tohtorin tutkinto

loudos

tohtorin tutkinto on ehdottomasti se, että

sen sisältö ratkaisee sen, mitä siitä voi ajatella ja se on
pohdintaa sen aiheesta
tutumista sen kirjallisuuteen
suuret määrät muotoseikkoja
tieteenfilosofisia pohdintoja
mahdollisesti miettimistä tutkimusmenetelmiin

noita samoja asioita käydään läpi kanditutkinnossa ja maisteritutkinnossa
tohtorin tutkinto osoittaa sen, että on pohtinut yhtä korkealla tasolla asioita kuin
kandissa ja maisterissa, mutta se on ollut vain keskittyneempää harvempaan aiheeseen, tieteenfilosofiaa on ollut enemmän, muotoseikkoja on ollut enemmän ja on itse etsitty enemmän kirjallisuutta.

ei kirjallisuuden kriittinen tutkiminen tee yhtään järkevämmäksi, koska järjen pitää kasvaa ja ei se siinä kasva. mm. siksi äskeinen, koska siten saadaan tietoa kriittisesti, mutta ei se muuhun vaikuta.

Ei myöskään filosofia auta järkevyyteen pääsemiseksi, koska filosofiassa epäillään joka-ainoaa asiaa. eihän järkevyys ole kaiken epäilyä. Fakta on se, että siinä epäillään kaikkea niin kuin fysiikassa luonnon lakeja. vaikka epäily jotain kohtaan lakkaisi joksikin aikaa, ei koskaan voi olla, että filosofian epäily sitä kohtaan olisi lakannut lopullisesti.

1

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ljköga

      meni väärälle osiolle turha sen enempää selittää

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      37
      10550
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      126
      10122
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      21
      7911
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      177
      6324
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      30
      4882
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      55
      4717
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      117
      4056
    8. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      124
      3405
    9. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      62
      3127
    10. Adonikselle

      Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin
      Ikävä
      221
      3060
    Aihe