Kvanttisäätiö

Nyt on näin lähellä tämä hanke, jota aikoinaan Laguna-ihmeeksi sanottiin.
Viikon alussa sinetöidään asia Pyhäjärven kaupungin ja viemisinään miljoona euroa.
Hanasaaressa. Paikka lienee HELSINKI. Mielenkiintoista. Meiltä on asian puuhamiehinä Jukka Tikanmäki, Kimmo Luukkonen ja Asko Torssonen ja tietysti vs. Tikkanen.

Muistuikin mieleeni. tärkeä asia

NYT
On jatkettava KULTTUURITALON (ent. "hyvinvointitalo") rakentamista. Suunnitelmat ovat melko pitkällä. Kaivakaahan esiin. Ulkomaiset seminaarit asian johdosta tarvitsevat asianmukaiset tilat. Muistelin, että joku tällainen seminaari jouduttiin pitämään Jyväskylässä. Ei pojat tämä ei käy.
Lasten päiväkoldin ja terveyskeskuksen rakentamisen yhteydessä on samanaikaisesti paneuduttava tähän tähän tärkeään ja tarpeena tärkeään kulttuuritalon ja auditorion rakentamiseen.
Ollaanpa kuulolla. Kaikki tai ei mitään periaatteella.
29195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Kyllä taas rahaa menee taivaan tuuliin!!

Äänestä

Kaupunginvaltuusto ei ole käsitellyt asiaa.
Kaupungin puolesta Luukkonen, Tikanmäki A Karvonen ja Torssonen yhdessä vs. Tikkasen kanssa menevät maanantaina Helsinkiin allekirjoittamaan säätiöpapereita.

Mitä sanoo Pyhäjärven valtuusto. Kuka vastaa miljoonien siirrosta maailmalle veronmaksajien varoja?

Äänestä

Proolaizet lähtee hevosen ostoon kaustisille.

Äänestä

Kukkeli kuu,,,, kuka siellä viisastelee. Mieti ensin ja kirjoita sitten.

Äänestä

Milloin valtuustossa käsitelty kyseinen projekti näitten humupekkojen käsiin?

Äänestä
  • Ei hevosen ostoon saa kaupungilta rahaa.

    Äänestä

Ei oo käsitelty ja PISTE

Äänestä

Kaupunginhallitus on sopimuksen hyväksynyt. Siinä on ehto, että se tulee päteväksi valtuuston hyväksyttyä sen ja päätöksen tultua lainvoimaiseksi.

Äänestä

Perustetaanko yhtiötä vai säätiötä vai molempia?

Äänestä

Sekä että,kaupunkilaisia taas sumutetaan täydellä miehityksellä,uutta rahanlypsy vasikkaa hommataan,jonka varjolla reissuja päästään taas verorahoilla mälläämään.Näin ne lentokenttä sotkut ja muut epäselvyydet saatiin lakaistua pintaa syvemmälle.

Äänestä
  • niinkö?

    Äänestä

Tikanmäki & Tikkanen Company.
Yhtiöitä ja säätiöitä voi perustaa kuka vaan, ei se ole vaikeata.

Helpommaksi sen tekee näillä hepuilla se, että muiden rahoilla (pyhäjärvisen veronmaksajan) huikennellen mitään tulosta aikaan saamatta "osaavina" pääomasijoituksen rehvakkaasti pelehtivät.

Juopottelu ja hummausreissu Etelä-Suomeen, mukamas hankepäättelykokoukseen. Hahaa

Äänestä

Säätiöistä ei muualla ole keskusteltu kuin tällä palstalla.

Äänestä
  • Tuleeko lentokentälle säätiö?

    Äänestä

  • Ihanko totta? kirjoitti:

    Tuleeko lentokentälle säätiö?

    Siellähän on jo Kiitoradalta pajun niitto & nurkkien rapsuttelu -säätiö.

    Äänestä

Höpö juttuja taas.

Äänestä

LAKKUUNA TULLOO......LAKKUUNA TULLOO.....hankejärjesteliät luvanneet. Voi vi..u mitä huuhaata taas? Nämä valokuitupellet joka paikassakin..

Äänestä

Höpö juttuja``````koettavat puskee

Äänestä

Mikä kvanttisäätiö on?

Äänestä

Luepa Pyhäjärven Sanomia ja lue kaupunginhallituksen pöytäkirjaa..
Todellisuudessa tavallinen tallaaja ei ymmärrä, minne ne miljoona euroa tänä päivänä hävitetään. Herrat ovat nääs nyt Helsingissä 2-3 päivää. Ihanata elämätä!!

Äänestä
  • Ne varmaan törsää sen miljoonan Helsingissä! On aikoihin eletty...

    Äänestä

  • Kyllä on ankara tauti tuo kateus. Tarkoitan, että ei Helsingin reisu nyky maailmassa ole kummonenkaan matka - jotkut käyvät jopa ulkomaillakin. Ja työnsä puolesta reisaavat maailmallakin - ainakin kaivoksen edustajat. Mutta kun syntymämökkinsä klasista maailmaa katselee, on se varmaan hurrrja reisu päästä Helssinkiin...

    Äänestä

Ottakaa ensin selvää ja kirjoittakaa sitten.

Äänestä

Asijoitten etteen on lähettävä. Ne ei arvostelemalla etene.

Äänestä

Eihän se matka VAAN SE 1 MILJOONA EUROA! Sehän tässä mietityttää.
Antaa poikien käydä Helsingissä ihan vappaasti, työmatkojahan ne on ja työnantaja ne maksaa.

Äänestä
  • Onkohan niillä se miljoona jossain kangaspussissa mukana?

    Äänestä

toinen proo valittaa kuitenkin.

Äänestä

Onhan tuossa aihetta valittaa, ihan miljoonan euron verran. Herrat kirjoittelevat sopimuksia ja sitoumuksia , vaikka kaupunginvaltuusto ei ole hyväksynytkään tuota PIENTÄ rahanmenoa.

Millä valtuuksilla herrat toimivat.??

Äänestä

Kannattaa itkeä ihan sydämensä pohjasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei pelaa joka pelkää kirjoitti:

Nyt on näin lähellä tämä hanke, jota aikoinaan Laguna-ihmeeksi sanottiin.
Viikon alussa sinetöidään asia Pyhäjärven kaupungin ja viemisinään miljoona euroa.
Hanasaaressa. Paikka lienee HELSINKI. Mielenkiintoista. Meiltä on asian puuhamiehinä Jukka Tikanmäki, Kimmo Luukkonen ja Asko Torssonen ja tietysti vs. Tikkanen.

Muistuikin mieleeni. tärkeä asia

NYT
On jatkettava KULTTUURITALON (ent. "hyvinvointitalo") rakentamista. Suunnitelmat ovat melko pitkällä. Kaivakaahan esiin. Ulkomaiset seminaarit asian johdosta tarvitsevat asianmukaiset tilat. Muistelin, että joku tällainen seminaari jouduttiin pitämään Jyväskylässä. Ei pojat tämä ei käy.
Lasten päiväkoldin ja terveyskeskuksen rakentamisen yhteydessä on samanaikaisesti paneuduttava tähän tähän tärkeään ja tarpeena tärkeään kulttuuritalon ja auditorion rakentamiseen.
Ollaanpa kuulolla. Kaikki tai ei mitään periaatteella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu