odotettu tappio sarjassa. Nyt katsotaan, alkaako suhmurointi kulisseissa ja nostetaanko pellejoukkue ilman syytä Liigaan, kun pelaamalla ei siihen päässyt.

        No ei nostettu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keupaketju täynnä puhetta Jokereista 😅
        Eiköhän porukalla tunnusteta tosiasiat, mikä joukkue kiinnostaa🤭

        Onneksi ei nouse. Jumalauta se on hieno asia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keupaketju täynnä puhetta Jokereista 😅
        Eiköhän porukalla tunnusteta tosiasiat, mikä joukkue kiinnostaa🤭

        Vain se pellejoukkueessa kiinnostaa, että tunnustavatko, etteivät eväät riittäneet Liigaan . Muuten voivat häipyä kartalta tai mennä takaisin itärajan taakse kiekkoilun onnelaan, mistä tulivatkin maitojunalla.


    • Anonyymi

      Joutaa lopettaa turhana hommana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1682
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      107
      869
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      634
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      608
    6. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      90
      606
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      536
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      520
    Aihe