En koskaan tulisi ääneen seuraavia asioita sanomaan. Tämä vain ajatuksia päästäni joita ei ulos voi sanoa.
Toisinaan ikävöin aikaa jolloin pystyin itsemurhaa yrittään. Nykyään olen pelkuri.
Vaikka elämässä menisi tosi huonosti en pysty enää siihen.
Kaipaan silti aikaa jolloin pystyin sillä silloin minulla oli vedenpitävä keino käytettävissä jolla saisin kaikki ongelmat ratkaistua heti.
Kaipaukseni aikaan vanhaan tulee esille aina kun elämässäni tapahtuu jotain järkyttävää johon en löydä ratkaisua. Näen menneisyydessä avaimet jotka häviää kun yritän niihin kurkottaa. Ne on menneisyyttä joka on jo poissa.
Osa minusta kaipaa ja ikävöi kuolemaan. Osa minusta on aina kuoleman puolella. Se on palanu lihaani ja on osa minua. Näen elämän sarjana järjettömyyksiä joiden päätepysäkki on laitoksessa vuoteessa makaamista makuuhaavoissa ja vaipoissa/ toisten armoilla.
Järki-ihmisenä haluan ymmärtää elämää ja nähdä siinä jotain mieltä ja järkeä. En näe kuin hulluutta ja mielettömyyttä. Ajattelen että elämäntarkoitus on kasvaa ihmisenä ja oppia elämästä mutta mitäs järkeä siinä sitten on että sen palkka on laitoksessa vaipoissa makaaminen makuuhaavojen aiheuttamassa kivussa?
Jos mulle tulisi tilaisuus valita haluanko jonkun tappavan minut.. rehellisesti en tiedä mitä vastata.. Vastaukseni ei tulisi heti.. mä haluaisin harkinta aikaa.
Näitä en tietenkään koskaan ääneen myöntäisi. Nämä ovat asioita jotka järkyttää monia ja saa monille pahan mielen.. vaikenen jotta en aiheuta muille pahaa oloa. Synkkäpuoli minusta
Kai se sitten on vaan kaipuuta ratkaisuihin. Kaipuuta parempaan elämään.
Toisinaan ikävöin aikaa jolloin pystyin itsemurhaa yrittään. Nykyään olen pelkuri.
Vaikka elämässä menisi tosi huonosti en pysty enää siihen.
Kaipaan silti aikaa jolloin pystyin sillä silloin minulla oli vedenpitävä keino käytettävissä jolla saisin kaikki ongelmat ratkaistua heti.
Kaipaukseni aikaan vanhaan tulee esille aina kun elämässäni tapahtuu jotain järkyttävää johon en löydä ratkaisua. Näen menneisyydessä avaimet jotka häviää kun yritän niihin kurkottaa. Ne on menneisyyttä joka on jo poissa.
Osa minusta kaipaa ja ikävöi kuolemaan. Osa minusta on aina kuoleman puolella. Se on palanu lihaani ja on osa minua. Näen elämän sarjana järjettömyyksiä joiden päätepysäkki on laitoksessa vuoteessa makaamista makuuhaavoissa ja vaipoissa/ toisten armoilla.
Järki-ihmisenä haluan ymmärtää elämää ja nähdä siinä jotain mieltä ja järkeä. En näe kuin hulluutta ja mielettömyyttä. Ajattelen että elämäntarkoitus on kasvaa ihmisenä ja oppia elämästä mutta mitäs järkeä siinä sitten on että sen palkka on laitoksessa vaipoissa makaaminen makuuhaavojen aiheuttamassa kivussa?
Jos mulle tulisi tilaisuus valita haluanko jonkun tappavan minut.. rehellisesti en tiedä mitä vastata.. Vastaukseni ei tulisi heti.. mä haluaisin harkinta aikaa.
Näitä en tietenkään koskaan ääneen myöntäisi. Nämä ovat asioita jotka järkyttää monia ja saa monille pahan mielen.. vaikenen jotta en aiheuta muille pahaa oloa. Synkkäpuoli minusta
Kai se sitten on vaan kaipuuta ratkaisuihin. Kaipuuta parempaan elämään.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mikä nyt on niin huonosti? Kyllä täällä joku rakastaa sinuakin usko pois. Olet monille tärhttp://keskustelu.suomi24.fi/debate/13keä. Jokainen on hullu omalla tavallaan. Jokaisella on omat harhansa. Harhat on pystyttävä ymmärtämään, jotta voi päästä näistä eroon.
En minä jonkun rakkauden takia itseltäni henkeä haluaisi viedä. Mitäs järkeä siinä nyt sitten olisi? Ei niin riippuvainen sentään kenestäkään saa olla.. Aina on joku joka rakastaa ja yksinkin pärjää erittäin hyvin. Minä ainakin olen vielä sellainen luonne että tarvitsenkin yksinäisiä hetkiä.
Joskus vain omassa elämässä on sellaisia solmuja että niiden ratkeaminen vie aikaa odotettua pidempään. Itse hätäisenä ihmisenä tuskastun ja turhaudun sellaiseen. Joskus elämässä jopa niin vaikeita ongelmia että itse on asioiden edessä neuvoton. Näkee vain umpikujan..
Hirveätä, jos näet elämän noin lohduttomana. Elämä on lahja ja jokaisella meillä täällä on tarkoitus.
Olen sata varma, että sun on elämällä on.. joskus on kuljettava pitempi pätkä pimeässä tunnelissa, mutta on hyvä muistaa, että tunnelin päässä on valoa :)
Kaikenlainen ajatus on inhimillinen..mutta, ryhdy ajattelemaan kiitollisuudella sitä mitä sulla on, kuulostaa typerältä, mutta kiitollisuus saa aikaan hyvän mielen ja sorru jos oon väärässä, mutta näin on.
Rakas ihminen, ystävä siellä jossakin, et ole yksin! Olet tärkeä, tartun viestiisi kuin käteesi, haluan antaa sinulle toivoa, rohkaisua...että suurempi osa sinua kaipaa elämään, yhteyteen, toisten ihmisten luokse. Siitä kertoo viestisi, joka on tärkeä alku jollekin. Hakeudu avun piiriin, sinua voidaan auttaa, masennuksesi on nyt syvä, mutta tilanteesi ei suinkaan toivoton. Parempi elämä on edessä.
Kiitos. :) En luonnehdi ajatteluani masennukseksi..
Se on pikemminkin jäänne menneisyydestä. Ex-itsemurha hakuisen elämänkatsomus jäänne joka palaa jollain vaimealla voimakkuudella ajatuksiin kun elämässä on jokin pulma johon ei keksi ratkaisua. Se on vain vaikean menneisyyden varjo joka kulkee läpi elämän mukana.
Itse olen jo hyväksynyt sen että tuollainen kaipuu kuolemaan ajoittain tulee vaimeana.. Se on kaipuuta ja ikävää.. mutta ei varsinaisia itsemurha ajatuksia eikä suunnitelmia.
Huojennun vastauksestasi, silti toivon, että elämässäsi saisi olla paljon valoa, hyvää läheisyyttä ja mahdollisuus jakaa asioita luotetun ihmisen kanssa, ja tulisit ymmärretyksi myös synkkinä hetkinä. Elämään kuuluvat nekin, ja pettymykset.
Tuossa se yksi ongelma on. Oon kärsinyt pidemmän aikaa luottamus pulasta koko ihmiskuntaa kohtaan ja mun on vain yksinkertaisesti hyvin vaikeaa akuutin hädän ollessa päällä puhua jollekin asiasta. (puhun kyllä jälkikäteen avoimesti mutta en tilanteen ollessa päällä)
Olen ihminen joka pohdiskelee yksin murheitaan.. ja se käynnisti aikanaan itsemurha ajattelun joka kahdessa kuukaudessa kehittyi yrityksiksi. Pitäisi löytää luottamus edes yhteen ihmiseen jolle uskaltaisi juuri suurimman hädän hetkellä puhua asioistaan ja tukea.
Tämä kaipuu kuolemaan on osaksi sitä neuvottomuutta kun en vain osaa luottaa ja puhua. Se turhauttaa kun en saa itsestäni sitä irti. Mä vain sulkeudun kun pitäisi toimia juuri toisin.
Hmmm.. sun ajatukset käy kyllä synkkinä. En tunne sinua tai elämänhistoriaasi, mutta jos sinulla on "pulma", joka saa ajettelemaan noinkin vahvasti kuolemaa, toivottavasti voit jutella siitä jonkun kanssa/pyytää apua sen ratkaisemiseen... Tosiaan, meillä on vain yksi elämä, joka tulisi elää elämästä nauttien (oma suhtautuminen vaikuttaa paljon), jotta vanhana voi, mahdollisesti vuodepotilaana, muistella hyvillä mielin elämäänsä, kivutkin vähenee. Ja hyvä, ettet ole oikeasti tekemässä itsellesi mitään. Toinen halaus sinulle.
Joo, en ole. Siitä annan sanani. Aikanaan kyllä äärimmäisen paljon vitutti kun ymmärsi sen että ei sitä enää pystykään yrittään itsemurhaa vaikka järkeä ei enää elämää jatkaa olisi. Jokin minussa on muuttunut. Muiden mielestä hyvä mutta itseäni aijoittain asia on harmittanut jopa niin mittavasti että tehnyt mieli viskoa tavaroita seinille.
Tämä on asioita jotka kai jää jäljelle jos on joskus ollut hyvin itsetuhoinen.. ei sille mitään mahda. Asia on hyväksyttävä osaksi itseään.
Ehkä ongelmasi "järki"-ihmisenä on juurikin se, että uskot elämän loppuvan sinne vaippoihin. En sano, että tarvitsee uskoa kuu-ukkoihin, valkopartaiseen ukkoon, tai edes spagettihirviöön. Vaan usko siihen, että elämässä on jatkuvuutta. Jostainhan tietoisuutesi on tänne tullutkin..
Ota siis itseäsi niskasta kiinni, elämän haasteet vastaan ja katso minne matka vie.
Mä uskon elämän jatkuvuuteen. Mun elämänkatsomus vain on: "sitä samaa paskaa sataa samaa vitun rataa kuin tähänkin asti"
"Onnea ei kaun kestä mutta onnettomuuteen voi aina luottaa. Se ei petä koskaan. "
Ei vaan.. ymmärsin kyllä mitä tarkoitat mutta ei sitä uskoa johonkin ihan helposti löydä.
Itse näen elämän silleen, että kuolla voi myös ns. saappaat jalassa. En todellakaan halua maata vaipoissa vanhainkodissa ja jos itsestään pitää hyvää huolta, niin täyspäinen ja terve vanhuus on täysin mahdollista :) Mulla on sellainen tunne, että lähden täältä jonkun tapaturman kautta ehkä hyvinkin vanhana. Mutta voin opettaa sua luottamaan ns. näkymättömään. Voin opettaa sua, miten tulkita henkimaailman vihjeitä jne. Tästäkin päivästä minulla olisi vallan mainio esimerkki kerrottavaksi siitä, miten sinua ohjataan oikeaan paikkaan, kunhan vain annat luvan henkimaailman ohjata ja opastaa sua. Kerron sen esimerkin hänelle vielä joskus, kun ollaan yhdessä. Sitä minä hänelle voin opettaa: luottamusta. Minä opin häneltä taas jotain sellaista, mistä en vielä ole tietoinen.