Hei.
Tarkoittaako tuo tarkastelujakso sitä, että se alkaisi 1.1.2014?
Ja siitä jatkuisi 28 kk. Tuona aikana on tehtävä 7-8 kk töitä,
ja sitten se työssäoloehto tulisi täyteen? Vai onko tehtävä 7-8 kk putkeen ja siitä sitten lasketaan taaksepäin 26 tai 32 viikkoa, jolloin määritellään ansiosidonnainen uudelleen. Olen ytk jäsen ollut nyt 4 vuotta.
Työssä olen ollut tänä vuonna ja ehkä tulee 12 kk putkeen töitä, mut siin välissä on 1 kk palkatonta pilipaliharjottelua, joka ei ainakaan täytä työssäoloehtoa. Pistän kyl ytk:llekin mailia, mut aattelin ensin täältä kysellä.Kiitos.
Ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan on oikeutettu henkilö, joka on ollut vähintään 26 viikkoa työttömyyskassan jäsenenä ja täyttänyt työssäoloehdon. Työssäoloehto täyttyy, kun työntekijä on ollut tarkastelujakson eli 28 edellisen kuukauden aikana yhteensä 26 kalenteriviikkoa palkkatyössä Edellytyksenä on, että henkilöllä on vähintään yksi työssäoloehdon täyttävä kalenteriviikko 30.12.2013 alkaen. Jos henkilöllä ei ole yhtään työssäoloehdon täyttävää kalenteriviikkoa 30.12.2013 alkaen, työssäoloehto täyttyy 34 kalenteriviikon palkkatyöstä 28 kuukauden tarkastelujakson sisällä. Viikkotyöajan tulee olla vähintään 18 tuntia ja palkan alan työehtosopimuksen mukaisen tai mikäli alalla ei ole työehtosopimusta vähintään 1154 euroa kuukaudessa (2014) kokopäivätyöstä.
Tarkastelujaksoa pidentävät ajat, mm. sairaus, opinnot, alle kolmivuotiaan lapsen hoito, saavat olla pituudeltaan enintään seitsemän vuotta.
Ansiosidonnaista päivärahaa maksetaan 500 täydeltä työttömyyspäivältä.
Työssäoloehdon täyttyminen
4
543
Vastaukset
- Työkkärin hakijana
Jos olet ollut työssä 1.1.2014 jälkeen yhteensä 26 kalenteriviikkoa, niin työssäoloehto täyttyy.
Työssäoloehtoa kerryttää jokainen työviikko, jolloin työtä on ollut vähintään 18 tuntia ja työstä on maksettu työehtosopimuksen mukainen palkka. Ansiopäivärahaa voidaan maksaa vain jos työssäoloehto täyttyy kassan jäsenyysaikana. Jäsenyysaikaa on siis oltava vähintään 26 viikkoa.- toe tarkastelut
Riittää kun yksi täysi kalenteriviikko on tehty vuoden 2014 puolella. Silloin tarkastellaan tuon 26 kalenteriviikon mukaan muutoin pitää tehdä se 8 kk (34 vko)töitä. Palkatonta jaksoa ei oteta huomioon, ja siitä tulee olla palkkatodistuksessa merkintä, jolloin käsittelijä voi poistaa sen ajanjakson laskuista. Samalla tulee huomioida että vastaavasti palkkatodistus tulee olla sen kuukauden verran pidemmältä ajalta että saadaan sitä palkkatyötä sen vähintään 26 viikkoa.
- kysynn
Kuitenkin palkalliset lomat mielestäni lasketaan, vai mitä?
- Vastaann
Palkalliset lomat lasketaan työaikaan, palkaton loma tai virkavapaa taas ei ole työaikaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791492
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431091No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1951070Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38765- 14690
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30681Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21680- 37673
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .18610