(/Ilta-Sanomat-suora filmaus) järjestelyt ja ihmisten käyttäytyminen.
Niin, ei ole varmaan kovin fiksua arvostella tässä, mutta tarve on liian pakottava ja hyvät käytöstavat saavat nyt jäädä.
IS:n filamusta oli kiduttavaa seurata, koska järjestelyt olivat mielestäni kehnot. Ihmisten käytöstavat olivat kuin suoraan Junttien luvatusta maasta. Kukka-asetelma oli kummallinen valinta - piikkejä suoraan päävieraan kasvoille, ja kukat peittivät vieraiden näkökentän juhlayleisöön.
Pöydissä paperiliinat. Apua!
En viitsi eritellä junttikäytöstapoja enempää. Miksi eivät konsultoineet jotain ammatti-ihmistä, jotta ei olisi tarvinnut hävetä.
Armi on niin fisku ja sivistynyt ihminen, että hän sivuutti kaikki junttiudet, mutta olisi näin fiksulle ihmiselle ja suomalaiselle merkkihenkilölle suonut arvoisensa tilaisuuden.
Ei pääse mihinkään siitä, että suomalainen on täysjuntti.
Armi Kuuselan Muhoksen vierailun 23.8.2014 julkisen tilaisuuden
No niin...
2
181
Vastaukset
- dungio
Mitäs se sulle juntille kuuluu? Amerikka on junttien maa.
- sivistystä?
Miksi koko seremonioita ja turvamiehiä ym. Meillä on tässä maailmassa ylitsepääsemättömiä ongelmia, jotka vain lakaistaan maton alle. Eivätkö esimerkiksi latotanssit olisi olleet pikantti juttu?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1845055- 141701
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1261490Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91393Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491100Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249299957- 191926
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7770