Vonkamies

Vuonna 1959 pystytetty Eino Räsäsen veistämä jätkänpatsas eli vonkamies koskenkuohuineen Kulman talon läheisyydessä, entisen KOP:n talon edessä ei ole ollut enää vuosikausiin toiminnassa. Voisiko joku asiaa tunteva lieksalainen kertoa, miksi vesi ei enää virtaa koskessa. Vesi kuuluu olennaisena osana veistokseen. Siinähän on oletettavasti pumppu, joka kierrättää vettä altaassa ja varsinainen pieni kustannus tulee sähkön kulutuksesta. Tuskin pumpun käyttämiseen tarvitsee palkata kokopäivätoimista valvojaa, vaan sen voisi käynnistää alkukesästä joku kaupungin teknisen viraston työntekijä kun muilta kiireiltään joutaa ja pysäyttää pumpun syksyllä. Kustannukset tuskin olisivat edes samaa luokkaa kuin hotelli Puustellin pihan polkujen turha siirtely.
8272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Siihen on suunniteltu sähkötön ihmisvoimalla poljettava pieni pumppu. Pumpun hoitajien koulutus asianomaisine esimieskoulutuksineen on tarkoitus käynnistää Reunatien Instituutissa heti kun Koulutuslautakunta hyväksyy opinto-ohjelman ja -kielen.

Äänestä

Kiitoksia tiedoista. On mukava kuulla, että asian hoitaminen on noin hyvin suunniteltu. Saamme odottaa kouluttautuneita polkijoita tuskin kuuttakaan vuotta, mikä tieto ilahduttaa suuresti. Suuret kiitokset annetaan kaupunkimme päättäjille heidän käsittämättömästä viisaudestaan. Toivottavasti koulutukseen hakeutuu riittävän monta sataa opiskelijaa, sillä polkijan vuorotyö ei tule olemaan helppoa. Melkein kokonainen tunti viikossa yhteen menoon ja yhdeksän kuukauden vuosiloma! Siitä ei kaikki tule selviytymään.

Äänestä

Jätkänpatsas on todella hieno ja pääsi ennen vanhaan oikeuksiinsa, kun vesi siinä virtasi. Silloin yläkylällä oli paljon liikettä, kun kaupat ja apteekit ja baarit jakautuivat tasaisemmin kylälle. Kainuuntiestä ei ollut tietoakaan ja Kuhmonkatu oli vireä katu.

Äänestä
  • Entisen kauppalan, nykyisen kaupungin keskusta on "valunut" vuosikymmenien aikana yläkylältä alakylän suuntaan. Jätkänpatsaan alueella oli muinoin tori ja taksiasema. Kun tarkastelemme muinaista Kulman risteystä, siinä ovat vielä tallella Seurahuone, jossa oli hotelli Brahea. Silloisen Pielisenkadun toisella puolella oli Alkon myymälä, Pekka Maurasen Kouta Oy-liike, Lieksan Auto Oy, Kelloliike Ajanmitta ja Keinäsen autohuoltola. Kulman talossa oli Pielisjärven Yleisen Osuusliikkeen myymälä, Kulman ravintola ja elokuvateatteri Kulma.

    Kuhmontien risteyksessä kauppaliikkeet jakaantuivat kahteen suuntaan. Nurmeksen suuntaan oikealla puolella tietä olivat valokuvaamo, kaksi jalkineliikettä, asianajotoimisto, kone- ja korjauspaja, huonekaluliike ja Pielisjärven Yleisen Osuusliikkeen sivumyymälä. Vasemmalla puolella tietä olivat Pielisjärven Osuusliikkeen sivumyymälä (minun lähikauppani), jalkineliike ja ruokatavarainkauppa. Kuhmontien varrella olivat ns. Kukkosen liikkeet, pukimoliike, Teatteri Koli, talouskauppa, huonekaluliike, osto- ja myyntiliike, Lieksan Kauppa Oy:n sivumyymälä ja Pielisjärven Yleisen Osuusliikkeen toinen sivumyymälä. Pääliikkeet olivat alakylällä.

    Alueella sijaitse Lieksan kauppakeskittymä. Tosin Pielisenkadun varrelle alakylän suuntaankin riitti runsain mitoin erilaisia kauppaliikkeitä. Nykyinen kaupungin keskusta lienee Citymarketin ympäristössä.

    Äänestä

Koneinsinöörit kehittävät aurinkovoimalla toimivan pumpun.

Äänestä
  • Toinen vaihtoehto lieksalainen serkuksien kesken tehty vankan apukoulu kokekemuksen omaava insinööri kehittelisi pumpun.

    Äänestä

Vai ihan aurinkovoimalla toimivan. Tällä hetkellä suunnittelun alla on lehtiharava jota voi käyttää makuuasennossa. Kesänaikana prototyyppi oli koeajossa Reunatien varrella ja Sittapuistossa. Testit epäonnistui pahasti, koska testaajat nukahtivat puiden alle. Lieksan kaupungin kotoutustoimisto on lisännyt innovaatiorahastostaan hankekehittelyyn 34000 euroa. Tarkoituksena saada herätyskello prototyyppiin. Johan tuolle reuniksen eläjätkin nauraa, jos ruokatunniksi nukutaan pommiin.
Lieksan Lehti raportoi hankkeesta myöhemmin tarkemmin.
Myös auton perässä kulkeva makuualusta on kehitteillä. Vanhaan hetekkaan on asennettu vetoaisa ja nyt odotetaan Trafin kantaa, tuleeko tyynyt, patjat sekä peitot olla sidottuna kiinni vai riittääkö pelkkä päiväpeitto sidontaliinaksi.
Tämä hanke on edullinen, vain 17600 euroa.

Äänestä
  • Hyvähän se, että innovoidaan. Lieksassa lienee korkeasti koulutettuja tarpeeksi. Jos eivät ole lähteneet työn perässä muualle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


entinen lieksalainen kirjoitti:

Vuonna 1959 pystytetty Eino Räsäsen veistämä jätkänpatsas eli vonkamies koskenkuohuineen Kulman talon läheisyydessä, entisen KOP:n talon edessä ei ole ollut enää vuosikausiin toiminnassa. Voisiko joku asiaa tunteva lieksalainen kertoa, miksi vesi ei enää virtaa koskessa. Vesi kuuluu olennaisena osana veistokseen. Siinähän on oletettavasti pumppu, joka kierrättää vettä altaassa ja varsinainen pieni kustannus tulee sähkön kulutuksesta. Tuskin pumpun käyttämiseen tarvitsee palkata kokopäivätoimista valvojaa, vaan sen voisi käynnistää alkukesästä joku kaupungin teknisen viraston työntekijä kun muilta kiireiltään joutaa ja pysäyttää pumpun syksyllä. Kustannukset tuskin olisivat edes samaa luokkaa kuin hotelli Puustellin pihan polkujen turha siirtely.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu