Apua!

On iskenenyt kova masennus. Työpaikalla on hankalaa, vaikka työkaverit ovat todella mukavia. Tuntuu vaan ettei jaksa. Seurustelussa on ollut vaikeuksia jo muutaman kuukauden ajan, ja nyt uutenavuotena homma taisi ravintolassa päättyä sitten kokonaan. Lisäksi asunto-ongelma vaivaa jatkuvasti. En pysty enää mihinkään harrastuksiini, illat menee nukkuessa tai muuten ihmetellessä. Aamulla ei tahdo jaksaa lähteä töihin tai minnekään. Voimat ovat loppuneet. Olen yksin tyhjiössä. Ystäväpiiri on alkanut pienentyä. Pelottaa.

Olen 24-vuotias mies Helsingistä. Näennäisesti kaikki on kunnossa, hyvä työ, auto, rahaa hieman jne. Mutta kun ei ole asiat kunnossa. En kestä tätä enää, mistä saan kunnollista apua?! Loppu on jo lähellä.
3352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

luulisin, että sua ehkä vaivaa jokin asia mistä et ehkä itse ole tietoinen tai et halua tietää että kyseinen asia on ongelma. tai vaikka niin, että tiedät ja tunnustat syyn itsellesi, mutta muille et puhu. puhumalla asioita saa selville ja jaettua tunteensa, mutta se vaatii ymmärtävän ihmisen. ammattiauttajat tekevät työtään. he eivät ehkä olkaan aidosti kiinnostuneita susta vaan työstään mistä saa sitten itselle elannon. ystävät taas eivät joko kuuntele tai kuuntelevat mutta kääntävät asian leikiksi. heilläkin on syynsä.
jos osuin yhtään oikeaan niin kirjota:
[email protected]

Äänestä

miten on masennuksesi aloittaja edennyt?

Äänestä

Löysit sitte melko tuoreen keskustelun aloituksen :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Artsi kirjoitti:

On iskenenyt kova masennus. Työpaikalla on hankalaa, vaikka työkaverit ovat todella mukavia. Tuntuu vaan ettei jaksa. Seurustelussa on ollut vaikeuksia jo muutaman kuukauden ajan, ja nyt uutenavuotena homma taisi ravintolassa päättyä sitten kokonaan. Lisäksi asunto-ongelma vaivaa jatkuvasti. En pysty enää mihinkään harrastuksiini, illat menee nukkuessa tai muuten ihmetellessä. Aamulla ei tahdo jaksaa lähteä töihin tai minnekään. Voimat ovat loppuneet. Olen yksin tyhjiössä. Ystäväpiiri on alkanut pienentyä. Pelottaa.

Olen 24-vuotias mies Helsingistä. Näennäisesti kaikki on kunnossa, hyvä työ, auto, rahaa hieman jne. Mutta kun ei ole asiat kunnossa. En kestä tätä enää, mistä saan kunnollista apua?! Loppu on jo lähellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu