Lieksalaiset

Elävät hyvässä sovussa somali maahanmuuttajien kanssa. Rasistiset väkivaltateot ajautuivat alas julkisuuden myötä.
6136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tuo sopuisa eläminen on ollut lähiöissä koko ajan aloituksessa mainittujen osalta. Alkuvaiheen asuminen oli suurelta osalta maahanmuuttajien itsensä keskuudessa tapahtuvaa välien,- ja reviirienselvittelyä.
Se mitä tuo aitiopaikoilta katsovien julkisuusmylläkkä toi näihin lähiöihin, on näkynyt lisääntyneenä työmääränä vuokratalojen henkilöstön osalta. Myös rasistinenleima lyötiin aiheetta näille, jotka vielä asuvat näissä lähiöissä.

Onko muuten kukaan maininnut tai julkisuudessa kertonut, kuinka se viimeisin vahingontekoaalto Mähköllä selvisi. Ei ainakaan poliisin ansiokkaasta,valppaasta tehokkaasta tutkinnasta.

Äänestä

Juu ei meillä mitään. Sosiaalista poliisi hakee raivostuneita maahanmuuttajia.

Äänestä

Joo, me tarjotaan somalialaisille nenänakkeja.

Äänestä

Meidän perheellä ihan asialliset kokemukset somaleista. Somalit eivät häiritse meitä emmekä me somaleja. Ei sitten minkään valtakunnan häikkää yhteistyössä.

Äänestä

Somalit ja lieksalaiset sopeutuneet toistensa tapoihin kiitettävästi.

Äänestä
  • Etenkin lieksalaiset. Suut supussa, muuten...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyvä kehitys kirjoitti:

Elävät hyvässä sovussa somali maahanmuuttajien kanssa. Rasistiset väkivaltateot ajautuivat alas julkisuuden myötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu