Iltamasennus

Mistä se oikein johtuu ja onko tuttu muillekin?

Sille on ominaista, että se alkaa yleensä siinä klo 17-18 maissa ja jatkuu yleensä alkuyöhön ja myöhäiseen iltaan. Välillä se vetää mielen todella matalaksi.

Usein kuitenkin päivällä voi olla hyvinkin masennuksesta vapaa ja hyvä olo.

Tätä on jatkunut jo jokusen vuoden.
4116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Väsymyksestä se johtuu.

Äänestä

Tarkemmat vastaukset olisi mukavempia vähemmän yksinkertaiselle ihmiselle.

Äänestä

Kun on taipumusta masennukseen, väsyneisyys lisää masennuksen tunnetta. Kun oma masennukseni aikoinaan hoidettiin, olin hyvin yllättynyt, että olin yhtäkkiä väsynyt, mutta en masentunut. Olin ollut niin tottunut siihen, että väsymykseen liittyy aina masentunut mieliala.

Äänestä
  • Siis voisiko se tosiaan johtua siitä?

    Tarvitsen yleensä aika paljon unta, ja usein minulla on myös pahoja heräämisiä jossa herään jännittyneessä tilassa.

    Ne ovat kyllä olleet viime aikoina poissa, ja melatoniini on auttanut takaisin uneen.

    Nuo masennuskohtaukset ovat usein myös sellaisia että niissä tuntuu joskus ahdistusta.

    Ne ovat jatkuneet vuosia, mutta eivät ole siis kuitenkaan päivittäisiä.

    Tuntuu ihan kuin mieliala oikein sukeltaisi hiljaksiin kun ne alkaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


surukaali kirjoitti:

Mistä se oikein johtuu ja onko tuttu muillekin?

Sille on ominaista, että se alkaa yleensä siinä klo 17-18 maissa ja jatkuu yleensä alkuyöhön ja myöhäiseen iltaan. Välillä se vetää mielen todella matalaksi.

Usein kuitenkin päivällä voi olla hyvinkin masennuksesta vapaa ja hyvä olo.

Tätä on jatkunut jo jokusen vuoden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu