Moi! Olen 16-vuotias tyttö joka on ikänsä asunut metsän keskellä, korvessa. Ikinä en ole minnekkään päässyt. Isä kuoli muutama vuosi sitten ja äiti jäi yksin. 10-vuotias ad/hd veli, 2 siskoa ja veli lisäksi.
Nyt tällä hetkellä kaksoissisko lähti muualle opiskelemaan, asuu poissa kotoa ja muut sisarukset asuu myös muualla. Täällä kotona on vain minä, äiti ja pikkuveli. Itse aloitin juuri lukion toisella paikkakunnalla ja kuljen sinne kotoa. Äiti on töissä joka päivä myöhään.
Herään aamulla viideltä että kerkeän bussiin, tulen kotiin neljältä ja sitten äiti on jättänyt lapun kotiin mitä pitää tehdä. Omat läksyt joita on liikaa, pikkuveljen läksyt, siivota, hoitaa koirat tehdä ruokaa, yms.yms. Silti tulee vain valitusta kun äiti tulee töistä.
Tunnen itseni nyt jo tosi väsyneeksi ja masentuneeksi. Minä olen ainoa joka tekee kaikki työt ja hoitaa vielä veljen. Vaikka olen vasta 16. Poikaystäväkin jätti. Olen oikeastaan tosi masentunut tähän tilanteeseen... Haluaisin vaan hiukan levätä. Monesti kun olen illalla itseni uneen itkenyt niin miettinyt miten saisin vain olla rauhassa, ihan rauhassa... En tiedä kenelle puhua ja mitä tehdä.
Ehkä vain annan olla ja nukun pois, koska en vain jaksa. Olen koko ikäni ollut vain kotona, ei koskaan mitään erikoista ole mulle tapahtunut.
Ja vielä pelkään että olen raskaana, entinen poikaystävä ns.käytti hyväksi. En kyllä enään jaksa. Toivoisin kovasti että joku edes jaksaa lukea tämän loppuun ja auttaa minua. :(
Nyt tällä hetkellä kaksoissisko lähti muualle opiskelemaan, asuu poissa kotoa ja muut sisarukset asuu myös muualla. Täällä kotona on vain minä, äiti ja pikkuveli. Itse aloitin juuri lukion toisella paikkakunnalla ja kuljen sinne kotoa. Äiti on töissä joka päivä myöhään.
Herään aamulla viideltä että kerkeän bussiin, tulen kotiin neljältä ja sitten äiti on jättänyt lapun kotiin mitä pitää tehdä. Omat läksyt joita on liikaa, pikkuveljen läksyt, siivota, hoitaa koirat tehdä ruokaa, yms.yms. Silti tulee vain valitusta kun äiti tulee töistä.
Tunnen itseni nyt jo tosi väsyneeksi ja masentuneeksi. Minä olen ainoa joka tekee kaikki työt ja hoitaa vielä veljen. Vaikka olen vasta 16. Poikaystäväkin jätti. Olen oikeastaan tosi masentunut tähän tilanteeseen... Haluaisin vaan hiukan levätä. Monesti kun olen illalla itseni uneen itkenyt niin miettinyt miten saisin vain olla rauhassa, ihan rauhassa... En tiedä kenelle puhua ja mitä tehdä.
Ehkä vain annan olla ja nukun pois, koska en vain jaksa. Olen koko ikäni ollut vain kotona, ei koskaan mitään erikoista ole mulle tapahtunut.
Ja vielä pelkään että olen raskaana, entinen poikaystävä ns.käytti hyväksi. En kyllä enään jaksa. Toivoisin kovasti että joku edes jaksaa lukea tämän loppuun ja auttaa minua. :(
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sinulla ei ole mitään velvollisuutta tehdä pikkuveljesi läksyjä. Ne ovat hänen läksyjään.
Mene juttelemaan kouluterveydenhoitajalle tai kuraattorille.
Olisiko mahdollisuutta asua lähempänä koulua?
Missä äitisi on töissä, jos tulee aina vasta myöhään kotiin?
Olisi parasta jos muuttaisit vaikka alivuokralaiseksi johonkin perheeseen lähempänä koulua. Voit saada opintotukea.
Jumalan siunausta sinulle! Kerro äidillesi että sinulla on liikaa vastuuta etkä jaksa tehdä kaikkia asioita! Toivottavasti äitisi ymmärtää sinua!
Ootko yrittänyt puhua asiasta äidillesi? Tajuan, ettei hän välttämättä suostu kuuntelemaan tai alkaa huutaa sinulle, mutta hänkin on todennäköisesti vaan hyvin väsynyt. Mielestäni voit kieltäytyä tekemästä veljen läksyjä - miten se ikinä oppii mitään, jos ei tee edes itse omia läksyjään? Olisiko sulle mahdollista muuttaa jonnekin muualle opiskelemaan?
Hoida tuo raskausasia mahdollisimman pian! Jos et halua ostaa raskaustestiä, niin mene lääkäriin ja kerro asiasta. Alaikäisenä saat tod.näk. abortin (jos siis haluat), mutta tajuat varmaan ettet voi odotella kovin pitkään tän asian kanssa.
Juttele äitisi kanssa!
Pikkuinen-minä-vain! Oletpa tuhti tyttö! Kyllä äitisikin tietää miten mahtava tytär hänellä on! Hän tuntee itsensä vain riittämättömäksi, onnettomaksi ja kaipaa miehensä tukea. Äidilläsi ei ole tarkoitusta kaataa omaa pettymystään sinun niskaasi, mutta hän ei näe ratkaisua ja on "juuttunut huonolle raiteelle". Olin vähän samassa asemassa, kun asuimme saaressa, isä oli pari viikkoa aina kurssilla toisessa kaupungissa ja tuli käymään ja kääntymään kotona.Äiti oli mustasukkainen ja katkera lasten tehtyä hanestä vanki. Äitini oli kyvykäs, lahjakas, mutta sota esti koulutuksen.Niin, minulla oli 5 nuorenpaa sisarusta; yritin auttaa kotona tehden aikuisen naisen työt. Kuten sinäkin teet.Aikuisen naisen työt. Minullakin oli luonto ympärillä ja se tuntui
minusta puhdistavalta, suojelevalta, kuin ystävä. Nyt aikuisena voin sanoa, että saan kiittää niistä raskaista vuosista. Ne tekivät minusta sen, mikä olen ja olen aika tyytyväinen - älä nyt käsitä väärin! Etsi se apu, minkä olosuhteeesi sallivat, hae koulusta henkilö, johon luotat ja joka voi sinua ohjata. Mutta tiedä , että äitisi tarvitsee apuasi, eikä olisi jaksanut ilman sinua. Minullekin tuli se viimeinen pisara aikanaan ja lähdin omaan elämääni. Sisimmässäni tiesin, koska olin tehnyt oman osani, enkä ole koskaan tuntenut huonoa omaatuntoa siitä.
Kysy itseltäsi äläkä toisilta sitä asiaa. Itse tiedät koska olet saavuttanut oman rajasi. Mitä siihen raskauteen tulee, niin en uskalla neuvoa sinua. Ota nyt ensin selvää, oletko raskaana? Sitten onko se sinulle lapsi, persoona, joka kehittyy suojassasi, vaiko vain "kuitua", josta voit erota. Sinä saat elää valitsemasi ratkaisun kanssa. Kuka sanoo, että jos sisälläsi kasvaa pienokainen , onko se terve vai sairas, iloksi vai taakaksi, ...Pidä nyt huolta itsestäsi ja lue nuo aiemmat, mistä voit saada tukea. Meitä on monta, jotka lähettävät sinulle
lämpimiä ajatuksia, mielentyyneyttä ja sydämen rauhaa - kuten äidillesikin!
Hei vielä,16-vuotias ahkeraliisa. Taas on uusi päivä alkanu ja uurastat monien tehtäviesi parissa. Ajattelin tuota veljesi tilannetta. Hän poikana kaipaa ja tarvitsee isääsi vielä enemmän kuin sinä tyttärenä. Veljelläsi ei ole ketään esimerkkinä, miten mies toimii eri tilanteissa. Olisi hänelle itselleen hyväksi, jos hän auttaisi arkiaskareissa, että kykenisi pitämään myöhemmin itsestään huolta.On aika mukavaa miehellekin osata tehdä vähän syömista, hoitaa pyykkinsä, siivota omia jälkiään. Voisitte pitää pienen palaverin keskustellen, mistä alkaa. Kun itse nuorena asuin "korvessa", en vielä ymmärtänyt mitä hyötyä siitä todellisuudessa sain. Sinulla on eri aistit. Näkö, kuulo tunto erikoisesti herkistyvät siellä luonnon keskellä. Kunpa ehtisit autolle kiirehtiäsi kuuntelemaan hiukan metsän kohinaa, näkemään eri värit, erikoisesti vihreän parantavat vivahteet, tuntea tuulen viilentävän hyväilyn kasvoillasi. Myöhemmin, kun varmasti muutat kaupunkiin, huomaat vaeltavasi harmaassa kivessä. Kadut ovat harmaat, talot ovat harmaat, jatkuva ärsyttävä autojen pärinä; niin kyllästyttävän yksitoikkoista! Silloin oivallat, että musiikki on korvausta luonnon herkille vivahteille! Mitä pikkuveljeesi tulee, niin odotappas kun hän tuosta varttuu!
Itse olin 30-vuotiaana maassa ja avun tarpeessa. Silloin minun sisarukseni tulivat ja sanoivat: "Sinä autoit meitä pienenä, nyt on meidän vuoro auttaa sinua!" Minulla on niin IHANAT sisarukset! Olen nyt kaukana lapsuuden korvesta, mutta luonnon keskellä, pikku käpykylässä, jossa sisarukseni olivat apunani ja tukenani. Rakastan jokaista katua, missä heidät näin ja jokaista taloa, missä he asuivat. Täällä on niin paljon ihania muistoja yhdessäolostamme. Samalla, kun lapsena tein aikuisen naisen työt, kuten sinäkin, niin opin yymmärtämään, mitä se perhe-elämä oikein merkitsee. Ei se ole pelkkää nautiskelua huomiosta, jota saa oskseen. Se on kovaa arkiaskaretta,jotta saa kaikki luistamaan.
Sinä opit ymmärtämään sen nyt ja lähdet aikanaan suhteeseen aivan toisin odottein - ja tulet pettymään paljon vähemmän. Koulukaverisi voivat vielä pitää elämää ravintolana, jossa he valitsevat Menystä haluamansa ja pitävät palvelua itsestään selvänä. En tiedä, oliko näistä elämäni kokemuksista sinulle mitään hyötyä, mutta olen ajatellut sinua, äitiäsi, veljeäsi paljon ja halusin naputtaa nämä sanat, että tietäisit sen.Hyvää jatkoa teille kaikille!
Heti kun täytät 18 saat vapaasti päättää mitä teet elämälläsi. Muuta lähelle kouluasi tai opiskelupaikkaasi ja aloita uusi elämä kokonaan, et voi uhrata omaa alkavaa elämääsi äidillesi, hän kyllä tietää tämän, tosin hänen miehensä kuolemasta on vielä niin vähän aikaa että olette kaikki vielä shokissa sen jäljiltä, tiedän tämän kokemuksesta, olin 10-vuotias kun isäni kuoli ja siitä ei toivu oikeastaan koskaan täysin. Mä sain Jumalalta aikoinaan lohdun ja toivon tulevaisuuteen ja tietyntyyppisen rentoutumisen kaikkiin asioihin ja huoliin. Voin suositella Uuden Testamentin lukemista, siellä on ihmeellisiä asioita, rakastettavia ja rakkautta täynnä, kristallinkirkkaita, ihanaa totuutta tulvillaan. Alla linkki.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 2:1&rnd=1426204228476
Kiitos, VeljesiKanssaVeli,noista ajatuksistasi. Ensiksi, halusin rohkaista pikku-"HulluksiTulossako", että se "mitä kylvää, se kasvaa", eli elämässä vallitsevat myös moraaliset lait, ei vain fyysiset lait. Halusin hänen ymmärtävän, että hänen epäitsekkäät uhrauksensa eivät tule olemaan turhia, vaan hän on vaikuttanut myönteisesti koko perheeseensä ja varmasti ollut hyvänä esimerkkinä myös koulutovereilleen. Kun itse aikoinaan istuin luokkahuoneessa ja kuulin milloin elämä alkaa - siis kun siemen ja munasolu löytävät toisensa - niin valistunut äitini ei kyennyt saamaan minua toisiin ajatuksiin. Poikaystäväni hyväksyi epäkäytännöllisen mielipiteeni, että siitä lähtien
minun kohdussani olisi alkanut uusi persoona kehittyä, josta olisin vastuussa.
Mikä minä olen omia, vanhoillisia mielipiteitäni tuputtamaan muille! Olen todella miettinyt myös tuota, mainutako omasta yhteydestäni Luojaan. Kykenin miettimään niitä asioita vasta kotoa muutettuani n. 19:ta vuotiaana. Luonnen ihmeet, parantava voima, hyvyys ja riemu, mitä se minussa herätti, se lohdutus ja tasapaino, minkä koin metsän keskellä ja meran rannalla - ooh - se sai minut kysymään, kuka sen oli aikaansaanut? Koska koin
luonnon niin voimakkaasti, niin otin sen henkilökohtaisena huomiona ja puhutteluna, kutsuna... Meillä ei kotona Jumalaa kiitetty mistään. Luulen vanhempieni pettyneen ihmisiin, jotka väittivät edustavansa Jumalaa...Niin, itse olin usein polvillani heikkoudesta, kun menin kotirantaan - en vain tiennyt ketä kiittää taivaan kuulaasta holvista, meren leikkisästä kohinasta, tuulen lohduttavasta hyväilystä...
Minulle tuli sisäinen pakko lähteä kotoa pois ottamaan asioista selvää, koska vanhempani eivät selityksiä antaneet! Psalmit auttoivat minua ja lukiessani jopa lauloin ne, vaikka tuskin alkuperäisellä sävelellä. Se oli kuitenkin minun tapani ilmaista eri tunteitani Luojalleni. Joskus olin tosi ärmeissäni ja siinä paukkui kattilat sun muut säestyksenä...Tosin vihastus ei ole paras tapa saada voimaa jaksaakseen eteenpäin...
Mutta nämä asiat ovat henkilökohtaisia ja luulen Jumalan "naputtavan olkapäälle"
itsekutakin täsmälleen oikeaan aikaan. En katsonut oikeudekseni tuputtaa välikätenä
näitä asioita tuntemattomalle, mutta sain kuitenkin huonon omantunnon...
Kiitos, että otit sen asian esille ja tulit minulle "sillaksi" siihen, mikä todella merkitsee jotakin... Olen kanssasi myös samaa mieltä, että tytär ei voi korvata äidilleen miehen tukea ja menetystä. Äidin tulisi löytää uusi partneri. Toisaalta pelkään, että 16:ta vuotias ei ole kyllin vahva elämään yksin, varsinkin, kun hänellä on vahvat tunneperäiset siteet
veljeensä ja oppii tekemällä tärkeitä taitoja ja tietoja naisen osasta kotona ollessaan.
Tämän päivän haasteet koulussa ovat toista luokkaa kuin minun aikanani. Jos 16:ta vuotias ei saa läksyrauhaa itselleen, en ymmärrä, miten hän voi valmistautua työelämään. En ole hänen luonaan ohjaamassa oikealle henkilölle, mutta olen todella iloinen, että tulit meille molemmille avuksi, VeljesiKanssaVeli.
Siitähän elämässä on kysymys, että kannustamme kanssaihmisiämme kokemuksillamme...Hyvää jatkoa sinullekin!
Kriisipuhelin
http://www.apua.info/fi-FI/apuanopeasti/