En pystynytkään jättämään puolisoani vaikka rakastuin toiseen

Usein luulee että suuri jalat alta vievä ihastuminen ja rakastuminen on sitä oikeaa rakkautta. Itsekin löysin itseni tästä tilanteesta. Oma kymmeniä vuosia kestänyt parisuhteeni oli arkipäiväystynyt ja hullaannuin uuteen vieraaseen ihmiseen vaikka en hakenut ketään. Siinä vaiheessa kun suhdetta uuteen olisi pitänyt ruveta edistämään huomasin mitä kaikkea hyvää vanhassa suhteessa oli. Elämä oli helppoa eikä isompia ristiriitoja ollut. Lapsetkin ovat jo aikuisia joten hekään eivät olisi olleet elämän muutoksen este. Ei myöskään raha, koska yhteistä omaisuutta olisi riittänyt molemmille ihan riittämiin.

Mikä siis esti elämän muutoksen? Se taisi kuitenkin olla rakkaus siihen vanhaan ja turvalliseen ihmiseen. Kun eroa olisi pitänyt ruveta tekemään, en siihen pystynytkään. Huomasin että rakastan liikaa tuota elämänkumppania. Huomasin että meillä on paljon yhteisiä juttuja, me nauretaan paljon eikä ole mitään syytä ruveta muuttamaan olosuhteita.

Taisi ikäkriisi vaivata minua kun noin sekosin tilapäisesti.
13600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kuinka kauan sulla kesti tämän tajuaminen? Itselläni samanlainen tilanne, mutta vaikka meillä onkin kaikki hyvin...en vain jaksa tässä liitossa. Ehkä en vain rakasta miestäni tai olemme kasvaneet erilleen. Olen myös odottanut, että menisi ohi...mutta kohta kaksi vuotta...ja hieman enemmänkin tää on kestänyt.

Äänestä

Tuosta syystä kannattaa laittaa aina jäitä hattuun ja seurata sivusta miten tosiasiallisesti pitkään yhdessä olleen parin välitkehittyy. Kyllästymisissään sotketaan joku ulkopuolinen mukaan, joka sitten joutuu systeemissä loppujen lopuksi kantamaan koko paskan seuraukset syntipukkina.

Äänestä

Kun laittaa jäitä hattuun ja pitää sitä oikeaa rakastettuaan odottamassa selvittäessään tunteitaan puolisoaan kohtaan, tämä rakastettu ei odotakaan. Enkä häntä siitä syytä. Kun tarpeeksi kauan olen tarkastellut tunteita ja todennut että rakkaus puolisoon on lopullisesti ohi, rakkauden kohde on poissa. Ei kannata liikaa laittaa jäitä hattuun. Seuraavaksi jäädään siihen kurjaan parisuhteeseen eikä enää koskaan tule rakkautta elämään.

Äänestä
  • Ei kukaan halua jäädä odottelemaan kun toinen miettii ketä oikeasti rakastaa.

    Äänestä

Juhla mokalla.
Voisi todeta, että pieniä ihastumisia toisiin ihmisiin tulee varmasti monelle parisuhteensa aikana. Jos suhde on terve ja voi hyvin nuo ihastumiset eivät suhdetta kaada ja niitä voidaan kyllä jo ennalta estää. Toisaalta vahva rakastuminen kertoo, että parisuhde ei ole kunnossa ja kestävä sekä ehkä myös kliseisesti sen että on löytänyt sen tosirakkauden. Kannattaakin miettiä millainen parisuhde on ollut ennen tuota rakastumista, siitä saattaa löytää ne syyt.
Mikä tulee uuteen rakkauteen niin kyllä se itsensä jotenkin ilmaisee ja odottaa, eihän se muuten ole todellista rakkautta. Yksipuolisuus tunteissa on tietysti ikävää ja moni saattaa jäädäkin kehnoon liittoon helpommin, jos tuntee yksipuolisesti rakastuneensa. Mutta tilanteetkin aina muuttuvat.
Ap:lle voisin sanoa, että taidat oikeasti rakastaa puolisoasi tai sitten (valitettavasti) vain jäät tuttuun ja turvalliseen, eikä siinäkään ole mitään väärää. Ihmiset ovat erilaisia ja toimivat eri tavoilla. Osa arvostaa rakkautta enemmän, osa hakee jotain muuta eikä vaihtoehtojen tarvitse aina olla toisensa poissulkevia niin että on vain ääripäät.

Äänestä

No sehän oli kiva sulle ja puolisollesi mutta entä sille kolmannelle osapuolelle kun olit jo ehtinyt rakastumistasi hänelle ilmaista?
No helvetinkö väliä sillä on, pääasia että TEIDÄN liittonne ja OIKEA rakkautenne kesti mokoman pikku ikäkriisin ja syrjähyppysen.
Jatkakaa vaan, itseenne tyytyväisinä ja yhtä omahyväisinä kuin ennenkin. Tuttua vanhaa ja turvallista rataa, aina vaan sitä samaa.

Äänestä
  • näin jonkun tuiki tuntemattoman viestistä? Mikä sulla mättää?

    Äänestä

Oletko hyväksikäytetty?

Äänestä

vaan. Täällä on muuten ihan sama sitä suutansa aukoa, jos ei osaa keskenään irl jutella. Jutut menee kelle menee ja sitä rataa. Kaikki on niin erilaisia ja ihmiset on erilaisia tilanteet on erillaisia iät on erilaisia housut on erilaisia ja ja ja.

Äänestä

Niin se on en ole pyytänyt mitään , en maksanut mitään,en ole vaatinut mitään, tilanne on vaan sen mikä on

Ykwi tuntuu olevan aina vaan se oikea, mutta minkäs tekee ei voi pyytääi mitään ei voi toivoa mitään ei voi mitään

Äänestä

Tsemppiä,itselleni kävi samoin,rakastuin toiseen jonka olemassa olon kyllä olin tiennyt aina,mutta tällä kertaa pamahti päälle ikäkriisi,epätyytyväisyys suhteen etenemättömyyteen,ja kaipasin ja oikein etsin suuria tunteita,ne oli helppo kohdistaa tähän yhteen,vailla todellisuuspohjaa.Ehkä olisin kertomalla ihastuksesta pelastanut suhteen joka oli alunperin itselle ikuiseksi hahmoteltu mutta pettymys toiseen ajoi tilanteen jumiin,seksiä ei ollut,kumppanini luopui minusta,ei tehnyt mitään joten erottiin ystävinä.Vieläkään ei ole onni osunut kohdalle ja elämä olisi kyllä ollut tasaisen kivaa yhdessä,emme vaan tainneet jaksaa tehdä mitään suhteen eteen.Ehkä minä en ollut hänelle oikea ja hän luopui suhteestamme,on tahollaan jo mennyt eteenpäin.Mutta yhtä hyvää ja kehityskelpoista miestä ei ole ikävä kyllä tullut enää vastaan sen jälkeen.Harmi,siinä oli paketti valmiina.

Äänestä
  • Tuntemattomat ovat rakkauden tiet. Kuka haluaa elää rakkaudetonta elämää? Kun koputtaa niin avataan? Aina on joku parempi hetki rakastaa? Aina on joku parempi hetki olla rakastamatta? Pelkäätkö rakkauden voimaa? Rakasta itseäsi kuin lähimmäistäsi. Ei rakkautta voi vain päättää ja järkeistää. Tunne myös itsesi.

    Äänestä

Itse ajattelin samoin, että menossa on jokin ikäkriisi...olenhan sen ikäinen. Mutta mietin sitten, että jos rakastun toiseen...en silloin voi rakastaa nykyistä, jotain siis on. Mietin asioita ja huomasin, kuinka ahdistavaksi olen nykyisen avioliittoni tuntenut jo pitemmän aikaa. Mitään rakastumista en siis etsinyt. Se vain tapahtui...pikkuhiljaa, kun sitä toista oppi tuntemaan. Nyt sitä on kestänyt jo kaksi vuotta ja mikään ei ole muuttunut. Iloitsen hänen nähdessäni ja kaipaan häntä kun en nää. Hän on kuitenkin varattu, joten mitään koskaan tulee olemaan meidän välillä. Avioliittoni on kaikinpuolin ok. Mutta jotain puuttuu....sitä en tiedä mitä se on, mutta välillä inhoan miestäni niin, että tekis mieli huutaa...rakastan tätä toista ja jos saisin jotain vinkkiä siitä, että hänkin...monen mielestä pitäisi erota. Haluan eron, mutta pelottaa...en ole koskaan ollut yksin. Naimisiin menimme nuorena...vaikeata. Ajattelen niin monia asioita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Villityskö? kirjoitti:

Usein luulee että suuri jalat alta vievä ihastuminen ja rakastuminen on sitä oikeaa rakkautta. Itsekin löysin itseni tästä tilanteesta. Oma kymmeniä vuosia kestänyt parisuhteeni oli arkipäiväystynyt ja hullaannuin uuteen vieraaseen ihmiseen vaikka en hakenut ketään. Siinä vaiheessa kun suhdetta uuteen olisi pitänyt ruveta edistämään huomasin mitä kaikkea hyvää vanhassa suhteessa oli. Elämä oli helppoa eikä isompia ristiriitoja ollut. Lapsetkin ovat jo aikuisia joten hekään eivät olisi olleet elämän muutoksen este. Ei myöskään raha, koska yhteistä omaisuutta olisi riittänyt molemmille ihan riittämiin.

Mikä siis esti elämän muutoksen? Se taisi kuitenkin olla rakkaus siihen vanhaan ja turvalliseen ihmiseen. Kun eroa olisi pitänyt ruveta tekemään, en siihen pystynytkään. Huomasin että rakastan liikaa tuota elämänkumppania. Huomasin että meillä on paljon yhteisiä juttuja, me nauretaan paljon eikä ole mitään syytä ruveta muuttamaan olosuhteita.

Taisi ikäkriisi vaivata minua kun noin sekosin tilapäisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu