syvällistä

On luonnollista että joskus miettii kuolemaa, varsinkin silloin kun lähellä olevia ihmisiä kuolee. Jos niin todella tapahtuisi että sinä kuolisit, miehesi hoitaisi lapsen, jostakin niitä voimia ja kekseliäisyyttä pukkaa. Siinä tulisi apuun mummut ja kummit sun muut. Asioilla on tapana järjestyä jos on tahtoa. Voimia se toki vaatii.

Kyllä siinä vaiheessa oppii. Arjen pyöritys on kuitenkin sellaista jonka oppiminen on mahdollista jokaiselle, ja moni muukin pärjää yksinhuoltajana. Ei sitä kannata kauheesti murehtia, mutta tietysti muuten olis hyvä olla tasapuolinen työnjako perheessä.

Oot sitten lisääntynyt jonkun uusavuttoman nynnyn kanssa. onneksi olkoon.

Jos sinä kuolisit....no, se miten muut pärjäävät ei olisi enää sinun ongelmasi. Ihmiset yleensä pärjäävät ja selviävät vaikka itse niin mielellään ajattelisi itseään korvaamattomana. Tämä siis yksi lähestymistapa kuolemaan.

Oikeasti rakkaan läheisen kuolema lamaannuttaa, mutta lähes kaikki ovat siitä selvinneetä.

Kukaan ei ole korvaamaton.