Okei, myönnetään, kun valmistuin muotoilijaksi ammattikorkeakoulusta, tajusin heti opintojen loputtua että paskat paperit sain. Mutta kun pakotettiin hakemaan kouluun heti lukion jälkeen, ja koska kevään haussa ei tärpännyt, pisti kelan/työkkärin väki minut sitten hakemaan syksynhaussa taas uudestaan koulupaikkojaa. No ainut joka kiinnosti edes hieman (en vieläkään tiennyt mitä oikein halusin elämältäni silloin) oli muotoilun ala. Siellä sitten koulunpenillä neljä vuotta ja paperit käteen. No eipä ole töitä ollut palkallista työtä alalta kohta kolmeen vuoteen, joitakin hassuja pikku keikkoja kaupan kassalla joten tajusin ettei tämä näin voi jatkua. Olen aikuinen ihminen ja haluan vakituisen homman josta saisi hieman enemmän palkkaa kuin 1200 euroa kuussa! (itsekästä, tiedän) Tietokoneet ovat aina olleet suuri kiinnostuksen aihe ja olen melko hyvä niissä, ja matematiikka oli aina yksi lempi aineistani koulussa. Joten haluaisin hakea Tietotekniikan insinööriksi ammattikorkeakoulu tasolla (en nyt ole aivan NIIN fiksu että selviäisin yliopisto tasolla....), sillä niillä papereilla saattaisi sentään löytyä töitä JOSTAIN, oli se sitten kotimaasta tai ulkomailla. Mutta vastan tulikin tämä uusi päätös etten saakkaan opintotukea toiseen samantasoiseen korkeakoulututkintoon. Miten kustannan opinnot? Myönnän, ensimmäistä tutkintoa tehdessä asuin vanhempieni luona ja saamani pienen pieni opintotuki meni kaikki matkakustannuksiin kulkeakseni kotoonta kouluun ja päinvastoin. Elikkä pitäisikö hakea (vai saanko edes) opintotukea? Työtä täytyy duunata kyllä, juu uskon, opiskelujen aikana, mutta edellisten opiskelu tovereiden suusta olen kuullut että hyvä jos niillä palkoilla ja opintotuellakaan pärjäsi. Asun yksin vuokra-asunnossa, elikkä apua "puolisolta" ei saa. Onko mahdollista saada MINKÄÄNLAISTA tukea? Vai pitäisikö hyväksyä ikuinen pätkätyö kaupan kassalla nyt ja ikuisesti? (vai onko vielä niin että tämä koko "suunnitelma" on täysin perseestä, ei kukaan enää mitään tietotekniikan insinöörejä palkkaa ku kaikki ulkoistetaan jne. pysy vaan siellä kaupan kassalla, sentään jotain palkkaa jää käteen)
Miten kustannan toisen AMK tasoisen opiskelun?
6
210
Vastaukset
- Kummia kyselijöitä
Miten tämä aloitus liitty akateemiseen jatko-opiskeluun?
Toisellakaan amk-tutkinnolla ei pysty aloittamaan yliopiston tohtoriopintoja.- dippadapa
Samaa ihmettelin minäkin
- Silinterillinen sitä
dippadapa kirjoitti:
Samaa ihmettelin minäkin
Mutta kaveri on pelkkä amis - mitä muutakaan odottaa järjenjättiläiseltä..?
- glkknbitdughb
Silinterillinen sitä kirjoitti:
Mutta kaveri on pelkkä amis - mitä muutakaan odottaa järjenjättiläiseltä..?
Jäikö sinulta käyttämättä tukikuukausia ensimmäistä AMK-tutkintoa opiskellessasi? Käyttämättä jääneet tukikuukaudet voi käsittääksi käyttää toisen tutkinnon opiskeluun.
- vinkki2
Ja tsekkaa työkkäristä, voitko saada opiskelut omaehtoiseksi niin voisit opiskella työttömyysturvalla saisit myös ylläpitokorvausta sen päälle kahden vuoden ajaksi. Opiskelun pitää olla näin ollen ainakin päätoimista ja auttaa sinua työllistymään paremmin. Sitten jos saat opiskelut omaehtoiseksi, sinulla on vielä ne käyttämättömät opintotukikuukaudet jäljellä, jos opiskelu venyy. käytetyt tukikuukaudet muistaakseni vähennetään kokonaismäärästä, joka on 65 kpl.
- PerusDI
Akateemiseen jatko-opiskeluun sinusta ei ainakaan ole
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827066Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267033Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845218Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605163Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274575Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163417Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003360